Tai ok. Ei nyt ehkä ihan noitia (kävi vaan hyvin päivän teemaan ja kuviin). Mutta välillä kyllä hävettää kuulua meihin. Yläkäsitteen äidit, alle.
Tänään oli taas sellainen tilanne. Lueskelin facebookia aamutuimaan, kun jollain lukuisista mammapalstoilla, käytiin niin tärkeää keskustelua, että meinasin rykäistä aamukahvit nenään. Aiheena oli tällä kertaa se, onko jokaiselle virpojalle pakko antaa herkkupalkkio, jos isommasta virpojaryhmästä ei jokainen pikkutrulli annakaan omaa oksaansa, vaan virvottava saakin lukuisten oksein sijaan yhden yhteisen oksan.
Aluksi ihmettelin kysymystä niin, etten edes oikein tajunnut, mistä oli kyse. Keskustelua hieman pidemmälle luettuani kuitenkin hiffasin:
Usea äiti oli nimittäin sitä mieltä, että karkin saa vain se, joka antaa vitsan. Näin ollen esimerkiksi mukana oleva taaperosisarus, jolla vitsaa ei ole/joka ei uskalla virpoa, jää ilman suklaamunaa. ”Oppiipahan, ettei elämässä voi vain kerjätä ilmaisia lahjoja!”
Joidenkin äitien mielestä virpomapalkkaa ei myöskään pitäisi antaa rumista vitsoista. Koska: ” Muutama liimattu höyhen ei ole vielä virpomavitsaa tee. Muutenhan nämä ”virpojat” keräävät kohta karkin ahneudessaan risunsa ojasta”.
Että näin.
Ehkä odotan äideiltä liikaa. Uskon kai jopa hölmöstikin siihen, että olemme yksi yhtenäinen fiksu sakki. Sellainen, joka haluaa lapsille – omien ja muiden – hyvää.
Ehkä olen vaatinut mahdottomia.
-Karkki-
P.S. Tämä kuvien noita oli harjoitellut virpomalorun jo viikkoja sitten ulkoa. Aamulla hän heräsi kuudelta, ja alkoi pukeutua noita-asuunsa, koska ensimmäinen kokopitkä virpomareissu odotti edessä. Ovilla, jopa niiden todella tuttujen ja rakkaiden ihmisten ovella, iski kuitenkin ujous. Jäi lorut loruttelematta, vitsa omaan käteen. Jos olisimme noudattaneet em. ohjeita, olisi pieni trulli tepastellut kotiin ilman palkkion palkkiota. Onneksi meidän oviemme takana ei nipotettu. Jäi ihana pääsiäismuisto ja tämä onnellinen hymy…
Kommentit (11)
Onpa ihana hymy palkkaa tutkiessa 🙂
Onneksi meidän poikien käymien ovien takana ei kitsasteltu. Vitsat olivat lasten itse tekemiä ja loru vähän ontui, mutta palkkaa tuli. Meillä käyneet saivat kaikki palkkaa vaikka lorut eivät ihan muistuneet mieleen, mutta pikkuiset trullit olivat panostaneet asuihin! Toivottavasti virpomisperinne jatkuu ja äidit antaisivat lasten nauttia itse vitsojen tekemisestä sekä kiertämisestä.
Blogisi on mukavaa luettavaa 🙂
Itselle tuli mieleen tilanne, jossa oven takana on kolme noin 10-vuotiasta poikaa, jotka yhdellä vitsalla (vaikka niitä on korissa monta) haluaisivat kaikki kunnon palkan. Ehkä myös tilanteenluku olisi hyvästä, ihan eri asia jos ovella on 5v pikkusisaruksensa kanssa tai yllä mainittu poikakolmikko.
Juuri näin!
Voi hyvä päivä. Voi katsoa peiliin ja miettiä sielun sopukoita pääsiäisen yli jos on otsaa suhtautua kriittisesti lapsen (tai vaikka sen äidin tekemään vitsaan). Meidän pienin pupu siipeili ainakin siskon ja veljen mukana.
Muakin jotenkin itketti tuo sama kuva 🙂 Sellaista aitoa iloa ja onnistumisen fiilistä!
Mäkin olin niin keskittänyt energiani F:n vitsahommaan, että aamulla tajusin, ettei mulla ole vieraille virpojille mitään … Ups! Onneksi meillä ei käynyt ketään! Olisivat saaneet tyytä euron kolikoihin.
Mekin kävimme vain tutuilla ovilla. Jotenkin se tuntuu luontevammalle täällä kaupungissa.
F sai niin paljon suklaamunia, että niitä syödään vielä varmasti vielä pääsiäisen jälkeenkin 🙂
Kiitos 🙂 Ihana kuulla!!
Ensin repesin sisäiseen huutonauruun, kun luin tuota mammapalsta-tekstiä. Siis ihan oikeasti?? Mutta sitten meinasi tulla itku tuosta F:n viimeisestä kuvasta ja samalla mielessäni oli kuva neidistä ovella kauhusta kankeana. Niisk. Onneksi ovien takana tosiaan oli näitä järki käteen -aikuisia. Itse annan mielelläni avokätisesti nameja, jos niitä vain on. Ja kannatan myös tuota ajatusta, että se askartelu on myös osa koko hommaa. Mutta tosiaan, kuka on se suuri ja mahtava tuomari arvostelemaan näitä LASTEN aikaansaannoksia??? Lienee näillä ihmisillä omia traumoja virpomisesta.
Mä unohdin koko virpomispäivän enkä kehdannut avata ovea, koska mulla ei ois ollut mitään järkevää tarjottavaa. mini-camparipullot ei liene tarpeeksi hohdokas palkinto? 😀
Mä tavallaan ymmärrän sen pointin, että halutaan että lapset käyttävät vähän aikaa ja energiaa koristeluun vaikka vanhemman kanssa, eikä vaan mennä palkkion takia oville. Että se virpomisjuttu olisi myös askartelu eikä pelkät munat. Mutta entä jos ei osaa? Entä jos ei ole ketään auttajaa? Kuka määrittää sen onnistuneimman vitsan? Turhaa nipotusta naapureilta vaan, sillä ei meillä kovin montaa päivää vuodessa ole milloin ovella käy vieraita lapsia.
Viime vuonna mulla oli onneksi namuja ihan jokaiselle noidalle, vitsasta ja ryhmän koosta piittaamatta. Ensi vuonna pitää muistaa kans, sillä jos ei ollut namuja eipä ole myöskään virpomavitsoja nyt koristeena 🙁
Kävimme perjantaina aiheesta keskustelun työpaikallani. Yllätyin todella, kun työtoverit kertoivat juurikin näitä tarinoita, että ruumista oksissa eivät palkkaa anna. Yksi ilmoitti ottavansa jo illalla valmiiksi ovikellosta sulaketta irti, ettei tarvitse edes ovea avata.
Asumme itse sen verran syrjässä, ettei meillä virpojat ole kiusaksi asti. Tänä vuonna ei yhden yhtä. Mutta toisinaan tullaan oven taakse isompana lössinä. Tapanani on ollut ostaa vähän pienempiä munia. Jos virpojat on kerralla enemmän, kolautan jokaisen pikkupoikana pannuun yhden kaksi munaa. Jos taas oven takana on yksi tai kaksi virpojaa, voi palkaksi antaa kerralla useamman makeisen.
Itse suosin lasten kanssa tapaa, jossa virpomassa käydään vain tuttujen ovien takana. Ne riittävät meille.