ihan mamina - Banneri

Maaliskuu on täällä ja me lähdettiin koko perheen voimin Lapakistoon katselemaan millaiselta se jäätynyt järvi ja talvinen maisema näyttää luontopolulta käsin. Ollaan aikaisemminkin käyty lasten kanssa Lapakistossa patikoimassa, mutta silloin ei ollut vielä lunta maassa. Odotan innolla kevättä ja lumien sulamista sillä esikoinen liukastui jäisellä reitillä kolmesti ensimmäisen 100m kävelyn aikana. Rohkeasti hän jaksoi aina nousta ylös ja jatkaa matkaa – turhautumiseen auttoi välipala ja pieni istahdus levähdyspaikalla.

Välipalojen merkitys lasten ruokavaliossa

Oletko koskaan miettinyt kuinka tärkeä osa välipala on päivän ruokailussa? Näin aikuisena on tullut harvemmin syötyä välipalaa tai sitten välipala on ollut pulla tai muu sokerinen herkku kahvin kanssa. Joskus saatan ottaa banaanin ennen salille menoa mutta muuten välipalan syöminen on ollut harvinaista. Lapselle välipala on tärkeä osa päivää. Meillä ainakin päiväunilta herättyä ruoka ei vielä maistu, mutta nälkä kurnii vatsassa ja kiukku tulee jos ei saa heti jotain pientä syötävää. Välipalalla on siis todellakin väliä ja siksi sen tulee olla ravitsevaa, helppoa ja nopeaa.

Pienet lapset ovat alttiita runsaan sokerin käytön tuomille haitoille. Sokeria löytyy helposti myös ihan päivittäisistä elintarvikkeista kuten jugurteista ja siksi mun mielestä on tärkeää tulla tietoiseksi siitä mitä lapselle tarjotut ruoat sisältää. On hyvä oppia lukemaan elintarvikkeiden pakkausselosteita ja ymmärtämään niitä. Esimerkiksi hedelmät sisältävät luontaisesti sokereita jolloin ravintosisältöluettelossa voi lukea ”joista sokereita 5,8g”. Tärkeää on katsoa ainesosaluetteloa, jos sieltä ei löydy mainintaa sokerista tai sen piilonimistä on tuote silloin ilman lisättyä sokeria. Kaupasta löytyy nopeasti ne terveelliset suosikki välipalat mitkä päätyvät viikosta toiseen ostoskärryihin. Meillä ne on Semper Fruktmums persikka ja Semper Fruktmums päärynä hedelmävälipalat sekä uutuus Fruktmums mustikka & kaura välipala mikä maistui myös aikuiseen makuun.

Monissa lasten välipaloissa lukee ”ei lisättyä sokeria” mutta ainesosaluetteloa lukiessa törmää siihen faktaan että tuote sisältää mehutiivistettä. Mehutiivistettä käytetään pääsääntöisesti makeuttamaan tuotetta ja vaikka se on parempi vaihtoehto kuin valkoinen sokeri on se silti turhaa sokeria ja energiaa lapsen ruokavaliossa. Mehutiivisteen sokeri on peräisin hedelmistä, mutta tiivistettynä makeutta antavaksi ”siirapiksi” sen sokerimäärä on korkeampi kuin tavallisten hedelmien ja hedelmäsoseiden. Mä olen pyrkinyt valitsemaan tuotteet ilman mehutiivisteitä sillä hedelmien oma sokerimäärä on ihan tarpeeksi pienelle lapselle eikä mun kokemuksen mukaan lapsi kaipaa lisämakeutta välipaloihin. Semper on tuonut kauppojen hyllyille runsaasti laadukkaita välipaloja missä hedelmä on vain soseutettuna – ei mehuina.

Mä tarkastelen sekä omaa että lasten ruokavaliota suurena kokonaisuutena. Yksi sokerinen herkku ei mitätöi pois neljää hyvää ateriaa, mutta pienistä puroista syntyy suuri virta joten kiinnitän huomiota siihen kuinka paljon ja millaisia ruokia ja välipaloja lapset syö. Marjat ja hedelmät ovat tärkeä osa ruokavaliota ja meillä niitä syödään juuri eniten välipala aikana. Jo kahden vuoden ajan meidän keittiön laatikosta on löytynyt aina Semper Fruktmums hedelmävälipaloja, koska ne on ihan huikean helppo tapa saada lapsi syömään marjoja ja hedelmiä. Semper Fruktmums hedelmävälipalat ei sisällä mehutiivistettä tai lisättyä sokeria eikä koostumus ole liian lirua sotkeakseen paidat vaikka välipala syötäisi lennosta leikin ohella tai retkellä ollessa.

Vinkkejä välipalahetkiin

Meillä välipala syödään vaihtelevasti kotona, ulkona tai asioilla ollessa. On siis selvää että välipalalla tarjottavat vaihtuvat sen mukaan missä sitä syödään. Kotona pilkon lapsille usein hedelmiä ja vihanneksia lautaselle. Esikoinen pitää omenasta ja mandariineista, nuorempi taas rakastaa banaania, kurkkua ja makeaa suippopaprikaa. Hassua kyllä tomaatti ei kelpaa kummallekaan. Sesonkiaikana syödään tuoreita marjoja ja välipalaksi sopii myös hyvin sokerittomat murot. Lue lisää vinkkejä: 10 vauvalle sopivaa aamupala ja iltapala ideaa

 

Meidän ulkoiluretki oli lopulta aika farssi ja käveltiin puolison kanssa takasin autolle nauraen. Esikoinen liukastui lyhyen retken aikana seitsemän kertaa, ei saatu tulta syttymään ja lapset olivat rauhassa vain sen hetken kun saivat syödä välipalaa. Meitä onneksi vaan nauratti tämä homma ja aiotaan mennä ehdottomasti uudestaan retkelle – kuhan jäät sulaa poluilta ensin pois (heh!). Aloin siinä ulkoillessa pohtimaan, että terveellisen välipalan lisääminen omaan päivään ei olisi yhtään pahitteeksi. Olen palannut osittain työelämään ja viikolla huomasin kuinka työpäivän jälkeen oli todella väsynyt ja vetämätön olo mikä saattoi johtua myös siitä että oli kauhea nälkä. Elimistö kuluttaa nyt enemmän kun olen päivällä töissä ja uuden oppiminen vaatii energiaa. Pieni lapsikin oppii joka päivä uutta ja siksi terveelliset välipalat ovat tärkeässä roolissa tukemassa kasvua ja kehitystä. Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere

Kommentit (2)

Meillä myös nämä Fruktmums smoothiet ahkeradsa käytössä sekä vauvalla että 5v esikoisella. Olen koittanut etsiä myös lapsille sopivia sokerittomia muroja. Olen löytänyt vain juurikin tuilla mehutiivusteellä makeutettuja muroja. Olisiko antaa joku vinkki, mitä muroja teillä syödään?

Meillä on noita Berrypicker luomu täysjyvämuroja 😊 Ainakin tää vadelma+puolukka maku on maustettu kuivatuilla marjoilla!

Vastaa käyttäjälle Niina Mantere Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X