Vegaani Hotel Sveitsissä: odotetut blogitreffit ja yllätysten hotelliaamiainen

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Hotel Sveitsin kanssa.

Pitääpäs täräyttää yksi tosiasia heti tähän alkuun: vegaanina vieraileminen ravintolassa tai hotellissa on aina tietynlainen jännitysnäytelmä. Löytyykö hotellista tai lähialueelta paikkaa missä pääsee syömään korkealaatuista ruokaa? Toivottavasti ihan koko hotellin sisustus ei ole nahkaa ja aamiaiselta löytyisi muutakin kuin munakokkelia ja pekonia. Tällaiset ajatukset ovat arkipäivää minulle, joskin varmaan aikamoista häröilyä valtavirralle.

Vegaanina pyrin kuitenkin välttämään kaikkea eläinperäistä mahdollisuuksien mukaan. Oli se ravintoa, viihdettä tai pukeutumista. Ei siksi että olisi olemassa jokin säännöstö tai dogma joka määrittelisi asioita ulkoapäin, vaan koska ne ovat minun sisäisiä arvojani.

Olimme suunnitelleet Kaksplussan bloggaajakollekoideni kanssa varsin innokkaasti ja lähes levottomuutta puhkuen toista blogitapaamistamme, jonka paikaksi varmistui lopulta Hotel Sveitsi. Ensimmäisen kerran tapasin muut portaalibloggaajat kesällä Break Sokos hotel Flamingossa.  Tapasin naiset tuolloin ensimmäistä kertaa, vaikka olimme tutustuneet toki pinnallisesti someryhmiemme ja blogiemme kautta

Kesäinen ilta oli hulvaton ja meillä oli niin hauskaa, että aloimme miltei heti suunnitella seuraavaa tapaamista.

Hyvinkäällä luonnonhelmassa sijaitseva elämyshotelli Sveitsi tuntui jotenkin jo ajatuksena tasoittavan pulssia, sillä olin matkustamassa kotoa Tanskasta viikonlopuksi Suomeen ja lyhytaikainen reissaaminen on aina vähän rankkaa. Vaikka asun niinkin lähellä kuin Tanskassa, matkustaminen kestää usein junimatkoineen ja lentoineen lähes 12 tuntia.

Tanskassa me asumme kaupunkimiljöössä.

Luonnonrauhassa sijaitseva hotelli oli juuri se mitä kaipasin.

Kun astuin lentokoneesta Suomen maankamaralle minut tietenkin yllätti, kuten vuodesta toiseen joka ikinen syksy, miten kylmä täällä taas oli. Sipsuttelin ohuissa kiinantossuissani kylmällä kadulla matkalaukkujani raahaten ja kirosin ohutta takkiani. Onneksi Sveitsissä olisi tekemistä sisätiloissa. Ja edellisestä blogitapaamisestamme oppineena meidän naisten kollektiivinen puheripulimme saisi meidät viihtymään sviitissä ja ravintolassa vaikka tuntikausia. Tai koko päivän ja illan. Ja seuraavan päivän.

Myöhästelevät bloggaajat

Ajelimme lauantaina 19.10 Reetan (Sellaista sattuu) kanssa Helsingistä kohti Hyvinkäätä, myöhässä.  Viestit lauloivat puhelimessamme ja tiesimme olevamme auttamattomasti myöhässä. Bloggaajat Hanna (Yli pyykkivuorten) ja Selina (Kun äiti kelaa) olivat jo sviitissä odottelemassa meitä muita.

Me olimme myöhässä sillä eksyimme parkkihalliin. Tai siis emme löytäneet parkkihallia, jossa Reetan auto oli. Tai no auto joka ei ollut edes Reetan auto vaan Reetan äitin auto, sillä Reetan autosta tipahti pakoputki ja hän joutui äkkiseltään lainaamaan äitinsä auton.

Kaikki sujui siis vallan mutkattomasti. Onneksi Hotel Sveitsi on vain n. tunnin ajomatkan päästä Helsingistä ja pääsimme perille suhteellisen nopeasti.

Paikkalla oli lisäksi Desiree (Desire Nyman- blogi) ja Jasmin (Munakoisoni ja minä)

Hotel Sveitsissä huoneeni hiljaisuus oli tervetullutta. Tanskassa asumme kaupungissa, jossa ei ole koskaan hiljaista. Minua hiljaisuus ei koskaan ahdista, vaan kaipaan rauhaa.

Bloggaajan peruskalusteet heti paikoilleen: kuvauskalusto ja läppäri. Niin ja kahvitermos.

Taisin napsia kaikki sviitin mansikat?

Kaikki paikalla! Sviitin sängyllä keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä 01 asti yöllä.

Jasminin kanssa kävimme hotellin salilla. Olin tyytyväinen päästessäni tekemään sellaisen treenin kuin mitä olin ajatellutkin: lämmittely juoksumatolla ja kevyt jalkatreeni. Saunasta myöhästyimme sillä hotellin uimala meni kiinni 19.00 ja me yritimme päästä alueelle 18.30. Harmiksemme emme siis ehtineet uimaan tai saunaan.

Kävin seuraavana aamuna ennen aamiaista vielä juoksemassa salilla, joten minulle kuntosali on matkustellessa todella tärkeä plussa.

Ravintola Tilan kaunis katto ihastutti.

Jasmin.

Tapasin Selinan ensimmäistä kertaa ja olen niin häkeltynyt tämän naisen voimasta.

Ravintolan Tila:n listoilta löytyi vegaaninen hampurilaisateria. Vegaanisen sämpylän välissä punajuuri-kikhernepihvi, paahdettua paprikaa ja avokadoa ja kurkkua. Punajuuripihvi oli hieman kuiva ja mureni syödessä, mutta olin kuitenkin suhteellisen tyytyväinen värikkääseen annokseeni. 18 euroa.

Jälkiruoka kuitenkin räjäytti tajuntani. Tilasin vegaanista mantelista matchakakkua. Annoksessa oli kardemummajäätelöä ja marinoitua inkivääriä.

Ihanan pehmeän kakun päällä oli kuivattua marjaa, inkiväärin paloja, marjoja, syötäviä kukkia, mansikoita ja jäätelöä. Inkiväärin kirpeys, kuivatun marjan makeus ja happamuus, kylmä ja herkullinen jäätelö yhdessä annoksessa – tämä jälkiruoka nousee leikiten minun ravintolakokemusteni Top 5:een!

Vegaanina olin todella onnellinen jälkiruoastani. Nautin suunnattomasti saadessani syödä jotain näin korkealaatuista. Illallisen jälkeen palasimme naisten kanssa sviitiin loppuillaksi. Kaaduin sänkyyn yhden jälkeen yöllä ja odotin jännittyneenä aamupalaa.

Millainen olisi vegaaninen tarjonta?

Yllätysten hotelliaamiainen

Aamiaisella minua odotti tällainen ohjeistus. Tein työtä käskettyä.

Samovaari oli hauska ylläri.

Ja niin vegaaninen aamupalani tuotiin pöytään. Luksusta on saada lihankorvikkeita kuten nakkeja ja leikkeleitä, mutta jugurtti oli myös todella tervetullut yllätys!

Aamupalalla tarjoilija kertoi minulle että vegaaninen aamupalani tuotaisiin pöytään. Odotellessani keräsin lautasen kukkuroilleen vihanneksia, leipää ja hedelmiä. Join pari lasia tuoremehua ja kahvia. Ja sitten minulle tuotiin aamupalani joka näytti tältä!

Vegaanin on tärkeä pitää huolta monipuolisesta ravitsemuksesta ja siihen kuuluu niin hedelmät ja marjat, mutta myös pähkinät, terveellinen rasva kuten avokado ja hei, mustikkamuffinssi! Haluan myös herkutella ja ravintoloissa leipomukset ovat vegaanille vielä ainakin aika harvinaista.

Seitan-leikkeleitä ja vegaanista juustoa. Myös edelleen monissa paikoissa kiven alla.

Lautasellani oli myös vegaanisia nakkeja. Jasmin taisi syödä toisen! Muut napsivat lautaseltani tätä jos toistakin, sillä juuri tällainen naposteltava on brunssilla timanttia. Varsinkin kun me istuimme pyöreän pöytämme ympärillä useamman tunnin. Se kertoo jotain siitä miten paljon nautimme aamupalatarjonnasta.

Me lähinnä siis kävimme salilla, söimme ja pötköttelimme porukalla sviitissä. Hotel Sveitsistähän löytyisi kaikenlaista tekemistä elokuvateatterista uimalaan, Superparkiin ja kauneushoitolaan. Mutta me olemme monet arjessamme kiireisiä äitejä, ammattibloggaajia ja uranaisia, jolloin toisten naisten seura ilman lapsia ja perhettä on sinänsä arvokasta.

Minulle jo se että sain ilman kelloon vilkuilua viipyä kaksi päivää ja yön hotellissa toisten naisten kanssa oli rentouttavaa ja palauttavaa. Ettei tarvitse jatkuvasti kokata ja siivota. Multitaskata ja suorittaa. Pyyhkiä neniä ja takapuolia, hakea tai tuoda, etsiä ja selvittää.

Niin rakkaita kun ne pienet takapuolet ja räkänokat onkaan.

Se tunne kun istahtaa valmiiseen pöytään, nauraa sydämensä kyllyydestä ilman suojakuoria ja saa olla edes hetken ajattelematta mitään muuta. Tai sitten saa olla omassa ilossa, reflektoida avoimesti roolejamme äiteinä, kumppaneina, sinkkuna, sairaina, terveinä, riittämättöminä tai riittävinä, rakastettuina ja satutettuina.

Näiden naisten seurassa kuplii. Kuin juuri korkattu shampanjapullo, joka kihahtaa päähän. Kippis ihanat naiset ja Hotel Sveitsi!

Katso video

View this post on Instagram

☆Kaupallinen yhteistyö Hotel Sveitsin kanssa☆ Meillä oli pari viikkoa sitten Kaksplussan portaalibloggaajien kanssa blogitapaaminen Hotel Sveitsissä Hyvinkäällä. Minulle jo se että sain ilman kelloon vilkuilua viipyä yön hotellissa toisten naisten kanssa oli sinänsä rentouttavaa ja palauttavaa. Ettei tarvitse jatkuvasti kokata ja siivota. Multitaskata ja suorittaa. Pyyhkiä neniä ja takapuolia, hakea tai tuoda, etsiä ja selvittää. Niin rakkaita kun ne pienet takapuolet ja räkänokat onkaan. Se tunne kun istahtaa valmiiseen pöytään, nauraa sydämensä kyllyydestä ilman suojakuoria ja saa olla edes hetken ajattelematta mitään muuta. Tai sitten saa olla omassa ilossa, reflektoida avoimesti roolejamme äiteinä, kumppaneina, sinkkuna, sairaina, terveinä, riittämättöminä tai riittävinä, rakastettuina ja satutettuina. Näiden naisten seurassa kuplii. Kuin juuri korkattu shampanjapullo, joka kihahtaa päähän. Kippis ihanat naiset ja Hotel Sveitsi!🥂 Lue koko teksti blogissa 💓 @hotelsveitsi @munakoisonijamina @desirenyman @hannamaariap @kunaitikelaablogi @sellaista_sattuu @kaksplus

A post shared by Terhi-Anneli Bech Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi