10 eettistä ja aineetonta joululahjavinkkiä

On täysin luonnollista, että lapset tykkäävät saada jouluna ihan oikeita fyysisiä paketteja. Nauttia joulun kutkuttavasta odotuksesta, saada ihan oikean lahjapaketin hyppysiinsä ja lopulta repiä sen auki. Saada uusia leluja ja herkkuja.

Meret, luonto, eläimet ja hädässä olevat tarvitsevat apua, minä en.

En kuitenkaan enää juurikaan nauti perinteisten lahjojen antamisesta tai saamisesta, sillä tätä tavaraa ja materiaa on meillä kaikilla jo aivan valtavat määrät. Pidän kyllä vaikka lukemisesta tai elokuvista, mutta ei niidenkään enää tarvitse olla aineellisia. Mitään elintärkeää kapinetta ei minulta puutu.

Meret, luonto, eläimet ja hädässä olevat tarvitsevat apua, minä en.

Siksi haluan nostaa esiin aineettomat eettiset joululahjaideat. Pienilläkin summilla voi auttaa ympäristöä, tuoda luontokokemukset ystävän koko perheelle tai tukea ihmisten ja eläinten hyvinvointia. Aineettomilla lahjoilla voi saattaa ruokaa vähävaraisen perheen joulupöytään, suojaa ja turvaa pakolaisleirille tai apua huonoissa oloissa eläville tuotantoeläimille.

Aineeton ja eettinen lahja tuo hyvän olon sisimpään.

10 eettistä ja aineetonta lahjavinkkiä

  1. Joululahjaksi pala ikimetsää. Luonnonperintösäätiöstä voi ostaa palan ikimetsää lahjaksi. Summa käytetään uusien suojelualueiden ostoon.
  2. Tue Eläinten turvakoti Saparomäkeä. Hanki aineeton lahja tai tue turvakodin toimintaa. Upea lahja eläinten ystäville.
  3. Auta eläimiä eläinsuojeluskeskus Tuulispäässä. Aineettomalla lahjalla voit muistaa läheistäsi ja samalla tuet Tuulispään toimintaa.
  4. Anna lahja tuotantoeläimille. Kun annat lahjoituksen eläimille, edistät eläinten oikeuksien ja parempien olojen toteutumista Suomessa. Animalian sivujen kautta voit auttaa tuotantoeläinten oloja.
  5. WWF-kummiksi. Ilmoita ystävä tai perheenjäsen saimaannorpan, pandan tai vaikka sademetsien kummiksi. Kummina saa ajankohtaista tietoa luonnon tilasta ja tukijuuskohteesta niin uutiskirjeiden, kummiuutisten kuin WWF-lehdenkin muodossa.
  6. Istuta siemenpuu. Siemenpuun avulla voit antaa aineettoman lahjan ja samalla tukea tärkeää ympäristönpuolustajien työtä globaalissa etelässä!
  7. Luonto-liiton jäsenyys. Jos ostat jäsenyyden ystävälle tai tuttavalle, kaikki saman perheen lapset ja nuoret perhejäseniksi maksutta. Liiton jäsen saa kotiin lehden ja voi halutessaan osallistua toimintaryhmiin. Liitto järjestää lapsille ja nuorille luontoleirejä ja -retkiä ympäri vuoden.
  8. Unicefin lahjalla ilahduttaa ystävää ja auttaa maailman lapsia. Voi valita erilaisista lahjapaketeista selviytymispaketin, koulupaketin, rokotuspaketin, lahjakorin, polkupyörän tai vaikka pallon, joka tuo iloa pakolaisleirien lapsille.
  9. Venner jouluruokakassi vähävaraiselle perheelle. Venner on tutkitusti vaikuttava, voimauttava sekä lokaali tapa auttaa. Voit tilata terveellisen Venner-ruokalaatikon helposti ja nopeasti vähävaraiselle lapsiperheelle suoraan kotiin.
  10. Lahja luonnolle. Suomen luonnonsuojeluliiton sivulta voit valita kertalahjoituskohteeksesi uhanalaisten lajien suojelun, elinympäristöt kuten metsät, suot ja vedet, ilmastotyön tai tehdä yleislahjoituksen Suomen luonnolle.

Ask tutustuu turvakodin eläimiin.

 

Kommentit

2 kommenttia

Hei!

Oi loistavaa!!

Terhi

P. S JOULUPUU keräys on tänäkin vuonna.

https://joulupuu.org/

Voi lahjoittaa jollekin eri asemassa olevalle lapselle lahjoja =)

Hyväntekeväisyystempauksella kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä