Penismies John – tanskalainen uusi lastensarja on superhauska

Olen aiemminkin hehkuttanut tanskalaista lastenkanavaa Ramasjangia. Ramasjangilta tulee päivittäin tanskalaisten tuottamaa, todella korkealaatuista lastenohjelmaa. Ramasjangin rakastetut hahmot ovat kontroversaaleja ja yleensä ennakkoluuloja, sekä perinteisiä rooleja rikkovia. Meidän lempihahmojamme on Motor Mille ja Onkle Reje, joilta löytyy omanalaisensa tapa elää.

Mies, jolla on maailman suurin ja urhoollisin penis.

Onkel Reje ei tykkää käydä kylvyssä, kiroilee ja piereskelee. Motor Mille on tyttö, joka rakastaa ralliautoilua. Myös ”Specialklasse” on yksi tanskalaisten rakastamia lastensarjoja. Siinä erityisluokan lapset sekoilevat ja laajentavat ymmärrystä erilaisista elämän lähtökohdista.

Tanskalaisilla on tapana pyrkiä tuomaan lastenkin maailmaan näkyväksi asioita, joihin liittyy stigma tai sosiaalista häpeää. Häpeä taas estää meitä olemasta sellaisia kuin olemme, vikoinemme. Häpeän tai nolouden hyväksyminen taas vapauttaa meidät olemaan ketä me olemme ja jokainen on riittävä sellaisenaan.

Kerrottakoon uudesta sarjasta ”Dillermand John”, että dillermand tarkoittaa tanskaksi penistä, joka on myös uuden televisiosarjan päähahmo. Mies, jolla on maailman suurin ja urhoollisin penis. Peniksestä käytetään yleisesti sanoja dillermand tai tissemand, eli vapaasti suomennettuna pissamies. Jo tanskalainen sana penikselle on siis vallan hassu ja absurdi. Mutta nimi sopii erinomaisesti uudelle lastensarjan päähenkilölle, Johnille.

Vagina on taas tissekone, eli pissinainen. Hassuja nuo tanskalaiset.

John on sankari, jonka penis ei ole seksuaalinen. Se on niin pitkä, että se on kuin käden jatke, jota voi käyttää mitä ihmeellisimpiin asioihin

Uusi sarja on taattua tanskalaista laatua. Hauskaa, noloa ja tabuja rikkovaa. Kuten olen havainnuit muissakin tanskalaisissa lastenohjelmissa, John on kaikkea muuta kuin täydellinen. Hän tekee virheitä ja epäonnistuu, mutta nousee aina yrittämään uudestaan.

Lähtökohtaisesti koko sarjan idea on tietysti aika hullu. Kuka nyt tekee lastenohjelman peniksestä? Kohderyhmänä on 4-8 vuotiaat, joita kiinnostaa kovasti keho ja sen toiminnat. Myös penis. Kun lapsi saa turvallisesti tutustua miehen pippeliin Johnin absurdissa universumissa, rikotaan tabuja. Mikään ei ole ihmisyydessä pyhää, vaan kaikki asiat tuodaan tanskalaisessa kulttuurissa naurunalaiseksi.

Jumalat ja penikset eivät ole tämän arvostelun yläpuolella. Jos toksinen maskuliinisuus pyrkii pyhittämään falloksen, tanskalainen palauttaa sen takaisin ruotuun.

Sarjaa on kuitenkin kritisoitu #metoo vastaisuudesta tai jopa pedofilisestä klangista. 

Sarja kertoo oikeastaan tarinaa siitä, miten mitä omituisemmatkin meistä saamme olla juuri sellaisia kuin olemme. Ja että kuka tahansa voi olla oman elämänsä sankari.

Kun John dillermanin seikkailuja katsoo lapsen silmin, on tapahtumat jotain hulvattoman hauskaa ja aluksi vähän noloakin. Jos Johnin pippelin näkee jotenkin seksuaalisena ja uhkaavana, on tarkkailijana taatusti aikuinen, joka näkee piirretyssä merkityksiä, joita lapsi ei edes ajattele.

John on sankari, jonka penis ei ole seksuaalinen. Se on niin pitkä, että se on kuin käden jatke, jota voi käyttää mitä ihmeellisimpiin asioihin. Animaatiossa penis on piirretty niin, että se näyttää aivan puutarhaletkulta.

Sarja kertoo oikeastaan tarinaa siitä, miten mitä omituisemmatkin meistä saamme olla juuri sellaisia kuin olemme. Ja että kuka tahansa voi olla oman elämänsä sankari.

Vahva suositus.

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä