Vaikka ennen koulujen ja päivähoitosyksyn alkua onkin ihana miettiä kauniita päivähoitovaatteita ja kalenterin ominaisuuksia, on fakta se, että syksy tuo usein tullessaan myös vähän epämiellyttävämpiäkin seuralaisia. Flunssaa, täitä ja muuta ihastuttavaa.
Vaikka tuskinpa minun kyllä tarvitsi tätä teille edes kertoa. Kyllähän te sen tiedättekin: Jokaisen vanhemman tunteen siitä, kun päiväkodin ovessa on kyltti, tai sähköpostiin kilahtaa viesti ”Eräällä päiväkodin lapsista on ilmennyt täitä”. Ja jostain kumman syystä juuri silloin omaa päänahkaa alkaa kutittaa vimmatusti.
Siksi olinkin erityisen iloinen, kun minulle esiteltiin kesän alussa tuote nimeltä Free Täikarkote. Kyseessä on siis nimensä mukaisesti täiltä ehkäisevä suihke, joka suihkutetaan kuiviin hiuksiin, ja joka antaa pesemättömiin hiuksiin täisuojan jopa kahdeksi vuorokaudeksi. Aikamoinen pelastusrengas siis meille, jotka saavat melkein hermoraunion kuullessaan päiväkodissa jylläävästä täivaarasta.
Käytännössä Free toimii niin, että sitä suihkutetaan pakkauksesta suoraan kuiviin hiuksiin päänahasta latvoihin asti. Vähän siis samaan tyyliin kuin hiustenpesun jälkeen laitetaan hoitoainetta, joten eipä siis kovinkaan suuri operaatio. Varsinkaan, jos heijastelee supsutuskerrat sitä vasten, että pahemmassa tapauksessa täitartunnan saaneena koko perhe pitäisi täipestä, täikammata puhumattakaan siitä tekstiilien pesurumbasta.
Free Täikarkotteen vaikuttavana aineena toimii IR3535, joka on niin Tukesin kuin WHO:nkin hyväksymä aine. Lisäksi Freen tehon Suomen olosuhteissa on tutkinut Maa- ja elintarviketeollisuuden tutkimuskeskus.
Jotta syksy muutenkin alkaisi mahdollisimman mukavissa ja ennen kaikkea terveissä merkeissä, listasin tähän omat vinkkini päivähoitolaisten ja koululaisten hyvinvointia ajatellen.
KAROLIINAN HYGIENIAVINKIT KOULULAISIA JA PÄIVÄHOITOLAISIA VARTEN:
- Käsienpesu! Ennen päiväkotiin menoa, päiväkodin jälkeen. Ja kauppareissun jälkeen ja ennen syöntiä ja ja ja. Koko ajan!
- Keksikää keino, jolla lapsi ei laita sormiaan suuhunsa. Varsinkin pienten tyyppien kohdalla aika haastava tehtävä.
- Pitäkää lapsen kynnet mahdollisimman lyhyinä.
- Vaihtakaa vaatteet tarpeeksi usein.
- Suihkut ja pesut tarpeen mukaan. (Minusta joka ilta, mutta tiedän tässä olevan koulukuntaeroja)
- Vitamiinit ja maitohappobakteerit.
- Free Täikarkotetta kuontaloon.
Ihanaa ja ötökkä- ja pöpövapaata viikkoa!
-Karoliina-
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Kommentit (33)
Hyvä vinkki! Mistä tätä ainetta saa ostaa?
Siinä on markkinarako keksitty!
Kolmen lapsen tarhakokemuksella voi kyllä todeta,etten alkaisi moiseen hommaan.Ei ne täit nimittäin ilmassa lennä tukasta toiseen!Pipo takin hihaan vaan ja maalaisjärkeä peliin.
Aika pohjaton suo laittaa ainetta jatkuvasti lapsen hiuksiin.Eikä herkälle lapsen päänahalle ehkä paras vaihtoehto..miettikää nyt vielä.
Tää pienten oppilaiden kanssa työskentelevä ope pesee hiuksensa apteekista saatavalla pajunkuorishampoolla etityisesti loma-aikojen jälkeen, jolloin täit ovat valloillaan..kun tuolla pesee, ei pitäisi täiden kiinnostua kuontalosta 🙂
IR3535? Mitähän sekin on? Luonnonmukaisia täikarkotteita: teepuuöljy, pajunkuoriöljy ja laventeliöljykin.
Voi hyvänen ihme, anna mun kaikki kestää!
Jos joku mulle tuollaista kadulla tai ostoskeskuksessa esittelisi, niin kyllä piilokamerassa luulisin olevani 🙂
Olen tehnyt työurani päiväkodissa. Myös kolme lastani ovat päiväkerhonsa ja päiväkotinsa ja osa jo ala-asteensa käyneet. Täitä? Ei koskaan eikä kertaakaan. Hyvää tuuria? Ehkä.
Täi tarttuu, jos tarttuu. Suorasta kosketuksesta, ei tosiaan ilman halki kulman takaa lentoväijyen.
Täitartuntaa voi yrittää estää mm. seuraavin keinoin:
Opeta lapselle, että pipot, hatut, huivit, pannat, harjat ja pampulat ovat jokaisen henkilökohtaista omaisuutta. Älä lainaa toiselta tai toiselle. Koululaiselle opetettava myös, että pipo laitetaan naulakolla hihaan, ei hattuhyllylle (miksi kouluissa muuten edes ON hattuhyllyjä?!?)
Pidä hiukset kiinni. Hulmuavaan pitkään latvaa tarttuu todennäköisesti ötökkä helpommin kiinni, kuin ”niputettuun” tukkaan.
Vie päiväkotiin kaksi pipoa.
Toinen aamupäivän, toinen iltapäivän ulkoilua varten. Pyydä henkilökuntaa (tai lasta itseään) laittamaan käytetty pipo aamupäivällä pussiin ja suljettu pussi reppuun. Kuivaat hikisen tai kastuneen pipon sitten itse kotona. Iltapäivällä käyttöön otetaan toinen pipo. Näin vältät sen, ettei lapsesi pipo päiväkodissa kuivu samassa telinessä tai kuivauskaapissa kahdenkymmenen muun pipon kanssa vieri vieressä ja rinta rinnan.
Hanki oikeaa tietoa, äläkä hysterisoidu.
Täit eivät ole noloja, ne eivät kerro huonosta hygieniasta. Niitä tulee ja menee, hoida pois ja tiedota asiasta reilusti myös koulua, päiväkotia jne. Täit eivät myöskään ole vaarallisia, et ole hengenhädässä. apteekki auttaa täin siivoamisessa päästä, imuri ja mattopiiska kotoa.
Turhan kemikaalin puskeminen lapsen päähän kuulostaa kyllä varsin kammottavalta. Samalla, kun mietin turhien kemikaalien määrää, mietin myls sitä tuoksua ja tuntua, joka aineesta hiukseen jää. On siinä lapsella kavereineen haisteltavaa. Ja ihan oikeasti, kuinka kauan kukaan jaksaa moista ainetta käyttää ja joka toinen päivä levitellä? Olisiko kuitenkin pienempi vaiva sitten vaan kohdalle osuessa pestä pää apteekin shamppoolla, vaihtaa lakanat ja imuroida sängyt ja lattiat?
Ps. Aihevalinnan tahaton sijoittuminen aikajanalle pistää hymyilyttämään. Vasta viikonloppuna kirjoititte letitystyöpajasta, jossa kävi nonstoppina ”koko kulmakunnan” lapset päineen kammattavina.
Siis tuohan on hyönteismyrkkyä. Jota ei suositella käytettäväksi alle 3-vuotiailla. Enkä kyllä varauksetta käyttäisi vanhemmillakaan lapsilla. Hiukset vaan päiväkotipäivien ajaksi kiinni/leteille, lapselle ohjeistus (pipot hihaan, ei toisten hattuja päähän jne.). Onhan täit toki inhottavia, todella inhottavia, mutta ikäviä ovat myös kaikki ylimääräiset kemikaalit. Kiinnostaisi tietää Nordinin Marian analyysi tästä 🙂
Pajunkuorishampoo kuulostaa mielenkiintoiselta! Saattaisi mennä meillä kokeiluun, tai sitten tämä suihke. Meillä tytöllä oli täitä viime syksynä ei vain kerran vaan KAHDESTI! Koulussa ihana ope vahti, että pipot oli hihoissa, kädet pestiin jne. Silti lottovoitto osui meille kahdesti 🙁 Muistan kun vielä puolenyön aikaan kampasin sillä hiton täikammalla puoleenselkään ulottuvia hevosenharjan paksuisia hiuksia lähes nukuksissa olevalta lapselta – tottakai ongelma huomattiin vasta iltasuihkun aikaan. Maalaisjärki ei ihan riittänyt ja sen jälkeen olen ollutkin ns. täihysteerikko. Kaikki se peseminen ja kampaaminen ja puunaaminen oli jotain niin painajaismaista ettei toivottavasti ikinä enää!
Päänahat ovat varmaan erilaisia. Itse ajattelin, että supsutellaan tätä aina vaaran ilmetessä 🙂
Kiitos tästä vinkistä myös 🙂
Luulen, että teillä on ollut kyllä todella hyvä tuuri 🙂
Olen kyllä hankkinut oikeaa tietoa. Mielestäni en itse kyllä mitenkään viitannut siihen, että täit olisivat noloja tai ne kertoisivat jotain hygieniasta! Se ajatushan on 1800-luvulta. Mutta edelleen ne ällöttävät minua ja lisäävät ihan kauheasti töitä kotona, ja ennen kaikkea päiväkodissa!!
Tuote on hajuton.
Hahhhaha 😀 Arvaa mietinkö kolme kertaa, tartunko yleiseen harjaan siellä!!!
No juurikin näin. Aina voi tehdä varatoimenpiteitä maalaisjärjellä, mutta se ei riitä. Samoin lasten hiukset aiheuttavat joskus ongelmia. F:n hiuksista voisi olla helppo etsiä ötökät, mutta tuollaisesta paksusta kuontalosta ei.
Muistan, kun siskollani oli lapsena alaselkään ylettyvä luonnon afro. Äiti sanoi jo suoraan, että jos siihen tulee täitä, on se varmasti pakko leikata. Miten sellaiseen lettiin olisi saanut täikamman, kun siitä ei mennyt edes tavallinen harja (saati kampa) läpi!
Mietin, kun kirjoitin tätä, että Marialla on varmasti sanottavaa 😀 Ollaan Marian kanssa ystäviä, ja hänen kanssaan on todella hauska väitellä monista asioista. Parasta on se, että vaikka asioissa ollaan eri mieltä, ei se vaikuta muuhun kanssakäymiseen. Avartavaa päästä aina oman boksin ulkopuolelle!
Kun kuulen/näen sanan täi, tulee aina mieleeni yksi asia. Työssä ollessani toimistossa oli korkea tiski jonka luo tulivat asiakkaat asioimaan. Eräänkin kerran tuli vanha mies ja tiskin pöydälle putosi hänen päästään täi. Lähellä oli joku kuppi ja laitoin elukan kupin alle. Kun oli asioitu niin pikkueläin äkkiä kuppiin ja käsi päälle. Menin labraan ja katsoin mikroskoopilla. Hyi kauhea, miten inhottava otus se oli suurennettuna.
Meillä ensimmäisen täi-varoituslapun ilmestymisen jälkeen ajettiin pojan tukka ihan lyhyeksi ja ”täi-vaaran” ajan pestiin hiukset vielä pajunkuorishampoolla. Tämä sun postaus olikin hyvä muistutus seuraavaa apteekkireissua varten; tulee taas ostettua shampoo valmiiksi syksyä varten.
Onneksi ei täälläkään (kop,kop)!!
Älä edes puhu….Apua!
Päivittäin? Vähän olette reippaita 🙂 Hatunnosto!
Tytöillä (ainakaan usein) ei homma käy noin kätsysti! Hyvä, jos muistutti!
Apua 😀
Juu, hyvää tuuria ja paljon!
Meidän muksun päikyssä on jatkuvasti täitä, ja ovatpa tarttuneet meidänkin lapsellemme muutamasti. Sinunlaisesi tarhantädit, opettajat ja vanhemmat edesauttavat niiden leviämistä omalla huolettomalla asenteellaan.
Eivät täit ole vaarallisia eivätkä noloja, mutta läpikäyneenä em. kokemukset, otan vastaan ilomielin kaikki mahdolliset keinot, jotka voivat minimoida riskin saada niitä.
Vähiten täistä nauttii lapsi, jonka pää tutkitaan toki täiden varalta joka ilta, ja joka ei tietenkään itse ymmärrä sitä, että täit eivät ole noloja. Tarhaiässä oli vielä helppoa, kun eivät tosiaan ymmärtäneet asiaa, mutta ala-asteikäiset ovat julmia. Kun lapsi tulee itkien koulusta kotiin heti ensimmäisinä viikkoina pyytäen äitiä ottamaan madot pois hänen päästään. Madot, joidenka takia häntä on kiusattu. Suihkuttelen lapseni päähän mielelläni vaikka etanolia, jos saan sillä hänelle paremman mielen.
Pajunkuoriöljyllä pesty lasten päät, mutta aion ottaa freen kokeiluun heti!
W
Suihketta voi ostaa esim. Citymarketeista ja Prismoista!
Mä suurella mielenkiinnolla luen Marian blogia, enkä voi kuin ihailla. Itsekin pyrin melko ”myrkyttömään” arkeen mutta Marian juttujen jälkeen omat jutut tuntuu aina aikamoisilta babystepseiltä 😀 Jännä juttu muuten, jos tämän tuotteen valmistaja kertoo tuotteen sopivan pienillekin lapsille, kun sitten toiset tahot sanovat ettei tuota IR3535:ta saisi käyttää alle 3-vuotiaat, raskaana olevat ym. Täitä kammoan minäkin, meillä kerran niitä ollut ja voi huokaus sitä homman määrää. Itkuhan siinä pääsi! Siltikin, hieman varovainen olen tällaisten ”karkotteiden” kanssa. Luotamme tänäkin syksynä pajunkuorishampooseen (ja hyvään tuuriin!)
IR3535
IR3535 koodinimellä tunnettua kemikaalia käytetään hyttysten ja punkkien karkottamiseen tarkoitussa puikossa, suihkeessa ja roll-on’ssa (Etono ihopuikko, spray ja roll-on, Free roll-on ja lotion). Punkkikarkotteena sen on todettu yhtä hyvä kuin ikaridiinin ja paremman kuin DEET:n. Se sopii yli 3-vuotiaille ja tehoaa käyttöoloista riippuen 1,5 – 10 tuntia.
Yllä oleva kopioitu Terveyskirjastosta
Ja kun olette marinoineet lapsenne hyönteiskarkoitteella töiden varalle, voittikin jäädä odottamaan tietoa kihomatoepidemiasta…
Meillä käytetyt keinot on hiukset kiinni, lappujen ilmestyessä PÄIVITTÄINEN hiusten läpikäynti täikammalla ja hyvä ohjeistus lapsille, miten toimia lakkien ja pinnien/kampojen kanssa koulussa ja päiväkodissa. Ja lisäksi toivotaan parasta ja pelätään pahinta 😀
Tuo karkote on varmaan ihan ok, mutta jotenkin ylimääräiset kemikaalit mietityttää… Sitä monien suosittelemaa shampoota voisi kyllä kokeilla.
Täiden kohdalle osuessa ei pään pesu, lakanan vaihto ja imurointi todellakaan riitä. Pesuun esim. kaikki mikä päätä koskettaa ja mitä ei voi pestä, niin pakkaseen. Näin esim. pipot, huivit, kaulaliinat, hiuspompulat ym. puhumattakaan tyynyistä ym. petivaatteista. Sekään ei riitä että tämän tekee itse, vaan se pitäisi tehdä kunnolla kaikkien niiden kotien, missä täitä on. Kokemuksesta voin sanoa, että on aikamoinen show…
Googlaamalla tiedot tuosta vaikuttavasta aineesta sinulle selviää varsin pian, ettei kyseistä kenikaalia suositella alla kolmevuotiaille (jos muillekaan)
No tartuitko?
Niin ja hei : Tuote sopii myös alle 3-vuotiaille!
Meillä on käytetty tätä: ECO.KID PREVENT SENSITIVE DAILY SHAMPOO. En tiedä onko tehonnut vai ollut vaan hyvä tuuri, mutta ei ole täitä näkynyt.