Itke vaan, äitipuoli

Oletko äitipuoli?

Minä olen. Olen äitipuoli kahdelle tanskalaiselle lapselle.

Ja sitten minulla on kaksi omaa, tanskan-suomalaista velikultaa.

Äitipuolen rooli on olla sillanrakentaja.

Olen aiemmin kirjoittanut äitipuolen roolista, kuin arki olisi silkkaa teenjuontia ja lasten yhteisiä leikkitreffejä. Mutta eihän se aina niin upeaa ole ollut. Nykyään asiat on todella hyvin, sillä aikaa on kulunut tarpeeksi. Olemme sulautuneet, tottuneet toisiimme. Elämä on kaikissa perheissä tasaantunut ja me olemme kasvaneet rooleihimme.

Meidän uusperheessämme on kolme äitiä ja kolme uusperhettä. Monia sisaruspuolia ja ihmisten parisuhteiden sekamelskaa. Ei ole voinut välttyä konflikteilta ja siltä, että kasvu omaan roolin on kestänyt.

Uusperhe on nykyään aika tavallinen asia, mutta osaako siihen lopulta kuitenkaan varautua huolella? Kun elämääsi tulee lapsia, jotka eivät ole sinun. Ja monia vanhempia, joilla on tunteita keskenään ja tahdonsuuntia. Bonuslasten perheissä voi olla erilaisia elämäntilanteita, vaikeuksia, surua, menneisyyteen liittyvää kaunaa ja monitahoisia inhimillisyyteen liittyviä asioita, joita on vaikea ennalta nähdä.

Ja mitäs jos rakastut niihin ei-sinun lapsiisi? Jos alat oikeasti välittää heistä? Tai mitä jos heitä kohtaan ei tunne rakkautta, onko bonuslapsia pakko rakastaa?

Äitipuolen yksi tärkeä rooli on olla sillanrakentaja.

Äitipuoli ruokkii, pesee, vie uimahalliin, pesee hampaat, nukuttaa, vie kouluun. On läsnä, kun itkettää. Lukee iltasadut. On siellä kun omien isien ja äitien kanssa on hankalaa.

Kun biovanhemmat sitten pohtivat, miten lapsi voi ja miten hänen tulevaisuutensa pitäisi olla. Tai jos biovanhemmat eivät tule ollenkaan toimeen.

Äitipuoli vaan mukautuu ja on siellä kun muille sopii.

Äitipuoli on siellä, todennäköisesti aina läsnä. Se, joka vie lapsen toisiin huoneisiin, pois kuuntelemasta niitä kiivaita keskusteluita, jotka täyttävät huoneet.

Äitipuoli on kuitenkin aina poissa lomasuunnitelmista.

Äitipuoli vaan mukautuu ja on siellä kun muille sopii. Äitipuolen on tärkeää ymmärtää se, että joka leikkiin lähtee, niin se leikin kestäköön.

Koulun vanhempienillat. Kuka saa olla läsnä ja kuka ei? Tai ehkä he eivät edes ajattele, että äitipuoli haluaisi olla siellä. Eivät ehkä vaan ajattele, että äitipuoli on perheenjäsen.

Silloin ajattelen vain itsekseni itke vaan äitipuoli.

Kun vuosia joustaa, rakentaa uudelleen jo kertaalleen poltettuja siltoja ja venyy, joskus ei vaan jaksa.

On tabu sanoa ääneen, että miten paljon se oikeasti joskus vituttaa, kun äitipuolelta evätään oikeus vaikuttaa lapsipuolien asioihin tai mihinkään mikä koskee heitä.

Vastuuta pitää kantaa, mutta mielipiteillä ei ole vaikutusta. Niitä ei usein edes kysytä.

Ja kuitenkin aina ymmärtää uusperheen nokkimisjärjestystä ja sitä, että bonuksilla on omat vanhemmat ja he ovat lapsistaan aina lopulta päävastuussa.

Mutta ei ymmärtäminen aina vie pois niitä tunteita, jota omassa sisimmässä syntyy. Ne tilanteet, kun turhauttaa ja sattuu. Silloin ajattelen hiljaa itsekseni, että itke vaan äitipuoli. Sillä sekin on ihan ok.

Lue uusin blogitekstini:

6 ihanaa asiaa 6-vuotiaassa pojassa

View this post on Instagram

2/3 #jyllantikoti ⁣ ⁣ Tämän lempeän katseen saattelemana voit saapua meidän uuteen kotiin.⁣ ⁣ Ja tuon katseen alla sulaa hempsakka sisustaja, jonka unelmien koti seisoo jykevästi paljaiden jalkojen alla.⁣ ⁣ Käy katsomassa kuvia uudesta kodista ja lue miten tänne päädyttiin. Linkki @jyllanninsuomineito profiilissa. Ja pistä seurantaan mun #jyllantikoti hästägi, ja voit seurata mun eettistä ja ekologista sisustamista☀️⁣ Oon aina ollut onnettoman parantumaton pesänrakentaja: jo pienenä käytin tuntikausia siirtelemällä huoneen tavaroita paikasta toiseen ja etsimällä juuri oikeaa vibaa😅🙏 ⁣ 🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸🔸⁣ ⁣ Olen katsellut kaupungin alueen vuokrattavia huoneistoja jo vuosia, mutta mikään ei ole oikein resonoinut. Kunnes näin ilmoituksen kauniista vanhasta tanskalaisesta talosta, jonka koko ylimpään huoneistoon etsittiin vuokraajia. ⁣ ⁣ 175 neliötä silkkaa charmia. Kunnostettu koko talon läpi ulottuva koti, jossa oli säilytetty upeasti kaikki vanhat yksityiskohdat.⁣ ⁣ Kun näin asunnon ja sen sijainnin, tiesin että me kuulumme tänne. ⁣ ⁣ Vanha tanskalainen sanonta kuuluu: ”Kærlighed til havet, er kærlighed til livet”. Rakkaus merta kohtaan, on rakkautta elämää kohtaan.⁣ ⁣ Tänne lähelle rakasta lasten isoisää, meren aaltojen luo.⁣ ⁣ Edesmenneen merimiehen tuhkat kun on ripoteltu tänne Lille Beltin siltojen kupeeseen.⁣ ⁣ Ja jos vieraassa maassa on aina vähän juureton, täällä meren aaltojen jatkuvasta liikkeestä tuntuu löytyneen jonkinlainen koti.⁣Liikkeessä, kuten merikin. ⁣ ⁣ ⁣ #jyllantikoti⁣ ⁣ ⁣

A post shared by Terhi-Anneli Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

 

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

Halusin tulla kertomaan toisen puolen tästä tarinasta eli olen se bioäiti, jonka lapsella on ”äitipuoli”. Mehän emme siis oikeastaan käytä näitä puolikas nimityksiä ollenkaan, vaan isän ja äidin uusia puolisoita kutsutaan etunimillä, vaikka tärkeitä aikuisia lapsen elämässä ovatkin. Toisekseen se kuinka paljon he osallistuvat lapsen arkeen on toki molemmissa perheissä itse sovittava asia, mutta kyllähän se vähän on ”velvollisuus” huolehtia siinä samalla myös puolison lapsen eli ”lapsipuolen” evästyksestä tai kouluun viennistä ja muista arkiasioista jos ne tekisi esimerkiksi omille lapsilleen muutenkin. Kuitenkaan tätä en esimerkiksi lapseni ”äitipuolelta” missään nimessä itse koskaan edellyttäisi. Koen kuitenkin, että se on etupäässä vanhempien eli äidin ja isän vastuulla päättää ja sopia lapseen liittyvät asiat ja päätökset. Toki niistä kumpikin tahoillaan voi kotona sen puolison kanssa keskustella ja kysyä sitä mielipidettä. Jos taas mielipidettä ei kysytä vika voi olla myös omassa parisuhteessa. Itse olen sekä lapseni isän että tämän puolison kanssa hyvissä väleissä, mutta eipä kyllä tulisi itse mieleenkään kysyä tältä puolisolta mielipidettä oikeastaan yhtään mihinkään, koska se on isän tehtävä. Koen myös, että jos puolison mielipide eroaa merkittävästi vanhemman mielipiteestä, kyllä se kuitenkin vanhemman mielipide on joka ratkaisee.

Vaikeita juttujahan nämä on ja siinä varmastikin yksi syy uusperhekuvioiden riitatilanteisiin. Ymmärrän toisaalta myös sen, että varmasti on raskasta välittää jonkun toisen lapsesta todella hurjasti kuitenkaan saamatta ”täysiä vanhemman oikeuksia”. Se nyt vaan on valitettavasti ”pelin” henki. Itse olen todella onnekas, että kuvio meidän kohdalla on toiminut vilpittömästi melko hyvin. Tietysti närää välillä tulee puolin ja toisin, mutta pitää yrittää vaan kestää ja ajatella sitä lapsen parasta, vaikka kuinka kiukuttaisi. Me ollaan myös kaikki neljä istuttu saman pöydän ääressä miettimässä esimerkiksi tapaamiasopimusta ja siinä toki jokainen on päässyt ääneen.

Avatar

Hei!

Tiedän tunteesi tasan tarkkaan. Olin äitipuolena 13,5 vuotta.
Koska aloin pitää puoliani n. 10 vuotta sitten mm. meidän kotia ja perhettä koskevien päätösten teossa, se teki hallaa parisuhteellemme. Mies halusi erota. Hän ei koskaan kyennyt ymmärtämään, että minä olen meidän perheessä toinen maksava aikuinen ja siten minulla pitää olla myös sananvaltaa joihinkin asioihin, mikä koskee myös lapsipuoltani. Jos olisin ollut hiljaa, kuten kirjoitit, olisin ahdistunut yli äyräitteni. Kumpi sitten parempi, mutta en ainakaan menettänyt minuuttani ja arvojani.

Tsemppiä sinulle! Tiedän, että roolisi on vaikea.

Terhi-Anneli

Hei!

Kiitos paljon kommentistasi. Asiat on paljon helpottuneet, mutta muistelen erityisesti ensimmäisiä vuosia, miten hankalaa se oli. Toivottavasti jokainen uusperheellinen ymmärtää myös bonusvanhempien puolen asioissa.

Terhi

Avatar

Niinpä. Joskus harmittaa kovastikin, kun yrittää kaikkensa bonuslapsen parhaaksi ja sitä panosta ei nähdä, ei kuulla. Jokaiseen negatiiviseen ominaisuuteeni kyllä takerrutaan: minullakin menee joskus hermo, bonuslapseenkin. Jokaiseen väärään sanaan ja unohtuneeseen tavaraan, koska kyllähän nyt bioäiti osaa nämä kaikki paremmin. Todellisuudessa ei varmasti kumpikaan ole toista kummempi, toinen vaan on synnyttänyt lapsen, mutta molemmat välittävät. Se vaan on kovin helppo muiden unohtaa, että äitipuolellakin on lapsen paras ja hyvät mielessä.

Avatar

Olen tehnyt sen linjauksen, että meidän kodissa on meidän säännöt ja minä olen täällä yhdenvertainen aikuinen.
Eli jos puolisoni, lapsen isä on töissä ja minä lapsen kanssa niin minä olen se joka kertoo mitkä asiat on ok ja mitkä ei.

On kuitenkin kamalaa huomata, että vaikka juurikin teen ruoat, pesen vaatteet, vaatetan, vien kouluun, järjestät syntymäpäivät jne..
Niin siellä se oikea äiti sabotoi sen mitä itse täällä yrittää fiksusti rakentaa.
Lapsi haukkuu tai puhuu minusta jatkuvasti alentavasti, ei siis itse edes ymmärrä mitä on juuri sanonut, koska se tulee niin arkipäiväisesti. Ja enhän minä voi olla lapselle edes vihainen tai reagoida siihen niin vahvasti kuin haluaisin.

Ja jatkuvasti olen se joka saa milloin mistäkin haukut. Ja palaute ei ole mitenkään perusteltua tai järkevää. Kerran olen sanonut asiallisesti, mutta samalla mitalla takaisin niin siitähän se oikean äidin kuppi menikin nurin.
Eihän ne asiat voi mennä vain niin, että voit tarjoilla toiselle jatkuvaa p*skaa milloin itse haluat olettamatta, että joskus siitä sinulle sanotaan?

Ja näin omalta kohdaltani olen miettinyt, että kuka niitä ilkeitä äitipuolia tekee, omalla kohdallani se oikea äiti.

Toivoisin vain, että nämä oikeat vanhemmat voisivat ymmärtää ja ajatella, että ihanaa, kun on useampi aikuinen joka lapsesta huolehtii ja välittää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä