Erilainen viikko takana
Jopas meillä on erikoinen viikko takana. Mies lähti tiistaina reissuun ja palasi äsken kotiin, kun taas me tytöt oltiin talon vahteina keskenämme. Alun alkaen olin suunnitellut vähän aktiivisempaa viikkoa, mutta puolikuntoisuus vähän hidasti viikolla tahtia. Toisaalta oli myös ihanaa vaan käpertyä iltapäiviksi kotiin vilttien alle katsomaan telkkaria ja lukemaan kirjoja. Tuntui, että tytötkin nauttivat vähän rauhallisemmasta menosta. Iltaisin mä menin nukkumaan F:n kanssa yhtä aikaa, ja yritin nukkua oikein paljon, vähän varastoonkin.
Onneksi tultiin kuntoon viikonlopuksi. A:n sisko tuli tyttöjen serkun kanssa viikonlopuksi Tampereelle, joten me vietettiin paljon aikaa heidän ja A:n äidin kanssa. Perjantaina syötiin anopilla, lauantaina käytiin yhdessä Kauppahallissa ja tänään sunnuntaina tytöt olivat mamilassa hoidossa, kun minä ja F oltiin myymässä Inch Storen second hand -tapahtumassa. Kyllä vähän ulkoiltiinkin eilen, vaikka sää oli hyytävä.
Oli super hauskaa nähdä ihmisiä pitkän introverttiviikon päätteeksi. Tuntui ihan juhlalle laittaa farkut jalkaan ja ripsaria naamaan.
Viikon yksi ehdottomista kohokohdista oli se, kun ystävän mies tuli tekemään meille vähän maalaushommia viikonloppuna. Niin ja samalla laitettiin mm. ikkunalauta ja uusi peili. Nyt meillä on ihan uudennäköinen olohuone, jes!
Ihanaa alkavaa viikkoa!
-Karoliina-
*neule saatu American Dreams