Ihan vaan kuulumisia
Jopas jotakin. Torstai vasta aamupäivässä, mutta tunnelma on jo aivan viikonloppuinen. F on eskarissa, minä ja A yritetään puolestamme pakkailla kamoja pääsiäsreissua varten, jotta voimme hypätä heti autoon velvollisuuksien jälkeen ja suunnata nokan kohti Keski-Suomea.
Tällä viikolla olen hukannut pankkitunnukseni kahdesti, avainlukulistani kerran, joten olen vieraillut Nordeassa kolmena(!) aamuna peräkkäin. Aina samalla virkailijalla. Hieman noloa. Hukkailujen lisäksi olen yrittänyt totutella uuteen arkeen ja olla syömättä aivan jokainen hetki. Kotona ollessa kun sinne jääkaapille tulee livahdettua aivan jatkuvasti. Edellä mainittujen hommien lisäksi olen vihdoin – ehkä – alkanut selättää flunssaani. Syksyn korvatulehduskorva alkoi oireilla taas muutama viikkoa sitten ja kuume nousi. Lääkärikäynnillä löytyi poskiontelo- ja korvatulehdukset, sekä putkitetun korvan putken liikkuma. Nyt on meneillään antibiootti numero kaksi (hitsi inhotan syödä näitä kuureja!), ja olo alkaa olla jo parempi.
Vähän kyllä tosin väsyttää edelleen. Mutta se saattaa johtua allergialääkkeistä ja ylipäätään allergioista. Ja ehkäpä myös siitä, että iltaisin tulee kukuttua aivan liian myöhään. Lisääntynyt valo kun tekee sen, ettei malttaisi ollenkaan rauhoittua nukkumaan.
No mitäpä muuta? Täytynee kai todeta, että hirveän hyvää. Odotan aivan kamalasti pääsiäistä minun vanhemmillani, koska kerrankin meitä on aivan koko perhe koolla. Tosin siskoni mies, joka on jääkiekkotuomari, käy viheltämässä pyhien aikaan pari peliä, mutta pääosin olemme koolla aivan koko sakki. Luvassa on ainakin hohtokeilausta, mökkiä ja siskoni maisterijuhlat. Vielä kun keksisi, mitä laittaa sinne päälle. Tässä on nyt puolen vuoden aikana ainakin kahdet ristiäiset, neljät häät ja yhdet valmistujaiset, joten tuntuu sille, että juhlavaatekaappi on auttamatta liian suppea.
Hauskaa torstaita! Se on toivoa täynnä.
-Karoliina-
Kommentit (1)
Kuulostaa kivoilta pääsiäissuunnitelmilta! Me ollaan tämä pääsiäinen ihan vaan kotona perheen kesken rentoutumassa ja herkuttelemassa 🙂
Mukavaa pääsiäistä!