Laihdutustuloksia Babyfitin tuella

Synnytyksen jälkeen yritin luottaa siihen, että kilot kyllä putoavat täysimetyksellä. Näin ei kuitenkaan käynyt  vaan vaa’an lukema alkoi jopa kivuta ylöspäin, joten päätin tehdä muutoksen ruokavaliooni ja ottaa taas liikunnan mukaan arkeen. Otin salijäsenyyteni pois tauolta, mutta oli hyväksyttävä se fakta, että vauvan kanssa ja etenkin imettäessä, salille ei päässyt tuttuun tapaan. Siinä kohtaa muistinkin Babyfitin, jonka kanssa aloitin yhteistyön kesällä ja olin laittanut tauolle ennenaikaisten supistusten alkaessa.

Olen kirjoittanut aiemmin Babyfitin tuomasta avusta kropan valmistamisessa synnytykseen, Babyfitin synnytysvalmennuksesta, Babyfitin roolista synnytyksestä palautumisessa ja Babyfitin käytöstä yleisesti.

Miten Babyfit sitten on auttanut minua painonpudotuksessa? Babyfitin monipuolisesta liikuntavideovalikoimasta löytyy aina jotain sen hetkiseen mielentilaan sopivaa, jotta pääsen treenaamaan kotona kun ei ole mahdollisuutta lähteä salille. Yksi parannusehdotus minulla olisi Babyfitin suuntaan: lisätkää treenivideoihin kahvakuulailua! Tai miten olisi vaikka kahvakuulatreeni, jonka voi suorittaa vauvan nukkuessa, mutta liikkeet voi vaihtoehtoisesti tehdä myös vauvaa kuulana käyttäen. Treeni yksinään ei kuitenkaan auta laihtumisessa vaan seuraksi tarvitaan oikea ruokavalio. Etenkin minulle, jolla on laihdutuksen kanssa vähän huononlainen tausta, on tärkeää saada taitava personal trainer auttamaan ruokavalion kanssa. Ruokavalion lisäksi personal trainer tietenkin motivoi ja neuvoo harjoituksissa.

Käyn keskustelua personal trainerini kanssa ruoka- ja liikuntapäiväkirjan kautta. Hän kyselee kuulumisia, jos en ole itse kirjoittanut mitään, vastaa kysymyksiini, neuvoo hyviä ruokalajeja, auttaa asettamaan realistiset tavoitteet ja mikä tärkeintä; auttaa saavuttamaan ne tavoitteet. Personal trainer neuvoo jokaiselle ihmiselle yksilöllisen ruokavalion ja treeniohjelman, joten niissä en valitettavasti osaa teitä auttaa, mutta tässä on yksi näistä monista viisaista viesteistä, joita PT:ni minulle lähettelee: ”Tavat ovat tärkeimpiä. Numerot seuraavat aina niitä. Ei koskaan toisinpäin. Eli kun jokin tapa tulee päivittäiseen elämään, niin sitten siitä saa jonkin numeron palkinnoksi. Siihen on oltava tyytyväinen, koska olemme yksilöllisiä. Jollekkin ateriarytmin muutos on -4 kg ja jollekkin toiselle -2.”

Ennen raskautta

Ennen raskautta

Minulle tuli 24 raskauskiloa ja lisäksi ns 10 yrityskiloa. Yritysaikana kun kroppani oli laihtumisesta aivan sekaisin, vedin syömisen kanssa vähän överiksi ja lihoin nopeasti 10 kiloa. Nämä 10 kiloa aion kuitenkin nyt pitää ja haluan pudottaa vain tuon 24 kiloa. 5 kiloa jäi synnärille ja kiloja tuli siis pudotettavaksi 19. Näistä 19 kilosta olen nyt pudottanut 10, eli vähän yli puolet, 9 kiloa jäljellä. Tavoitteena on pudottaa ne toukokuuhun mennessä. Ensimmäiset 10 kiloa lähtivät vielä suhteellisen nopeasti, koska niissä oli paljon raskauden jälkeistä turvotusta, mutta näiden loppujen kanssa saakin sitten taistella kovempaa ja kauemmin. Ja toki parempi niin, ettei paino vain sinkoa takaisin ylös.

Blogi27 (3)

Uskon, että Babyfitin avulla onnistun pääsemään näistä raskauskiloista eroon paljon tehokkaammin, nopeammin, terveellisemmin ja pysyvämmin, kuin miten siinä olisin omin avuin onnistunut. Kesäkuntoon 2014 siis! Onko jollain muulla raskauskilojen pudotusta meneillään? Millaisia keinoja te käytätte kilojen pudottamiseen? Onko joku onnistunut pudottamaan kilonsa jollain tehokkaalla tavalla, josta haluaisit vihjata?

Tämä postaus on osa Babyfitin kanssa yhteistyössä toteutettua postaussarjaa.

Ps. Huomenna tulee meidän Erilaiset äidit -jakso ja sielläkin saattaa olla vähän aiheesta juttua.

Kommentit

57 kommenttia
Avatar

Heippa!

Minulle esikoinen syntyi heinäkuussa 2012. Raskauskiloja tuli +26kg. Poika syntyi sectiolla ja imetin epäsäännöllisen säännöllisesti 6kk. Tuon puolivuotta tein pitkiä vaunulenkkejä päivittäin.

Tammikuussa 2013 aloitin kunnon kropparempan säännöllisellä syömisellä sekä kuntosalilla ja jumpissa käymisellä.

Heinäkuussa vietimme häitämme ja hääpäivänä olin synnytyksestä tiputtanut painoani 30kg eli olin n.4kg pienempi mitä ennen raskautta.

Mun ohjeeni on juuri ruokailun säännöllisyys. Olen pahin napostelija ja voisin elää mm.leivällä 😀 Kun jätin leivän pois, söin aamusin puuroa ja sokeritonta mehukeittoa sekä 4h välein aamupalasta säännöllisesti peruskotiruokaa lautasmallin mukaan niin sain oikein hyviä tuloksia aikaan. Ekat 3viikkoa olin täysin herkuttomalla ja tämän jälkeen pidin kerran viikossa herkkupäivän. Vettä muista juoda paljon (2l päivä) 🙂

tsemmpiä!

Näytät oikein terveelta ja upealta naiselta <3

Avatar

Hei,

Itse pudotin ennen raskaaksi tuloa 10kg (lähtö 65). Ne kilot tuli raskausaikana melkein tuplana takaisin. Raskauskiloja tuli 17. En synnytyksen jälkeen käynyt vähään aikaan vaa’alla, mutta aika hyvin niistä kiloista jäi sairaalaan. En varsinaisesti kuitenkaan aloittanut laihduttamaan uudelleen vaan jatkoin siitä mihin ennen raskautta jäin. Alunperinkin muutin ruokavaliota ainoastaan siinä, että vähensin nopeita hiilareita eli vaaleaa pastaa, leipää jne ja lisäsin hyötyliikuntaa. Niillä vinkeillä sain hyvät tulokset. Ensimmäisestä neuvolastakin on nyt pudonnut 4kg. Paino on nyt 51kg. Mielikuvitukseni ruuanlaiton suhteen on kuitenkin nolla. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan jos vain sellaisia sinulta löytyy. Mitä teillä syödään? 🙂

Emilia Huttunen

Mä kaipaan itsekin ruokavinkkejä! 😀 Tällä hetkellä mun annokset koostuu lähinnä salaatista, uunivihanneksista, kanasta ja lohesta. Ruokajuttuja tulee kyllä lisää kun teen vielä noista pt jutuista postausta! 🙂

Avatar

Ihana Emilia!! Voi että 🙂 vaikutat niin huipputyypiltä!!! Tultais ihan varmasti juttuun 😀

Emilia Huttunen

Aaw voi kiitos! Varmasti tultais jos oot aina noin ihana 😉

Avatar

Voikohan mua enään luokitella raskaukilojen pudottajaksi? Synnytyksestä kun on jo vuosi ja 3kk ;o

Kuitenkin siis, raskausaikana tuli painoa +30kg, nyt niistä on vielä jäljellä 7kg, mutta luulen, ettei mulla ole mahdollisuutta enään siihin painoon mitä oli ennen raskautta, kun kroppa muuttunut ja lihashan painaa enempi kun läski, eli realistisemmin, mulla on pudotettavaa vielä 3-4kg niin olen tyytyväinen.

Kiinteytyminen onkin asia erikseen.

Mun nimi/nimimerkki linkkaa mun blogiin ja sielä on välilehti ´´laihdutus” josta löytyy mittoja, kuvia ja linkkejä aiheen kirjotuksiin, jos kiinnostaa käydä kurkkii mun urakkaa 🙂

Emilia Huttunen

Tottakai luokitellaan, eihän siinä kilojen pudotuksessa oo mitään aikarajaa 🙂 toiset pudottaa raskauskiloja jopa 10 vuotta 🙂 Kiitos, meen kurkkimaan! 🙂

Avatar

Sulla on hyvä asenne näitä tälläsii kohtaan, voiku itsellänikin ois 🙂

Emilia Huttunen

Voi kiitos 🙂

Avatar

Itellä tuli raskauden aikana reilu 30 kg.. Synnärille jätin n.8kg ja vaikka täysimetin niin ei kyllä lähtenyt kilon kiloa..söin terveellisesti ja kävelin vaunulenkkejä, eikä siltikään tuloksia tullut. Vasta myöhemmin (tytön ollessa n. 9kk) otin itseäni kunnolla niskasta kiinni ja aloin juomaan runsaasti vettä (n2-3l) päivässä ja syömään pelkkiä hedelmiä, kasviksia ja lihaa, lenkkeilyä en lisännyt tai vähentänyt. Nyt tyttö 11kk ja minä siinä painossa, missä ennen raskautta!

Pidän todella paljon blogistasi, olet vaan niin ihana persoona! 🙂

Ps. Innolla odottelen huomista Erilaiset äidit jaksoasi.

Emilia Huttunen

Kiitos paljon! 🙂 Kuulostaa tosi samalta kun mulla!

Avatar

Minäkin lihoin raskausaikana yli 20 kg. Söin kuin porsas enkä liikkunut väsymykseltäni juuri lainkaan… Synnärille jäi onneksi huikeat 10 kg ja päätin laihtua vielä sen 12 kg, joten vähensin hiilareita ja ostin vihreätee kapseleita 🙂 tähän kun lisätään täysimetys ja vaunulenkit ja joka iltaiset jumpat, olen laihtunut yht.7kg, n.1kg viikossa. Tsemppiä sinne, hyvältä näyttää 😉

Emilia Huttunen

Vautsi, upea saavutus! 🙂

Avatar

Oot saanu kyllä hyviä tuloksia, selvä ero noiden 2 kuvan välillä! 🙂

Emilia Huttunen

Kiitos! 🙂

Avatar

Kun ostin Babyfit -jäsenyyden, minulle luvattiin muistaakseni 70 liikuntavideota. En löydä kuin muutaman kuitenkaan! Osaisitko Emilia tai joku muu neuvoa, mistä loput videot löytyy?:)

Emilia Huttunen

Mulla näkyy joku 70-80 videota, siellä raskausajan alla on omansa, loppuraskauden alla omansa, vauva-ajassa omansa ja lisäksi siellä on ruokavideoita, ja sitten vielä personal trainerin osiossa on paljon videoita 🙂

Avatar

Okei, olin itse käyttänyt vain tuota vauva-aika -osiota, en hoksannut että tietysti osa käytettävissäni olevista videoista on raskausajan videoita. Enemmän näyttää olevan noita videoita raskausajalle kuin vauva-ajalle, mutta jospa niitäkin tulisi enemmän sivuston kehittyessä..! 🙂

Avatar

OOT IHANA!!!!!! 🙂 <3

Emilia Huttunen

Haha voi kiitos 😀

Avatar

Hiukan aiheen vierestä, mutta tuli tosta yrittämisestä mieleen, et kuinka kauan yrititte avaa ja kuinka kauan noah-micheliä? 🙂 T:tokan yrittäjä

Emilia Huttunen

Ava tuli e-pillereiden läpi, Noahia yritettiin sitten kauemmin tuloksetta, mutta se oli mun epäsäännöllisen kierron syytä, heti kun kierto saatiin kuntoon niin tärppäsi 🙂

Avatar

VAU, upeaa. Susta on kuoriutunu todellinen lady!

Emilia Huttunen

Hih kiitos!

Avatar

ompas tosi hyvä vartalo noissa ennen raskautta kuvissa

Emilia Huttunen

Oonko kauheen itserakas jos vastaan, että eikös ookin? 😀

Avatar

Miks mulle tosi osittain olo, että tää on puoliks jopa pahalla sanottu? Ikään kuin kellään ei olisi tiedossa, että noiden kuvien ”kauneuden” takana on sairaus.

Itsellä ollut kanssa koko elämän kamppailua oman kropan kanssa, mutta silti olen aina ihannoinut vähän muodokkaampia naisia, vaikka itsellä moinen aiheuttaa jonkin sortin ahdistusta. Emilia on ehdottomasti naisellisempi nyt! Tuo tyttömäinen olemus kannattaa jättää jo taakse, naisellinen vartalo on monin kerroin kauniimpi aikuisella naisella!

Avatar

4 kertaa viikossa kuntosalia ja 1-2 jalkapalloharkat viikossa. Hitaasti, mutta varmasti. Vielä kun saisi noita herkkupäiviä vähennettyä. Kaksoset 10kk ja lähtöpainon alla ollaan jo. Ihannepainoon matkaa 5kg (kaikki tällä hetkellä vyötäröllä). 😀 kyllä se siitä lähtee.

Emilia Huttunen

Tosi hienosti lähtenyt! 🙂 Onnea!

Avatar

toivottavasti teet tästä laihduttelusta väliajoin postauksia, mielenkiintoista lukemista 🙂 itse oon jo raskauskilojen laihduttelun loppusuoralla ja laiskuus on iskenyt 😀 no jos jotain positiivista niin oon saanu painon pidettyä samassa vaikka urheilu on vähän niinku jäänyt..

ekasta raskaudesta +20kg tuli lissää. lähtöpaino oli 48kg->70kg 😀 pituutta mulla on huimat 160cm. siitä sit onnistuin eka pudottaa 7kg mut sit laiskistuin koska mun ei ollut koskaan ennen tarttenu nähdä mitään vaivaa et olisin laiha. ennen sitä pysty vetää vaikka joka päivä mäkkisafkaa ilman et se mihinkää vaikutti. no tokan raskauden alussa paino sit oli taas kivunnut sinne 70kg, 71kg tarkkaanottaen. raskauden lopussa painoin 81kg ja siitä sitte sairaalaan jäi n.4kg. eli kotiin tuli 77,3kg painavana ja sektioarven kanssa joten siinä ei hirveesti viel voinnu asialle mitään. mutta näin 13kk siitä tapahtumasta painan nyt 63kg. matkaa olis vielä n.3-6kg, ei tota osaa pähkäillä. vielä enemmän mistä oon tyytyväinen niin vyötärön ympärys! siitä on lähtenyt yli 20cm!

Emilia Huttunen

Vautsi, huikeasti lähtenyt senttejä! 🙂 Tsemppiä loppurutistukseen! Mä voisin näistä vikasta 9 kilosta tehdä kolmen kilon välein postaukset! 🙂

Avatar

Pakko sanoa, että vaikka sulla on ollut todella kaunis kroppa ennen raskautta, niin pidän enemmän noista uusista kuvista! Näytät paljon naisellisemmalta, aikuiselta naiselta ja äidilliseltä, mikä on mun mielestä vau!:) kauniita kuvia! Älä reenaa itseäsi nuoren tytön näköiseksi! 😀

Avatar

samaa mieltä! 🙂 tosin tee toki, miten parhaalta tuntuu. <3

Avatar

Raskauskilojen pudottamisesta ei ole kokemusta, mutta laihduttamisesta noin muuten on – tai lähinnä yrityksestä kiinteytyä ja näyttää vähän timmimmältä. Vedin alkuvuonna vajaa neljä viikkoa Jutan Superdieetillä, ja tulokset oli ihan älyttömät. Mun lähtöpaino taisi olla siinä jossain 58 kilossa ja muutamassa viikossa paino tippui 52 kiloon. Toki vauhti, jolla painoa tippui, oli ihan hurja eikä varmastikaan ihan terve, ottaen huomioon että mun normaalipainoni olisi luultavasti jossain 58-60 kilossa. Syömiset hoidin siis orjallisesti Jutan ohjeiden mukaan, liikuntaa harrastin omien tottumusteni mukaisesti. Kävin viidestä kuuteen kertaan lenkillä, noin 10 kilsaa per päivä. Kevyttä hölkkää ja välillä oli sellaisia päiviä, että hoidin lenkit reippaasti kävellen. Kotona tein lihaskuntoa omaa painoa apua käyttäen. Kyseisen neljän viikon aikana huomasi kyllä, että isoimman muutoksen tekee tosiaan se ruokavalio. Voisin siis suositella superdieettiä, jos se kiinnostaa. Se on muistaakseni tarkoitettu neljän (vaiko kuuden?) viikon ohjelmaksi, ei tosiaankaan sen pidemmäksi aikaa. Googlettelemalla löytyy mitä siihen kuuluu syötäväksi. Onhan se aika orjallista ja äkkiä alkaa sapuskat tökkimään, mutta tuloksia tulee taatusti. Pitää vaan varoa, ettei nälkä kasva syödessä ja homma lähde lapasesta ..

Avatar

Itselläni jäi raskauskilot laitokselle, raskauden aikana kiloja kertyi n. 15kg (painan 60kg ja pituutta löytyy 164cm) ennen raskautta aloitin kesäkuntoon kamppanijan, joka jäi melkein heti kesken huomattuani raskauden, minun tyttöni sai alkunsa myös e-pillereistä huolimatta kuten Ava. Nyt olen sitten koittanut uudestaan aloittaa tämän kesäkuntoon kamppanijan, vaunulenkkeilyllä ja ruokavalion muutoksella mennään vielä, mutta tavoiteena tosiaan olisi aloittaa myös salitreenit ja jumpat. Mutta hiljaa hyvä tulee 😉 Ja nyt on vielä pakko mainita, että odotan innolla illan erilaiset äidit jaksoa! 🙂

Avatar

Hei kun tänää tulee se sun osa erilaisit äideist iin onko mahollisuutta katsoa se jostai netistä jälkikäteen? Ei millään ehdi tvn ääreen illaksi:(

Avatar

ööööh.. katsomo??

Avatar

Erilaiset äidit-jaksot uusitaan aina moneen kertaan. 🙂

Avatar

täällä sitten ilmeisesti erillainen äiti ! syyskuussa synty tyttö raskauskiloja tuli 8, ne jäi kaikki laitokselle ja ny omasta painosta lähtenyt 12kg 😮 enpä ole ressannu asiaa raskauden aikana enkä sen jälkeen 😀 syönny kun hevonen ja kaikkea :DDD

Avatar

Eikä mikä ihana erilaiset äidit jakso!! Tulin nyt tänne vähän ehkä väärään yhteyteen kommentoimaan mutta kai tää näinki menee perille 🙂

Ihan itku silmäs kattosin koko jakson läpi, ootte nii sulonen perhe, oot tosi kaunis ja aito ihminen, susta huokuu semmone rauha ja rakkaus Avaa ja Topiasta kohtaan 🙂 Ja ihana mörökölliTopias 😀 Just tommone perus suomalainen mussukka. Ja miten sulonen on Ava ja Nomppu <3<3<3 Oon ihan rakkautta täys täällä, ootte ihania!

Avatar

Oi että, katsoin tänään Avalta teiän jakson! Ihana jakso, ja vaikutatte hyviltä vanhemmilta ja vaikutat hyvältä tyypiltä. 🙂 Ja tohon loppuun kun katsoin jaksoa ja puhuit syömishäiriöstä siinä, tuli mulle mieleen että haluun linkata pari blogia joissa puhutaan terveellisistä elämäntavoista ihanaan terveelliseen ja rentoon tapaan, ja niistä ite oon saanut ainakin niin paljon hyvää mieltä ja terveellistä pohjaa ylläpitää hyviä elämäntapoja. http://venlasavikuja.fitfashion.fi/ ja http://minifitness.fitfashion.fi/ Ja loppuun haluun sanoo vielä että ihan mahtava muutos tapahtunu sulla, ja oot kyllä tosi kaunis! 🙂

Avatar

kattelin juur erilaiset äidit ja oli ihana jakso! 🙂 ava oli aivan ihana!

Avatar

Katsoin juuri jakson ja haluan toivottaa onnea ihanista pikkuisista! Voimia syömishäiriön kanssa taisteluun! Muistathan, ettet kritisoi omaa ulkonäköäsi lasten kuullen, sillä sellainen muodostuu helposti osaksi lapsen omaa minäkuvaa. Toivon, että saat asiaankuuluvaa apua jostain. Kun sairastaa syömishäiriötä, laihduttaminen ei ole hyvä idea. Oikea ja normaali paino löytyy lopulta niin, että oppii tuntemaan itsensä ja pikku hiljaa huomaamaan sen, mikä todella tekee onnelliseksi. Sitä on kovin vaikeaa löytää ihan yksin, ja laihduttamalla se vain pakenee kauemmas. Mutta: Syömishäiriön kanssa ei ole pakko elää koko elämäänsä. Kiitos kun jaoit tarinasi! Toivottavasti joskus näet itsekin sen mitä me muut juuri televisiosta näimme: Olet kaunis.

Avatar

Moi! Olen lukenut blogiasi pidemmän aikaa. Kivalta vaikuttaa. Tänään katsoin jakson Erilaisita äideistä jossa olit mukana. Tuli kyllä aivan eri kuva sinusta kuin mitä olet täällä antanut. Välillä tuntuu että nautit julkisuudestasi anoreksian avulla tai koska olet nuori äiti.. Itsekin olen äiti ja syystä tai toisesta ollut myös tällainen ”turha”. No mutta tsemppiä sulle jatkossa! Sulla on ihana perhe! Tätä kommenttia ei tarvitse julkaista siksi että haluisin provota, halusin vaan välittää viestin Sinulle.

Avatar

Sanotaanko teillä Ava ihan niinkuin se kirjotetaan vai kahdella aalla? Katsoin teidän Erilaiset äidit jakson ja kuuntelin, että ihan kuin sanoisitte sen kahdella aalla. Itse olen Ava, yhdellä aalla 🙂

Avatar

Ja äskeseen hluun lisätä vielä yhen blogin jonka kirjoittaja on sairastanut ennen anoreksiaa ja nykyään on terve http://www.lindamanuella.fitfashion.fi :)!

Oot kyllä tosi rohkee ja upee mimmi:) hyvää loppuvuotta teiän perheelle! 🙂

Avatar

Moi! Ihan aluks haluan sanoa, että näytät nyt jo todella hyvälle vaikka synnytyksestä on vasta vähän aikaa! Itselleni tuli raskauden aikana 22kg, synnytysosastolle jäi 4kg ja 5vkoa synnytyksestä oli tippunut jo yhteensä 18kg. 3kk kohdalla oli tuo 22kg poissa ja nyt kun pikkuinen on 10kk olen 2kg laihempi kuin aikaisemmin. Ja se mikä tässä painon tippumisessa oli kummaa on se etten tehnyt juurikaan mitään! Käytiin vauvan kanssa kävelyllä, mutta siinäpä se. Olihan se mukavaa päästä omiin mittoihin, mutta liian nopea laihtuminen jätti jälkensä, ylimääräistä nahkaa on vatsan seudulla paljon :/ eli maltti on valttia 🙂 pysyy kroppa mukana siinä laihtumis prosessissa! Onnea nyt vielä ihanasta pojasta ja stemppiä reeneihin!

Avatar

Lausutaanko Avan nimi niinkun se kirjotetaan vai kahdella aalla? Terveisin Ava yhdellä aalla 🙂

Avatar

Hei, näin sinut tänään Erilaisissa äideissä. Et ole itsekeskeinen, jos käyt hemmotteluhoidoissa! Useamman äidin pitäisi muistaa rentoutua. Kaikki eivät tee samoja asoita rentoutuakseen, mutta sinun tapasi on sinulle paras. Itse en meikkaisi mennessäni synnyttämään, mutta ei se tee sinusta huonoa äitiä, jos teet niin. Tsemppiä vauva-arkeen ja itsesi hyväksymiseen!

Avatar

Ehkä vähän aiheen ohi, mutta missä olet ottanut jalanjälki -tatuointisi? Se on todella hieno! Vastaavanlaisen haluaisin itsekin vauvan synnärillä painetusta jalankuvasta.

Avatar

Hei! Katsoin erilaiset äidit jakson ja jotenkin tuntui että toistelit itseäsi kun joka välissä kaikkein ihaninta on vain se kunhan saat oman kroppas ja vaatteet takas. Toki ihan realistinen juttu ja kukapa ei haluais mut toivotaan ettei sairautesi kuitenkin kummittelisi taustalla. Olet kyllä urhea nainen <3 ps. Topias puhui vähän epäselvästi 😀

Avatar

Hei näin sinut Erilaisissa äideissä ja päätinki tulla blogiasi katseleen myös. Et minunkaan mielestäni ole yhtään pinnallinen jos käyt kauneushoidoissa yms. hemmottelemassa itseäsi. Äitikin saa ajatella itseään 🙂 Onnellinen äiti = onnelliset lapset. Samaistuin täysin raskauskilohuoliisi. Olen synnyttänyt esikoiseni 2kk sitten ja olin / olen myös harmissani painon noususta. Painoni nousi raskausaikana myös tuon 25kg. Oli todella vaikeaa hyväksyä vartalon muutoksia. Täysimetys on onneksi vienyt 15kg mennessään, mutta en kyllä iloitse vartalostani vieläkään. Äitiys on ihaninta mitä voi vain olla ja olen vartalolleni kiitollinen siitä mitä se minulle antoi, muutoksia on silti vaikea hyväksyä. Se ei minusta tee äidistä yhtään sen huonompaa tai pinnallisempaa jos miettii ulkonäköään myös lapsen saannin jälkeen. Tsemppiä sinulle! Olet rohkea kun tuot myös tämän puolen esiin 🙂

Avatar

Täälläkin yksi kommentoija erilaisista äideistä!

Meinasi päästä itku, kun olit niin reppanana synnytyksessä, ja kun olit niin suloisen helpottunut kun poika syntyi.

Yhdessä vaiheessa piti muistuttaa itselleni, kun puhuit kehosta ja meinasin ajatella että no ompa tärkeää, että sulla oli se anoreksia. Itsekin kyllä murehtisin ehkä jopa enemmän kuin sinä, vaikka minulla ei ole tuota ollut. Helppohan se on littanamahana päteä, miten toisen huolet ja ajatukset ovat turhia.. Kuitenkin jokaisessa kehonharmittelupuheenvuorossa sanoit senkin, että vauva on tärkein jne. Ja kukapa äiti ei muuttunutta kehoa haluaisi takaisin entiseen?

Että ei oikeasti jäänyt mitään pinnallista kuvaa. Jokainen sitäpaitsi hemmottelee itseään omalla tavallaan, oli se sitten nukkuminen, kynsihoito tai vaikkapa vuorikiipeily.

Avatar

Katsoin jakson erilaisista äideistä, onnea paljon vielä koko perheelle. Mieleeni jäi jaksosta, jossa pohdit kovasti oman ulkonäön merkitystä ja sitä, että ”kaikki sitä arvostelee”. Ihmisethän arvostelevat aina kaikkea, mutta ei siitä pidä välittää. Sinä olet tärkeä ja arvokas ihan omana itsenäsi. Nauti perheestäsi ja keskity vähemmän ns. itseesi ja oman ulkonäön tarkkailuun!

Avatar

Itselläni olen heti synnäriltä päästyäni miettinyt laihduttamista. Kävin hakemass Elixiakortin ja käynyt siellä.. Kokeilen myös tuota babyfittia… ongelmia minulla oli kirjautua sinne, toivottavasti saan sen toimimaan nyt… Saa nähä saanko koskaan laihdutettua! Stemppiä sinulle hyviä treenihetkiä 🙂

Avatar

Hei ja kiitos osallistumisestasi ja rohkeudesta väläyttää hetkiä oikeasta, omasta elämästäsi ja ajatuksistasi! Sairastuin anoreksiaan 15 vuotiaana, tauti muuttui pian bulimiaksi. Olin bulimikko odottaessani ja synnyttäessäni lapseni hieman päälle 30-kymppisenä. Onneksi uskalsin kertoa neuvolassa sairaudestani ja sain tavata viikottain psykiatriaan erikoistuneen sairaanhoitajan, sekä käydä gynekologin luona tsekkauksissa kuukausittain synnytykseen saakka. Olin laiha kuin tikku; 180 cm pitkä ja painoin synnytyshetkellä about 67 kg… Juu, litteä vatsa ja isot tissit heti synnytyksen jälkeen, mutta hyi H sitä kamala ruoan ja oksentamisen täyttä elämää! Huoli vatsassani kasvavista vauvoista, oma paha olo ja pettymys itseeni oli hirvittäävää! Olin ravannut kaiken mailman hoidoissa jne, tuloksetta vuosia. Toisen lapsen syntymän jälkeen tuli ”sisäinen ohjaus” uudenlaieen terapiaan. Sain vihdoin apua, joka tuotti tulosta, psykiatrisen vyöhyketerapian avulla. Tänä päivänä olen ollut oireeton (terve?) jo yli kymmenen vuotta. Ko sairaudet ovat ”pään sisällä” ja uskon, että niistä selviää sitten kun ongelman ydin selviää ja olet itse valmis parantumaan. Toivon Sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja voimia nauttia elämästä:)!

Avatar

Olen 2.vuotiaan tytön tyllerön äiti.Odottaessani esikoistani raskauskiloja tuli pikkasen rapiat 20kg,olin painon nousustani koko raskauden ajan aivan kauhuissani.

Minulla jäi laitokselle vain lapsen paino eli 2865g+istukka ja lapsivesi eli ei yhtään ylimääräistä.Olin kuullut kavereilta näitä hurjia juttuja että laitokselle jää melki kaikki tulleet kilot pyh noille puheille,en itse kuulunut tähän porukkaan todellakaan.

Minulla oli kova kiirus pudottaa tuo 20kg n.8kk omiin häihini mennessä..tuohon painon pudotukseen tuli pieni takapakki..tyttäreni ollessa n.7vk sairastuin ja aloin saamaan kortisonia suoraan suoneen joka kertyi elimistööni nesteenä 3kk ajan.Jotenka painon pudotus tuntui aivan mahdottomalta kun pudotettavia kuukausia jäi 4kk ennen häitä.Kuulin hyvältä ystävältäni Jutta Gustafsbergin dietistä,päätin koilla sitä ja kuinka uskomattomalta kuulostaa sain kaiken tuon 3kk pois ja sen jälkeen paino jatkoi vain laskemistaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä