Tanskassa lapset palasivat tänään kouluun – 8 oivallusta kotoilusta

Vein pojat aamulla kouluun. Siis kouluun. Uskomatonta, mutta totta. Lähes kahden kuukauden kotoilun (lue: mökkihöperyyden ja kalsarielämän) jälkeen koulun edusta oli täynnä ilosta kuplivia tanskalaisia äitejä ja isiä.

Ask sai portilla opettajaltaan kunnon halauksen. Siis niin ei-sallittua ja mahtavaa, halaus! Vedet silmissä katselin miten opettajat halasivat kaikki pienet eskarilaiset, jotka vanhemmat jättivät koulun porteille. Kaikilla on ollut niin kova ikävä normaalia. Ikävä siirtymistä paikasta toiseen ja toistensa seuraa. Ikävä sitä, että voi mennä jonnekin ja palata.

Mutta miltä tämä toinen kotoilu kierros sitten tuntui?

1. Meni jo rutiinilla. Ei suuria tunteita, arki muotoutui helposti. Joskin korona ja arvaamattomuus on osoittanut myös sen, miten jumiutuneita olemme samoihin kaavoihin, ajatusmalleihin ja reaktioihin. Miten vaikeaa meidän on hyväksyä muutoksia. Rutiinien rikkominen on noussut todella tärkeäksi. Jos haluaa elämään todellisia muutoksia, rutiinit ja ajattelumallit tulee myös muuttaa.

2. Läheisyys nousee hienoimmaksi asiaksi. Joskin jätkien läheisyys oli myös viime päivinä nyrkkien heilumista ja hermojen menetystä.

3. Kaiken kestää, kun tietää sen olevan väliaikaista.

4. Suomi-ikävä välillä tosi kova. Kun ei saa matkustaa, haluaa matkustaa, vaikka ei välttämättä muuten matkustaisikaan. Eli kun ei ole vapaata valinnan mahdollisuutta, tuntuu vähän vankilalta.

5. Kova treenitahti hellittänyt. Huomasin jo parin viikon jälkeen, että oli ollut päällä ylikunnon hälytysmerkkejä. Kävelyt, kehonpainotreeni ja lepo on tehnyt hyvää. Salit ei tosin vieläkään auki, sitä odotellessa.

6. Kun ei voi mennä minnekään, on tullut luettua valtavan määrän kirjoja, katsonut sarjoja, oppinut olemaan läsnä oikein kunnolla ja mennyt itseensä. Väittäisin, että perspektiiviä ja mielenrauhaa on tullut, kun on ollut ikään kuin pakko.

7. Ulkonäön merkitys hiipuu, kun ei kulje tuolla ”katujen catwalkilla” eli sosiaalisissa tilanteissa, joissa toisiamme arvioimme. Kun ei ole mitään paikkaa (no paitsi some) missä me itseämme esitellään, peiliin katsominenkin unohtuu. Sisäinen tila nousee tärkeämmäksi, kuin ulkomuoto. Todella toivottava tietoisuuden muutos maailmassa, noin muutenkin.

8. Miksi meillä on taas zoonoosi ja pandemia? Vegaaniperheenä koko pandemia tuntuu epäreilulta, sillä emmehän me edes syö lihaa. Virukset eivät koskaan leviä tofusta, vaan ne linkittyvät ihmisen ja eläimen suhteeseen. Kaikki liittyy nykyajan eläinkuvaan, ihmisen egosentriseen luontosuhteeseen ja tehotuotantoon. Pysähtyminen näiden aiheiden äärelle on tarpeellista, sillä meidän pitää ihmiskuntana tehdä korjausliikkeitä, jotta maapallomme voisi paremmin. Ja on jo kiire, ei ole kauheasti aikaa.

Tällaiset ajat pakottavat meidät pohtimaan asioita ja elämäntapaamme uusin silmin. Suljetut kaupungit ja matkustamisen rajoittaminen on elvyttänyt luontoa. Ilma on puhtaampaa. Monia positiivisia asioita tapahtuu, kun me olemme suljettuja koteihimme.

Tutustu Youtube-kanavaani

Kiireiden vuoksi en ole ehtinyt päivittämään Youtube-kanavaani pitkään aikaan. Loppui  kotoilukierre tähän tai ei, alan tekemään videoita säännöllisesti.  Seuraava My Day-videoni tulee 20.2. ja voit esittää minulle 13.2. mennessä toiveita ja kysymyksiä!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä