Sairaanhoitajaopiskelijan koulupäivä

Viimeviikon keskiviikkona meillä oli lähiopetusta koululla, mikä on meille verkkopainotteisena monimuotona opiskeleville sairaanhoitajaopiskelijoille kohtuullisen harvinaista. Mä oon tykännyt lähiopetuksesta ihan hirveästi ja jos elämäntilanne olisi toinen opiskelisin mielelläni päiväopetuksessa. Monimuoto-opinnot sallivat helpommin perheen, työn ja opiskelujen pyhän kolminaisuuden minkä keskellä tasapainoitella ja siksi se on ollut mulle sopivampi vaihtoehto. Opiskelu sairaanhoitajaksi on tuntunut ihan älyttömän kivalta juuri nyt huolimatta siitä mitä mediasta on saanut lukea ja miten koko ala on kriisissä. Kerron teille myöhemmin omia mietteitäni asiasta ja miltä mun tulevaisuus näyttää. Lue: Opiskelu, työ ja äitiys – uusi postaussarja alkaa!

Noh asiaan. Vein siis aamulla lapset normaalisti päiväkotiin ja riensin kampukselle yhdeksäksi sisätauti-kirurgisen menetelmäosaamisen kurssille. Heti ensimmäisenä meidän ryhmä josta en tunne kuin ihan muutaman opiskelijan nimeltä jaettiin kahtia. Päädyin simulaatiohuoneeseen missä keskellä huonetta oli potilassänky, monitori ja simulaationukke. Pääsimme avaamaan päivän energisesti harjoittelemalla hoitoelvytystä sairaalaolosuhteissa. Huomasin aika pian, että olisi kannattanut kerrata elvytyslääkkeet edellisenä iltana sillä niiden kohdalla mun aivot löi täysin tyhjää. Keskustelimme aluksi hoitoelvytyksestä ja opettaja tenttasi muutamia kysymyksiä sekä tutustuimme ”Perttiin” eli simulaationukkeen sekä sairaalavälineisiin kuten monitoriin ja defibrilaattoriin. Saimme jokainen kokeilla minuutin ajan paineluelvytystä monitorin seuratessa elvytyksen tehokkuutta. Tämän jälkeen opettajat loivat meille tilanteen missä Pertti soittaisi hoitajakutsua ja hoitajan mennessä huoneeseen hän olisi eloton.

Simulaatiotilanteessa sain olla se hoitaja joka vastaisi Pertin hoitajakutsuun ja menisi huoneeseen löytäen potilaan elottomana. Mun tehtävä oli tunnistaa elottomuus, tehdä hälytys ja aloittaa paineluelvytys ennen muun tiimin saapumista ja sen jälkeen johtaa elvytystilannetta. Ensimmäinen simulaatioyritys meni pieleen kun unohdin missä kohtaa elvytyslääkkeet tulee potilaalle antaa. Aloitimme simulaation alusta ja toinen kerta meni jo paljon paremmin. Siitä huolimatta etten tuntenut luokasta juurikaan muita meillä oli hauskaa. Nauroimme yhdessä pienille mokille ja autoimme toinen toista muistamaan asioita. Simulaatiot luo aina tietynlaisen paineen, mutta tilanteessa mokaaminen on täysin sallittua ja hauskaakin. Seuraavissa simulaatioissa mun tehtävä oli hoitaa paineluelvytystä ja tuntui että sain nopeasti siihen hyvän otteen ja rytmin.

Opiskelu on oikeasti ihanaa!

Simulaatiotuntien jälkeen oli lounastauko ja kävin kampuksen ruokalassa syömässä. Opiskelijaruoan hinta nousi vastikään ja on nykyään 3,2e. Sillä hinnalla saa mielestäni hyvää perusruokaa. Ruokailun jälkeen siirryimme toisen opettajan tunneille missä harjoittelimme kirurgisen potilaan hoitotyössä tarvittavia taitoja. Luokkaan oli luotu pieni leikkaussali missä harjoittelimme leikkausalueen pesua, steriilin toimenpidepöydän valmistelua, intubaatiossa avustamista ja leikkaussalivaatteiden steriiliä pukemista. Koulupäivä oli nopeasti ohi ja oli virkistävää nähdä muita sairaanhoitajaopiskelijoita kampuksella. Asia mikä etäopetuksessa harmittaa on tietynlainen yhteisöllisyyden puute. Meitä opiskelee eri aikaa alottaneita ja eri elämävaiheessa olevia ja koska nähdään vain harvoin ei sellaista tietynlaista sidettä tahdo syntyä. Päiväopiskelijat käy enemmän opiskelijatapahtumissa ja opiskelijabileissä ja tuntuu jotenkin vaikealta yrittää päästä mukaan sellaiseen kun ei tunne ketään edes nimeltä. Lue: Ehkäisykokeilu katastrofi

Perjantaina meillä oli tämän kurssin näyttökoe eli menimme pareittain simulaatioluokkaan ja meille arvottiin tehtävä mikä piti suorittaa hyväksytyksi. Olin jo aikaisemmin syksyllä lasten ja nuorten hoitotyön kurssilla tehnyt yhden näyttökokeen, joten mua ei jännittänyt ihan niin paljon kun mun paria Jannia (nimi muutettu). Simulaatioluokassa opettaja kysyi kumpi meistä haluaisi antaa näytön ensin. Totesin, että parempi saada jännitys pois alta ja tehdä näyttö ensimmäisenä. Sain tehtävän missä olin anestesiasairaanhoitajana leikkaussalissa ja mun piti turvata potilaan hapettuminen ennen intubaatiota kun potilasta oltiin nukuttamassa. Vieressä mulla oli toimenpidekärry missä oli paljon välineitä. Tutkin kärryä hetken ja mietin. Siinä oli paljon myös ylimääräistä tavaraa mikä hämmensi mua. Lopulta päädyin ventiloimaan potilasta maskilla ja laittamaan hänelle nielutuubin. Opettaja kysyi muutaman tenttikysymyksen kuten mikä on hyvä happisaturaatio ja mistä tunnistan potilaan nukahtavan anestesiaan. Vastasin kysymyksiin oikein ja näyttökoe oli hyväksytty.

Tänään torstaina meillä oli kurssin viimeiset hommat eli kaksi tenttiä. Toinen tentti oli laaja, siinä oli 100 kysymystä sisätautien hoitotyöstä ja vääristä vastauksista sai miinuspisteitä. Lapset olivat juuri sopivasti flunssassa kotona alkuviikon ja iltaisin niin villejä tekemisen puutteesta, että mun tentteihin valmistautuminen ei ollut ihan sitä mitä olisin toivonut. Sain kuitenkin tentin läpi ja arvosanaksi tuli 2. Toinen tentti oli palliatiivisen potilaan hoidosta ja siitä tentistä sain arvosanan 4. Kurssi on nyt kokonaan suoritettu ja alkuvuodesta mulla alkaa harkkaputki – aion tehdä useamman harjoittelun peräkkäin ja yksi niistä on tämä sisätautisen potilaan hoitotyön harjoittelu. Opintopisteitä on nyt kasassa 71/210 ja vielä ehdin tälle syksylle opiskella mm. lasten ja nuorten syventävät opinnot, akuuttihoitotyön, lasten tunne-elämän tukemista ja tulevaisuuksien ennakointia. Joululoman vietämme Levillä ja tammikuussa pääsen vihdoin tekemään kauan odottamiani harkkoja. Nähdään myös instagramissa @niina.mantere tai Tiktokissa @niinamantere