kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.09.2014

Meillä on pian tarvetta taas kantorepulle...

Teksti
Karoliina Pentikäinen
31 kommenttia

Jännän äärellä. Melkein neljän vuoden tauon jälkeen meille tulee taas uusi..kantoreppu.

Osaatteko arvata, miksi?

-Karoliina-

Kommentit (31)

No miksiköhän? 😀

Hetken luulin että tulee vauvauutisia, mutta muistan lukeneeni että osallistutte kantokiertueeseen, vai olenko väärässä? 😉

Koska kannatte Fiinua? 😀

Sulla on kyllä kiero vimma vihjailla jutuista vauvasävyyn, taitaa neiti opettajan takaraivossa pesiä vauvakuume 😀 joten sen lisäksi, että nyt luultavasti kyseessä kantokiertue, niin kohta varmaan saamme kuulla niitä vauvauutisiakin 😀

P.S. siis meinaatko sä F:n saada johonkin reppuun???

Minäkin ehdin jo innostua, että ilmoitat, että blogi muuttuukin Nelistään -nimiseksi 🙂 Mutta ihan kiva on tuleva kantokiertuekin.

En osaa arvata miksi!
Kerro!!!

😀

;D

Anniina: Miten olit noin skarppina?

Joo 😀

Vauvakuume? Mulla? Ei suinkaan 😉

Ja totta tosiaan: Odotan mielenkiinnolla miten meidän kantotouhujen käy!

Ensi viikosta alkaen sitten aletaan kantamista testata!

Kantokiertue 2014 🙂

Mutta miksi “isoa tyttöä” pitäisi kantaa?
Jossain kesän postauksen kuvituksissa otti silmääni raattaatkin.
Miksi ihmeessä?

Hmm.. “Iso tyttö/poika” on ehkä käsite, jota olen alkanut varsinkin F:n myötä karttaa. Kaikki kun on niin suhteellista. F on tosiaan keskiverron suomalaisen 6-7-vuotiaan pojan kokoinen… vaikka todellisuudessa hän ei ole edes vielä neljää vuotta vanha tyttö.

Olikin kyllä todella hyvä juttu, että kysyit asiasta 🙂 Tämä on ollut aihe, josta mun on jo vuosia pitänyt kirjoittaa blogiin. Ensin taidan sivuta aihetta (vaunuja ja kantoa) tuon kantokiertueen aikana, ja sitten vielä kirjoittaa erikseen siitä, miten me liikumme paikasta toiseen ja miten F:n huima pituus on vaikeuttanut joitain juttuja ihan perusarjessa.

Kyllä me monesti kannetaan meidän “isoa poikaa”, joka ei siis ole neljää myöskään täyttänyt. Esimerkiksi pidemmällä metsäretkellä se askel aina väistämättä hyytyy 🙂 Kesän retkipäiville kaupunkiin otin myös kantorepun mukaan, kun rattaita ei ole käytössä (eikä minulla autoa). Mikään ei ole rasittavampaa kun yrittää raahata väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta perässä!

Mä itse ajattelen niin, ettei tässä kyllä voi olla entiset hyvät ajat ja nykyiset mukavuudenhaluiset vanhemmat -vastakkainasettelu.

Ennemmin ajattelen niin, että kyse on perheistä ja heidän liikkumisalueistaan.

Silloin kun asuimme Lahdessa ja F oli 0,5-2,5 -vuotias, tarvitsimme paljon vähemmän vaunuja/rattaita kuin täällä Helsingissä. Vaikka F siis tietystikoko ajan on isompi ja pystyvämpi!

Elämä siinä kaupungissa vaim pyöri pienemmin: Kauppojen, puistojen ja kavereiden eteen päräytettiin sillä omalla henkilöautolla, ja kaikkiin kävelymatkoihin pystyi vaikuttamaan itse. Aina oli siis mahdollisuus valita niin, että kävelymatka oli lyhyt.

Helsingissä taas liikumme paljon enemmän julkisilla ja pyörällä/kävellen. Muutenkin tuntuu, että elämänala on suurempi ja välimatkat myös. Silloinkin, kun joskus harvoin liikutaan omalla autolla, on varauduttava siihen, ettei autoa todellakaan saa parkkiin lähelle määränpäätä.

Tavallinen kesäpäivämme saattoi hyvin olla esimerkiksi sellainen, että lähdimme aamulla bussilla keskustaan. Sieltä käppäilimme/pyöräilimme rantojen, puistojen,leikkareiden, ruokapaikkoje, kavereiden ja jädekioskien kautta vasta iltapäivällä tai illalla kotiin. Itse kyllä koen, että ulkoilmapäivä niin, että F sai välillä jalottelujen lomassa levätä tai vaikka torkahtaa vaunuihin niin, että jaksoi taas temuta ja vilistää leikeissä, oli ainakin meidän porukalle paljon parempi vaihtoehto kuin päivän ja piirin pienentäminen ihan vain siitä syystä, ettei F olisi enää “ratasikäinen.”

Uskon, etteivät rattaat tai kantoreput poista lasten liikkuvuutta. Sen tekee jokin muu asia,joka taas liittyy perhenjäsenten keskinäisiin suhteisiin, ajankäyttöön, arvoihin ja esimerkkiin.

Koska F on ollut liian pitkä rattaisiin jo “oikeana” ratasikäisenäkin, ja koska haluamme varmasti liikkua jatkossakin ympäri kaupunkia jalan/pyörällä/julkisilla, täytyy meidän löytää pian megakorkeat rattaat, kasvattaa lapsestamme triathlontason urheilija tai sitten luottaa siihen, että kantokiertue tuo pelastuksen juuri meille 🙂

Itse en ole myöskään kokenut että perusliikuntataidoissa/kestävyydessä olisi mitään ongelmaa. 3.5v pyöräilee ilman apupyöriä ja kävelee mielellään. Mutta jos ollaan koko päivä jalkojen päällä retkeilemässä/kaupungilla niin inhimillistä on että pieni ihminen saa siinä hieman levähtääkin 🙂

En mä tiedä 😀

Juuri tätä minäkin tarkoitin 🙂

Meillä rattaista on luovuttu lasten ollessa parivuotiaita. Meillä kuljetaan omalla autollakin joo, mutta paljon myös jalan ja polkupyörällä. Ja toki levätään välillä, mutta ei missään kärryissä.

Helsingissä on mahtava julkisten kulkuneuvojen verkosto. Pienen matkalaisen kanssa levätä voi vaikka ratikassa istuen, jos on haluja päästä eteenpäin samalla. Tai sitten levätä voi kahvilassa tai puiston penkillä.

Lapset jaksavat usein enemmän, kuin mitä vanhemmat osaavat odottaakaan. Kokeilkaa vaikka!

[…] pistin keskiviikkona postauksen eetteriin, menin kymmeneksi minuutiksi suihkuun ja palasin luurini ääreen, oli näky melkomoinen. […]

hei mulla on vastaus sun ratasongelmiin, phil&teds! meillä on vibet, ja sovitellessa 130cm 2. luokklalainen mahtuu istumaan selkä suorana kuomun alla 😀 tää oli meillekin joskus ongelma, kun pieni lapsi oli “iso” ja ei mahtunut esim alle 3vnä emmaljungiin enää. ja autottomina niitä rattaita kuitenkin tarvittiin.
mutta tosiaan, noissa on myös joku 25kg painoraja että menee pitkään, oon ihan <3

Meillä ainakin nukutaan vielä päiväunet lähes neljävuotiaana joka päivä (1.5h), joten ratikan penkillä huilailu ei oikein siinä riitä 😉 Lapsi ei vaan jaksa ilman torkkuja.

Aika samat fiilikset täällä 🙂

Missä muissa asioissa/hankinnoissa olet kokenut haastetta pitkän lapsen kanssa? Ajattelin postata aiheesta nyt syksyllä, joten ideoita otetaan vastaan!

Totta toriset 🙂

hmm. ekana tulee mieleen vaan rattaat ja turvaistuin kun lapsi oli laiha ja pitkä –> pää tuli yli ylhäältä ja paino ei riittänyt vyöistuimeen
emmä nyt tiedä onko muussa, lasta pääosin on pidetty paljon isompana kuin on kun istunut rattaissa/leikkinyt jossain puistossa jne

Ylipäätään se, että ei oikein enää löydä lapsellisia vaatteita ja kun on pitkä ja hoikka ovat lähes kaikki ainakin poikien housut aivan liian isoja eikä läheskään aina ole enää kiristyskumpparia

Lasta kannetaan siksi, koska hän on lapsi!
Lapselle liikkuminen on luontaista, mutta kaupungilla, lenkillä tms. tapahtuva jatkuva kävely on liian raskasta lapselle, lapsen ei tarvitse jaksaa.
Lapsi varmasti oppii kävelemään ja pyöräilemään, miksi se pitäisi oppia juuri 3 tai 4-vuotiaana? Miksi pitäisi nopeasti kehittyä ja alkaa muistuttamaan aikuista? jaksaa kaupungilla? jaksaa kävellä päiväkotiin/kotiin?

Antakaa nyt hyvänen aika lastenne olla lapsia!!

Esim. Afrikassa lapsia kannetaan jatkuvasti 3-4 ikävuoteen asti! Hyvin silti oppivat kävelemään ja kiipeilemään 😉

Meillä rattailla ja kannetaan kantorepussa kohta 4v täyttävää tytärtä, sekä 11kk poikaa (joka oppi kävelemään 9kk ikäisenä!), siksi koska he ovat molemmat vielä aivan lapsia <3
Ei tulisi mieleenkään pakottaa 4v kävelemään!

Meidän tyttö on myös hyvin pitkä. Rattaissa hän ei pitkään viihtynyt, se ei ole ollut ongelma, mutta muita käytännön asioita on pitänyt järjestellä.

Esim. päiväkodissa 5-vuotiaana hänelle piti hankkia uusi sänky, koska hän ei mahtunut suorana makaamaan pieneen kerrossänkyyn. Sama juttu ruokailu- / askartelupöydän kanssa. Onneksi tällaiset järjestyivät, eikä tarvinut istua kippurassa.

Nyt ekaluokkalaisena hän käyttää 140 cm vaatteita (n 5-6 luokkalaisten kokoa) ja kengännumero on 36-37. Varsinkin tuohon jalan kokoon liittyy suuri ongelma – mistä löytyy hyvälestisiä kenkiä lapselle tuossa koossa? Aikuisten osastolta ostettiin jo lenkkarit, mutta talvikenkien kanssa tulikin ongelma, kun tyyli on niin erilainen. Lisäksi on vielä henkinen puoli. Kun kaikki ikätoverit on päätä lyhempiä, tyttö saa aina vastuullisemmat jutut ja pienemmät hoitaakseen. Onneksi on varsin fiksu lapsi kyseessä, eikä vielä ainakaan ole tullut muita kuin käytännön ongelmia. <3

En ole koskaan ajatellut F:n olevan mitenkään iso, enkä kommentillani viitannut siihen. Tässä kohta “iso” on kolme vuotta täyttänyt. Sellainen potastaan ja tutistaan luopunut.

Silloin “ennen vanhaan”, omassa lapsuudessani 70-80 -luvulla, rattaat olivat hankalia kasata, autot pienempiä, bussit korkeampia. Rattaita ja vaunuja oli epämukavampaa työntää, kun ei ollut ilmakumirenkaita. Autoon pakattaessa vaunuista irroitettiin pyörät ja kopat, jotta kaikki mahtui kyytiin. Vaivalloista. Eikä juuri vaihtoehtoja noiden tuplarattaiden jos muidenkaan pelien kanssa. Kun seuraava vauva syntyi perheeseen, saatettiin pientä esikoista kuskata sisaristuimessa vauvan kopan päällä jonkin aikaa. Ja, tadaa, lapset aloittivat kävelyuransa paljon aikaisemmin. Kun rattaissa lykkiminen oli vanhemmille vaivalloisempaa, laitettiin lapsetkin herkemmin kävelemään.

Nykyään on mistä valita, rattaissa on kääntyvät etupyörät ja ilmakumirenkaat. Monille vanhemmille tuntuu olevan helpompaa työntää lapsensa rattaissa viispistevaljaisiin kiinnitettynä kouluun asti. Ei hidasta jälkikasvu vauhtia, ei karkaile kauppakeskuksissa.

Ei kolmevuotiaan paikka ole rattaissa, vaan omien jalkojensa päällä kävelemässä tai polkupyöräilemässä. Turha ihmetellä, mihin katoavat kansakunnan perusliikuntataidot, mihin lasten jaksaminen ja kestävyys…

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X