Kolme puoliksi juotua kahvikuppia ja sotkuiset laatikot - olen hallittu kaaos

Kahvikuppeja löytyy vessasta ja keittiön saarekeelta, vauvan ulkovaatteet lojuu sohvan kulmalla ja keskeneräisiä hommia löytyy ympäri asuntoa. Saatan jättää pesuaineen vaikuttamaan wc-pönttöön ja unohtaa aivan täysin, että olin aikeissa edes pestä vessan. Tavarat harvoin löytävät omalle paikalleen takaisin. Mun älykelloa tai kuulokkeita saa etsiä milloin hammasharjamukin vierestä vessan kaapista ja milloin leipäkorista. Minusta puuttuu se sisäänrakennettu ominaisuus, joka ohjaa viemään tavarat omille paikoilleen.

En pidä likaisuudesta. En siitä, että jalkapohjiin tarttuu hiekkaa kävellessä tai pöly saa allergikon aivastelemaan. Huolehdin aina astiat koneeseen ja keittiön siivoan useita kertoja päivässä. En ole sotkuinen ihminen, olen epäjärjestyksellinen. Eikä se edes vaivaa minua. Ymmärrän sen arvon, mitä järjestelmällisyys tuo elämään. Kun tavarat on oikeilla paikoillaan ne löytyy helposti, pysyy ehjänä ja on saatavilla. Koti näyttää kauniimmalta ja viihtyisämmältä. Ehkä juuri siksi minun on vaikea oppia tuota ominaisuutta – koska minä kyllä muistan mihin olen kädestäni esineen tiputtanut ja itseasiassa tunnen oloni kotoisammaksi kun ei ole ihan kiillotettua. Kutsun tätä hallituksi kaaokseksi. Lue: Haluaisin nukkua mieheni vieressä – perhepeti ei enää palvele

En tee sitä tahallani tai laiskuuttani

Puolison on vaikea sietää tätä luonteenpiirrettä minussa. Hänellä kesti pitkään ymmärtää, etten jätä tavaroita tahallani levälleen tai ole laiska. Helpommalla minäkin pääsisin jos kykenisin siivoamaan jälkeni heti, eikä minun tarvitsisi ottaa erikseen aikaa siivoukselle. Ihmisen joka automaattisesti kykenee korjaamaan jälkensä on vaikea ymmärtää toista joka joutuu tekemään ponnisteluja ja ajatustyötä sen eteen. Uuden (täysin päinvastaisen) rutiinin oppiminen vie aina aikaa ja vaatii aluksi kovaa työtä. Vieläkin hänellä menee joskus hermot siihen, että jätän taakseni kaaoksen kun pyörremyrsky konsanaan. Osataan me onneksi jo nauraa niille kolmelle vajaalle aamukahville mitä iltapäivällä kaadetaan viemäriin.

Joku varmaan ajattelee, että kye on kasvatuksesta. Ei ole – mun lapsuudenkodissa oli aina siistiä ja tavarat paikallaan. Kaikilla muilla paitsi minulla.

Ollaan kuitenkin päästy pitkälle. Olen oppinut järjestelmällisyyttä tietyissä asioissa, kuten siinä että pienet tärkeät asiat mitä tarvitaan harvoin ovat aina omalla paikallaan. Lääkemitat, kuumemittarit, lasten kynsisakset ja paristot. Nyt teen isoa ajatustyötä pyykkihuollon suhteen. Eilen käytin monta tuntia siivotakseni lakanakaapin ja pyyhekaapin. Nimikoin hyllyyn omat paikat ja viikkasin kaiken kauniisti. Yritän opetella viemään jokaisen puhtaan pyykin heti narulta omalle paikalleen, ettei vaatehuoneeseen kertyisi taas valtavaa kassillista puhdasta pyykkiä. Omasta vaatekaapistani en uskalla vielä puhua mitään. Lue: Kotiesittely – olohuoneen remontti on viittä vaille valmis

Äitiys on kaaoksen sietämistä, edes jossain määrin

Olen oppinut olemaan itselleni paljon armollisempi mitä tulee kodin ulkonäköön. Arvoasteikolla pidän korkeammalla sitä, että olen itse hyvinvoiva ja levännyt äiti kuin sitä että koti olisi täysin järjestyksessä. Enkä sano, että nämä poissulkisi toisensa. Varmasti löytyy äitejä, jotka jaksavat laittaa kotia lastenhoidon lomassa. Minä en ole yksi heistä. Vauva ja taapero valvottavat tällä hetkellä minua kovasti öisin ja tammikuusta eteenpäin opiskelen jälleen tämän blogi ja sometyön lisäksi. Minun on siis oltava välillä itsekäs ja mentävä nukkumaan vaikka kotona vallitsisi hienoinen kaaos. Epäjärjestys ei haittaa lasten arkea, mutta loppuunpalanut äiti haittaa. Ja joskus se kahvikuppi tippuu kädestä kun tulee kiire pelastamaan lapsi pulasta, eikä sitä rehellisesti muista enää katkonaisen yön jälkeen. En tiedä tuleeko minusta koskaan ”insinöörimäisen siistiä” ihmistä, mutta meillä on pariskuntana omat vahvuudet. Tarvitseeko niiden kotitöiden jakaantua edes tasan? Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere