Viime viikon siivousvimman yhteydessä karsin koruistani varmasti 4/5 myyntiin. Ja inventoitavaa kyllä olikin. Olin yhdessä vaiheessa nimittäin aivan rihkamakoruhullu. Ostin muovisia ja puisia koruja melkein joka reissullani kaupungille. Ja silloin myös jaksoin vaihdella koruja päivän asun mukaan.
Viimeiset vuodet olen ollut todellinen koruminimalisti. Korvissani on suurimman osan ajasta maailman pienimmät hopeanapit, kaulassa hopeinen ankkuri ja oikean käteni keskisormessa pari hopeista langanohutta hopeasormusta. Ainoa koru, jonka olemassaoloa edes huomaa, on tuo uusi vasemman käden sormukseni. Niin ja toki kello, jota en koskaan pidä kotona, ja joka pitää aamuisin (muistaa) pukea päälle.
Syy, miksi muut korut ovat unohtuneet kaappiini, on nimenomaan se kaappi. Sinne ne ovat hautautuneet, enkä ole edes muistanut korujen olemassaoloa. Kun viime viikolla sitten kaivelin kaappeja, koin iloisen yllätyksen. Siellähän oli lukuisia ihan ihania koruja. (Ja paljon sellaisia, joita tiedän, etten koskaan enää käytä.)
Laitoin suurimman osan koruista myyntiin Reloveen huomenna alkavaan myyntiini (mm. Uhanan kelta-mustat pisarakorvikset), mutta muutamat säästin vielä itselleni. Nyt korut koristavat eteisen kaappimme päällistä. Siinä kun niitä tulee katseltua joka päivä, muistaa ne myös helpommin pukea aamulla ylleen.
Tykästyin todella paljon muuten noihin Tigeristä löytämääni korutelineeseen ja lasiseen korurasiaan. Pitäisi enää saada toinen lasirasia, ehkä vähän pienempi, lopuille nappikorviksille, niin kokonaisuus olisi valmis. Ja korkeampu puu kaulakoruille.
Kivaa perjantaita! Tänään jo töihin. Flunssa on edelleen päällä, mutta olo kropassa ja yleiskunnossa parempi kuin alkuviikosta. Veikkaan poskiontelotulehdusta (jonne en TODELLA halua syödä antibioottia), joten nenäkannu on nyt paras ystäväni.
-Karoliina-
Kommentit (2)
Heippa!
Täällä vakkarilukijasi kirjoittelee, varmaankin ensimmäistä kertaa koska loin juuri tunnukset, että pääsen kirjoittamaan kommenttia. 🙂 Itsellä oli myös tuo korujen säilytysongelma ja keksin, että Iittalan Vitriini-rasiat ovat oivia korvakorujen yms. korujen säilytykseen. Olin saanut lahjaksi sellaisen harmaan pienen Vitriini-rasian enkä ollut keksinyt sille käyttöä, kunnes hoksasin että siellä kaikki korvikset pysyy tallessa. Nyt omistan muutaman pienen ja ison Vitriini-rasian ja ne ovat mielestäni loistava ratkaisu koruille. Kaikenlisäksi niitä on paljon eri värejä, joista on helppo löytää oma lemppari. Lisäksi ne kun voi pestä astianpesukoneessa, niin tulee rasiat välillä puhdistettua kunnolla. Ja lisäksi mielestäni ne ovat todella suloisia ja ajattomia! 🙂
Mukavaa alkanutta vuotta! Kiitos kivasta blogista, tätä on ihana lueskella! 🙂
Hyvä kun vinkkasti. Muistin juuri, että mulla on kaapissa pari pyöreää Iittalan kannellista rasiaa (Jars tai joku sellainen?). Sinne siis korvikset.
Ihanaa viikkoa sulle 🙂 Kiitos! Tuli hyvä mieli!