kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 12.11.2015

Ostetut vaatteet vuonna 2015

Teksti
Karoliina Pentikäinen
17 kommenttia

Rosita Angata-blogista antoi minulle haasteen listata tänä vuonna ostamani vaatteet. Kauhea kysymys, koska en tosiaan ole vielä Hyvän mielen vaatekaapissani siinä tilassa, että ostoja olisi niin vähän, että ne yhdellä kertaa muistaisin. Pinnnistelin kuitenkin hieman, ja tällaisen listan sain aikaiseksi perusteluinaan (tekosyineen?).

  • Monkin pitkä kesätakki – En omistanut pitää, ohutta takkia.
  • nahkajäljitelmäfarkut, Only – En mahtunut edellisiin.
  • harmaa neule, Vila – Heräteostos.
  • Dr Martensit – Pitäaikainen haave.
  • bomber-takki, H&M – Möin kirppiksellä 3 huonosti istuvaa bomberiani ja ostin tilalle yhden hyvän (joka pienenneettiin sopivaksi ompelijalla).
  • poolo, Gina Trickot ja Hame,H&M – Ostos bileitä varten.
  • musta perusmekko, teetetty Atelje Iinassa (JKL) – Pitkäaikainen haave perusmekosta, jota voisi pitää tilanteessa kuin tilanteessa.
  • nahkatakki, Crocker/JC – monen, monen vuoden haave. Vihdoin löytyi täydellinen!
  • kukkapaita – alelöytö 7e.
  • farkut, Crocker – edelliset farkut eivät enää mahtuneet päälle.
  • kukkakimono ja sen alle toppi, Vero Moda – kaverin synttäreitä varten.
  • Lapkon t-paita – keikkamuisto.
  • Leviksen t-paita – himo-ostos.
  • farkkuhaalarit x 2, Crocker/JC – hurahdusostos, jota en ole kyllä katunut. Käytössä joka viikko.
  • mekko, Carlings – malli kävi päälle vain niin hyvin. Kerrankin!
  • mekko, H&M – blogigaalaa varten
  • Filippa K:n nahkalaukku – täydellinen ostos. Käytössä arjessa ja juhlassa. Joka päivä!
  • mekko, H&M – kevätjuhlaan.
  • Uhanan pisarakorvikset – kevätjuhlaan.

Hui, miten pitkä lista! Tässä huomasin ainakin sen, että kemut pistävät minut ostamaan. Pitäisikö siis teettää se kauan haaveilemani peruspikkumusta, jottei tarvitsisi aina turvautua kauppaan ennen juhlia?  Millainen sinun listastasi muuten tulisi?

-Karoliina-

// silkkipaita, Zara // nahkajälkitelmähousut, Only (vuoden 2015 ostos) // kengät, Vagabond // korvikset, Uhana Design //

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (17)

Mun on jo pitkään pitänyt ehdottaa postausaihetta sun vaatehankinnoista/ideologiasta niiden suhteen, koska olet aina tosi tyylikäs ja seuraat muotia ja oman kokemukseni mukaan juuri silloin on aika vaikea pidättäytyä ostamasta kaikkea kivaa,jos kovin paljon katselee tarjontaa. Aloin nyt aivan miettimään omaa listaani ja itseäni tämän vuodet ostokset olivat jotakuinkin huvittavia. Huomaa että olen tällä hetkellä kotiäiti, enkä todella pääse/jaksa mennä kaupoille juurikaan. Tässä se tulee:
Merinovillasukkahousut: toivottavasti lämpimät, en ole omistanut moisia aiemmin.
Noshin trikoomekko: ei ollut kaapissa talveksi mitään sekä arkeen että siistimpään menoon sopivaa mekkoa.
Noshin hupparitakki: edellinen kevättakki ostettu vuonna 2008. Tämä oli nyt tämmöinen puistoon ja hiekkalaatikollekin sopiva rento vaihtoehto.
Noshin lyhythihainen paita: aleostos, ei oo vielä ollut käytössä.
Onlyn jegginsit: en oo omistanut aiemmin.
H&m kesähousut: ei ollut aiemmin pitkiä löysähköjä kesähousuja kotipihalla ja puistoon.
Lidlistä ostin sitten toiset samanlaiset vielä
Lidlistä kaksi trikoopaitaa kotikäyttöön
Ulkoiluhousut Ice peak: oli aiemmin vain yhdet, nyt saa toiset välillä pesuun.

Kenkiä tai laukkuja en ole ostanut.

Mä teen niin nopeasti kun pystyn. Se on lyhyt lista.. Tai melkein ;). Ei sunkaan liian pitkä ollut ;). Nähdään la!

Tää henkinen vierystila ei salli moisten listojen väsäämistä nyt, mutta olipa pakko tulla sanomaan, että ihana kampaus sulla näissä kuvissa! Mulla oli ala-asteella aina (tai ainakin jossain vaiheessa hyvin usein) hieman vastaavat pikkusaparot, mutta sä oot jotenkin mystisesti onnistunut tuomaan sen 100 %:n 90-luvun lapsikampauksen tähän aikaan ja aikuisempaan malliin. Hatunnoston arvoinen suoritus! 🙂

ei hitto, alkoi ahdistaa kun mietin kuinka paljon niitä omia ostoksia voisi olla. toisaalta kiinnostaisi tehdä oma postaus aiheesta, katsotaan 😀 luin keväällä tuon hyvän mielen vaatekaapin ja innostuin siitä myös kovasti. mulla on oma tyyli vaan niin hakusassa, että sen totetuttaminen tuntuu vaikealta. ja sit huomaa, että joku osasto vaatteista puutuu kokonaan, kuten ”työvaatteet” ja ”bilevaatteet”. kotivaatteita mulla sen sijaan on tosi paljon. ja sit sellaisia opiskelijatytön vaatteita. opiskelijahan mä vielä olenkin, mutta oon yrittänyt vähän aikuisempaa ja tyylikkäämpää.

Inspiroiva postaus! En oo ihan varma kaikista ostoksista että onko ne jo ostettu viime vuoden puolella mutta realistinen ainakin:

-Mustat uudet levikset (ulkomailta)
-Desigual-mekko kirpputorilta, myin toisen epäsopivan pois.
-Oranssi neulemekko kirpputorilta. Heräteostos pakkosaadaoranssia. En pitänytkään mallista ja kuerrätykseen meni.
-harmaat käytetyt converset

Sitten mulla oli vaatteidenvaihtobileet elokuussa josta sain ilmaiseksi paljon sopivia vaatteita ja annoin pois ison kasan.
Kierrätyskeskuksen ilmaispuolelta löyty keltainen neuletakki.

No siinä ne.

Ai joo. Retro liivimekko unohtui listasta

moi, – tyylikäs nainen olet!! – eipä oo turhia ostoksia.
ite olen tunkenut vaate kaappini ihan tupaten täyteen.
mutta sinun listasi kuulosti järkevältä.

Oi ihana ? Tuo tosiaan on kotiäidin lista: Mutta fiksu ja hyvälle kuulostava! Ovatko Noshit laadukkaita? Minulle melkein tuntematon merkki…

Voi kiitti. Otsista kasvatellessa on yritettävä kaikkensa!

Tuo on juuri se haaste mulleki : Kun tyyli ei ole niin varma, tulee tehtyä myös hutiostoja!

Todella fiksunmittainen lista!

Kiitos… Tosin olisi se voinut olla lyhempikin!

[…] Kolmistaan Karoliina raottikin jo tämän vuoden vaateostoksiaan. Haastan tekemään samoin Minishown Melinan, Perhosena lennän Jennan, Kaaosta ja kukkamekkoja Jonnan, Riikan blogi Riikan ja Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjan! […]

[…] Kolmistaan Karoliina raottikin jo tämän vuoden vaateostoksiaan. Haastan tekemään samoin Minishown Melinan, Perhosena lennän Jennan, Kaaosta ja kukkamekkoja Jonnan, Riikan blogi Riikan ja Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjan! […]

noh, tuli sinne nyt lisäyksiä kun antoi aivojensa ajatella. blogissa on!

[…] viime aikoina on ollut niin kivoja blogihaasteita ilmoilla? Viime viikolla tein vaatehaasteen, ja nyt intouduin vastailemaan Anskun lähettämiin kysymyksiin. Tässä se […]

Niin ei ollutkaan. Hah!

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X