Nuorten naisten syrjintä – hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja

Tiedätkö miltä tuntuu luopua urahaaveistaan, koska kokee niin paljon syrjintää? Minä tiedän.

Sukupuolittunut syrjintä kohdistuu erityisesti uransa alkutaipaleella oleviin nuoriin naisiin, jollainen minäkin olin. Syrjintä on kuitenkin kiellettyä ja kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlstöm avasi pandoran lippaan eilisellä Instagram postauksellaan – myös mieleeni ja muistoihini. Kihlstöm avautui postauksessaan, miten tunnettu seksologi, Osmo Kontulan ala-arvoinen käytös pakotti Kihlstörmin poistumaan Suomen seksologisen seuran puheenjohtajan paikalta.

Tuntuu hullulta ajatella nyt 40-kymppisenä, että minä tosiaan valitsin itselleni toisenlaisen urapolun, koska koin niin paljon vähättelyä ja halveksuntaa.

Nuorena käsissäni tärisi synopsis ja päässä kulki kokonainen narratiivi kuvavirtaa siitä elokuvasta, jonka halusin kertoa. Ohjaava opettaja sanoo kovaan ääneen toiselle, että ei ole paha perse tuolla meidän kamera-assarilla. Se assari olin minä.

Keskity siinä vakavasti elokuvaamisen saloihin, kun tuntee polttavat katseet kehossaan. Ja kun jo tietää, ettei kukaan tule koskaan ottamaan vakavasti.

Hauskan huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Pari vuotta olin harjoittelijana elokuvatuotannoissa, kunnes päätin luovuttaa ja vaihtaa suunnitelmiani. En jaksanut enää jatkuvaa alentavaa käytöstä, jossa fyysisiä voimiani koeteltiin tai kykyjäni vähäteltiin. Aivan kuin olisi pitänyt joka ikinen päivä todistaa uudelleen ja uudelleen, että olen älykäs, vaikka olenkin nainen.

Hauskan huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja. Monia asioita piilotetaan länkyttämisen ja vitsailun lomaan.

En halunnut täysin tuhota uramahdollisuuksiani, joten siirryin televisiopuolelle. Pääsin töihin Ylelle, jossa minua on aina kohdeltu arvostaen ja ammattitaitoani kunnioittaen.

Ja olen ollut koetusta hiljaa. En koskaan uskaltanut tai kehdannut kertoa kenellekään, miten vihjailut, vähättelyt ja syrjiminen satuttivat. Ne murensivat itsetuntoa ja tekivät työnteosta sekä kehittymisestä mahdotonta. Häpesin jopa sitä, että olin syntynyt naiseksi. Olisipa mulla muna. Tää olisi kaikki niin paljon yksinkertaisempaa. 

Syrjityn on vaikea puolustaa itseään siinä tilanteessa ja saada oikeutta. Pelko uraongelmista ja maineensa pilaamisesta hiljentää.

Tuntuu hullulta ajatella nyt 40-kymppisenä, että minä tosiaan valitsin itselleni toisenlaisen urapolun, koska koin niin paljon vähättelyä ja halveksuntaa. Opiskellessa ja elokuva-alan työharjoittelussa pärjäsi todennäköisimmin kovat jätkät, joille pikkutyttöjen simputtaminen oli maukasta aamupalaa.

Se lävähtää naamalle kun olemme nuoria ja sen sanoma on:  kestä mitä tuleman pitää, ole hiljaa tai et selviä.

Tai sitten olisi pitänyt olla kovaääninen bosslady, röyhkeä ja rietas. Tai sitten yksi jätkistä. Jätkämäisempi kuin yksikään jätkä.

Tilanne oli myös niin, että tietyt nauttivat etuoikeuksistaan, eivätkä halunneet tai uskaltaneet heittäytyä ”vaikeiksi” eli tuomaan esiin epäkohtia. Se oli nuoruudessa havahduttava ja pöyristyttävä huomio, miten räikeää syrjintää katsottiin sormien välistä. Jos itse pyrki puolustamaan itseään, oli ”hankala”. Ja se jälleen kerran vaikutti suosioon tai epäsuosioon kollegiaalisissa suhteissa.

Varsinkaan muut naiset eivät lähteneet muita puolustamaan, vaan pelasivat miesten sääntöjen mukaan: ymmärrettävästi rakentaakseen uraansa. Ja siten toimin muita kohtaan varmasti itsekin, sillä sukupuolittunut syrjintä on rakenteellista. Se lävähtää naamalle kun olemme nuoria ja sen sanoma on: kestä mitä tuleman pitää, ole hiljaa tai et selviä.

Marja Kihlström vastasi minulle sanoin, jotka resonoivat suruisin sävelin:

”Kun nuorena joutuu syrjinnän kohteeksi se vaikuttaa uravalintoihin. Se on juuri se hetki, kun joutuu valitsemaan onko hiljaa ja sietää vaiko lähtee pois sulkien ehkä jonkun oven lopullisesti.”

View this post on Instagram

2/3 ☀️⁣⁣ ⁣⁣ Tiedätkö miltä tuntuu luopua urahaaveistaan, koska kokee niin paljon syrjintää? Minä tiedän.⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ @puhumuru avasi pandoran lippaan eilisellä Instagram postauksellaan – myös minun mieleeni ja muistoihini. ⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Sukupuolittunut syrjintä kohdistuu erityisesti uransa alkutaipaleella oleviin nuoriin naisiin, jollainen minäkin olin.⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Marja Kihlström vastasi minulle sanoin, jotka resonoivat suruisin sävelin: ”Kun nuorena joutuu syrjinnän kohteeksi se vaikuttaa uravalintoihin. Se on juuri se hetki, kun joutuu valitsemaan onko hiljaa ja sietää vaiko lähtee pois sulkien ehkä jonkun oven lopullisesti.”⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Nuoren minäni käsissä tärisi synopsis ja päässä kulki kokonainen narratiivi kuvavirtaa siitä elokuvasta, jonka halusin kertoa. Ohjaava opettaja sanoo kovaan ääneen toiselle, että ei ole paha perse tuolla meidän kamera-assarilla. ⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Se assari olin minä. ⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Keskity siinä vakavasti elokuvaamisen saloihin, kun tuntee polttavat katseet kehossaan. Ja kun jo tietää, ettei kukaan tule koskaan ottamaan vakavasti. ⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Pari vuotta olin harjoittelijana elokuvatuotannoissa, kunnes päätin luovuttaa ja vaihtaa suunnitelmiani. En jaksanut jatkuvaa alentavaa käytöstä, jossa fyysisiä voimiani koeteltiin röyhkeästi ja kykyjäni vähäteltiin.⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Tuntuu hullulta ajatella nyt 40-kymppisenä, että minä tosiaan valitsin itselleni toisenlaisen urapolun, koska koin niin paljon vähättelyä ja halveksuntaa. ⁣⁣⁣ ⁣⁣ Olisi pitänyt vaieta ja kestää, sillä nuori tyttö on voimaton niiden edessä, joilla on valtaa.⁣⁣ ⁣⁣⁣ Missä olisin tänään, jos syrjintää ei olisi? En edes uskalla ajatella asiaa, niin kipeä se on.⁣⁣⁣ ⁣⁣⁣ Onko sulla kokemuksia sukupuolittuneesta syrjinnästä?♥️⁣⁣⁣ ⁣⁣ #puhumuru⁣⁣ #lupapuhua ⁣⁣ #loppuvaikenemiselle⁣⁣ #jyllanninsuomineito

A post shared by Terhi-Anneli Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä