Kirjoittelin aikaisemmin tänä vuonna mun treffimeikistäni, ja koska silloin kyselitte muistakin kosmetiikkatuotteista, joita käytän, ajattelin jatkaa kosmetiikkapostaussarjaani taas yhdellä osalla.
Kuten jo kerroin Neiti-F:n kosmetiikkapussipostauksen kommenttikentässä, käyn itse suihkussa joka ilta. Aina en pese hiuksiani (niistä lisää joskus toiste), mutta suihkusta en silti luista juuri koskaan. Minusta tuntuisi inhottavalle mennä nukkumaan ilman, että olisin pessyt päivän pölyt pois kropastani. Jotkut teistä kommentoivat F:n postauksen kommenttikentässä, että käymme liian usein pesulla. Ehkä niin, mutta en voi kuitenkaan ajatella, että hyvälle tuoksuminen ja puhtaus ovat syntiä.
Näillä siis mennään –>
Vartalon pesutuotteet:
- Suihkusaippuakseni kelpaa oikeastaan mikä tahansa tuote. Tällä hetkellä Doven Go Freshiä. Joskus saatan pestä itseni F:n Sophie La Girafe –hair &body washilla*.
- Kerran viikossa, yleensä saunavuorolla, kuorin ihoni The Body Shopin oliivikuorinnalla.
Kasvojeni puhdistus:
- Kasvoihin olen nyt muutaman viikon ajan kokeillut Madaran Purifying foam -puhdistusvaahtoa*, ja voin sanoa, että näppyjeni kannalta tämä tuote on ollut paras kasvojenpuhdistusaine, jota olen pitkään aikaan käyttänyt. En tiedä, onko kyseessä vesikuuri, vai tämä uusi pesuvaahto, mutta ihoni on mielestäni viime aikoina voinut paremmin ja näpyttömämmin. Poskista kuitenkin välillä on tuntunut, että Madara-pesu on ollut liiankin tehokasta, joten silloin tällöin annan ihoni levätä, ja tällöin luotan vanhaan kunnon Lumenen Bright Touch –puhdistusvaahton, jonka sain LivBoxista syksyllä.
- 3-4 kertaa viikossa kuorin ihoni Dermalogican Daily Foliant -mikrokuorinnalla, joka on oikeasti yksi mahtavimmista kasvotuotteista, johon olen koskaan törmännyt. Kuorinta, jota voi käyttää useasti viikossa. Jopa silmänympärysiholle! Olen käyttänyt tätä tuotetta jo ainakin kolme vuotta.
- Kerran viikossa, saunavuorolla, kuorin ihoni vähän voimakkaammin. Silloin lainaan Eskon Clinique For Men -kuorinta-ainetta (exfoliant visage). Miksi monet miehille suunnatut kauneustuotteet ovat (tuoksua lukuun ottamatta) paljon parempia?
- Yleensä en meikkaa silmiäni laisinkaan, mutta jos minulla on silmämeikkiä, puhdistan sen Xtreme Lashesin omalla silmämeikinpuhdistusaineella*. (Lumenen öljytön silmämeikkipuhdistus käy myös mielestäni myös ihan hyvin). Silmämeikkiä ei kuitenkaan hinkata pumpulilla, ettei ripset mene pilalle. Poistankin silmämeikin Xtreme Lashesin pumpulittomilla puikoilla hellästi. Hommaan käy myös hyvin vanhoista trikoopaidoista leikatut pienet uudelleenpestävät kangaskaistaleet. Pääasia se, ettei pumpuli tai muut kuidut, johon ripiset voisivat tarttua, pääse lähelle tekoräpsyjä.
Ihon kosteutus:
- Vartaloni rasvailen ehkä 2-3 kertaa viikossa. Ja juuri sitä, mitä käsiini sattuu ensimmäiseksi. Nivea Cremeä, The Body Shopin vartalovoita tai uutta tuttavuutta, Daily Defence Body Butteria *, jota käytän nykyisin usein myös – teidän vinkkienne ansioista – myös Neiti-F:llä.
- Kasvoilleni levitän toista uutta Madara-rakkauttani, nimittäin Sperseed Radiant Energy -kasvoöljyä*. Tuote silottaa mielestäni pieniä otsaryppyjäni, kosteuttaa ihon juuri hyvin, sekä tuoksuu kaiken päälle vielä ihanan raikkaalle ja sitruunaiselle. Näin viikonloppuna Ruohonjuuressa muuten samaisen tuotteen Anti Age –version ja mietin, pitäisikö palkkapäivän jälkeen (tai viimeistään tämän putelin loputtua) investoida siihen. Pitkästä aikaa sellainen ihon kosteuttaja, joka eroaa radikaalisti muista tuotteista.
- Ihoni on niin kuiva, että Madaran öljyn jälkeen levitän ihoni pintaan vielä Nivea Cremeä. Jos taas haluan hieman väriä pintaan, Kickin itseruskettava on osoittautunut hinta-laatu –suhteeltaan ihan hyväksi (vinkkejä paremmistakin otetaan vastaan!).
Muut kauneustoimenpiteet:
- Pari kertaa viikossa nypin kulmakarvani suihkun jälkeen.
- Jokaisen suihkukerran jälkeen minä myös kuivaan Xtreme Lashes –ripsipidennykseni** hellästi taputellen paperiin. Nyt kun minulla on normaaleja ripsipidennyksiä kevyemmät ja ohuemmat volyymiripset, on kuivaaminen vieläkin tärkeämpää kuin aikaisemmin. Ohuet ripset kun jäävät helposti sojottamaan köntteinä sinne tänne kuiviessaan. Oikeasti ripsiä ei kai saisi kuivata, vaan ne voisi esim. minituulettimella puhaltaa kuiviksi, mutta minusta ei ole sellaiseen hifitelyyn. Kuivaamisen jälkeen joskus harjaan ripset aivan ripsien kärjestä ojennukseen.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä ihonhoito- ja kauneusrutiineja iltaisin? Entä käytättekö kasvovettä ja silmänympärysvoidetta? Tiedän, että niin pitäisi tehdä, mutta jotenkin noiden kahden tuotteen käyttäminen aina vaan jää minulta. Monta kertaa homman olen aloittanut, mutta silti näiden tuotteiden laiminlyönti on muodostunut jo tavan kautta ihonhoitosynnikseni. Josta pitäisi todellakin päästä eroon, muuten on turha odottaa (kai?), että naama pysyy mukana vielä 30 vuoden jälkeenkin.
-Karoliina-
*saatu blogin kautta testiin
** Ripset toteutettu yhteistyössä Kitty Cat Beauty Centerin, Xtreme Lashesin ja Kolmistaan-blogin kanssa.
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (14)
Olen tottunut teini-iästä asti käyttämään kasvovettä aamuin illoin mutta silmänympärysvoide on aina vaan jäänyt 😀 Uskallatko muuten kastella ripsienpidennyksiä normaalisti suihkussa? 🙂 jostain olen vaan joskus kuullut että niiden kastumista pitäisi välttää (?) itse en siinä kyllä yleensä onnistu koska tulee nautiskeltua kuuman suihkun alla niin pitkään ja hartaasti 😀
Minulla on suihkun kanssa ihan sama juttu! Mutta ehkä sen puhtauden lisäksi siinä on myös se, että a) hetken saa olla yksin b) rentoutuu ja c) tuntuu, että pesee päivän tohinat pois ja valmistautuu uuteen päivään 🙂
Heippa!
Täällä toinen-joka vuosia paukutti menemään ILMAN silmänympärysvoidetta, sekä kasvovettä!
Asioidessani Body Shopissa, kertoi myyjä hyvän vertauksen :” kasvojen puhdistus ilman kasvovettä sen jälkeen on kuin suihkusaippuan käyttö ilman huuhtelua”.
Ostin kasvoveden, alkuun jouduin motivoimaan itseäni tällä myyjältä kuudulla lauseella, mutta pian ymmärsin kasvoveden perimmäisen edun ja hyödyn ,enkä nyt voi oikein ilman olla.
Syy, miksen ennen tätä käyttänyt kasvovettä, oli niinkun simppeli, kuin että olin käyttänyt aina vääränlaista kasvovettä; se kiristi, tahmasi, kirveli, kellui…. yms- jolloin en TODELLA ymmärtänyt, MIKSI minun tulisi läträtä moista kasvoihini, kunnes tämä kyseinen aulis bodyshopin myyjä neuvoi minut oikean kasvoveden äärelle, josta en ole nyt monenkaan vuoden käytön jälkeen luopunut 🙂
Silmänympärysvoiteen käytön opettelin siinä missä meikinkin; äitini aina painotti, että kun silmiä meikkaa, niitä myös pesee, mahd. saavat osakseen mekaanista hankausta sekä silmänympärysalueelle päätyy puhdistusaineita yms. jotka kuivattavat paperinohutta ihoa, ja ryppyjähän se kuivatus tietää, ei muuta 😀 Ryppyjä on mahdollista ”ennaltaehkäistä” mutta niiden ilmestyttyä ei enää voida palata aikaan ennen juonteita 🙂
Kyllä mäkin käyn suihkussa päivittäin, jopa kahdesti. Sen kyllä sitten huomaa ihon kuivumisena myöskin, mutta rasvailen koko kropan ennen nukkumaanmenoa. Kasvovesi tulee jotenkin automaattisesti aina kasvojenpuhdistuksen jälkeen, mutta silmänympärysvoide on jotenkin hankala aloittaa, muistaa jne..
Tsek my instatili. Sieltä löytyy vastaus naamaan ja ikään…eh..
Tiedän 😀 !!!
Onko tosiaan hyvää? Moni on kehunut merkkiä!
Niin onkin! Niissä on poweria!
Hei apua! Mä en kyllä edes ajatellut koko asiaa kun tavattiin, ja nyt kun kysyt, en saa kasvonpiirteitäsi mieleeni. Kerro ikäsi, heti 😉 Alkoi kiinnostamaan tämä aihe!
Kyllä uskallan! Ja saunoa myös! Ja nukkua mahallani 😀 Uskon, että kun ripset on laitettu oikein, eivät ne rajoita menoa mitenkään!
Etkö jumatsuikka vieläkään käytä silmänympärysvoidetta???!!! Mitä tästä on puhuttu???
Kokeile St Moritzin itseruskettavaa vaahtoa! Sillä saa kerralla voimakkaan värin joka ei ole läheskään niin oranssi kuin lorealin, Garnierin (yök) tai nivean (tuplayök) mömmöt, vaan aidon kullanruskea. Vaahto on nätin aurinkopuuterin väristä mikä helpottaa tasaista levitystä tosi paljon. Täytyy olla aika tumpelo että saisi raitoja aikaiseksi tällä!
Vinkkinä vielä: vaahdon voi levittää vanhalla sukalla tai kankaanpalalla, nopeuttaa hommaa.
Joskus Seppälä tarjosi tätä hintaan 6.95, nyt löydän sitä vaan Pretty.fistä
Itse käyn myös päivittäin suihkussa ja ikävä kyllä päivittäin pesen myös hiukseni.. olen yrittänyt päästä eroon tästä tavasta mutta aina tulee palattua samaan 😀 käytän satunnaisesti silmänympärys voidetta ja kasvovettä. Mutta päivittäin aamuin illoin perus voidetta. Ja ihan totta, jotku miesten tuotteet ovat paljon parempia!
Ihailen rasva-ihonhoitoarsenaaliasi ja rutiinejasi. Pitäis ottaa oppia. En ole läheskään yhtä systemaattinen ja sen kyllä huomaa. Tosin joko hormonaalisesti on sellainen seesteinen vaihe Tai olen onnistunut puhdistamaan kasvot hyvin joka ilta niin finnejä ei ole syntynyt kuukausiin. Yövoidetta käytän, milloin mitäkin ja silmänympärysvoidetta, ainakin saunan jälkeen lauantaisin, koska iho kuivuu siitä niin paljon..
Juurikaan sitten en sitten rasvaile muuta.
Puhdistusmaitona oriflamen perus tai mustikka(jota ei saa enää!:() tai dermosilin joku….tosi tarkkaa..
Saatan jättää suihkun väliin illalla mutta mielelläni kävisin joka ilta.
Mutta. Nyt kysyisin rehellistä mielipidettä. Ehkä muistattekin mutta teidän (esko ja sinä), minkä ikäiseksi mua voisi luulla? Olenko ikäiseni näköinen (se yleinen luulo) tai kenties jotain muuta? (Ei tarvii vastata jos ei haluu)