Gaslighting eli hienovarainen manipulointi – 5 asiaa, joista tunnistat kaasuvalottajan

Olin nuori 18-vuotias ja kesätöissä. Olin vielä lukiolainen ja en ollut vielä päättänyt mihin suuntaisin lukion jälkeen, mutta sain innostavan kesätyön elokuvatuotannon parissa. Minua kiinnosti elokuvat ja kesätyö olisi hyvä tapa tutustua työhön paremmin. Minulla oli myös tuttu pomo ja tunsin oloni turvalliseksi.

En tuntunut  muistavan asioita, joista olimme hänen mukaansa sopineet.

Pomoni oli aluksi todella avulias, huomaavainen ja opetti minulle monia tarpeellisia asioita. Sain nopeasti vastuuta. Mutta mitä enemmän pöydälleni kasaantui työtehtäviä, sitä sekavammaksi niiden toteuttaminen alkoi tulla. Jäin  yhä useammin  hämmentyneeseen ja omituiseen olotilaan sen jälkeen, kun olin käynyt keskusteluja pomoni kanssa. En tuntunut  muistavan asioita, joista olimme hänen mukaansa sopineet.

Aloin tuntea oloni hänen seurassaan todella tyhmäksi. En tuntunut ymmärtävän annettuja tehtäviä, olinkin tehnyt juuri toisin kun oli ohjeistettu ja tein kaiken väärin. Muistin sovittuja asioita täysin päinvastoin, kuin pomoni. Luulin päivänselvästi muistaneeni hänen sanoneen, että mikä työtehtävä oli tärkein ja vasta sen jälkeen siirryttäisiin siihen seuraavaan. Olin kuitenkin jotenkin aina sekoittanut asiat juuri päinvastoin. Olin tehnyt ne ei-tärkeät ensin ja pilannut koko yrityksen aikataulut törttöillessäni.

Ristiriitaisia tunteita sekoitti myös se, että pomoni saattoi haukkujen jälkeen yllättäen myös kehaista. Minussa oli potentiaalia, mutta en suoriutunut edes pienistä tehtävistä kunnialla. Jäin usein pohtimaan, että minä varmaan tein asiat väärin, kuten hän väitti. Ja oliko tuo nyt niin paha, että antoi suoraa palautetta? Eikö sekin pitäisi vain oppia kestämään? Pomoni kun kuitenkin tuntui myös arvostavan kykyjäni.

Aloin tuntea oloni hänen seurassaan todella tyhmäksi. En tuntunut ymmärtävän annettuja tehtäviä, olinkin tehnyt juuri toisin kun oli ohjeistettu ja tein kaiken väärin.

Tapahtui tilanteita, joissa asiakas tuli yrityksen tiloihin ja heidän edessään pomoni kyseli minulta työtehtävistä, joista en ollut kuullutkaan. Kun olin hämmentynyt, hän saattoi naurahtaa asiakkaille, että ei näiden tyttöjen päässä pysy tekniset asiat. Olin varma, etten ollut kuullut koskaan ennen mainittavan asiasta.

Noiden tilanteiden jälkeen hävetti, olihan minut nolattu tärkeiden asiakkaiden edessä. Kun rohkaistuin myöhemmin mainitsemaan pomolleni, etten ollut koskaan kuullutkaan asiasta, hän raivostui ja väitti kivenkovaan, että valehtelen. Yritin lievittää tilannetta sanomalla, etten ole ehkä sitten vain kuullut. Se ei kuitenkaan voinut olla mahdollista, sillä olin hänen mukaansa kuunnellut ja kuitannut asian.

Keskustelut eivät  koskaan sujuneet kuten olisi voinut kuvitella. Niihin tuli ihmeellisiä mutkia ja ongelmia, jotka eivät seuranneet normaalien keskustelujen sääntöjä. Vielä eilen hyväksytyt tavat toimia olivat tänään väärin.

Loppukesää kohden vatsaan alkoi sattua ja pomon läsnäolo jännittää. Aloin tuntea oloni alakuloiseksi ja töihin meneminen oli ahdistavaa.

Olin surullinen, hämmentynyt ja vihainen. Miten tässä näin kävi?

Kesän jälkeen itsetuntoni oli täysin maissa, sillä olinhan suoriutunut tehtävistäni todella huonosti. Olin tehnyt koko yrityksen toiminnasta kaoottista ja pilannut pomoni maineen. Olin surullinen, hämmentynyt ja vihainen. Miten tässä näin kävi?

Kaasuvalotus eli toisen ihmisen hienovarainen manipulointi

Onko kukaan koskaan saanut sinua uskomaan, että olet liian herkkä, liioittelet, valehtelet tai olet vaan sekaisin? Että se mitä sanoit, ei koskaan tapahtunutkaan?

Sanot tunteneesi olosi satutetuksi tietyn keskustelun aikana. Toinen henkilö vastaa, ettei muista koko keskustelua, että sitä ei tapahtunut ja että ei koskaan sanoisi mitään vastaavaa. Mitä sinä minusta oikein kuvittelet? Vaikka pystyt kyseenalaistamaan toisen reaktion, on sinuun istutettu kuitenkin jotain salakavalaa: epäilyksen siemen.

Juuri tällä tavalla pomoni kohteli minua nuoruudessani. Vaikka tiesin mitä oli sovittu, aloin auktoriteetin edessä epäillä ihan tavallisiakin tapahtumia.

Onko kukaan koskaan saanut sinua uskomaan, että olet liian herkkä, liioittelet, valehtelet tai olet vaan sekaisin? Että se mitä sanoit, ei koskaan tapahtunutkaan?

Mitä jos muistan väärin? Onhan se mahdollista, sillä emmehän me muista ihan kaikkea sanatarkkaan, mitä ihmisten kanssa puhumme? Ehkä provosoidun tuosta toisesta henkilöstä ja sekoitan asioita.  Kun toinen henkilö vakuuttaa kasvotusten asian olevan väärinymmärretty, on meillä tapana uskoa siihen. Epäilyksestä voi kuitenkin kasvaa juuri se asia, jota toinen hyväksikäyttää. Sinä epäilet tapahtumien todenperäisyyttä, vaikka vasta hetki sitten olit varma tapahtuneesta.

Olen myöhemmin aikuisuudessa kohdannut pomoni kaltaisia ihmisiä lisää ja ymmärränkin nyt, mistä oli kyse.

Pomoni käytti minuun nuoruudessa tietynlaista manipulatiivista tekniikkaa, joka kutsutaan myös gaslightingiksi eli kaasuvalotukseksi.

Pomoni käytti minuun nuoruudessa tietynlaista manipulatiivista tekniikkaa, joka kutsutaan myös gasligtingiksi eli kaasuvalotukseksi. Termi Gaslighting tulee vanhasta 40-luvun alokuvasta Gaslight,  jossa mies manipuloi vaimonsa kuvittelemaan, että hän on tulossa hulluksi. Sillä siitähän gasligtingissa on tavallaan kyse: saada toinen epäilemään omaa järkeään ja uskomuksiaan.

Myös politiikassa tuntuu olevan tällä hetkellä useampikin johtaja, joka noudattaa tätä metodia hyvällä menestyksellä. Tekniikkaan törmää mediassa, työelämässä ja vapaa-ajan sosiaalisissa suhteissa.

Mitä suurempi ristiriita tekojen välillä on, sitä hämmentävämpää.

Pikkuhiljaa tapahtuva toisen ihmisen kontrollointi ja manipulointi voi olla todella vaarallista omalle itsetunnolle ja mielenterveydelle. Se on salakavalaa, sillä se tapahtuu usein niin pikkuhiljaa. Myrkyllinen ihminen voi olla päällisin puolin todella kiva ja kiltti, ja juuri sellaisesta kuoresta on helppo harrastaa ristiriitaista viestintää. Negatiivisia tapahtumia seuraa kaikkea mukavaa ja kivaa, mikä sekoittaa entisestään. Mitä suurempi ristiriita tekojen välillä on, sitä hämmentävämpää.

Tämänkaltaisessa suhteessa uhrista tulee todella epävarma, hän epäilee jatkuvasti mikä on totta ja mikä ei, ja voi olla todella riippuvainen muiden mielipiteistä.

Kun oppii tunnistamaan erilaisia manipuloinnin tapoja, on mahdollista tunnistaa kaasuvalottaja jo hyvissä ajoin ja päästä tällaisista myrkyllisistä ihmissuhteista irti. Kun alkaa tuntua siltä että jotain outoa tapahtuu, että jokin on pielessä, meidän kannattaisi aina uskoa intuitioomme. Itsensä etäännyttäminen ihmisistä jotka saavat meidät voimaan huonosti, on todella tärkeää.

Näin tunnistat kaasuvalottajan

  1. Sanat ja teot eivät kohtaa. Kaasuvalottaja toimii usein päinvastoin, kuin mitä sanoo. Tärkeintä on seurata, miten he toimivat. Sanat ovat vain helinää.
  2. He kieltävät tapahtuneita asioita. Tiedät, että hän sanoi tekevänsä jotain. Olet varma, että näin sovittiin. Mutta toinen henkilö kieltää sen ja kiistää loputtomiin. Toisen järkähtämättömyys saa kyseenalaistamaan tapahtuneen. Mitä enemmän he tekevät tätä, sitä enemmän kyseenalaistat omaa tervettä järkäsi ja muistiasi. 
  3. Hämmennyksen aiheuttaminen. Kaasuvalottaja tietää, että toisen ajaminen hämmentyneeseen tilanteeseen heikentää heidän itsetuntoaan. Ristiriitaisuus ja valehteleminen on tekniikka, jolla toisen rationaalisuutta koetellaan. Ja kun henkilön itsetunto heikkenee, on toista helpompi ohjailla haluttuun suuntaan. Hän voi saada sinut vähättelemään itseäsi ja ajattelemaan, että olet pakkomielteinen, itsekäs ja välinpitämätön. 
  4. Tekojen ristiriitaisuus. Kaasuvalottaja vuoroin kehuu ja lyttää. Tästä ristiriitaisesta tavasta kohdella toista ihmistä tulee manipuloinnin tärkeä työkalu. Kaasuvalottaja saa sinut miettimään: ehkä kuvittelin oikeasti sen edellisen inhottavan tilanteen. Nythän hän on oikein kannustava. Kyllä tämä tästä! Usein myös kauniit sanat ovat suorassa ristiriidassa tekojen kanssa. Haukkuminen ja raivokohtaus voi myös loppua kehuun: mutta silti kunnioitan sinua!
  5. Valehtelu. Kaasuvalottajan valheet voivat olla niin absurdeja, että naurattaa. Silti kaasuvalottaja väittää kivenkovaan, että puhuu totta. He toimivat suorastaan törkeästi luodakseen ennakkotapauksen. Kun he kertovat sinulle valtavan valheen, et ole varma, onko heidän sanomansa koskaan totta. Tavoitteena on pitää uhri epävakaana ja hämmentyneenä. Sen lisäksi että kaasuvalottaja itse valehtelee, hän väittää että kaikki muut valehtelee. 

Miksi kukaan kaasuvalottaa toista ihmistä? En ole täysin varma motiiveista, mutta vallankäyttö ja toisen ihmisen kontrollointi tuntuu olevan riittäviä syitä. Kaasuvalotuksen kohteeksi voi joutua kuka tahansa, sillä sitä on niin vaikea tunnistaa. Toivottavasti tästä listasta on apua, jos epäilet tunnistavasi kaasuvalottajan. Usein jo epäilys tarkoittaa, että vaistosi ovat oikeassa.

Lue lisää:

”Ilman mua sä et oo mitään” – narsistin kauniit ja kiltit kasvot

Hauras omanarvontunto voi johtaa pahantahtoisuuteen – toivotaan jopa ystävän epäonnistuvan

 

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Harmi, että olet kokenut tuollaista! Kaasu taidetaan kirjoittaa ilman h-kirjainta (gas).

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä