Kädestä suuhun -elämällähän tarkoitetaan yleensä sitä, että se mikä taloudellisesti tulee, myös menee. Kaipa sanonta on alun perin ollut niin kirjaimellisesti otettu, että jos vaikka leipä on annettu käteen, se on heti myös syöty. Ei ole jäänyt säästeltäväksi.
Mulle on jostain syystä tullut viime aikoina useammankin kerran mieleen, että mun (ja varmasti myös aviomiehen) elämää voi kutsua tällä hetkellä ”kädestä suuhun -elämäksi” ei rahan, vaan ajan, vuoksi. Se aika, joka annetaan käsille, ”käytetään” heti. Eikä ole mahdollisuutta pysähtyä pohtimaan menneitä tai toisaalta rahkeita suunnitella asioita juuri etukäteen.
Mä olin ennen aikamoinen etukäteisstressaaja. Tai jos en joka kerta stressaaja, niin ainakin valmistauduin asioihin kuin asioihin hyvin tarkasti etukäteen. Ennen F:n syntymää olin ihminen, joka osti joululahjat kesäkuussa ja suunnitteli marraskuisten juhlien asun lokakuussa. F:n syntymä 2010 ei vielä juuri muuttanut tapaani toimia, mutta kaksosten syntymä sen sijaa 2019 muutti kaiken. Kun lapsia olikin yhtäkkiä yhden sijaan kolme, on käsillä olevan hetken händläämisessä jo niin paljon hommaa, ettei asioita ehdi juuri miettiä etukäteen. Se, missä järjestin vaikkapa esikoisen viisivuotissynttäreitä viikkoja etukäteen, en nyt edes lauantaina vielä tiennyt kaikkia tarjottavia, joita sunnuntain synttäreillä tarjottiin. Ja kappas vaan: Hyvin meni siitä huolimatta.
Vaikka asioiden etukäteinen järjestely ja suunnittelu onkin ollut aina mun selviytymiskeino ja tuonut turvaa (ja esimerkiksi työelämässä siitä on usein vain hyötyä), olen huomannut, että liiallinen suunnittelu on itse asiassa aikanaan vaan lisännyt mun stressiä. Nyt, kun olen huomannut selviäväni asioista nopeallakin aikataululla extempore-hengessä, olen stressannut reissuja, juhlia, esiintymisiä ja ties mitä paljon vähemmän kuin ennen. Kun niihin on hypännyt ikään kuin kylmiltään, ei ole ehtinyt pohtia ”mitä jos -skenaarioita”.
Koenkin, että tällaisen piirteen syntyminen minussa on yksi ruuhkavuosielämän positiivisimmista asioista. Ruuhkavuodet tuntuu laittavan ihmisen jatkuvasti sellaiseen prässiin, että välillä mietin, miten tästä selviää jotenkin ihmisenä läpi. Mutta sitten taas toisaalta hyviäkin muutoksia tapahtuu – se on lohdullista.
Musta tuskin koskaan saa boheemia ajassa kellujaa, mutta hauska huomata, miten omat perusluonteenpiirteet voi muuttua silloin, kun elämäntilanteet ikään kuin pakottaa muutokseen. Millaisia piirteitä sinussa on joskus ollut, jotka elämäntilanteet on muuttanut?
-Karoliina-
Kommentit (4)
Lapsen syntymän jälkeen on tullut stressi pysyä terveenä ja ennenkaikkea hengissä! Ihan hullua miten äitiys muutti kerta heitolla oman elämän ikään kuin ”arvokkaammaksi” ja sen myötä alkanut pelkäämään mitä ihmeellisempiä asioita mitä ei ole ennen osannut edes ajatella. Varsinkin alussa tietenkin hormonit vaikutti isosti asiaan, mutta kyllä siitä ajatuksesta tuli ihan arkipäivää. Se tietenkin kertoo vaan siitä miten paljon toista rakastaa, koska ”eläimellinen” suojelusvietti omaa lasta kohtaan on jotain mihin ei osaa valmistautua.
Haa- olipas hyvä kyssäri! 😘
Olen stressannut läpi elämän niin paljon ja lähes kaikesta, että ihme, että olen silti hengissä.. 🙈 Juuri mikään ei ole sressaamisella sujunut paremmin. Nykyään kestän liki kaiken ilman suurta stressiä. Yritän muistaa hengitellä ja luottaa, että elämä kantaa.. ❤️ Eikä tämä nyt niin vaarallista ole- tapahtuu, mitä tapahtuu. Nyt ajattelin kipaista kauppaan hakemaan lohifileen uuniin. Hyvä itsenäisyyspäivä tästä tulee❣️🇫🇮
Entinen siisteyttä rakastava ja epäjärjestyksestä stressaava minä on oppinut sietämään sotkua huomattavasti enemmän. Nykyään arvostan sitä pientä lepohetkeä enemmän kuin täysin siistiä kotia. Vaikka edelleenkin nautin siisteydestä, en enää ahdistu sotkusta läheskään niin paljon (että siivoaisin aina itse).
Olen aina ollut perheen organisaattori.Äiti, joka järjestää kaiken, päättää kaiken (no ei tietenkään puolison henkilökohtaisia asioita),suunnittelee ja ideoi kaiken. Nyt kolme lastamme ovat nuoria aikuisia ja olen päästänyt heista irti. On ihanan vapauttavaa huomata että 25vuoden jälkeen taas päätänkin ja vastaankin vain itseäni koskevista asioista. Perhe on ja pysyy mutta jokainen voi jo itse ottaa vastuun omasta elämästään.