Heippa,
Tutustunut ”uuteen” Reimaan, eli Reimatecin täysin uudistuneeseen ilmeeseen vasta muutama viikko sitten, kun kävin Reiman showroomilla katsastamassa talven (ja ensi keväänkin!) lämpövarusteita. Jotenkin olin aikaisemmin ajatellut, että Reima on sellainen ysäriajoille jämähtänyt merkki, joten en ollut edes koskaan katsastanut merkin valikoimaa ulkovaateostoksia tehdessäni. Täytyipä kuitenkin todeta, että olin ollut Reiman suhteen täysin väärässä. Näky oli oikesti aika WAU!
Mallisto oli täynnä toinen toistaan coolimpia talvikamppeita. Lämpimiä ja teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisia, mutta silti myös aivan kaupunkivaatekelpoisia. Ihan semmoisia, että voisin itsekin haluta napata malliston tuotteita käyttööni, jos kokoa vain olisi riittävästi.
F on saanut testailla Reimatecin toppatakkia nyt jo muutaman viikon ajan hyvin tuloksin, eikä edes keltainen väri ole ollut niin arka käytössä, kuin aluksi odotin. Ehkä kankaan hylkivä pinta onkin todella pitänyt takin puhtaannäköisenä möyrinnästä huolimatta. Nyt Kolmistaan-seuraajillakin on mahdollisuus voittaa minityypeilleen joko Reimatecin haalari tai takki. Molemmat arvottavat ihanuudet ovat kokoa 80, mutta koot ovat melko reiluja. F:llä on mm. toppis kokoa 104, vaikka Ticket Outdoorin toppahaalarikin on jo kokoa 110.
Jos ja kun arvontavoitto kiinnostaa, teepä näin: Käy klikkaamassa Kolmistaan-facebooksivuilla tykkää-nappulaa. Kun tämä on tehty, ilmoita tykkäämisestäsi vielä tänne kommenttikenttään oman sähköpostiosoitteesi kanssa. Laitapa viestiisi myös se, kumpi tuote on toiveesi numero yksi, kumpi kakkostoive. (Esimerkkivastaus: Tykätty. Haalari. maijameikäläinen@ömail.fi) Arvontaan voi osallistua 10.12.2013, klo 20.00 asti.
”Vanhat” tykkääjätkin voivat toki osallistua! Meikäläinen ei unohda old school -kolmistaanlaisia 😉
Kivaa päivää! Meillä on taas sairastupa käynnissä. F:lle nousi yöllö hurja kuume. Eepi oli sisarhentovalkoisena tänään, minun vuoroni on huomenna. Paljon mehua, kirjoja ja pötköilyä. Toivotaan, että menisi tauti pian ohi.
P.S. Reimalla on nyt muuten menossa aika hauska kampanja, jossa neljä perhettä voittavat matkan Nasan päämajaan, Kennedy Space Centeriin. Jos haluat siis haalarin lisäksi avaruushenkisen reissun, kannattaa osallistua täältä.
Kommentit (127)
Tykätty. Haalari. Pia_hamalainen@netti.fi
Tykätty. Haalari <3
[…] Reima, siis se uudistunut ihana Reima, josta olen aikaisemmin talvellakin teille jo kertonut, on osannut vastata vesilätäkköisen ja loskaisen maan toiveisiin. Kerrankin markkinoille on […]
Tykkään livenä! 🙂 Tykkäisin myös haalarista kovasti. mirka.t.salo@gmail.com
Tykätty.Haalari.mewamili@gmail.com
Tykkään -kovasti -ja livenä! Takki, niemetx7[ät]gmail.com
Tykätty. Haalari. marjaana.heikkila@luukku.com
Tykätty. Haalari olisi kiva:) axcent84@gmail.com
Osallistunpa minäkin. 🙂 eli haalari ja ida.lahtinen@student.diak.fi
Tykätty, haalari 🙂 minni.k.karjalainen@gmail.com
Tykätty. Haalari. u.rusama@koti.luukku.com
Tykätty! Haalari. mariestrange(a)hotmail.com
Tykätty! Haalari. x_unrated at hotmail.com
Tykätty! Takki olisi kivampi, haalari käy myös. Stoivonen@yahoo.com
Anteeksi. Huomasin kysymykset vasta nyt. Osallistukaa vaan 🙂 Ei tämä niin vakavaa ole. Tykätkää blogista vaikka livenä – kehukaa kamulle naamatusten 😉
tykätty.haalari.laattamies42@luukku.com
Tykätty. Takki. Reetu26_92@hotmail.com
Tykätty. Haalari. henna_k86@hotmail.com
Tykätty. Haalari. tiina.hagren@gmail.com
Tämä kiinnostaisi minuakin, voisitko vastata? Ei kaikki ole / halua olla facebookissa 🙁
Tykätty. Haalari. johannap4@gmail.com
tykätty. haalari. tapahola@luukku.com
Tykätty. Haalari. heinousiainen@gmail.com
Tykätty. 1.Takki 2.Haalari raila.idstrom@gmail.com
Tykkäsin! 🙂 Haalari, tulisi todella tarpeeseen ja kokokin just se oikea 🙂 minnahenriikka@gmail.com
Tykätty. Haalari. kirsi.siironen(ät)suomi24.fi
Tykätty.Haalari.martsuliini@gmail.com
Tykätty. Haalari. henna.tik@gmail.com
Tykätty. Haalari. riikka.keranen@hotmail.com
Tykätty! Takki. aho_immonen(at)hotmail.com
Moikka!Tykätty.Haalari. tiina_nurmi@hotmail.com.
Tykätty! 1. Haalari 2.Takki
niina.kristiina.aho@gmail.com
Tykätty. Haalari. suvidaniela@gmail.com
tykätty. Haalari. katio@hotmail.fi
Tykätty. Takki. marja.ruuhilehto@gmail.com
Tykätty, haalari
henna.holappa1@luukku.com
Tykätty 🙂 Haalari.zeddudie@gmail.com
Tykätty, haalari. Silvennoinen_jen@hotmail.com.
Tykätty. 🙂 haalari. elina.korhonen@mail.com
Tykätty, sini.viide@gmail.com takki
paljon tykätty haalari tirlitt@hotmail.com
Tykätty.Haalari. hannaelina@outlook.com
Tykätty 🙂 Haalari
tykätty, takki ja timuli68@hotmail.com
tykätty,haalari minnahietikko@hotmail.com
tykätty takki ja jonnaloisa@windowslive.com
Tykätty. Haalaria toivotaan 🙂 sarunina@gmail.com
tykätty, ja haalari.
Tykätty ja takki 🙂
katri89@luukku.com
siis sähköposti villimimosa@gmail.com
tykätty. Haalari. villimimosa@hotmail.com
Tykätty. Haalari. olgaliinukka@gmail.com
Tykätty jo heti kun fb:iin tulit. Tämä olisi niin hienoa voittaa,pojalle kipeästi tarvitaisiin toista haalaria kun päiväkotiura alkaa tammikuussa ja kokokin on aivan oikea!! Makeita uutuuksia 🙂 eli haalari ja nummelinjonna@gmail.com
Eikö tähän arvontaan voi siis osallistua, jos ei omista facebook-tiliä?
Tykätty, haalari, piia.kallio@attendo.fi
Tykätty, haalari, miia.paajanen@hotmail.fi
Tykätty! Takki.
nuuskamuikku1@gmail.com
Tykätty, haalaria toivotaan pukinkonttiin, anne.kalteva@gmail.com
Kävin tykkäämässä. 🙂 molemmat on ihania, mut takki on ykköstoive. 🙂 irkku.kumpula@hotmail.com
Tykätty! Haalari. moondelsson@hotmail.com
Tykätty! takki 🙂
pia.selkala@kolumbus.fi
Tykätty! Takki. miiaem@hotmail.com
Tykätty.haalari.an-na81@hotmail.com
Tykätty! Haalari. laura.viherjalaakso@luukku.com
Tykkäilty on! Haalari. pieniatarinoita@gmail.com
Tykätty. haalari. laurajani@luukku.com
Tykkään ja Toppahaalari olisi mieleen garanbola(at)gmail.com
Tykätty 🙂 Haalari. iida.seppanen@gmail.com
Tykätty, haalari, maija.sutinen@gmail.com
tykätty,takki, maarit.holappa@suomi24.fi
Tykätty 🙂 takki! emmi.angel@hotmail.com
Haalari – & tykätty 🙂 staiinaa@hotmail.com
Tykätty! Haalari. marjukka.asiainen(ät)netti.fi
Tykätty 🙂 Haalari rautio.eveliina@gmail.com
Tykätty 🙂 haalari lampela.roosa@gmail.com
Tykätty, Haalari. satu82@gmail.com
Tykätty. Haalari. karoliina.laaksoharju@gmail.com
tykätty. haalari. anu_24_10@hotmail.com
Tykätty. Haalari. roos_tanja@hotmail.com
Tykätty 🙂 Takki. anne.kovanen@gmail.com
Lukija ja tykätty, haalari, annastiina89@netti.fi
Tykätty. Haalari. piia.heikkinen@luukku.com
Tykätty, haalari, minttu.huttunen@luukku.com
Tykätty on 🙂 Haalari, santtuli.h@gmail.com
Tykätty, haalari, mis–a@hotmail.com
Tykätty. Haalari. lvehkaoja@gmail.com
Tykätty, haaalari, noora.selkee@gmail.com
Tykätty. Haalari (: taru.patama@hotmail.com
Tykätty.Takki. tiina_pop@hotmail.com
Terveiset yösyötöltä 🙂
Tykätty ja takki ois ihana 🙂 titiina.lehtimaki(a)gmail.com
Tykätty! Takki olisi ihana. risamika@hotmail.com
Tykätty, takki ! elluu-92@hotmail.com
Tykätty! Takki ❤
kuokkanen.katriina(at)gmail.com
Tykätty! Haalari. ooelluoo@hotmail.com
Tykätty! Haalari. iris.kuitunen@gmail.com
Tykätty! Haalari. anniina.salminen@live.fi
Tykätty! haalari olisikin kiva lisä pukinkonttiin pikku-ukolle. pauliina.jalo @ hotmail.com
Tykätty, haalari 🙂 jensky87@hotmail.com
Tykätty haalari oona.smahl@gmail.com
Tykätty, takki olisi ihana voittaa 🙂
kanit06@suomi24.fi
Tykätty, takki 🙂 sofiabenigni@hotmail.com
Haalari. Tanya_Natalie@hotmail.con
Tykätty! Ja haalari 🙂 jelluri@suomi24.fi
Tykätty.haalari.
jeny-.-@hotmail.com 🙂
Tykätty. Takki. mira.ahonniska@gmail.com
tykätty. haalari. jennyketola@icloud.com
Tykätty. Haalari. blondetta88[at]gmail.com
tykätty. haalari kaunisveera87@hotmail.com
Tykätty. Takki! aaannna@hotmail.com
Tykätty . Haalari .. Liblikas358@hotmail.com .
Tykätty. Haalari! prin-cipessa@hotmail.cm:n
Tykätty! Haalari. 🙂 nannna@windowslive.com
Tykätty. Haalari. Jennaj_0@hotmail.com
Tykätty.Haalari. niina.elisabeth@gmail.com
Tykätty, takki. Tonja.lammi@gmail.com. 🙂
Tykätty! Takki. ekm.kanervo@gmail.com
Tykätty. Haalari. Madeia-@hotmail.com
Tykätty! Haalari 🙂 celiceli84(at)gmail.com
Tykätty. Haalari.
mari.juuso@gmail.com
Tykätty, haalari, ja_ks@suomi24.fi
Tykätty, haalari, kiljuvapikkunalka@gmail.com 🙂
Tykätty. Haalari. maarika.siurua@luukku.com
Tykätty 🙂 sanna.ruuskanen@hotmail.com haalari
Tykätty. Haalari. essi.salmi1@gmail.com
Tykätty. Haalari. annijansson@hotmail.com
Tykätty, takki, annapistenemtsinkoffägmailpistecom
tykätty. takki. valentino.anette@hotmail.com