Tanska menee kokonaan kiinni

Tästä päivästä lähtien Tanskaan astuu voimaan tiukat koronarajoitukset koko maahan.

Rajoitukset alkoi ensin Pohjois-Tanskan kunnista, joissa on ollut minkkikriisi. Minkkitarhoilla mutaatoitunut koronavirus alkoi levitä minkeistä takaisin ihmisiin ja koko pohjoinen eristettiin muusta Tanskasta. Sitten Kööpenhaminan alue Själlannissa suljettiin, seuraavaksi 30 muuta kuntaa, meidän kunnan alue viime viikolla ja nyt lopulta koko maa.

Ravintolat, kahvilat, kirjastot, urheilutalot, salit, uimahallit ja kaikki mahdolliset kulttuurilaitokset suljettiin viikko sitten. Ihmisiä kannustetaan työskentelemään kotoa käsin.

Koulut menee joululoman ajaksi suunnitellusti kiinni, mutta myös kauppakeskukset, kaupat ja harrastukset on nyt suljettu. Kampaamot ja tatuointistudiot sulkee ovensa 21.12. Ruokakaupat ja apteekit pysyvät sentään auki. Kokoontumisia rajoitetaan muutamiin ihmisiin. Kaikkia kannustetaan viettämään joulua ja uutta vuotta omaan perheen kesken.

Rajoitusten arvioidaan pysyvän voimassa ainakin 3.1.2021 asti.

Heräsin tänään, vein lapset kouluun ja tein kotona olohuoneessa treenit. Seuraavat tunnit vietin kotona sijaitsevassa työhuoneessani, tein töitä, keittiössä kokkasin lounasta, kunnes hain lapset iltapäivällä koulusta ja sitten oltiin- no kotona. Tällaista se joulukin tulee olemaan, joskin ulkoilusta tulee entistä tärkeämpää. Instagramlivet, onlinejumpat ja tekeminen tulee taas toivottavasti kasvamaan, sillä tästä tulee sitten oikein kunnon kotoilujoulu.

Olen valmis tukemaan artisteja ja ostamaan liput onlinkonserttiin. Istua sohvalla ja nauttia livekonserteista glögimuki kädessä. Tätä on jo osattu odottaa, joten olo ei ole mitenkään hämmästynyt tai ahdistunut. Ehkä olo oli enemmänkin no vihdoinkin, kun pääministeri piti lehdistötilaisuuden koko maan sulkemisesta. Tiedätkö sen tunteen, että pommi on tippumassa ja jännityksen sijaan olisi parempi kun tilanne olisi jo päällä?

Sellainen oli oma fiilis, kun maan sulkemisesta tiedotettiin. Vihdoinkin. Ei enää heijaamista ehkä, ehkä ei ja muissa epäselvissä ja epävarmoissa tiloissa.

Kotona meillä on kaksi kuusta, sillä onhan Tanska joulukuusien luvattu maa. Koristeluja on tehty pikkuhiljaa läpi koko joulukuun ja valmistautuminen on ollut täysin stressitöntä. En ole jouluhössöttäjä vaan menen mieluummin zerowaste-linjalla ja hankin läheisille aineettomia lahjoja. Jouluaattona meillä viettää joulua yhdessä lasten isä, bonuspoika, bonustytär, lasten tanskalainen täti, minä ja kaksi omaa poikaa.

Meidän oli toki tarkoitus karata jouluhössötystä kauemmaksikin ja olla Thaimaassa tai Balilla tämä joulu. Ehkä ensi vuonna?

Tanskan rannat saa kelvata tänä Jouluna. Onneksi ilmat voi olla leutoja ja jopa lämpimiä.

Meillä on tapana tehdä rannalla notski. Oli mikä vuodenaika tahansa.

Simpukoiden ja kivien keräilyä. Näistä aarteista voi tehdä kauniita koristeita ja unensieppaajia.

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä