Raskas syksyn alku

Se, millä tahdilla (tai pikemminkin “tahdilla”) olen tänne blogiin ehtinyt kirjoitella, kertoo tosi paljon tästä syksystä. Ja juuri siksi, että olen jo kauan kaivannut vapaata naputtelua tietokoneen näppäimistölle, saatte nyt lukea tällaisen tavallisen kuulumispostauksen. 

Elikä siis. Arki on vyörynyt tänä syksynä jotenkin erityisellä tavalla niskaan. Meillä oli jotenkin aivan vuosisadan kesäloma, ja siksi onkin ollut melko kylmää kyytiä, että syksy ei ole ollut mitenkään erityisen leppoisa. 

Vaikea edes sanottaa, miksi tämä syksy on ottanut voimille enemmän kuin arki yleensä.  Koska ei meillä ole lasten harrastukset mitenkään kuormittavia ja muutenkin varsinkin lapset on pysynyt paljon terveempinä (kop kop) kuin männävuosina. Silti olen ollut monena viikkona jo tiistai-iltana sellaisessa fiiliksessä, että onpa tässä rankka viikko jo takana. 

Kun olen kuulostellut omia olojani, välillä tosi stressaantuneitakin, huomaan, että pari sellaista asiaa, jotka on ennen ollut meillä/mulla hallinnassa, on nyt vähän rempallaan. Olen ensinnäkin sairastellut itse loppukesästä ja nyt syksystä. Infektioiden lisäksi myös sellaiset mun pitkäaikaissairaudet, jotka on ollut vuosia hallinnassa, on kiusanneet nyt viime kuukausina erityisen paljon. Endometrioosi ja IBS tuntuu heränneen taas “eloon”. Ja kun ne jyllää, koko olosta tulee myös henkisesti jotenkin tosi raskas ja epämiellyttävä.

Toisekseen taantuma on vaikuttanut monella tapaa työntekoon ja ihan jos siihenkin, millä fiiliksellä työelämässä ja yrityselämässä nyt toimitaan. Kun on pari vuotta puhuttu sodasta ja taantumasta, kyllä sellainen tietty flow on kadonnut musta monella alalla, monissa eri keskusteluissa ja palavereissa. Se tekee olosta väkisinkin vähän pelokkaan ja ahdistuneen. Se, missä ennen koronaa tuntui,että kaikki on yksityiselämässä ja busineksessa mahdollista, tuntuu kovin kaukaiselle mind setille just nyt.

Mä olenkin yrittänyt nyt keskittyä erityisen paljon uneen, palautumiseen ja ulkoilmaan. Niin ja mikrotaukoihin kesken työnteon ja perhe-elämän. On jotenkin paradoksaalista, että silloin, kun eniten lempeyttä ja palautumista kaipaa, tuntuu sille, että sitä on vaikeinta ottaa. Tulee fiilis, että “en mä nyt kyllä millään ehdi” tai “ei tässä nyt mitään syvähengitystä voi tehdä, kun on sata asiaa to do -listalla”. Mutta just silloin, eli just nyt, itsensä hellimiseen pitää erityisellä tasolla kiinnittää huomiota. Tämmöisen lisäksi olen pyrkinyt karsimaan kaikkea turhaa sählinkiä elämästä. Käytännössä se on tapahtunut niin, että olen kieltäytynyt monesta kivastakin kutsusta ja tapahtumasta, kun en halua, että kuormitus on liian suuri. Nyt pitää palautua erityisen paljon kotioloissa. 

Niin ja kaiken tämän lisäksi keskityn hyvään mieleen. En lue juuri uutisia ja kirjoiksikin valikoituu kepeät rakkauskirjat. Tällä hetkellä menossa Maija Kajannon Taatelitalvi, joka on osa Kahvila Koivu -sarjaa. Suosittelen!

-Karoliina-