Meidän viikko kuvina ja kuulumisina – talvitakin shoppailua ja vauvahierontaa

Tämä viikko meni lopulta yllättävän mukavasti. En ole koskaan innoissani näistä miehen yövuoro viikoista. Kaksi väsynyttä vanhempaa enteilee yleensä riitoja, toiseen turhautumista ja väsymyskiukun purkautumisia. Etenkin jos mulla sattuu olemaan PMS oireet päällä tai armoton väsymys – kuten nyt kun vauva tekee kulmahampaita pitkin yötä. Onneksi näitä yöviikkoja on vain kerran kuukaudessa ja nyt alkaa vapaat ja perheen yhteinen aika. 

Alkuviikko meni kodin siivouksen viimeistelyssä. Viime viikonloppuna esikoinen oli mummolassa ja me raivattiin kotia kuntoon miehen kanssa. Lastenhuone muistutti edelleen enemmän varastoa, joten siivottiin sieltä rojut pois ja lelut sekä vaatteet paikoilleen. Tätä projektia jatkoin maanantaina ja tiistaina esikoisen päiväkotipäivän ajan. Ollaan asuttu uudessa kodissa jo 4 kuukautta ja keskeneräisiä hommia on vielä paljon. Nyt voin kuitenkin kehuskella kuinka siistit pyyhe-ja lakanakaapit meillä on! Jälkeen päin tekisi mieli huutaa itselle, että miksi ihmeessä käytän energiaa lakanakaappien siivoamiseen kun tiedän kuinka raskas viikko on edessä. Yöviikkoina pitäisi unohtaa turhat siivoamiset ja säästää voimia arkeen. Lue: Kolme puoliksi juotua kahvikuppia ja sotkuiset laatikot – olen hallittu kaaos

Keskiviikko meni täysin vauvaa viihdyttäen. Pipsu puskee hampaita läpi ja sen vuoksi koko vuorokausirytmi on mennyt täysin uusiksi. En enää tiedä koska hän nukkuu tai on nälkäinen, sillä en tunnista koko vauvaa tämän uuden kehitysvaiheen takaa. Ruoka ei maistu, päiväunille meno on hankalaa ja yöt kitistään. Meillä treenataan myös kovasti konttaus-asentoa nyt kun ryömiminen sujuu jo kun vanhalta tekijältä. On siis kaikenlaisia vauvan (ja meidän) maailmaa mullistavia uusia taitoja opittavana. Ei siis ihme, että hieman on vauvakin kiukkuisempi. Lue: Pelottava sormiruokailu – vauva haluaa syödä, mutta äitiä pelottaa

Hän sai syödä tissiä ja nukkua sylissä tai kantorepussa, kyllä tämä menee ohi aikanaan. Iltapäivällä huomasin itsestäni, että väsymys jo painoi ja vauva oli roikkunut tyytymättömänä iholla koko päivän. Meillä leimahti miehen kanssa kunnon riita ihan tyhjästä ja lähdin suuttuneena lasten kanssa ulos ja ruokakauppaan. Tuntia myöhemmin tilanne oli ohi ja illalla kaikelle pystyi jo nauraa yhdessä.

Torstaina oli ihana päivä! Matkattiin Pipsun kanssa Kouvolaan junalla, sillä minut oli kutsuttu vaatekauppaan sovittelemaan talvitakkeja ja tekemään siitä kampanjaa Instagramiin. Mukaan tarttui aivan ihana toppatakki ja pipo. En olisi uskonut, että päädyn valitsemaan mustan takin. Mun mielestä musta on takeissa niin tylsä väri, mutta tämä takki oli  i h a n a! Mun äiti katsoi Pipsun perään kuvaamisen ja sovittelun ajan ja sen jälkeen kävimme vielä lounaalla Thaimaalaisessa ravintolassa. Muistelin lämmöllä kolmen vuoden takaista Thaimaan lomaa. Odotin silloin meidän esikoista raskausviikolla 13.

Tänään perjantaina alkoi jo väsymys painaa. Lähdin kuitenkin aamusta innoissani liikenteeseen, sillä Pipsulle oli varattu vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta, minkä toivon auttavan meidän yöuniin. Ensimmäisen käynnin jälkeen Pipsu nukkui muutaman yön hyvin ja oppi heti ryömimään. Katsotaan mitä tuloksia toisella käsittelyllä saadaan. Sain paljon ohjeita siihen miten voin myös itse hieroa vauvaa ja olen oikeasti valmis ottamaan lähestulkoon mitkä tahansa keinot käyttöön yöunien korjaamiseksi. Lupaan päivittää teille miten vauvahieronta auttoi ja kertoa siitä tarkemmin toisessa postauksessa. Nyt nukkumaan kahden pienen pojan kainaloon. Öitä! Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä