Katoavat taisteluarvet

Olen käyttänyt Bepancaren raskausarpivoidetta nyt kolmisen kuukautta ja olen yhtä tyytyväinen, kuin aiemmissakin postauksissa! Vatsan iho on paljon pehmeämpi ja elastisempi ja palautuu hyvää vauhtia. Ajan myötä maha palautuu jonkin verran itsestään, mutta kun on kaksi kokemusta nyt takana niin kyllä tällä kertaa iho palautuu paljon paremmin ja annan siitä kaiken kunnian Bepancarelle. Arvet ovat vaalentuneet mielestäni todella hyvin. Niiden väri on muuttunut liilasta melko ihonväriseen, eivätkä ne häiritse enää niin paljon. Bepancare parantaa ihoa pikkuhiljaa, mutta mielestäni sen paras ominaisuus on se välitön apu; Bepancare vähentää arpien ärsytystä ja punoitusta jo ensimmäiselle käyttökerralla. Raskaana oleva ystäväni kokeili meillä yöpyessään minulta Bepancarea ja katseli suu auki mahaansa kun arvet näyttivät heti paremmilta.

Ihon rasvaamisesta on jo muodostunut rutiini, yhtä arkipäiväinen asia kun kasvojen rasvaaminen. Aiemmin kokeilemieni öljyjen ja rasvojen kohdalla rasvaaminen on ollut liian työlästä, enkä ikinä jaksa odottaa rasvan/öljyn imeytymistä, mutta koska Bepancare imeytyy nopeasti ja jättää ihon mattapintaiseksi, voin rasvata mahan vaikka lennossa juuri ovesta lähtiessä. En muista aina rasvata kahta kertaa päivässä, mutta yritän ainakin sen kerran ja se on riittänyt minulle hyvin. Topiaskin on huomannut, että vatsani iho tuntuu paljon pehmeämmältä ja arvet ovat vaalentuneet.

blogikuvat1

blogikuvat2

Itse käytän Bepancarea mahaan, koska raskausarpeni ovat suurimmaksi osaksi siellä, mutta Bepancareahan voi käyttää kaikkiin vartalon osiin. Eikä Bepancare ole ainoastaan raskauden aiheuttamille arville, vaan yhtälailla painonvaihtelusta tulleille venymäjäljille, tai vaikka miehille usein lihastenkasvusta aiheutuviin arpiin. Topiaksella on hauiksissa nimenomaan tuollaisia arpia, joten ajattelin seuraavaksi ottaa Topiaksen koekaniiniksi. Topias tosin on maailman huonoin huolehtimaan ihostaan, kuinka monta rasvaputelia oonkaan sille ostanut, eikä se ikinä käytä mitään, vaikka tarvitsisi.

Olen ollut todella tyytyväinen Bepancareen ja olen iloinen, että minut pyydettiin mukaan kokeilemaan sitä! Suosittelen lämpimästi kaikkia odottajia, synnyttäneitä tai muuten raskausarvista kärsiviä kokeilemaan Bepancarea. Aiemmat arvioni Bepancaresta löytyy täältä ja täältä. Onko teistä joku jo ehtinyt kokeilemaan?

Tämä postaus on osa Bayerin kanssa yhteistyössä toteutettua postaussarjaa.

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Hei kiva nähdä tällaisia vertailukuvia! Mulla ei kahdessa raskaudessa tullut raskausarpia lainkaan, mutta teininä arpia tuli valtavasti reisiin ja täastä syystä en ole 12 vuoteen halunnut uida julkisella paikalla. No on jotenkin niin arka paikka. Jossain vaiheessa himolenkkeilin ja se auttoi noihin arpiin aika paljon kun reidet kiinteytyi, mutta tuo rasva menee kyllä kokeiluun seuraavaksi 🙂

Avatar

Oletpa palautunut kauniisti!:)

Avatar

Näyttää kyllä todella hyvältä! Ja hei vielä, oli todella mukava jutella kanssasi Inspiration-tapahtumassa, olet aivan ihana ihminen<3 🙂

Avatar

Sehän ihan oikeesti toimii! 😀 Kunhan saan tän meidän pikkukakkosen ulos muutaman viikon päästä niin vois itsekin alkaa tuloksia kattelemaan…

Avatar

Tosi hienosti kyllä tepsii tuo rasva ja sun kroppa on muutenki jo huisin timmissä kunnossa! Toivottavasti saan itekki kropan tuohon kuntoon synnytyksen jälkeen. 7 viikon päästä ois laskettu aika ja VIELÄ ei yhtään arpea näkyvissä. En uskalla tästä vielä hehkuttaa koska katsoppas vain niin levahtaa tuon masuun ja kylkiin varmasti viikko ennen synntystä oikeen räikeän violetteina ja leveinä 😀

Avatar

Niin ja edelliseen kommentiin vielä, että ite oon käyttäny tuota samaa voidetta raskausviikoilta 16 asti, 1-2 kertaa päivässä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä