”Mikä juhannus?” kysyy jälleen kerran oma ulkosuomalainen lapsi

Mikä juhannus? Kysyy Elias kun kerroin torstaina, että tänään on Suomessa alkanut juhannuksen vietto.⁣

Ei taida jätkä muistaa, että on viettänyt useammankin kerran jussia Suomessa. Niin nopeaan traditiot unohtuu, kun niiden keskellä ei elä.⁣ Ja harmittaahan se, ettei juhannus merkitse omille lapsille mitään samaa, kuin itselle.

Tanskassa ei juhannusta ole. Pelkästään Sankt Hansin ilta 23.6. jolloin sytytetään nuotioita ja vietetään iltaa biitsillä.

⁣Me ollaan nyt kesälläkin hieman jumissa täällä Tanskassa.

Neljäntoista päivä karanteeni mennessä ja tullessa tekee matkustamisesta mahdotonta. Ei ole aikaa käyttää arvokkaita lomaviikkoja karanteeniin, jotta voisi viettää muutaman päivän Suomessa. Se ei vaan ole sen arvoista.

Juhannusta ei Tanskassa ole. Me vietimme siten jussia ihan tässä kotosalla. Tein vegaanista juhannusruokaa, muuten meillä oli ihan tavallinen viikonloppu. Koulut jatkuu vielä ensi viikon.

Voisi ajatella, että kotonaanhan sitä Tanskassakin on, mutta juhannus on yksi niistä ajankohdista, kun kotimaan kutsu on voimakkaimmillaan.⁣

Voisi ajatella, että kotonaanhan sitä Tanskassakin on, mutta juhannus on yksi niistä ajankohdista, kun kotimaan kutsu on voimakkaimmillaan.⁣

Ehkä ulkosuomalaisen mieli tekee nostalgiakepposen, mutta mitä muuta meillä ihmisillä on, kuin muistojen pitkä ketju, joka maadoittaa osaksi jotain suurempaa?⁣

Elias kolmevuotiaana sukulaisten kesämökillä Tomujoella.


Jokainen haluaa tuntea kuuluvansa johonkin ja juurettomuus voi olla etu, mutta jättää jälkeensä ikuisen kaipuun jonnekin, jota ei enää ole.⁣

Kun palaan Suomeen, mikään ei ole ennallaan.

Sitä ehkä kuvittelee, että maailma muka pysähtyy siksi aikaa, kun käy itse pyörähtämässä vähän muilla mailla.⁣

Kulttuurishokki ei liity enää vieraaseen maahan, vaan kotimaahan. Miten ennen paikoillaan olleet tiet ja talot onkin kadonneet, ihmiset vanhentuneet ja muuttuneet.⁣

Maailma ei odottanutkaan seikkailijaa, vaan aika käy armottomasti.⁣

Kun palaan Suomeen, mikään ei ole ennallaan.

Mutta jotkin asiat eivät ehkä muutu, ja ne on traditiot.

Lempeä järvivesi iholla, löylyn aallot, uudet perunat vatsassa ja hiljaa lepertelevä veden pinta kesäyönä.⁣

Ja kun täällä Tanskassa tein juhannusruokaa ja puraisin ensimmäisestä uudesta perunasta, kyyneleet alkoivat virrata. Sieltä se hemmetin kaipuu tuli kuitenkin, hitaasti painona rinnassa ja ikävänä kuuman perunan makuna suussa. Vaikka luulin että hyvin sä vedät ja tämähän menee tänä vuonna ilman itkuja.

Ehkä ensi kesänä taas tavataan, oi kaunis kotimaa.⁣

Ja toivottavasti kysymys mikä juhannus jää joku päivä pois meidän jokavuotisesta marssijärjestyksestä. Toivottavasti joku päivä se on oma lapsi, joka jännityksellä odottaa vuoden kauneinta ja rakkainta juhlaa. On minulle äitinä ja suomalaisena todella tärkeää opettaa lapsille suomalaiset, katajaiset juurensa. Miten muuten sidon pysyvän ja syvän siteen lapsiini, jos he eivät ymmärrä kotimaani merkitystä?

Elias juhannuksen vietossa Suomessa. Onhan siitä todellakin aikaa, mikä harmittaa varsinkin kun juhannuspyhät Suomessa saapuu.

Jyllannin suomineito/Terhi-Anneli Bech Koivisto

Jyllannin suomineito/Terhi-Anneli Bech Koivisto

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä