kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 22.06.2016

Ivana-tyttö ja alevinkkaus!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

 

*Yhteistyössä Kolmistaan-blogi ja Ivana Helsinki

Kesäloman ekalla viikolla me toteutettiin maailman ihanimman ja lahjakkaimman Janita Aution kanssa jo kauan puheissa ollut projekti, eli suuntasimme Ivana Helsingin liikkeeseen  ja pistimme pystyyn kahden naisen kuvausaamupäivän.

Mä sovittelin erilaisia lemppariasujani liikkeestä ja Janita räpsi kuvia. Kuten olen kertonut jo aikaisemminkin, mun on joskus todella vaikea rentoutua kuvia otettaessa. En koe sitä ihan mun jutuksi, alan pohtimaan hommaa liikaa ja sitten käy niin, että olen tosi jähmeä ja epäluonteva pönöttäjä.

Jostain syystä Janita saa kuitenkin aina mun olon heti rennoksi ja kuvissa oleminen – voitteko kuvitella – on jopa ihan hauskaa.

Vaattet, jotka valitsin kuviin, on mun lemppareita Ivanan kesämallistosta. Vaikka mun perustyyli onkin se t-paita, farkut ja tennarit -kokonaisuus, koen olevani yhä enemmän kotonani näissä Ivanan mekoissa. Vaikka niissä onkin puhvihihaa, pitsiä, pinkkiä, muumeja ja söpöjä kissoja, henkivät ne mun mielestä samalla myös sellaista katu-uskottavuutta, ettei mulle kertaakaan ivanoissa tule sellainen olo, että olen mennyt jonkin toisen vaatekaapille.

Onko siellä ruudun takana muita farkkutyttöjä jotka lämpenevät kuitenkin Ivanalle?

Muuten vielä vinkiksi: Ivana Helsingin nettikaupassa alkoi eilen kesäkankaiden erikoishintamyynti. Kannatta kurkata ihanat kankaat täältä.

-Karoliina

Kuvausrekvisiittaa Fanny-mekko ja Mymmeli-laukku 

Kommentit (4)

Onpa todella kaunis mekko!

Tämä on todella kauniin herkkä leninki.
Ivana-fani olen, myönnän. Olen kai hippirokkari-linjalla pukeutumisessa omimmillani. Käytäntö tosin joskus pakottaa arkisempaan.

Hippirokki voisi olla se munkin suosikkityyli 🙂

Eikö? 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X