Ivana Helsinki -tarjouksia, meikä luennoimassa ja kahvilaelämää
Teille ei varmaan ole epäselvää enää, mikä meidän perheen lempparikahvila Helsingissä on. Sehän on tietysti Cafe Köket, joka sijaitsee Kiseleffin talossa, aivan Senaatintoria vastapäätä.
Ensinnäkin Köketissä viehättää aivan ihana sisustus ja hyvät herkut, mutta myös se, että Köket on pistänyt kahvilakonseptin aivan uusiksi. Kahvila ei enää ole nimittäin vain kahvila, vaan ennemminkin kahvilan, ruokapaikan, kulttuuripaikan ja kaupunkilaisten kohtaamispaikan välimuoto, jossa viikottain tapahtuu paljon muutakin kuin tavallinen brunssi ja kupponen kahvia (vaikka niitäkin toki saa).
Ensi maanantaina, eli 12.10 Köketilä vietetään Ivana Helsinki goes Köket -päivää. Päivä alkaa Köketillä jo klo 7.00 ja ohjelmaa riittää iltaseiskaan asti. Tarkemman ohjelman voit kurkata täältä, mutta luvassa on mm. Moomin by Ivana -malliston erikoistarjouksia, lastenvahti, Erikoiskoira Affe -kirjan esittely ja vaikka mitä muuta.
Sitten 19.10, eli Ivana-päivästä viikon kuluttua Köketillä vietetään jokamaanantaista Babybrunssia*, mutta hieman erilaisella setillä. Brunssin lisäksi nimittäin tuohon maanantaihin liittyy erään Kolmistaan-blogin Karoliinan luentohöpinä aiheesta arjenhallinta, ruuhkavuodet ja luovuus. Tulkaa siis ihmeessä kuuntelemaan ja kyselemään! Köket tarjoaa samalla vaipat, pienten välipalaherkut ja luvassa on kuulemma myös arvontapalkintoja.
Nyt siis Köketille kahtena maanantaina, eikö niin! Ja toiveita meikäläisen höpinäaiheista saa (ja pitää!) antaa. Mistä haluatte kuulla mun puhuvan?
-Karoliina-
*Babybrunssi maanantaisin klo 10-12, 15e aikuinen + taapero
Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.
Jaa oma kokemuksesi