Juuri nyt riittää, että sydämesi lyö

Kirjoitus on omakohtainen kokemukseni mielenterveyshäiriöstä ja myötätunnon osoitukseni niille, jotka vielä tänäänkin kamppailevat jaksamisen kanssa.

Vauhdilla kasva isommaksi, kengistäsi ulos, housunlahkeista, muovimukeista ja pikkuhaarukoista. Sängynpäädystä ja sukkien reiistä pilkottaa hassusti alati venyvä pottuvarpaasi.

Joko tiedät mikä sinusta tulee isona, oletko lyönyt itsesi lukkoon ja yhteiskunnan rattaisiin öljyksi, muttereiksi tai uusiksi hammasrattaiksi. Olitko tässä hetkessä ennen, enää ei ole sille aikaa. Jäätyneiden lätäköiden ihmettely vaihtuu paniikinomaiseen tunteeseen, ettei ikinä aivan riitä.

Juuri  ja juuri tarpeeksi silloin tällöin ja kun se tulee, on hetken tässä ja nyt onnellinen. Se tunne, jossa on yhtäkkiä täysin hereillä. Sitten ajatus siirtyy huomiseen ja tuleviin murheisiin, vatsassa kasvaa kai sittenkin äidin antaman omenan siemenestä omenapuu. Sisällä onkaloissa vääntää, painaa ja tukahduttaa. Aamuin, öisin ja kaikkina välihetkinä. Pian ei ole enää välihetkiä, on vain jatkuva kipu.

Kun avaa silmät, ei tiedä onko hereillä vai unessa. Ei tiedä, onko. Näkee edessään ojennetun käden, joka on kiinnittynyt omaan kehoon.

Juuri ja juuri tarpeeksi, sillon tällöin. Ei tänään kuitenkaan, joten jahdataan sitä hetkeä kun on.

Päätöksiä, ajatuksia pää täynnä. Kun toinen ajatus menee loppuun, toinen tulee jo. Päättymätön kakofonia, jossa puhuu itse itselleen. Olenko se minä äiti, joka päässäni pulisee? Voitko sanoa minulle, että olla hiljaa sillä en kuule enää mitään.

Ääni kysyy, vertaa, haukkuu, iloitsee, murehtii ja vihaa. Olenko tarpeeksi, entäs tuo toinen jolla on jo kaikki mitä minäkin haluaisin. Miksi ne ja tuo, en osannut, en osaa, tyhmä, huono, läski, laiha, lauta, ruma, vanha, kakara, keskinkertainen, ällöttävä, huono.

Nyt on menneisyys. Nyt on tulevaisuus. Vaikka kumpikaan ei ole vielä täällä.

Herää. Ylös. Herääminen, ylös. Hengitänkö?

Katson käsiäni, olenko jo aikuinen vai kerrossängyssäni? Ikkunasta näkyy katu, eikä lapsuuden peltomaisema. Minne pellot menivät?

Aina pelottaa, jopa silloin kuin ei muista pelätä.

Tänäänkin pelottaa, vaikka ei tiedä enää mitä pelkäisi. Tunne on pinttynyt kehoon ja se huokailee hiljaa, joskus huutaa. Se vie mennessään lintujen laulut ja lasten hiljaiset uniset hengitykset.

Pää täynnä pulinaa makaan vankilassani. Mieli joka ei ole hiljaa. Mieli joka ajattelee ja saa tuntemaan. Tunne aiheuttaa kivun. Jäytävä tuska kulkee varpaista päälakeen. Olenko se minä äiti, joka päässäni pulisee? Voitko sanoa minulle, että olla hiljaa sillä en kuule enää mitään.

Kipu on niin kauan ja niin liikaa, ettei enää lopulta tunne mitään.

Liikun ja en tiedä liikunko.

Herääminen.

Mikään muu ei tunnu tai liiku, mutta sitten tunnen, että sydämeni lyö.

Sydän lyö.

Se lyö itsekseen. Sitä ei tarvitse murehtia, ajatella, päättää, kehottaa.

Olen tässä ja sydämeni  lyö.

Juuri nyt se riittää.

Ja sisällä kasvanut omenapuu kutistuu, se kuihtuu ja muuttuu takaisin pieneksi, pieneksi siemeneksi.

Kunpa joku olisi sanonut nuorelle minulle, joka sairastui post-traumaattiseen dissosiaatiohäiriöön, että olen turvassa. Olispa joku sanonut, että eheydyn vielä. Olisipa joku sanonut, että tässä hetkessä, kaikki on ihan hyvin. Olisipa sanottu, että minulle tapahtuneet asiat eivät ole minuuteni, eivätkä ne määrittele sitä, kuka minä olen. Olisipa sanottu, että ajatukset ja tunteet eivät ole aina totta. Olisipa sanottu, että kehoni ja mieleni eivät ole menneet rikki, vaan reaktiot ovat täysin normaaleja. Olisipa sanottu, että voin oppia tarkkailemaan ja hallitsemaan ajatuksiani. Olisipa sanottu, että ajatukset voi laittaa pois päältä. Olisipa sanottu, että sisäinen hiljaisuus ja rauha on mahdollista.

Olisipa sanottu, että vika ei ole minussa, vaan maailma on monesti liikaa. Olisipa sanottu, että pystyn ottamaan vastuun itsestäni jo tänään ja paranemaan.

Olisipa sanottu, että olen riittävä. Olisipa sanottu, että ei minun tarvitse tulla miksikään, sillä olen aina ollut jo tässä. Olisipa sanottu, että olen jo perillä.

Olisipa sanottu, että kunhan tänään heräät ja hengität, se riittää.

Juuri tänään riittää, että sydämesi lyö.

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä