kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.04.2013

Papukaijavillitys

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Perjantaihuomenta,

IMG_1550

Kuten näkyy, kuvien lataus onnistuu taas: Jee! Päivitykset olivat kuulemma kesken.

Neiti-F:n ehdoton suosikki on nykyisin Kirsi Kunnaksen loru kahdesta papukaijasta, Fassiloorasta ja Ellinoorasta. Lorua pitää lukea ja lausua illasta toiseen, ja hän osaa sen jopa niin hyvin ulkoa, että aloin yhtenä iltana (sekunin sadasosan) jopa epäillä, että tytön on pakko osata lukea. Mutta ulkoa hän sen vaan osaa, pienetkin yksityiskohdat. Aika hassuja nämä minityypit suosikkiensa suhteen.

IMG_1551

Papukaijat ovat muutenkin kovassa huudossa. Niin Neidin kuin minunkin suunnallani. Vielä vuosi sitten olin aivan hulluna kaikkiin pöllökuvioisiin tuotteisiin, mutta nyt joka nurkalla heiluvat huuhkajat jo vähän kyllästyttävät. Papukaija on kuitenkin nyt minun silmissäni se “uusi pöllö”, ihqulintu. Voi kun löytäisin vielä jostain äitini 80-luvulta peräisin olevat pinkit papukaijakorvikset! Olisivat aika ihana piristys tämän silmäpussimuden arkityyliin.

Neidin Mini Rodinin papukaijatoppi on odotellut kaapissa jo melkoisen tovin. Babyshop lähetti sen Neiti-F:lle jo kuukausia sitten, mutta hihattomalla paidalla ei ole ollut vielä paljon markkinoita näissä säissä. Kun nyt keksinkin sitten yhtenä aamuna, että toppi käy hyvin Makian pusakan alle, Neiti-F:n iloinen kiljahdus oli “Nyt on kesä!”. Olin joskus maininnut, että tämä paita kuuluu sitten vasta kesään 🙂

IMG_1548 IMG_1547

Jos ei nyt kesä, niin ainakin lupaava kevät. Piha on jo täysin sula, enkä itsekään ole käyttänyt enää hanskoja viikkon. Ja sehän tarkoittaa, että kesä on ihan kohta ovella. Jee!!!

Mikä on suosikkiprinttikuvasi tältä keväältä? Mikä kuvaa on saanut sinut hurahtamaan?Viiket vai jotain muuta?

Kivaa viikonloppua!

-Karkki-

Kuvat:

Karkki,iPhone 4S

Neiti-F:n asu:

Pusakka. Makia. -50%

Mini Rodinin papukaijatoppi. Babyshop.com. Saatu blogin kautta.

Jeggarit. Name it. Kahdet hintaan 29.95.

 

Kommentit (6)

Miten voit muistaa ne kamalat korvikset???!

😀

Hih, viikkoa vaille 2 v 5kk 🙂

Itsekin olen yrittänyt välillä hyppiä sivuja tai virkkeitä yli, mutta muistutus tästä on tullut välittömästi 🙂 Neiti-F on nyt tarkalleen 2 vuotta ja 5 kuukautta. Entä poikasi?

Tiedätkö, itseäni on myös huvittanut tuo lasten mieletön muisti. Meillä taitaa olla aika saman ikäinen poika kuin Neiti-F, vajaa 2,5-vuotias. Hänelläkin on omat rakkaat iltasatunsa ja jos sieltä jonkun sanan jättää sanomatta välistä tai sanoo väärin, poika korjaa heti. Ja ei siis tarvitse olla mikään tärkeä sana sisällöllisesti, vaan ihan kaikki pienetkin virheet korjataan heti. Uskomaton tuo lapsen aivokapasiteetti!

Nehän oli, ja on, supermageet!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X