Me kaksi yksinäistä

Meillä alkoi vasta nyt lasten kesäloma. Kävelen helmat hulmuten koulun pihalle, jossa odotti koko koulu, vanhempia, isovanhempia, ystäviä ja tuttavia. Ilmassa on jännityksen tuntua, kun ensimmäiset yhteislaulut kajahtavat ilmoille. Ask heiluttaa minulle iloisesti luokkalaistensa keskeltä, Eliaksen rastatukka vilahtelee etäämmällä.

Lomien jälkeen Ask olisi ekaluokkalainen. Elias menisi jo viidennelle. Itku alkoi kaivertaa kurkussa, kun ajattelin lasten kasvamista. Milloin niistä tuli jo näin isoja. Miten vanhan se minusta tekeekän?  Omien lasten kasvu on väjäämätön asia, joka saa ajattelemaan omaa ikääntymistä, lapsuuden ainutkertaisuutta ja elämän ohikiitäviä, kauniin surullisia hetkiä.

Edessäni seisova pariskunta syleilee toisiaan ja heidän katseessaan loistaa rakkaus. Isovanhempi kuvaa kännykällä lastenlastaan, jonka kiharat heiluvat tuulessa. Ihmismeren keskellä, auringonpaisteessa, ilossa – usein hiipii vatsanpohjaan tietoisuus omasta yksinäisyydestä. Miten eristetty, erilainen ja ulkomaalainen sitä onkaan. Ei ole perhettä, isovanhempia tai moniakaan tuttuja jakamassa näitä ainutkertaisia hetkiä.

Ei ole ketään, joka syleilisi ja jakaisi nämä vanhemmuuteen liittyvät kivuliaat ja kauniit asiat.

Sitten käyn ajatuksissani läpi realiteetit. Olen ulkomailla ja aika yksin. Niin se vain on –  ja on nautittava näistä hetkistä silti. Onneksi minulla on lapset ja voin nähdä syvän ilon loistavan heidän silmissään, kun he huomaavat minut koulun pihalla yhdessä muiden vanhempien kanssa.

Koko koulu laskee yhteen ääneen kymmenestä nollaan. Tanskan liput liehuvat, kaikki nauravat ääneen ja toivottivat toisilleen hyvää kesää. Ask juoksee luokseni ja hypähtää syliin. Minä olen tässä, minä pidän huolta teistä. Se riittää.

Aiemmin nielemäni kyyneleet alkaa valua autossa aivan yhtäkkiä. Vaikka kaikki on ihan hyvin, joskus vaan tulee jonkinlainen ylitsevuotava suru siitä, miten asiat voisivat olla. Voisimme elää kotimaassa, jonka kieli soljuisi tuttuna kuin ilma. Sitä voisi hengittää sisään yhtä luonnollisesti, kuin keuhkot kierrättivät ilmaa. Maan tuoksu sivelisi hellästi ja maisemassa lepäisi koko sisin.

Jos jos.

Puristan rattia ja piilotan itkuiset silmäni aurinkolasien taa.

Menemme kotiin pakkaamaan rantakassit, kylmälaukut ja pakkaudumme koirien kanssa autoon. Menisimme kesäloman kunniaksi biitsille grillaamaan koko päiväksi. Illaksi ja yöksikin, jos mieli teki. Nyt oli loma!

Kun olen sytyttänyt nuotion ja lapset ilakoivat rantavedessä, vanha mies ajaa hitaasti rollaattorilla rantaan. Hän katselee meitä pitkään hymyillen. Tervehtii koiria. Nauraa hersyvästi lasten mukana. Iloitsee ja hykertelee. Koirat menevät miehen luokse ja antavat monia suukkoja. Hän nauraa katketakseen läpi ilon kyynelten. Nauraa niin pitkään, että nauru muuttuu itkuksi.

Hän kertoo silloin minulle, miten hän on jäänyt leskeksi ja oli niin kovin yksinäinen. Niin minäkin kerron aiemmin itkeneeni yksinäisyyttäni tässä kauniissa maisemassa. Kerron, että Suomessa on juhannus ja minä täällä yksin lasten kanssa vietän iltaa, kun muut ovat kokoontuneet ystävineen ja ehkä koko suku yhdessä viettämään yötöntä keski-kesän juhlaa.

Millaista on joskus olla vieraassa maassa. Täällä ei ole isovanhempia, ei perhettä. Kun lasten koulu loppuu tai alkaa, olen aina yksin. Ei ole ketään jakamassa niitä kokemuksia.

Niin me juttelemme pitkään.

Katselemme koiria ja lapsia, jotka sekoilivat vedessä. Nauramme yhdessä. Pitkästä aikaa tuntuu, että joku ymmärtää minua. Ja minä ymmärrän häntä. Me kaksi yksinäistä, emme olleet silloin yksin.

Joskus on helppoa olla haavoittuvainen niiden seurassa, joita ei tunne. Joskus voi todella kohdata, kun voi olla läsnä ilman yhteistä menneisyyttä tai tulevaa.

Tiedän jo silloin, että tämä kaunis kohtaaminen jää mieleen loppuelämäksi. Miten rohkeaa, että hän lähti ulos, vaikka oli yksin. Miten tärkeää, että juuri hän vietti meidän kanssa kauniin kesäpäivän.

Miten eheyttävää minulle, että kohtasin juuri hänet.

Hyvää juhannusta kaikille. Ulkosuomalaisille. Yksinäisille.

Ja kiitos, elämä.

Terhi-Anneli

Vanha mies istuu rollaattorissaan kuvassa oikealla.

 

Kommentit

1 kommenttia

Hyvää kesää ja juhannusta🌼💐

Missä lasten isä on?

Olen kamppaillut yksinäisyyden kanssa koko aikuisuuteni.

Kiitos että jaoit tämän kauniin ja surullisen tarinan. ♥️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä