Uusi perheenjäsen pelastettiin Sarajevon kaduilta: sopiiko rescue-koira lapsiperheeseen?

Siristelen silmiäni ja yritän nähdä onko videolla jotain liikettä. Pian heinikosta ilmestyy musta karvapallero, joka lähestyy kameraa uteliaana mutta pelokkaana. Tummat kosteat silmät ilmestyvät ruutuun, häntä heilahtaa kysyvästi. Videon alla lukee, että kuvassa hyörivä pieni koira löydettiin äitinsä ja viiden sisaruksensa kanssa hylättynä Sarajevon keskustan metsiköstä. Emo oli todennäköisesti heitetty kadulle, kun sen oli todettu odottavan pentuja.

Siten on tapana tehdä Bosniassa, jossa sodan jalkoihin jääneitä koiria on valtavat määrät. Koirat elävät ja lisääntyvät kaduilla, jossa ne ovat vapaita ihmisten käytettäviksi. Koira voidaan ottaa kadulta vahtikoiraksi ja kun ne tulevat tiineksi, niistä ei haluta enää pitää huolta.

Teksti loppuu sanoihin: Ofelia on n. kuusi kuukautta vanha tyttönen, joka on juuri pelastettu Tanskaan Bosniasta. Löytyisikö sinulta Ofelialle koti? 

Tuijotan videolla olevaa pientä olentoa. Soitan videoon liitettyyn puhelinnumeroon ja minut ohjataan rekisteröitymään mahdolliseksi adoptioperheeksi Bosniske Hunde-järjestön sivuilla. Teen sen heti, sillä olen seurannut järjestön toimintaa jo useamman vuoden ja tunnen heidän protokollansa.  Rekisteröimisen jälkeen minulle soitetaan ja käyn läpi puhelinhaastattelun. Haastattelun jälkeen saan puhelinnumeron pienen Ofelian sijaiskotiin.

Emo oli todennäköisesti heitetty kadulle, kun sen oli todettu odottavan pentuja.

Koira on sijoitettu Billundin kupeeseen maatilalle odottamaan adoptiota. Soitan numeroon ja me juttelemme pitkään katukoirien tilanteesta. Bosniske Hunde- järjestön perustajajäsen soittaa minulle myöhemmin ja kertoo, että minut on hyväksytty tapaamaan koiranpentu. Sovimme sijaiskodin kanssa sopivasta ajankohdasta.

Katson videota uudestaan ja vatsassa tuntuu lämpö. Tulen katsomaan sinua pikkuinen. Ehkä tulet meille jo pian.

Voiko lapsiperheeseen ottaa rescue-koiran?

Vaikeista oloista pelastettujen koirien maine tuntuu edelleen olevan aika huono. Eläimellähän voi olla takanaan liuta traumaattisia kokemuksia, jotka oireilee varsinkin alussa käytöshäiriöinä. Voiko lapsiperheeseen ottaa rescue-koiran?

On tietysti varsin hankala tietää, mitä kaduilla elänyt koira on joutunut kokemaan. Uskon kuitenkin, että aivan kuten ihminen voi toipua traumaattisista kokemuksista, se on  mahdollista myös eläimen kohdalla. Eläinkin on ansainnut uuden mahdollisuuden ja mielestäni meidän tulee auttaa hädässä olevia eläimiä. Halusin antaa uuden mahdollisuuden tälle pienelle koiralle, joka oli joutunut elämään turvattomana kadulla.

Positiivista oli, että kyseessä on pentu. Silloin koiralla ei ole vielä valtavat  määrät raskaita ja traumaattisia kokemuksia kannettavanaan, ja toipuminenkin sujuu ehkä nopeammin. Tällaisia asioita pohdin paljon, sillä en tietenkään missään nimessä haluaisi asettaa omia lapsiani vaaraan.

Harkitsin tietenkin tätä asiaa pitkään. Minulle rescue-koiran adoptoiminen on eettinen valinta, sillä en halua tukea lemmikkieläintuotantoa. Jos meille koira tai muu lemmikki joskus tulisi, sen tulisi olla koditon koira, joka tarvitsee perheen. Suhtaudun siis lemmikin ottamiseen todella vakavasti ja olen tietoinen, että rescue-koiran adoptoiminen vaatii erityistä omistautuneisuutta.

Eläinkin on ansainnut uuden mahdollisuuden ja mielestäni meidän tulee auttaa hädässä olevia eläimiä.

Tärkeää on miettiä, millainen koira ylipäätään sopii omaan perheeseen. Meillä lapset on jo sen ikäisiä, ettei kukaan tule huitomaan mahdollisesti arkaa koiraa tai vetelemään edes leikkisästi hännästä. Pienempi lapsi tai taapero saattaisi toimia sen verran ennustamattomasti, että varsinkin alussa koira voi säikähtää tai pelätä. Koiran pelkoreaktiohan taas voi olla vaikka pureminen.

Koiran adoptoivilla pitäisi olla riittävästi tietoa koirien käyttäytymisestä, sitoutuneisuutta ja voimavaroja hoitaa mahdollisia ongelmia.

Rescuekoiraa adoptoidessa on hyvä tietää mahdollisimman paljon koiran taustasta – ja ylipäänsä koirien lajtyypillisestä käytöksestä. Olen seurannut tanskalaisen Bosniske-hunde järjestön toimintaa jo vuosia, jotenki tiesin heidän toimintansa olevan vastuullista ja luotettavaa. Adoptioprosessi on tarkka ja jokaiselle pelastetulle koiralle etsitään oikeanlainen koti.

Kun olin käynyt läpi haastattelukierroksen ja keskustellut asianomaisten kanssa, olisi vuorossa koiran tapaaminen.

Ofelian ensimmäinen päivä meillä. Askin ja Eliaksen hemmoteltavana kyllä kelpaa.

Koiran ensitapaaminen

Ajoin tapaamaan Ofeliaa ennen joulua.

Arkana ja pelokkaana Ofelia katseli mua pitkään, kunnes pikkuhiljaa alkoi tehdä haistelukeikkoja, sitten aina vaan rohkeammin lähemmäksi, kunnes jalkojen väliin takertunut häntä alkoi keikkua vapautuneemmin kippuralla kuten pitää, maata laahaava olemus oikeni ja lopulta koko tyttö tuli kuraisena pakettina syliin, nuoli kasvot märäksi eikä halunnut enää lähteä pois.

Niin suuri on hoivan ja huolenpidon tarve, vaikka ihminen pelottaakin.

Samalla kun tutustuin Ofeliaan, sijaiskodin omistaja keskusteli kanssani pitkään Sarajevon koirien tilanteesta ja niiden tarpeista. Tapaamisemme tarkoitus oli myös tutkia sitä, kuinka hyvin olin valmistautunut rescue-koiran adoptoimiseen.

Seuraavaksi minulle näytetään paperit, joiden mukaan Ofelia on saanut tarvittavat rokotukset ja lääkärintarkastuksen.

Kun ajoin pois Ofelian luota, tuntui kuin olisin jättänyt lapsen toisen hoiviin. Ajatukseni katkaisi soitto Bosniske-hunde järjestöstä: kaikki vaikutti lupaavalta. Seuraava askel olisi vierailu meidän kotonamme, ennen kuin viralliset adoptiopaperit ja koiran hakeminen voitasiin toteuttaa.

Katso instagram-postauksestani kuvia ja video meidän ensitapaamisestamme

Sarajevon kaduilta meidän perheeseemme

Muutama päivä ennen joululomaa vapaaehtoinen järjestön työntekijä tuli meille käymään. Me istuimme pöydän ääreen keskustelemaan Ofelian menneisyydestä ja millainen tausta koiralla on mahdollisesti ollut.

Kun Ofelia oli pienenä pentuna pelastettu kadulta ja viety yhteen Sarajevon monista koiratarhoista, se oli joutunut elämään epähygieenisissä ja stressaavissa olosuhteissa. (Voit katsoa dokumenttielokuvan Dog´s life Sarajevon koirista täältä) Minun ja lasten on todella tärkeää ymmärtää, millaisista olosuhteista Ofelia meille tulee. Koira oli ollut Tanskassa jo kuukauden, joten ihan suoraan koiratarhasta se ei meille tulisi.

Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika ottaen huomioon kuljetuksen ja täysin uudenlaisen ympäristön, kielen ja ilmaston.

Me kävimme yhdessä järjestön vastaavan kanssa läpi asioita, joita tulisi ottaa huomioon ensimmäisten päivien ja viikkojen ajan. Ruokatottumuksista rodun taipumuksiin. Ofelia ei ollut myöskään koskaan ollut hihnassa, joten meillä täällä kaupungissa asuessamme olisi paljon opeteltavaa yhdessä.

Kuuntelen epäuskoisena, miten ihmiset ottavat koiria liian kevyin perustein ja palauttavat niitä ensimmäisten vastoinkäymisten ilmaantuessa. Järjestön syyni on tiukentunut, jotta koiria voitaisiin suojella mahdollisimman hyvin.

Jokaiselle yksilölle löydetään etsitään sopiva adoptioperhe, jonka tietenkin toivotaan olevan eläinikäinen koti pelastetulle koiralle. Olen tyytyväinen, että järjestö on valmis tekemään perustavanlaatuista työtä adoptioprosessissa ja varmistamaan koirien hyvinvoinnin. Kotikäynti oli minusta yllättävää, mutta ei missään nimessä epämiellyttävää. Se vain osoittaa, miten järjestö kunnioittaa pelastettuja eläimiä.

Meidät hyväksyttiin Ofelian perheeksi. Sain koiran passin, allekirjoitin paperit, maksoin koiran kuljetus-ja ylläpitokulut ja sain luvan hakea Ofelian jo samana päivänä. Maksoin kaikkiaan koirasta 3500 kruunua, joka kattaa järjestölle koiran rokotukset, kuljetuksen Bosniasta ja sijoituskoteihin menneet kulut.

Pakkasin lapset autoon ja lähdimme hakemaan uutta perheenjäsentämme.

Ofelian arvellaan olevan 6-9 kk. Ikää on vaikea arvioida.

Kun avasin kotimme oven, Ofelia lähti arkana tutkimaan paikkoja. Me olimme hankkineet kaiken tarpeellisen etukäteen, vain kunnon valjaat hankkisimme vasta seuraavana päivänä. Ofelia arasteli aika paljon lapsia koko ensimmäisen päivän ja nukkui vieressäni. Heräsi useamman kerran yön aikana ja kävi juomassa vettä.

Jo seuraavana päivänä koiran kippurahäntä alkoi nousta koipien välistä iloisesti pystyyn. Se juoksi tarkistamassa, että koko lauma on varmasti koolla. Oppi ruokakupin paikan ja tiesi missä on ulko-ovi.  Ruokahalu oli hyvä, alkoi jo kantaa kenkiämme ympäri kämppää ja leikkiä.

Nyt parin viikon jälkeen hihnassa kulkeminen sujuu jo todella hyvin, pari vahinkoa on sattunut eteiseen ja villinä on saattanu hyppiä liian lujasti vasten. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on vasta pentu, jolle tulee opettaa kaikki uudet käytöstavat.

Kiitollisuus oli ilmeistä.

Uusi mahdollisuus, elämä ja perhe. Ja toivottavasti Ofelia pystyy näkemään sen hyvän ja onnellisen maaiilman meidän rinnallamme. Oppii, ettei ihminen ole vaan paha, eikä elämän ole tarkoitus olla kipua ja kärsimystä.

Kieriskelyä!

Elias saa rakkautta!

Tarkistuslista rescue-koiran adoptoimiseen

  • Koiran lailliset maahantuontivaatimukset ovat kunnossa
  • Järjestö on rekisteröity Eviraan maahantuojaksi, ja koirat ovat TRACES-järjestelmässä
  • Yhdistys on tehnyt riittävästi tautitestauksia lähtömaassa ja suosittelee niiden tekemistä uudestaan Suomessa
  • Yhdistys tarjoaa apua, jos koiran kanssa tulee myöhemmin ongelmia
  • Ota selvää koiran taustoista ja ole motivoitunut koiran hoitamiseen

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä