kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 29.01.2016

Vinkki siihen, kuinka lapsen saa syömään kasviksia

Teksti
Karoliina Pentikäinen
10 kommenttia

Huomaan, että tämä blogi on ollut viime viikot todella ruokapainotteinen. Pitänee pitää aiheesta taukoa, mutta jatkan vielä yhden ruokajutun. Nimittäin sen, kuinka saada lapsi syömään kasviksia.

F rakastaa kasviksia, hedelmiä ja marjoja siinä missä ”oikeita” herkkujakin, mutta hän ei koskaan suostu syömään kasviksia itse lämpimän ruuan sisällä. Sama tyttö, joka vaatimalla vaatii kukkakaalia aamupalaksi, rouskuttaa kolme paprikaa peräjälkeen tai haluaa välipalaksi hedelmälautasen kaikista kodin hedelmistä, ei voi sietää mitään vihreää pääruokansa kanssa. Olen yrittänyt änkeä kiusauksiin juuressuikaleita – rönkkii pois. Olen lisännyt kastikkeisiin porkkanaraastetta – ei syö. Laitan leivän päälle kurkkua ja paprikaa – nyppii irti. Ei syö edes salaattia, jos se on laitettu samalle lautaselle kuin lämmin ruoka.

Siksi olenkin luovuttanut kasvisten tuputuksen pääruokalautasella, koska tiedän F:n vetelevän muutenkin yli suositusten marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Ja pääruokapakottamisen sijaan olen alkanut valmistaa F:lle vielä enemmän vihreitä alkupaloja tai jälkkäreitä.

Tässä siis vinkki teille, jotka kipuilette nirson minityypin kanssa. Kannattaa kokeilla kasvisten ja hedelmien tarjoamista aivan jossain muussa yhteydessä kuin pääruualla. (Tai jos pääruualla, niin ainakin eri lautasella).

Eilen Eskon ja minä söimme pinaatti-lohisalaatin. F taas mutusti alkupalaksi pinaattia, basilikaa ja kurkkua Pikku Kakkosta katsellessa,pääruokaa odottaessa. Varsinaisella ruualla mimmi söikin sitten mitäpä muutakaan kuin pelkkää perunaa ja lohta.

-Karoliina-

Kommentit (10)

Minä oon samanlainen! Siis, salaatti voi olla ruokaruuan kanssa samalla lautasella, mutta ei missään nimessä sekaisin tai edes kosketuksissa. Ruokaan lisätyt kasvikset maistuu ihan kamalalta, enkä koskaan ole tykännyt kypsennetyistä juureksista tai kasviksista. Esim porkkana menee vain rouskuvana, ei keitossa. Paprika on lempparia, mutta uunissa käyneenä maistuu kamalalta.
Hyvä, että F saa nauttia kasviksensa omalla tavallaan! Kokemuksesta voin kertoa, että se kasvisgratiinin tai keitossa lilluvien porkkanasiivujen pakkosyöttö aiheuttaa pelkkiä traumoja eikä edesauta kasvisten mielekkyyttä yhtään.

Ai niin ja vielä että sosekeitto on loistava tapa piilottaa kaikkea lasten ruokavalioon. Meillä ei lapset ikinä uskoisi tykkäävänsä esim. linsseistä mutta niin vaan menee sosekeitossa 🙂

Meillä muksut syö kasviksia parhaiten telkkaria katsellessa. Siinä menee ihan huomaamatta tervellisetkin rouskutettavat 🙂 Yleensä laitankin lautaselle porkkanatikkuja, kurkunpalasia, omenaa, kaalia. Ja mitä isommat selkeät palaset sen parempi. Kaalikaan ei minään raasteena mene mutta palasia rouskutetaan tyytyväisenä. Olen myös yrittänyt sisäistää ravintoterapeutin ohjeen, että kaikki ei vaan tykkää kaikista kasviksista. Tyttö ei paprikaa suostu syömään mutta jos syö vaikka tomaatteja niin aika samat ravintoaineet niissä on 🙂

Meillä taas asia ilmenee toistepäin,eli kasvikset, marjat ja hedelmät menee ruokien seassa, kypsennettynä, keitoissa, padoissa, smoothiessa jne. mutta ei mistään kupeista tarjoiltuna tuoreena. mutta pääasia on, että ne uppoaa edes jossain muodossa lapselle. Voi kuinka nämä lapset ovat niin erilaisia!:)

Meillä eivät syö pääruokaa, jos salaatti tai joskus kasviksetkin samaan aikaan tarjolla! Syövät vain ne. Eikös ravintolassakin saa erikseen salaattilautasen!

Meillä ongelmana oli etteivät pitkään syöneet keitettyä porkkanaa. Porkkanoita kyllä syötiin raakana suoraan kasvimaaltakin. Siinäpä se ratkaisu olikin!
Nostivat kerralla enemmän ja saivat keittää ne (tai meillä höyrystetään). Kappas. Nyt kelpaa!

Meidän kolme muksua ottavat vihreänsä parhaiten mehujen muodossa – toimii!

Meillä töissä lasten salaatin syöminen lisääntyi, kun keittiössä alkoivat laittaa salaatin sekoituksen sijaan omiksi ”sektoreikseen” esille. Lapset sai itse valita, ottaako tänään tomaattia vai maissia ja miten paljon. Sekoitetusta salaatista pienet kun ei erottanu mitä kaikkee se sisältää.

Mä olen myös ihmetellyt miksi ne kasvikset pitää työntää sinne ruuan sekaan. Meillä poika joka mielellään vetelee kasviksia raakana ruuan lisukkeena sai traumat makaronilaatikosta, kun tein sen niin että lisäsin sinne sekaan kasvissuikalepussin. Itsekkin vihaan suurinta osaa kasviksista lämpimänä, niin meillä syödään kasvikset lisukkeena 🙂 Toimii.

Meidän pienillä muksulla ihan sama homma. Mikähän siinä on että salaatti lautasella kauhistuttaa mutta käsin kupista napsittuna ihanaa 😀

Meidän viisivuotiaalla ihan sama homma! Mutta mikäs siinä kun kasvikset uppoaa! 🙂 Kerran lapseni aneli kaupassa: ”äiti voidaanko pliis ostaa parsakaalia?” 😀

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X