kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.05.2016

Miltä tunteet kuulostaa?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
14 kommenttia

Kaverini jakoi somessa lehtijutun, jonka mukaan musiikilla on mieletön vaikutus ihmisen toimintaa. Jutun mukaan ihmiset muun muassa kokkaavat toistensa kanssa 33% todennäköisemmin, jos taustalla soi musiikki. Tai nauravat 15% helpommin. Jopa sanovat rakastavansa 18% todennäköisemmin, jos tilanteessa on musiikki läsnä. Eikö ole aika huikeaa? Ja silti ei kuitenkaan yhtään yllättävää.

Mä olen kuunnellut kevään (saako jo sanoa kesän?) aikana musiikkia enemmän kuin koskaan. Musiikin avulla on ollut toisaalta helppo päästä käsiksi tunteisiin, joihin muuten on vaikea päästä. Ja toisaalta: Jollain musiikilla on päässyt irti sellaisista fiiliksistä, jotka on halunnut jo unohtaa.

Toisaalta musiikille on ollut nyt elämässäni myös tilaa. Kun viettää iltoja yksin kotona, tuntuu, että hiljaisuutta pitää joskus täyttää. Tai jos ei pidä, niin ainakin sille on luonnollisesti enemmän tilaa. Sitä voi todella kuunnella, eikä se ole vain taustamelua aiheuttava lisämökä.

Millainen merkitys musiikilla on sun elämässä? Kokosin teille huomisaamuksi muuten mun kotimusalempparit. Kivaa viikonloppua, ihanat!

-Karoliina-

Kommentit (14)

Mä kuuntelen lempimusaa Spotifyst päivittäin! Loop soi joka aamu ja kun teen kotiaskareita. Bussissa myös napit korvilla☺ rakastan livekeikkoja! Täl hetkel kuuntelen eniten Pyhimystä Ruger Haueria, Iisaaa ja Paperi T:tä☺?

Mahtavaa!?????

Musiikki on niin tärkeää. Käytän sitä kivunhallintakeinona, rentoutuskeinona, kävelyn rytmittämiseen, keskittymiseen, iloon, suruun. Olenkohan tehnyt yhtään postausta ilman musiikkia? Hmm… Kuuntelen lempikappaleita uudestaan ja uudestaan. Jos 12-vuotiaana juoksin teoriantunnilta kotiin kauheaa vauhtia, jotta ehtisin Energyn TOP-listan kärkipaikoille, jotta kuulisin lempikappaleeni No Doubtin Don’t speak. Se on sitä edelleen. En osaa kuvitella elämää ilman musiikkia. Iloa päivääsi!

Todella on!

Juurikin niin: Biisit vie aikamatkalle menneeseen!

Kiitos, Sonja 🙂 Ja sulle pääsykokeisiin tsemppiä!!

Lenkki ja musiikki, todella hyvä kombo!

Juuri niin!!

Ihan mun kotimaisia lemppareita kaikki nuokin!

Allekirjoitan! Musiikki vaikuttaa äärimmäisen vahvasti ja esimerkiksi Johanna Kurkelaa tai Samuli Putron tiettyjä biisejä en voi kuunnella julkisilla paikoilla kun alan porata ensi sävelestä asti. Ja toisaalta moni lenkki menee tanssahteluksi jos tulee ”liian” hyvä biisi. Taidelaji se on missä muutkin!

Moikka Karoliina!
Pystyn niin allekirjoittamaan sun fiilikset musiikista. Mulle se merkitsee myös tunteiden läpikäymistä ja niiden purkua. Hauskinta on myös jälkeenpäin havaita spotify-listasta, kuinka eri musiikkigenret/biisit heijastaa hyvin eri elämäntilanteita. Vaikken muute koekaan olevani kovin musikaalinen, niin sen kuuntelu on kyllä iso osa elämääni.

Mä oon aina ollut sellainen että pystyn keskittymään paremmin jos kuuntelen musiikkia. Nytkin luen yliopiston ja yamk pääsykokeisiin ja spotify laulaa samalla. Muuten ei tulis mitään 🙂 sama oli aikanaan ylppäreissä. En vaan pystyisi elämään ilman musiikkia, se on osa mua. Ymmärrän hyvin kirjoituksesi pointin. Ihanaa kesää Karoliinalle ja F:lle 🙂

Kuuntelen paljon musiikkia. Lenkillekin tulee usein iltaisin lähdettyä vain siksi, että saisi rauhassa kuunnella, eläytyä ja antaa mennä. Usein lähtiessäni en edes tiedä, mitä tulen kuuntelemaan, mutta aina päivän päällimmäinen, vaivaava, tunne, löytää minut on tilanteeseen sopivan laulun.
Jotain vanhaa ja jotain uutta, melankolista tai aggressiivisen voimauttavaa.
Olen vaihtanut aamuisinkin radiomölyn nuoruuden klassikoihin, joilla kerään voimia ja fiilistä uuteen päivään.

Todella iso merkitys, kuten kirjoillakin. Kirjoja ehdin lukea tällä hetkellä liian vähän, mutta musiikkia kuunnellessani voin touhuta tarvittaessa melkein mitä vain. Musiikki sopii lähes joka tilanteeseen ja tunteeseen ja tuo siihen tarvittaessa lisää tai vie pois.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X