Takaisin ylös!

Laihdutukseni lähti hienosti liikkelle, mutta saavutti stopin kaksi viikkoa sitten. Päätin palkita itseni pudotetusta 11 kilosta ottamalla pari päivää rennommin ja herkuttelemalla vähän. Noh, kaksi viikkoa on kulunut, en ole treenannut kertaakaan ja herkuttelen päivittäin.

Olen monta kertaa päättänyt aloittaa uudestaan, mutta se tuntuu liian vaikealta, aina sorrun siihen herkutteluun. Oli vaikea ymmärtää, miksi se on nyt näin vaikeaa, kun aiemmin laihdutus sujui ihan hyvin. Babyfitin personal trainerini kuitenkin auttoi minua näkemään valon. Stressin ja kiireen keskellä tapojen muutoksen yrittäminen on vain ajan tuhlausta. Muutos kannattaa tehdä pikkuhiljaa ja yrittää keksiä joku pieni juttu, mikä voisi motivoida jatkamaan terveellisiä elintapoja pikkuhiljaa. Personal trainerin neuvojen mukaan päätin illalla keskustellessamme, että seuraavana päivänä syön lounaaksi maukkaan salaatin ja pitäydyn poissa herkuista ja sitten voin illalla palkita itseni joulutortuilla. Tämä onnistui hyvin. Yritän nyt joka päivä syödä terveellisesti ja sitten palkita itseni jollain herkulla. Pikkuhiljaa se ”palkitseminen” sitten jää kokonaan pois, tai ainakin harvenee. Kokonaan ei kannata kieltäytyä, se johtaa vain ahmimiseen.

bf 012

En myöskään lähtenyt väkipakolla treenaamaan vaan noudatin pt:n neuvoa. Annoin itselleni aikaa ja tänään illalla lähden pitkästä aikaa salille. Huomenna jos Nomppu ei ole enää kipeä, pistän Babyfitin sivuilta vauvajumpan taas käyttöön. Laihdutuksen jatkaminen on yhtä vaikeaa kuin sen aloittaminen. Totaalinen muutos tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta pienillä vaivihkaisilla muutoksilla saa aikaan sen mitä haetaan; pysyvän muutoksen. Personal trainerini auttoi tajuamaan tämän.

Elämästä pitää pystyä nauttimaan, silloin laihdutuskaan ei tunnu niin pakkopullalta. Yritän koko ajan etsiä laihdutukseen liittyviä asioita, joista nautin. Nautin taulukoiden ja vertailujen tekemisestä, niinpä teen niitä nyt myös laihdutuksestani. Tarvitsen jotain ylimääräistä inspiraatiota näihin viimeisiin 8 kiloon, sillä ne tuntuvat olevan todella tiukassa. Ensimmäset 11 kiloa lähtivät suhteellisen helpolla, mutta näiden loppujen kanssa joutuu tuplaamaan vaivannäön. Tämän takia siitä on tehtävä asia, josta voin nauttia.

bf 020

Personal trainerini ohjeet luettuani aloin toden teolla miettimään, mitä kaikkea nautinnollista voisin laihdutukseeni ottaa. Minulle tuli mieleen muutama asia, jotka aion nyt toteuttaa. Nautin tanssimisesta muiden ihmisten kanssa, joten yritän nyt saada vakituisen lapsenvahdin sh’bam tuntien ajaksi. En yleensä ehdi ryhmäliikuntaan ja silloin käytänkin Babyfitin tanssivideoita, mutta kaipaan myös sitä fiilistä kun tanssitaan yhdessä ja lauletaan biisin mukana. Tämän fiiliksen löydän myös baarin tanssilattialta ja se onkin vaihe numero 2. Baari-ilta kokonaan ilman alkoholia, keskittyen pelkkään tanssimiseen. Hauska ilta kavereiden kanssa ja aamulla herää virkeänä ja onnellisena.

bf 024

Ajattelin myös alkaa tilata Fit -lehteä. Nautin lukemisesta ja saan Fitistä aina inspiraatiota, kun sitä salilla selailen. Ehkäpä jos niitä olisi aina kotona, liikunta tulisi helpommin osaksi arkea. Lehden kuvat timmeistä naisista myös antavat hyvin motivaatiota herkuttelun välttämiseen. Aion myös ottaa palkitsemiskalenterin käyttöön. Aina tietyn kilomäärän saavuttaessani, palkitsen itseni jollakin etukäteen määrätyllä materialla tai tapahtumalla. Lopullisen päämäärän saavuttaessani laitan normaalisti säästöön menevän rahasumman shoppailuun, jotta saan uusia istuvia vaatteita, mutta välietapeilla pitäisi keksiä nyt jotakin ideoita. Olisiko teillä ehdotuksia?

Blogi27

Ilman personal traineria laihdutukseni olisi varmasti stopannut jo kokonaan, nyt kuitenkin olen taas pikkuhiljaa pääsemässä treenaamisen makuun. Tässä ja nyt toteutan myös yhden vinkin, jonka pt:ni minulle antoi. ”Omassa hyvinvoinnissa pitää olla kirjallinen suunnitelma, siinä pitää olla mieluummin vähemmän kuin enemmän asioita, joita tavoitellaan. Se pitää pystyä pitämään silloinkin kun harmittaa ja arki yllättää. Oma tavoite on siis tärkeätä laittaa kirjalliseen muotoon. Hyvä tavoite on konkreettinen ja aikataulutettu ja se on myös julkinen. Eli mieti kenelle kerrot tavoitteestasi! Se motivoi sinua ja saat valitsemaltasi ihmiseltä tukea tavoitteeseesi. Niin kauan kuin asia ei ole paperilla, niin voidaan sanoa ettei se ole olemassa.”

bf 031

Olen kertonut tavoitteestani ystävilleni ja nyt kerron sen myös teille. Tavoitteeni on, että nämä loput 8 kiloa lähtevät toukokuuhun mennessä. Kesällä voin kulkea vapaasti bikineissä ja mahdun lempivaatteisiini. Teen tämän talven ahkerasti töitä, jotta voin nauttia kesästä. Kerran kuussa teen blogiin postauksen edistymisestäni ja toivottavasti sekin osaltaan motivoisi minua. Olen kyllä niin tyytyväinen, että lähdin mukaan testaamaan tätä Babyfitin palvelua. On upeaa kun sinulla on koko ajan joku asiansa osaava ihminen, jolta voit kysyä kaikkea, mikä askarruttaa ja joka osaa auttaa sinut takaisin ylös kun vajoat alas. Laihduttaminen on aina todella vaikeaa, mutta personal trainerin avulla se sujuu ainakin paremmalla mielellä!

Tämä postaus on osa babyfit.fi:n kanssa yhteistyössä toteutettua postaussarjaa.

Kommentit

22 kommenttia
Avatar

Fit-lehti oli nyt juuri alennuksessa jossakin!! puoleen hintaan puolen vuoden lehdet:) olisiko ollut 21.95€ 6kk 🙂

Avatar

Miten olisi välitavoitteesta palkinnoksi vaikka manikyyri, hieronta tai joku muu vastaava hemmottelujuttu? 🙂

Emilia Huttunen

Kuulostaa kyllä hyvältä! 🙂

Avatar

Mä keräsin raskausaikana +20kg joista sairaalaan jäi vain 5-6kg. Halusin ehdottomasti saada tuon kaiken pois, koska olen aina ollut melko hoikka niin tuo noussut paino oli aika kova paikka. Vauvan synnyttyä liikkeelle lähtö oli vaikeaa, aloitin pelkällä ruokavalion muutoksella ja reippailla vaunulenkeillä joilla tippuikin 5kg. Siitä palkinnoksi ostin itselleni kunnon sykemittarin! Sen jälkeen kävin salilla pari kuukautta ja paino tippui sen 5kg taas. Sitten tulikin kesä ja aloin juosta, loistavana motivaationa toimi sykemittari, oli ihan mahtava fiilis kun huomasi pikku hiljaa miten sykkeen keskiarvo laskee, en hengästy niin nopeasti ja jaksoin juosta pidempään. 🙂 Jatkoin juoksemista syksyyn asti ja yllätyksekseni huomasin että paino oli tippunut hujauksessa 10kg!:) Nyt tähän päivään mennessä (noin vuodessa) olen pudottanut 22kg, eli painan 7kg vähemmän mitä silloin kun aloin odottaa. Mulla motivaationa toimi sykemittarin paranevat lukemat ja se että annoin itselleni luvan päivittää vaatekaappia sitä mukaa kun kilot tippui ja vanhat jäi suureksi, mä myös myin kaikki mun liian suuret vaatteet niin sekin tekosyy on poissa ;D Pysyy paino kurissa kun mietin sitä miten paha mieli tulis jos joutuisin ostamaan isoja vaatteita uudestaan. 😀

Emilia Huttunen

Vau, huikea saavutus! Onnea!! 🙂

Avatar

Mulla on tavoitteena pudottaa 5kg painoa kesään mennessä! Otin projektin alussa mitat reisistä, vyötäröstä ja lantiolta. Vertaan aina kuun lopussa tuloksia lähtötilanteeseen ja edellisen kuun mittoihin. Asetan seuraavalle kuulle tavoitteen ja kirjoitan ylös mahdollisen palkintoni 🙂 Saan uutta intoa, kun huomaan edistystä 🙂 Tämän kuun porkkanana on uudet sisustustyynynpäälliset.

Emilia Huttunen

Mun pitäisi kyllä myös ottaa noi kaikki mitat ylös! 🙂

Avatar

Mulla ei raskaudesta kertynyt kiloja ja oli laihempi kun ennen raskautta(söin siis hyvin ja alkuraskaudessa oli jatkuva nälkä).. Mutta imetys ei meillä onnistunut ollenkaan ja mun karkas täysin painonhallinta.. Nyt paino huitelee melkein kymmenen kiloa korkeammalla ja siitä tahtoisin päästä eroon.. Mikä tosin tuntuu mahdottomalta.. :- On ihana lukea sun onnistumisista kun siitä saa itsellekin lisäpomtta jonkin asteiseen treenaamiseen.. 🙂

Emilia Huttunen

Se tuntui mullekkin mahdottomalta, mutta tässä sitä ollaan! 🙂 kyllä se siitä sitten kun löydät sen jonkun jutun mikä auttaa juuri _sua_ onnistumaan! 🙂 tsemppiä!

Avatar

Ootko oikeen jäsenenä nyt jossain salilla? Entä nyt ku muutatte tänne turkuun? Ootko ajatellu liittyä jollekkin salille? Onko lapsiparkki sellanen mikä on must vai olisko ennemmin kiva treenata naisten kanssa? Suosittelen ladylinea, lapsiparkkia ei oo mut ihana henki ja saa rauhassa treenailla. Ilmanen solkku ja infrapuna 😉 myös pt-palvelut on edulliset ja hyvät! 🙂

Emilia Huttunen

Mä käyn juurikin lady linella, se on ihana! 🙂

Avatar

Voi vitsit! Katoinki uusimman postauksen kuvasta et tuttu pukkari. Ei olla osuttu kertaakaa samaan aikaan mut mun naamasta varmaan paistaa kilometrien päähän läpi et oon sun lukia, ku joku kerta satutaan! 😀

Avatar

kiva kun kirjoitit laihdutuksesta ja sun onnistumisesta ja eteenpäin jatkamisesta! Oon ollut nyt reilu kuukauden täysin ilman herkkuja ja liikkunut melkein päivittäin, jonka seurauksena tähän mennessä on tippunut 5 kiloa. Jouluaattona annan itselleni luvan herkutella niin paljon kuin sielu sietää, mutta moni on varoitellut juuri tästä että herkuttelu jää helposti päälle. Itselläni ajatus ei käynyt mielessäkään, koska niin hyvin olen pystynyt herkuista kieltäytymään, eikä mun edes tee niitä enää mieli. Mutta toivotaan että pystytään jatkaa eteenpäin repsahduksista huolimatta! Tsemppiä sulle!! 🙂

Emilia Huttunen

Vautsi, hienoa! 🙂 toivottavasti sulla sujuu jatkossakin noin hyvin!

Avatar

mulla osi kanssa 8 kiloa tiputettava kesää mennessä..tuntuu mahdottomalta!!

Emilia Huttunen

Kyllä se siitä kun pääsee vaan kunnolla alkuun! 🙂

Avatar

Minkälainen sulla oli lähtötilanne? Katsoin edellisen postauksen kuvia ja ei mun mielestä sun tarvii enää 8 kg tiputtaa! Oot ihanan naisellinen 🙂 …ja me äidit saadaan olla vähän pehmeitä 😉

Emilia Huttunen

Kyllä mulla niitä kiloja on 😉 osaan piilottaa ne! 😀

Avatar

Palkitse itseäsi sellaisilla asioilla,joista pidät,mutta jotka eivät ole jokapäiväistä sulle.Saat siitäkin jo motivaatiota,kun jotain arjesta poikkeevaa on tiedossa. 🙂 Tsemppiä ja roppakaupalla intoa salille ja lenkkipoluille!

Emilia Huttunen

Kiitos!! 🙂

Avatar

Itse en ole ollut raskaana, mutta ylipainoa on ollut 15 kg kauan huonoista syömistavoista johtuen. Nyt olen reilun kuukauden syönyt terveellisemmin ja käynyt 3x viikossa salilla ja 3x viikossa lenkillä. Herkutellut olen vain itsetehdyillä smoothieilla ja muutaman kerran kahvittelemassa keksillä tai kuivakakun palalla.

Painoa on tippunut nyt 2 kiloa ja tavoite olisi, että toukokuuhun mennessä tippuisi 8 kiloa, eli sama tavoite kuin sullakin! Lopullinen tavoite olisi tiputtaa kaiken kaikkiaan 15kg eli 5kg jää tiputettavaksi kesälle.

Mielestäni avain laihduttamiseen on nimenomaan siinä, että omaksuu pikkuhiljaa uudet terveellisemmät tavat, mutta ei tee totaalikieltoja. Onhan se totta, että minultakin olisi varmasti voinut kuukaudessa tippua jo 5kg, jos en olisi herkutellut ollenkaan ja olisin ollut vielä tiukempi syömisasioissa. Mutta koska haluan pysyä terveenä ja saada tästä terveellisestä syömisestä ja liikunnasta elämäntavan, on mielestäni vain hyvä nauttia välillä smoothie tai muuta sellaista ”terveellstä herkkua”. Ei kai kukaan voi olla koko elämää täysin ilman herkkuja 😉

Mutta tosiaan, nuo smoothiet on ollut itsellä sellainen herkku, että en ole kaivannut karkkia tai pullaa. Ja kuvan perusteella itsekin nautit smoothiesta. Suosittelen ehdottomasti juomaan niitä! Saa vitamiinit ja makeannälän kuriin 🙂 Liikunnan jälkeen käytän smoothien pohjana maitorahkaa ja banaania, muulloin saatan laittaa vain rasvatonta, maustamatonta jogurttia, jolloin juomasta ei tule niin täyteen. Makeutuksena toimii tuoremehu, mutta mikäli juomasta haluaa vielä makeampaa ilman sokeria, suosittelen steviaa tai jotain kaloritonta mehua lorauttamaan hieman sekaan (esim. fun light). Tässäpä muutama ohje, joista itse pidän:

Piña Colada -smoothie 2 hengelle:

1.Purkki vähärasvaista rahkaa tai muutama desi rasvatonta maustamatonta jogurttia.

2. Purkki ananasmurskaa tai tuoretta ananasta oman maun mukaan.

3. ~1 dl kookosmaitoa

4. Halutessa hieman tuoremehua (esim. mango-appelsiini)

Marjainen smoothie 2 hengelle:

1. Purkki vähärasvaista rahkaa tai maustamatonta rasvatonta jogurttia pari desiä.

2. Jäisiä mansikoita, mustikoita, vadelmaa (ihan mitä vaan marjoja!)

3. 1-2 dl tuoremehua (esim. mango-appelsiini)

Hedelmäinen smoothie 2 hengelle:

1. Purkki vähärasvaista rahkaa tai rasvatonta, maustamatonta jogurttia pari desiä.

2. Banaania, mandariinia, päärynää (mitä tahansa hedelmiä oman maun mukaan!)

3. 1-2 dl tuoremehua (esim. mango-appelsiini)

Ja kaikissa smoothieissa sama juttu; ainekset blenderiin ja sekaisin, sen jälkeen kaadetaan lasiin ja nautitaan, helppoa ja nopeaa! 🙂 Ja terveellinen välipala myös lapsille.

Emilia Huttunen

Sun tapa kuulostaa kyllä juuri siltä parhaalta! 🙂 Kiitos hyvistä vinkeistä 🙂 ja tsemppiä projektiin! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä