Pian vuosi täynnä kahden lapsen äitinä

Alle kuukauden päästä meidän kuopus, Pipsu, täyttää yhden kokonaisen vuoden. Minulla ei ollut kauheasti ennakkoajatuksia kahden lapsen arkea kohtaan. Meillä oli vain vahva halu saada sisarus Patulle, sillä kummallakin meistä on useampi sisarus joita pidetään tärkeänä osana elämää. Lähestyin siis elämää kahden lapsen äitinä avoimesti ja takki auki. Nyt toisen vauvavuoden ohittaneena voin sanoa, että kaikki meni paremmin kuin hyvin, vaikka vanhemmuuden haasteet tulee tuskin koskaan loppumaan. 

Ensimmäiset kuukaudet

Ensimmäiset kuukaudet alle 2-vuotiaan taaperon ja pienen vauvan kanssa menivät ihan hujauksessa arkea pyörittäessä. Toni oli isyyslomalla melkein kuukauden ja saimme hyvin arjen pyörimään perheenä. Esikoinen joka oli aikaisemmin ollut enemmän minun perään tukeutui nyt isäänsä ja heidän suhde syveni ihan uudella tavalla. Toki se riipi omaa sydäntä, sillä synnytyksen ja vauvan huonojen verensokereiden vuoksi olin taaperosta erossa 5 päivää ja ajattelin hänen luulevan minun hylänneen hänet. Nopeasti huomasin, että taapero ei ollut moksiskaan meidän erossaolosta ja oli pelkästään hyvä asia että hänen ja isin suhteesta tuli lujempi kuin koskaan. Lue: Synnytyskertomus, meidän helmikuinen on täällä

Miehen palatessa töihin isyysvapailta jännitin kovasti miten kädet tulee riittämään kahden pienen kanssa. Vauva oli kuitenkin todella tyytyväinen tapaus niin kauan kun sai olla ja nukkua kantorepussa. Ilman sitä arjesta ei olisi tullut mitään. Kantoreppu mahdollisti mulle kaksi vapaata kättä taaperon hoitoon ja nopeasti taapero oppi hieman kärsivällisemmäksi ja hyväksyi sen etten aina ehdi ihan heti auttamaan häntä. Lue: Vastasyntyneen ja äidin ensimmäinen viikko

Hankalia tilanteita oli illat, kun samaan aikaan piti viihdyttää / imettää vauvaa ja yrittää saada taapero nukkumaan. Kyllä siihenkin keinot löytyi, mutta hiki valui otsalta joka ilta. Meidän taapero oppi vasta nyt 2,5-vuotiaana nukahtamaan itse omaan huoneeseen ja nyt illat sujuvat vaivatta. Alkuun myös uloslähtö talviaikana oli tuskaa. Vauva huusi vaunuissa minun pukiessa taaperoa ja joka kerta vannoin itselleni, etten enää ikinä poistu asunnosta yksin lasten kanssa. Tämäkin oli onneksi vaihe, mikä meni ohi nopeammin kun arvasinkaan. Lue: Miten 1v 8kk taapero reagoi kun vauva tuli taloon?

Raskaana ollessa koin hassuja tunteita siitä, voisinko muka rakastaa ketään yhtä paljon kun esikoista. Aina vauvaa ajatellessa tuli mieleen esikoinen vauvana, se miten ainutlaatuista se aika oli. Miten sen voisi muka kloonata? Vauvan synnyttyä ymmärsin, että rakkaus ei jakaannu – se tuplaantuu. Vauva oli täysin erilainen kun esikoinen. Ihan uusi ihminen.

Sisarussuhde

Patu ei ensimmäiseen puoleen vuoteen kiinnostunut vauvasta yhtään. Vauva vain oli olemassa ja hän vältteli tuota outoa ilmestystä. Pipsun siirtyessä kiinteisiin ruokiin meinasi isoveli oksentaa joka kerta kun näki vauvan suuhun menevän sosetta. Vauvan oppiessa liikkumaan alkoi Patu ymmärtämään, että tämä on ihan oikea ihminen ja vielä aika hauska sellainen. Heidän välillä alkoi olla omaa kommunikaatiota.

Minut taas pelasti se, että Pipsu on ollut varsin hyvin lattialla viihtyvä tapaus alun aamusta iltaan kantoreppuilun jälkeen. Olen hyvin saanut tehtyä ruokaa ja siivottua lasten leikkiessä joko omia leikkejään tai yhdessä. Toki on ollut niitä vaiheita kun Patu on tahallaan halunnut kiivetä pikkuveljen päälle ja häntä on saanut vahtia tarkalla silmällä, mutta koskaan hän ei ole halunnut tarkoituksellisesti satuttaa veljeä. Lyömistä tai puremista ei ole tarvinnut pelätä puolin eikä toisin. Lue: Sisaruksen hyväksyminen vei aikaa, nyt pikkuveli on tervetullut leikkeihin

Arki

En vaihtaisi tätä 1v 8kk ikäeroa mistään hinnasta. Mielestäni taapero on oppinut paljon kärsivällisyyttä, jakamista ja itsenäisyyttä vauvan synnyttyä ja Pipsu taas ihailee isoveljeään yli kaiken. Kaikki mitä Patu tekee on Pipsun mielestä hulvattoman hauskaa. Tällä hetkellä Pipsu on 11kk ikäinen ja Patu 2,5-vuotias enkä keksi tilannetta mikä ei sujuisi yhtä hyvin kuin yhdenkin lapsen kanssa.

Mielestäni vauvavuonna kaksi lasta = tupla duuni, mutta näin taaperoiän kynnyksellä kaksi menee (melkein) siinä missä yksikin.

En enää edes muista koinko voimakkaita riittämättömyyden tunteita. Ehkä joskus. Ehkä silloin kun molemmat itkevät samaan aikaan ja minun on vaikea kuulla sitä itkua, mitä en tahdollanikaan saa loppumaan. Silloin on hetkellinen olo etten selviä. On meillä ollut myös tilanteita missä olen vaikka ollut vaihtamassa toiselle lapselle vaippaa ja toinen on ehtinyt satuttaa itsensä tai kaaduta, mutta ne tilanteet ovat osa arkea. Äidin syliin on aina päässyt molemmat samaan aikaan ja rakkautta meiltä ei puutu. Sisarukset on minulle elämän tärkeimpiä asioita ja toivon omien lasten kokevan joskus samoin. Nähdään myös Instagramissa: @niina.mantere