kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 30.05.2023

Terveystiistai. Viisi tapaa pikatreenata.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Silloin, kun en vielä itse juuri harrastanut liikuntaa, ajattelin, että liikkua voi vasta silloin, kun sen tekee “oikein”. Ajattelin, että on olemassa oikeaa liikuntaa ja sitten vaan jotain pilipalihöttöä. Oikealla liikunnalla tarkoitin sitä, että joka liikuntakerralla olisi joku selkeä tulos, aika, tavoite tai rakenne.

Kun sitten aloin liikkua tässä mun “uudessa aallossa”, päätin, että jätän tällaiset ajatukset taka-alalle. Se oli oikeastaan mun koko liikuntainnon heräämisen kannalta yksi merkittävimpiä oivalluksia. Se, että liikkuisin edes vartin, on jo 100% parempi kuin se, etten liikkuisi lainkaan. 

Mitä enemmän liikunnasta on tullut itselleni tapa, sitä vähemmän itse asiassa vertailen keskenään tai arvotan erilaisia liikuntakertoja. Ehkä se johtuu siitä, että kun aikanaan liikuin niin harvoin, ajattelin, että siitä yhdestä satunnaisesta kerrasta on saatava kaikki irti. Nyt taas ajattelen, että yksi tiistain tai perjantain liikkakerta on pisara meressä – hyvä osa kokonaisuutta, muttei itsessään pilaa tai pelasta mitään. Siksi eri päivinä ja viikkoina voi liikkua hyvin eri tavoilla, ja se on itseasiassa tärkeä osa mielenkiinnon ylläpitämistä. Ja koska liikunta ei ole vain kropan ravintoa, vaan yhä enemmän merkittävä osa henkistä jaksamista, ei tärkeää olekaan se, että hinkuttaa salilla puolitoista tuntia (aina), vaan joskus kokonaisuuden kannalta on tärkeämpää, että saa irtioton töistä, perheestä ja ennen kaikkea omasta pääkopastaan puolen tunnin hikoilulla. 

Jos mulla ei syystä tai toisesta ole aikaa liikkua “koko treeniä”, jolla tarkoitan mun kohdalla 5-10 kilsan lenkkiä tai kokonaista saliohjelmaa, mä voin tehdä hyvin pienemmän hikoilun. Tässä tuleekin siis mun:

AJANSÄÄSTÖTREENIT TOP 5

  1. Porrastreeni. Asutaan onnekkaasti Pyynikinrinteessä, jossa portaita riittää, mutta näitä porraspaikkoja taitaa olla ympäri Suomea jo tosi hyvin ihan treenailijoitakin varten. Pelkkä 20 minuuttia yhtäjaksoista ylös-alasmenoa juosten, kävellen ja hyppien tekee jo tunteen, että liikuttu on ja kunnolla. 
  1. Vuorosarjat. Mä olen huomannut, että mun salitreenit nopeutuu hurjasti, kun teen ainakin kaksi liikettä keskenään vuorosarjoina. Käytännössä valitsen kaksi eri lihasten ei-niin-kuormittavaa liikettä, jotka teen peräjälkeen, ja pidän aina yhden toistosarjan jälkeen yhteisen hengähdystauon ennen seuraavaa toistosarjaa. Vatsalihakset toimii tässä melkein aina toisena liikkeenä, ja sen pariksi voi hyvin ottaa vaikka yläkroppaliikkeen. Tämä tapa on opittu totta kai Piialta. 
  1. YouTuben HIIT-treenit. Näitä on YouTube pullollaan, ja sieltä on helppo valita, haluaako koko kropan treenin vai jonkin tietyn painotuksen. Itse tykkään Kayla Itsines -treeneistä 15 ja 30 min. Anna Saivosalmella on myös tosi kivoja pikatreenejä IG:ssään. 
  1. Nopeusennätysjuoksut. Jos mä tiedän, että mulla on aikaa vaan esimerkiksi puolen tunnin treeniin, mä valitsen yleensä lenkin, koska sinne pääsee suoraan kotiovelta, eikä aikaa treenipaikalle siirtymiseen mene. Lyhyt treeniaika motivoi koittamaan nopeusenkkoja, ja tässä on totta kai älykello, Oura tms. isona apuna. On kiva katsoa, pääseekö tällä kertaa puolessa tunnissa pidemmän matkan kuin samassa ajassa pääsi vaikka kaksi kuukautta sitten.
  1. Mä olen aina vihannut venyttelyä, vaikka tiedän, että kehonhuollolla on tärkeä rooli liikunnassa ja hyvinvoinnissa. Joskus, jos mulla ei ole aikaa hikoilla, isken vastamelukuulokkeista päähän tyyliin jotain valaiden laulua tai rentoutumismusiikkia, ja pelkästään venyttelen vartin. Ennen vanhaan olisin pitänyt tätä TÄYSIN turhanpäiväisenä, koska ajattelin, ettei venyttely tuo oikeita tuloksia. Nyt mietin, että mitähän ne tulokset olisi pitänyt oikein olla: lihakset vartissa?

Mitkä on sun vinkit niihin hetkiin, kun liikunta-aikaa on maksimissaan puoli tuntia?

-Karoliina-

Kommentit (2)

Satsasin korona-aikaan spinning pyörään, ja sillä puoli tuntia on jo kova! Tämä toki vaati rahaa pyörään satsaukseen ja myös kotoa tilaa pyörälle. Ei ulkona fillarointikaan huono ole. 🙂

Korttipakka treeni kotitreeninä on myös hyvä: valitaan neljä liikettä (jokainen maa vastaa yhtä liikettä), ja jokaista tehdään aina pakasta nostetun kortin osoittaman luvun verran. Esim. pata on burpee, ja kun nostaa sekoitetusta korttipakasta pata nelosen, tehdään neljä burpeeta. Sitten vaan seuraavaa liikettä perään. Kaverin/ puolison kanssa vielä kivempaa. Itse voi valita, onko ässä 1 vai 14. 😉 Liikkeet oman maun mukaan: esim joku itselle mieluisa vatsalihas liike, joku liike yläkropalle (punnerrus, dippi tms), joku kun nostaa sykettä enemmän (esim. kyykkyhyppy, haarahyppy, burpee) ja sitten vaikka kyykky, askelkyykky tai jos köytyy kahvakuulaa, niin heilautus.

Lasten kanssa saa myös liikettä niveliin: hippaa, pihasählyä, jalkapallon potkimista, trampoliinia, fillarointia tai vaunu/ rataslenkkiä yhdistettynä puistoiluun. Taaperon perässä kun tekee kaikki kyykyt, mitä hänkin, niin kyllä siinä toistoja tulee. 😀

Lantionpohjajumppa!

Pilates tai jooga, youtubessa kivoja videoita.

Niskan/ selän jumpat on kans kova juttu ja netistä kyllä löytyy ohjeita/ videoita.

Kiitos vinkeistä! Tuo korttipakkatreeni onkin tuttu, mutta melkein jo unohtunut.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X