ihan mamina - Banneri

Viikko sitten selailin avoimia työpaikkoja netistä ja pyörittelin mielessäni tämän vuoden suunnitelmia. Alkuvuodesta jatkoin sairaanhoitaja-opintoja ammattikorkeakoulussa samalla hoitaen meidän pian 1-vuotta täyttävää kuopusta kotona. Koulupäiviä on ainakin nyt keväällä löyhästi ja puolison säännöllinen kolmivuorotyö ja meidän loistava tukiverkko mahdollistaa minulle keikkatöiden tekemisen vaikka kuopus aloittaa päiväkodissa vasta syksyllä. Raha tulee tarpeeseen opiskelijaäitinä, mutta on mulla myös kova tahto päästä kurkkaamaan työelämään pitkän poissaolon jälkeen. Työyhteisö on ollut iso osa mun arkea ja työkaverit kuuluneet joskus päivittäiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Haluan myös ylläpitää omaa ammattitaitoani niin, ettei heti valmistumisen jälkeen tarvitse olla sormi suussa työpaikalla.

Jäin sairausloman kautta äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta laboratoriosta ja työsuhteeni päättyi vanhempainvapaan aikana. Äitiyslomalle jäädessä minut toivotettiin tervetulleeksi heti takaisin kun haluaisin, mutta tällä hetkellä en etsi kokoaikaista tai edes osa-aikaista työtä. Viime viikolla törmäsin eri työpaikkaan mikä etsi keikkalaisia laboratorion näytteenottoon ja spontaanisti näpyttelin työhakemuksen. Puhelin soi seuraavana päivänä ja tänään olin työhaastattelussa. Lue: Äitiyslomalta paluu opintojen pariin

Työhaastattelu

Hassua kyllä en osannut jännittää työhaastattelua etukäteen. Vasta tänä aamuna kun näin merkinnän kalenterissa alkoi jännitys hieman nostamaan päätään. Mieleen hiipi ajatuksia kuten ”osaankohan enää mitään, kun olen ollut näin kauan kotona” ja ”mitä jos mokaan heti”. Epäilyksen siemen mielessäni alkoi itää. Olin hyvä työntekijä ja hyvä näytteenottaja ennen äitiyslomaa, miksi nyt epäilen itseäni? Uskon tämän olevan osa mun luonnetta. Olen aina kärsinyt pienestä huijarisyndroomasta, eli vaikka tiedän osaavani jotain alan helposti potemaan negatiivisia tunteita itseäni kohtaan ja mietin usein että huijaanko vain muita vai olenko oikeasti hyvä tässä. Samoja tunteita minulla oli opiskelun alussa. Fiilis siitä, että olen liian tyhmä opiskelemaan. Muutamaa kiitettävää arvosanaa myöhemmin mieliala kohosi ja usko itseeni kasvoi jälleen. Minä osaan kyllä! Lue: Kiltin tytön syndrooma – julkisessa liikenteessä joutuu pitämään puoliaan

Työhaastattelussa en antanut jännityksen näkyä. Päätin mennä sinne hyvällä ja rennolla fiiliksellä ja antaa haastattelijan päättää olenko hänen mielestä sopiva kyseiseen työhön. Haastattelu oli onneksi tosi rento ja meillä oli mukavaa. Haastattelija kyseli vaikeita kysymyksiä. Piti arvioida sitä millainen minun työminä on ja miten toimin tietyissä tilanteissa ja haasteissa. Minulta kysyttiin myös hyviä ja huonoja puolia minusta työntekijänä. Hyväksi puoleksi mainitsin sen, että olen kuin kameleontti ja sulaudun helposti eri työyhteisöihin ja olen tottunut tekemään työtä missä tilanteet muuttuu usein ja joskus saatan joutua vaihtamaan osastoa tai työyksikköä yllättäen kesken vuoron. Olen myös asiakaspalveluhenkinen, empaattinen ja saan asiakkaan rentoutumaan pienellä small talkilla. Huonoksi puoleksi kerroin rehellisesti, että joskus kun ruuhka ja paine kasaantuu alan stressaamaan. Stressaaminen ei aina ole automaattisesti huono asia, sitä pitää vain oppia käsittelemään oikein. Pahin kysymys oli palkkatoive. Mulla oli sellainen fiilis, että hinnoittelemalla itseni liian alas kadun sitä jälkeenpäin eikä se motivoi työskentelemään. Toisaalta hinnoittelemalla itseni liian ylös voin menettää työn jollekin toiselle. Pääsimme asiassa yhteisymmärrykseen ja olen erittäin tyytyväinen. Haastattelijan sanat ”kyllä me voitaisi sinulle työsopimus tehdä” sai kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Onnistuminen!

Innostusta työelämästä

Pääsen siis tekemään työtä mistä pidän ja minulla on mahdollisuus kehittyä siellä ja perehtyä uusiin mielenkiintoisiin työtehtäviin mitä en ole vielä aikaisemmin tehnyt. Olen todella iloinen, innoissani ja onnekas. Työvuoroja tulee olemaan joitakin kuukaudessa, mutta opiskelun ja lastenhoidon rinnalla se on juuri sitä mitä kaipaan. En malta odottaa perehdytysvuoroja ja ensimmäisiä työpäiviä. Tiedän jo nyt että jännitys iskee varmasti kovaa vasten kasvoja ensimmäisten työvuorojen ilmestyessä kalenteriin. Silloin joudun taas muistuttelemaan itseäni siitä että pärjään kyllä hienosti. Kuka olisi parempi työntekijä kuin kotivanhempi joka on oppinut multitaskaamaan, sietämään kiukkua, ratkomaan ongelmia sekunneissa ja tekemään asioita vasemmalla kädellä tasapainotellen? Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X