Miten möhlin ystävyyssuhteeni…kerta toisensa jälkeen
Tänään ilmestyi taas uusi jakso Balanssin anatomiaa. Jaksossa juttelen mun ystävän, valokuvaaja Janita Aution kanssa ystävyydestä. Niin ja sosiaalisten suhteiden vaikeudesta, ujostelusta, yksinäisyydestä, vanhoillislestadiolaisuudesta ja siitä, mitä tarkoittaa, kun on “harmaa kivi”. Mutta ei siitä tässä postauksessa sen enempää: Kuunnelkaa BookBeatista, Storytelistä ja Nextroystä, jos aihe kiinnostaa.
Mä kerron nyt tässä sen sijaa sellaisia asioita ystävyydestä, jota en ole varmaan koskaan avannut täällä blogissa, enkä oikein muuallakaan. Nämä on sellaisia aiheita, joita en ole ehkä aikaisemmin tiedostanut, joten niistä on sekin vuoksi ollut vaikea sanoittaa.
Mä en ole koskaan kokenut olleeni ujo. Hölisin koululuokassa aina liiaksikin asti, ja aina löytyi kavereita ja myös se tytöille tärkeä bestis. Tosin bestis vaihteli, draamaa oli, kuten aika usein ainakin omaan kouluaikaani tyttöjen keskuudessa. Mä aloin kuitenkin todella varhaisessa vaiheessa (14 vuotta) seurustella ns. vakavasti, ja samalla se vaikutti valtavasti myös siihen, millainen rooli ystävillä oli. Tai pikemminkin: Ei ollut.
Me oltiin mun teiniaikaisen poikkiksen kanssa yhdessä yliopiston tokaan vuoteen asti, joten mun koko yläkoulu- ja lukioaikaa leimasi se, että ystävät tuli koko ajan ns. kakkospaikalla seurustelukumppanin jälkeen. Minä ja me poikkiksen kanssa vietettiin aikaa yhdessä ystävien kanssa, mutta aika vähän tehtiin asioita erillään. Tähän toki vaikutti se, että 5000 asukkaan kylässä, jossa kaikki samanikäiset oli meidän kanssa samalla luokalla, piirit oli muutenkin kovin pienet. Eli päätös ei ollut mikään “tässä nyt ollaan koko ajan rinnatusten”, vaan siihen tilanteeseen ikään kuin ajauduttiin vähän vahingossa.
Kun myöhemmin erosin ja aloin seurustella useammankin kerran uudelleen, jotenkin tiedostamatta noudatin samaa kaavaa kuin ekalla kerralla, vaikka Hankasalmen jäätyä taakse Helsingissä olisi ollut ihan mahdollista pitää kiinni myös täysin omista menoista ja omista piireistä. Toisin sanoen kun aloin seurustella, otin uuden kumppanin ystävät (ja tyttöystävät) omaksi ystäväporukakseni, ja kun erottiin, käytännössä menetin aina lähes koko tukiverkkoni, koska totta kai ex-kumppanin alkuperäiset ystävät jäi usein eron jälkeen vain “hänelle”. Mä möhlin siis ikään kuin vähän vahingossa – Ajattelin, että olen joustava ja kiva tyttöystävä, joka solahtaa porukkaa kuin porukkaan, mutta en ajatellut, mitä siitä voisi seurata.
Kun erosin esikoiseni isästä, päätin, että mä haluan rakentaa tällä kertaa oman porukkani, joka ei heilahda, vaikka elämässä kävisi miten. Onneksi vuosien saatossa mulle oli jäänyt läheisiä ystäviä sen verran, ettei koko omaa possea tarvinnut rakentaa tyhjästä, mutta ymmärsin myös sen, että osa heistä oli pysynyt matkassa vain Pyhällä Hengellä. Tästä syystä Tampereelle muutto oli mulle tosi iso shokki, koska koin tosi ristiriitaisia tunteita siitä, että taas kerran olin tullut puolison maille ja hänen elämäänsä, ja pelkäsin, että menetän kaiken oman, jos mun kaikki kontaktit liittyisi häneen. (Onneksi pelko oli tosi turhaa, ja nykyisin mulla on Tampereella sekä yhteisiä ja omia ystäviä niin paljon, ettei koskaan ennen.)
En ole tänä päivänäkään mikään vuosisadan ystävä siinä mielessä, että muistaisin jotkut nimipäivät tai soittelisin alvaariinsa. Itse asiassa INHOAN puhelinsoittoja!Mutta sen tiedän, että mun ympärillä on ihania, hyväsydämisiä ja lojaaleja ihmisiä. Ja sitä pyrin olemaan myös heille!
Ja joo, näen joitakin rakkaimista ystävistäni aivan liian harvoin, mutta toisaalta: Samassa veneessä ollaan! Kaikilla muillakin on ruuhkavuodet, kaikki me painimme sanojen haasteiden kanssa. Silti mä uskon vahvasti, että nämä mun kolme-nelikymppish vuosia hankitut ja toisaalt ylläpidetyt suhteet kestää ihan aina. Ehkä just tässä iässä ei tarvitse laittaa parisuhdetta ja ystävyyssuhdetta jonnekin paremmuusjärjestykseen, vaan ymmärtää, että erilaiset ihmissuhteet on rikkaus, eikä niitä tarvitse verrata keskenään. Tosin: Sekin on superihanaa, jos voidaan puolison JA PERHEEN kanssa ystävystyä toisiin pariskuntiin ja perheisiin. On aivan mahtavaa, että oma puoliso voi uskotua vaikka mun ystävälle tai tämän puolisolle. Tai että mun ystävän lapset on tärkeitä omalle lapselleni. Se on sellainen ystävyyssuhteiden multihuipentuma!
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
