Iltaa!
Annabella heitti Marialle ja mulle vähän aikaa sitten todella kivan idean. Mitäpä, jos me tekisimme muutamia yhteispostauksia niin, että te voisitte lukea samasta aiheesta meidän jokaisen kolmen bloggaajan ja mutsin näkökulmasta.
Idea oli aivan huippu, joten tässäpä ensimmäinen osa uudesta postaussarjasta. Aihe on nyt: Mitä teet, kun lapsi nukkuu?
Minä yritän järjestää iltani niin, että kun F menee nukkumaan arkena siinä kahdeksan jälkeen, minä olen jo myös siihen mennessä käynyt iltasuihkussa, laittanut yöpuvun päälleni, raivannut kämpän (en halua herätä sotkuiseen kotiin!) ja muutenkin valmistellut kodin ja työ/hoitokassit ja -vaatteet seuraavaa päivää varten.
F jää iltasadun jälkeen (pääsääntöisesti) yksin huoneeseensa niin, että jätämme hänelle oven auki olohuoneen puolelle. Aivan yksin hän ei kuitenkaan vielä halua nukahtaa, joten olemmekin sopineet, että jompikumpi meistä vanhemmista päivystää olkkarin nurkassa, siinä hänen huoneensa edessä niin, että hän voi nukahtaa niin, että näkee koko ajan meidät. Vasta kun F on ihan unessa, suljemme oven.
Jos minulla on siis sohvapäivystysvuoro, räplään facebookia kännykällä tai katson tv:tä sen ajan, että F on simahtanut. Jos sohvannurkkavahtina on puolestaan Eepi, kirjoitan yleensä keittiön puolella uutta postausta. Teille, rakkaat lukijat 😉
Joskus olen F:n nukahtaessa vielä kuntosalilla, jos treeniaika on mennyt myöhäiseksi. Tämän on siis tämän uuden, tervehenkisen Karoliinan, tuore rituaali 😉
Voisikin siis ajatella, että arki-iltoina F:n nukkuessa minä postaan, luen sähköposteja, surffaan facebookissa, kuntoilen tai katson telkkua. Niin ja Esko! Illathan ovat ainoaa aikaa, jolloin voimme viettää yhteistä aikaa, joten kahdenkeskisellekin ajalle yritetään kyllä raivata tilaa. Aika monta toimintoa ja tavoitetta siis muutaman tunnin aikajaksolle, sillä minähän olen untenmaille jo viimeistään yhdeltätoista.
Viikonloppuisin en yleensä koskaan iltapostaa. Ajattelen, että tarvitsen myös iltoja, jolloin en tee mitään töitä. Silloin katsomme esim. leffoja Eskon kanssa. Meillä on viikonloppuisin myös ”perhenukutukseksi” ristitty perinne, joka tarkoittaa sitä, että roudaamme kaikki peitot ja tyynyt sohvalle ja köllöttelemme koko perhe samassa pedissä telkkua katsellen ja herkkuja syöden. Tällöin F saa nukahtaa meidän väliimme, siihen aikaan kuin huvittaa, ja illan lopuksi nukkuva typy kannetaan omaan sänkyynsä.
Kurkatkaapa nyt linkin takaa, mitä Annabella ja Maria puuhaavat lastensa ollessa unilla! Annabellan postaukseen täältä ja Marian täältä.
Niin ja kertokaapa te, onko lasten uniaika teille kotitöidenteko- , romantiikka-, vai työaikaa? Olisi kiva lukea erilaisista koti-illoista.
Tykätkää meistä myös facessa:
Kolmistaan
Kotitalouskriisi
Annabella Daily
-Karkki-
P.S. Mistä aiheesta haluaisitte meidän seuraavan yhteispostauksen kertovan?
Kommentit (6)
Ihana toi teidan perhenukutus! Ma voisin ottaa sen kattoon sitten, kun Lucas on isompi:-) Me etsitaan nyt ilta-nannya, joka voisi tulla 1-2 kertaa viikossa niin, etta Jim & mina paasemme illallistamaan tai viettamaan ystavien kanssa aikaa illalla. Muuten me istutaan sohvalla ja katsotaan, jos mina voin valita, Scandal- sarjaa, jos Jim voi paattaa, niin ”Americans” tai ”House of Cards” – Annabella xx
Oletpa tehokas aamuisin!!!
Mulle on kyllä kanssa tullut tekstinsyötöllä sellaisia hämyviestejä, että huh huh 😀
Eläköön automaattinen tekstinsyöttö (:
Minä olen tehokas aamuisin, kun lapset vielä nukkuvat. Herään neljän-viiden -maissa, tyhjennän ja täytän tiski- ja pesukonetta, Voikkaan vaatteita kaappeihin jne. Tee myös ne tärkeät pinot ja kassit aamulla valmiiksi kaikille lapsille. Sitten kiitän kahvin, kartan keittiön pöytään aamupalan, ruokin lemmikin ja istahdan ehkä lukemaan eilisen lehden. Kun lapset heräävät, alkaa hektinen arki, siksi rakastan rauhallisia aamuja, kun talo on vielä hiljainen! Jos olen oikein reipas, saatan lenkilläkin käydä ennen kuutta, mutta harvemmin olen 🙂 Iltaisin taas hoidan iltatöistä lasten kanssa tasatahtiin. Saatuani heidät nukkumaan menen sänkyyn minäkin, katson telkkaria tai selaan nettiä. Jos ” luomisen vimma” on päällä, teen lasten nukahdettua käsitöitä. Lapsista on ihanaa, kun ompelen tai soita pianoa: he kuulevat sänkyihinsä tarkasti, missä äiti on.
Mä katsoin jo kaikki House of Cardsit, se on niin hyvä! Nyt kun kaikki nukkuu, hengaillaan. Ai, ja mä kävinkin viereisessä ravintolassa lasillisella ja palaverissa. Mutta tietokonetta en avaa ikinä iltaisin.