kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.07.2015

Ajankohtaiskatsaus. 7/2015.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Heinäkuun viimeinen sunnuntai! VIIMEINEN! Ja mielessä on ainakin näitä asioita:

  • Vaikka onkin ollut aivan kauheaa, että koko kesänä on ollut vain kolme (!) hellepäivää, toisaalta olen nauttinut näistä sateisista myrskypäivistä. On ollut ihanaa hyvällä omatunnolla kökkiä kotona. Käydä läpi kaappeja, lukea kirjoja ja pukeutua ei-paljastavasti (en vaan oikein ole koskaan syttynyt ns. kesävaatteille).
  • Miten ihanaa onkaan tuoreet marjat. Mums mums. Laskekselin, että ollaan laitettu tuohon meidän lähikaupan edessä olevaan marjamyyntin tänän kesänä sellaiset 70 euroa viikossa. Karmeasti rahaa, mutta silti ei haittaa yhtään. Näitä makuja sitä kaivataan sitten talvella.
  • Ei perhana. Pitääkö niitä marjoja oikeasti laittaa jo huomenna pakastimeen?
  • Vaikka tiedän, että nyt pitäisi vielä täysillä keskittyä kesään, alan miettiä jo syksyä. Työjuttuja ja arkea. Olen siinä mielessä ihan pöllö, että rakastan syksyä ja koulun alkamista. Siinä on taikaa!
  • F on oppinut kesällä kauheasti kaikkia uusia taitoja. Hullua, miten iso hän jo onkaan. Vuoden päästä eskariin. Huhhuh!
  • Yksi heinäkuun parhaista iltajutuista on ollut se, että ollaan Eskon kanssa alettu kahlata läpi Tarantinon leffoja. Joku niissä vaan kiehtoo!
  • KonMari-kirjan jälkeen olet sormet syyhyten siivonnut paikkoja. Tänään meillä on vuorossa varasto (APUA!), koska kaivelen sieltä kamppeita ensi lauantaina Skidit-festareita varten. Kirjoittelen tästä ensi viikolla lisää, mutta näin jo etukäteistietona vaan, että Skideillä on myynnissä siis F:n pieneksi jääneitä vaatteita. Paljon!
  • Usko, toivo ja raskaus. Siinäpä muuten loistava kirja!
  • Miksi asuntomessukämpät (ainakin näin lehtien sivuilta ja blogeista katsottuna) ovat olleet jotenkin niin kauhean tylsiä? Kauniita ja upeita, mutta jotenkin jo niin nähtyjä! Olisin toivonut paljon enemmän uusia, tuoreita ideoita.
  • Sanoinko jo, että myrsky on kiva. Se vain harmittaa, että illalla oli tarkoitus lähteä illalla ulos Pepin kanssa, mutta nyt joudutaan varmasti tyytymään sisätiloihin.

Huomenta 🙂

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (5)

Loma lopussa ja pakko myöntää, että ”niitä oikeita” kesäsäitä on jäänyt vähän kaipaamaan. En ole paljastava kesäpukeutuja minäkään (ehkäpä jo ihan siksi, ettei sitä täydellistä bikinivartaloa tullut treenattua viime talvenakaan), mitta toisaalta tästä kesästä ei ole iholle jäänyt lainkaan päivetystä.
Ja jos vuoden keskilämpötila ja sademäärät ovat noin suurin piirtein vakiotavaraa, tarkoittaa se sitä, että talvi tulee olemaan lämmin ja lumeton. Plääh!
On toisaalta mukava päästä taas töihin. Työkavereita ja asiakkaita on jo ikävä! Vaan sitä arkikiirettä, jatkuvaa painetta aikatauluista, kodin ja työn yhdistämistä, harrastuskuljetusten sumplimista ja jatkuvaa huonoa omaatuntoa kotona odottamista koululaisista – sitä ei tottakin ole lainkaan ikävä!

Olen miettinyt samaa asuntomessuista. Hienojahan sisustukset on, mutts jotain puuttuu. Kai se on persoonallisuus. Moni koti näyttää sisustuksellisesti niin samasta muotista tehdyltä.

Hei, täällä on alkamassa viides ja samalla vika lomaviikko.Vähän mieli jo siirtyy syksyyn, varsinkin kun mustikassa ja sienimetsässä on jo käyty ja pojalle haalittu lukiokirjoja…
Miten teidän perheessä on kesällä nukuttu?Ainakaanhelteen takia ei varmaan kukaan ole valvonut 🙂

Hih, samoja juttuja pohdittiin täällä eilen, kun tuli jokakesäinen koulun alku -kaipuu harvinaisen lämpimästä kesäillasta huolimatta. Koulu ei ole enää alkanut moneen vuoteen, mutta se kutkuttavat tunne on säilynyt. Kun illat pimenevät, kirjakaupoissa tuoksuvat uudet koulukirjat ja saa aloittaa kerrospukeutumisen, täytyn energiasta. Joka pöydänkulmalta alkaa löytyä villasukkatekeleitä ja tietokoneen muistista romaanin alkuja (joskus vielä kirjoitan jonkun niistä loppuun!). En myöskään ole hellevaateihminen ja koulussa viihdyin aina, joten siksikin rakastan syksyä. Keski- ja Itä-Suomeen verrattuna syksy vain kestää täällä liian kauan, ja pitäisi löytää keino selvitä mustasta talvesta ilman pitkää reissua aurinkoon, joka ei ensi talvena ole mahdollinen.

Sateisesta ja kylmästä kesästä on ollut se hyöty, ettei ole ollut paineita olla koko ajan ulkona, vaan on saanut hyvällä omalla tunnolla touhuta sisällä. Täälläkin on kaapit harvinaisen hyvässä järjestyksessä!

Voi totta: Unohdin jo tuon, että arjessa on monta huonon omatunnon kohtaa. Plaah 🙁

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X