kolmistaan - Banneri

Moikkis,

jos minun pitäisi listata kaupunkimme lastenvaateliikkeet, en varmastikaan edes muistaisi mainita Seppälää. Niin: Tai en olisi ainakaan tehnyt niin vielä ennen viime viikkoa.

20130616-085804.jpg

Minulla ei ole ollut varsinaisesti mitään Seppälää vastaan, mutta en vaan ole kuvitellut, että sieltä löytyisi mitään omaa silmääni innostavaa katseltavaa tai ostettavaa. Viime viikolla metsästin kuitenkin kauppakeskus Triossa F:lle vaatteita, ja koska Seppälä on kätevästi siinä Lindexin ja Stadiumin välissä, päätin poiketa. Ja onneksi tein niin!

Lastenosastohan oli täynnä ihania printtejä ja kirkkaita värejä! Erityisesti se ihan pienin minimallisto, Seppälä New Born,  potkupukuineen oli mielestäni todella kauniilla kuvioilla ja kankailla toteutettu. 128 koosta lähtein tosin mallistot olivat minun makuuni pääasiassa liian pissistyylisiä, joten voi kun Seppälä tekisi saman kuin Lindex aivan hiljattain: ”Vauva- ja lapsiprintit” myös vähän isommillekin tallaajille, kiitos!

Joka tapauksessa: Seppälästä tuli uusi tulokas ”käynpä poikkeamassa ja tsekkaamassa tarjonnan -listaani”.

-Karkki-

P.S. En jaksanut eilen raahautua Messukeskukseen kirppikselle, kun joudumme muutenkin ajamaan Lahti-HKI -väliä lähes päivittäin. Ajattelin myös, että se kirppistelyn idea, edullisuus, kaatuu siihen, kun maksan junalipusta liki 30 euroa. Sen sijaa kävimme Orimattilassa katsomassa lehmiä ja hevosia, söimme jädet Mallusjoen Mato ja makkara -kioskissa, teimme kirppislöytöjä kioskin omasta kirpparista ja lopulta päädyimme ruualle Lahden Amarilloon. Tänään meidän pitäisi ainakin käydä järjestelemässä Lanttilan pöytämme, siivota/tyhjentää varasto ja metsästää taas vaihteeksi meille sänky. Sängyn etsiminen on ollut haastavaa, koska meidän uuteen makuuhuonekoppiimme mahtuu vain 150 leveä sänky, eikä sellainen mitta taida olla missään kaupassa varastokokoa. Vai onko? Vinkatkaa, jos sellaisen kaupan tiedätte.

 

 

 

Kommentit (1)

[…] saanut kauppaherätyksen viikon sisällä kahdesti. Ensin olin iloisesti yllättynyt Seppälän lastenvaatevalikoimasta, ja tänään etsiessäni mattoa netistä uuteen kotiimme, törmäsin Kodin […]

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X