Alkuviikota aloitettu kysymyspostausten vastaustuokio jatkukoon sekalaisten kysymysten voimin. Vitsi te olette kekseliäitä keksimään näitä juttujanne.
Mikä on suomen kielen kaunein sana?
Merkitykseltään kaunein on äiti, muodoltaan uoma.
Arvontaan on lähdettävä mukaan kysymysten klassikolla: vieläkö on villihevosia?
On.
Oletko ajatellut vielä joskus hakevasi opiskelemaan teologiaa?
Olen kyllä ajatellut. Ja ehdottomasti haluaisin, mutta nyt ainakin tuntuu sille, ettei siihen puuhaan olisi tarpeeksi aikaa.
Mitä odotat vielä eniten tältä kesältä?
Samaa iloista menoa ja yhdessäoloa kuin tähänkin asti. F:n kanssa haluaisin vielä viettää ihan tavallista aikaa maalla ja kaupungissa, nähdä perhettä, tanssia Ruississa lapsuudenystävän kanssa ja fiilistellä Flowssa. Tehdä asioita, joita en ole ennen tehnyt. Niin ja nauttia jokaisesta hetkestä niin, että jaksaisi taas sillä energialla koko talven.
Kun olit lapsi, mikä oli tulevaisuuden toiveammattisi tai -suunnitelmasi?
Näyttelijä ja kirjailija.
Oletko joutunut joskus luopumaan jostain sellaisesta mikä kaduttaa tänä päivänä, jos niin mistä ja kuinka se muutti elämääsi?
Elämähän on osin kompromissejä, joten varmasti jostain olen joutunut luopumaan. Ekana tuli mieleen se, että 6 vuotta sitten luulin, että jouduin luopumaan kahdesta mun parhaasta ystävästä. Ja se vaikutti meihin kaikkiin niin, että se painoi jokaisen naisen mieltä vuosia. Onneksi luopuminen ei ollut lopullista ja tämän kevään jälkeen kaikki on ollut kuin ennenkin. Olen siitä enemmän kuin kiitollinen.
Minkä terveisen tai neuvon kertoisit 10 vuotta nuoremmalle itsellesi?
Vaikka olen omasta mielestäni aina ollut sellainen, etten ole tehnyt päätöksiäni muiden mielipiteiden ohjaamana, muistuttaisin silti ehkä siitä, että omaa sydäntään on osattava kuunnella. Niin ja ystäviä tulee arvostaa! Muuten en antaisi muita neuvoja, koska jokainen kolhu ja mokakin on tehnyt minusta nyt minut, ja sellainen kehittyminen kuuluu elämään.
Miten voit?
Tuntuu sille, ettei paremmin voisi voida. Eli kiitos kysymästä: Todella hyvin!
Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Haluaisin oppia puhumaan englantia paremmin ja ruotsia edes niin, että selviäisin arkisista tilanteista. Yritän mennä syksyllä jonnekin kansalaisopiston kielikurssille. Saa muuten suositella kieliopintoja Helsingissä!
Mitä tunnustusta käyttäisit en ole koskaan-pelissä?
En ole koskaan polttanut pilveä.
Jos pelaisit jalkapalloa(tai jääkiekkoa tmv.), niin mitä paikkaa pelaisit?
Hah. Tähän vastasi jo mun äiti tuolla kommenttiboksissa ja oikein vastasi. Keskushyökkääjä 🙂
Minkä merkkiset/mistä olet hankkinut kuvassa olevat kengät ?
Dinskon oman merkin kengät viime kesältä.
Minua kiinnostaa, mikä on ollut vangitsevin elämäsi hetki?
Toki lapsen syntymä on ollut mullistavin, mutta vangitsevimpia hetkiä ovat sellaiset pienet tapahtumat tai tilanteet. Se, kun iltaisin katsoo nukkuvaa lasta ja rakkaus täyttää koko sydämen. Tai kun aurinko laskee mökkirannassa järven taaks. Kun kävelee rakkaiden ystävien kanssa kesäöisessä kaupungissa tai suutelee tärkeää ihmistä ja tuntee, että molemmat tuntevat siinä hetkessä tismalleen samoin.
Vieläkö laulat?
En kyllä laula enää. Mikä on kyllä harmikin. Lauluääni ja sävelkorva eivät pysy, jos niitä ei treenaa.
Onko jokin harrastus, jonka pariin haluaisit tyttäresi johdattaa?
Koris tai lentopallo. Itsehän en näistä lajeista mitään tiedä, mutta mietin, että olisi tärkeää, että F aloitaisi lajin, jossa on muitakin pitkiä tyttöjä. Se voisi olla itsetunnon kehittymisen kannalta tärkeää. Että näkee muitakin pitkäsääriä.
Nyt kun olet sinkku sallittakoon pieni lemmenkisailukysymys. Kenet näistä valitsisit (leikki olettaa, että kaikki olisivat sinkkuja ja halukkaasti parisuhteeseen kanssasi lähdössä): Palefacen, Waltteri Torikan vai Joel Haahtelan? Perustele, miksi!
Hah! Jopas on muuten sellaiset tyypit, joita en itse olisi ehkä tähän peliin tajunnut sijoittaa. Veikkaan, että valintani olisi Paleface – älykkyys ja rentous samassa paketissa.
Mitä on onni?
Onni on sitä, että saa elää rehellisesti omannäköistään elämää. Ja että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi. On terve.
Minkälainen on hyvä ihminen?
Sellainen, joka ei satuta tahallaan muita. Ja joka osaa osaa ihan konkreettisesti laittaa muut ihmiset välillä ja jopa usein itsensä edelle. Mutta kuitenkin toimii niin, ettei ole kenenkään kynnysmatto. Arvostaa itseään terveellä tavalla. Hyvä ihminen kokee iloa muiden ilosta ja luo ympärilleen hyvää henkeä.
Parasta just nyt?
Aivan tällä kyseisellä hetkellä hyvä kupillinen pannukahvia ja postaus, jota oli erityisen kiva kirjoittaa.
-Karoliina-
Kuva: Janita Autio // Mekko: Ivana Helsinki
Kommentit (6)
Miksi meinasit menettää ystäväsi? 🙁
Tämä on valoisa ja toivoa täynnä oleva postaus,joka saa jotenkin hengästymään.
Annat paljon ajateltavaa.
Varsinkin nuo suudelmat, uoma ja äiteys.
Sanat ei riitä. Kiitos <3
<3 Oi kiitos itsellesi!!
Hyvä postaus, kivaa pohdintaa ja vastavuoroisuutta. Ihan hauska idea tämä kysymys-vastaus-leikki, koska poiki niin erilaisia kysymyksiä, pääset miettimään elämää monelta kantilta.
Niin ja Palefacen minäkin varmaan olisin valinnut arvomaailmansa, älynsä ja rentoutensa vuoksi tosiaan (korostettakoon kuitenkin, ettei minulla ole mitään syytä epäillä myöskään Torikan tai Haahtelan älyä ja rentoutta). Hyvää kesänjatkoa!
Kiva, jos postausta oli mukava lukea!
Siinä tapahtui meille kaikille monta mullistavaa käännettä elämässä, ja siinä haipakassa pari väärinkäsitystä johti siihen, että yhteydenpito vaan katkesi.