Googlailin tänään blogihaasteita, ja silmiini osui tämä Illaksi selkenevää -blogin 20 kohdan haaste. Mietin, että tämä olisi varmasti kiva erityisesti teille, jotka olette tulleet blogini matkaan vasta vähän aikaa sitten.
- Olen syntynyt… Hankasalmella.
- Pienenä olin varma, että isona minusta tulee…kirjailija. Ja niin tulikin.
- Kolme parasta piirrettäni ovat…ahkeruus, lojaalius ja suoruus (vaikka se onkin joskus, tilanteesta riippuen, myös mun heikkous).
- Viimeisin sisustusostokseni on…Jos pinnasänky on sisustusostos, niin se.
- Minne haluaisin matkustaa…Jos maailman tilanne olisi toinen ja vauvat vähän isompia, haluaisin miehen kanssa kahden yön reissulle vaikkapa Tukholmaan, jottei matkoihin menisi liikaa aikaa. Nyt Ruotsi tuntuu kuitenkin viimeiselle paikalle, jonne voisi mennä. Kun vauvat kasvavat vähän, haluaisin koko perheen voimin jonnekin täydelliselle turrepakettimatkalle all inclusive-hotelliin, jossa olisi uima-altaat ja lastenkerhot.
- Suosikkijuomani on… Cokis, kahvi, Vichy ja kuohari
- Lempiruokani on… En osaa vastata tähän, koska rakastan niin monia ruokia. Yksikään niistä ei ole kyllä omatekemäni. Miehen tekemät ruuat on aina hyviä. Oli ne mitä tahansa.
- Viikonloppuisin herkuttelen… Ihan samalla tavalla, kun arkenakin. Mä olen elämässäni laihduttanut kunnolla kerran, tänä kevättalvena raskauskiloja, ja se ei todellakaan sovi mulle pätkän vertaan. Toivon, että se oli mun elämän viimeinen kerta, kun mun pitää miettiä, mitä syön ja minäkin päivänä. Mulle ruoka on kokonaisuus, jossa samalla tarjottimella on porkkanat ja suklaa. Ahdistu(i)n, jos joku on kiellettyä ja toinen sallitumpaa ruokaa. Ruokaa ei pidä ansaita, eikä jaotella. Ruoka on ilo, elämäntapa, polttoainetta ja vaikka mitä.
- Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat… En seuraa varsinaisesti BLOGEJA. Mutta seuraan bloggaajia instassa. Varmasti satoja. Joskus tosi harvoin, kun instagram kertoo, että blogissa on jotain tosi mielenkiintoista, mä klikkaan blogin puolelle.
- Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat … En yhtikäs mitään. Ei ole aikaa ja/tai energiaa. Kuuntelen tosin Sanna Kiisken Tinder-kirjaa.
- Lempilajini kirjallisuudessa on… kotimainen kaunokirjallisuus.
- Suosikkisovellukseni kännykässä on…Instagram. Notkun siellä aivan liikaa.
- Kahvini juon… miten sattuu. Kunhan on hyvää,mielellään juuri pavuista jauhettua kahvia! Yleensä vedän aamulla tuplaespresson. Mutta joskus kylässä lorautan maitoa tai kahvilassa otan cappuccinon kauramaidolla. Lirukahvia inhoan. Sellaista laimeaa suodatinkahvia.
- Viikkorutiineihini kuuluu… lasten hoito ja töiden teko. Korona- ja vauvakevät ovat kaventaneet sellaisia toistuvia rutiineja, joita ennen ehkä oli enemmän.
- Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa.. Mä en kertakaikkiaan muista yhtään, mikä leffa se oli. Sen muistan, että olin erittäin pulleassa kaksoskunnossa jo tuolloin, ja puolet leffasalista siemaili viiniä leffan aikana.
- Rentoutuakseni… tarvitsen hiljaisuutta.
- Lemmikkieläimeni… ei ole koskaan ollut.
- Lempivuodenaikani on… kevät ja kesä. Lämmintä ja valoa.
- Ruokabravuurini on...Igorin kana Peggyn ohjeella. Myös sellainen F:n ja mun lemppariruoka, pikamakaronilaatikko, johon tulee Koskenlaskijaa. Mies tosin ei välitä siitä juuri, joten en tee sitä usein.
- Tv-sarjoista pidän eniten… Ex-Onnelliset, Rahapaja, Toyboy, Sorjonen..
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Asu: Mekko, Gugguu (saatu)
Kommentit (2)
Täälläkin auttanut pimennysverho ja tosiaan siten, että joka reikä tilkitty 😀
Millä oot saanut sun kilot pois? Mulla ei olis aikaa laihduttaa, mutta pitäisi saada viimeiset vauvakilot pois…blääh.