Uskallanko uskoa?

Uskonto merkitsee ihmisille eri asioita. Suurimman osan elämästäni uskonto merkitsi minulle pakollista kouluainetta. Ainetta, josta en suuremmin nauttinut. Yläasteella kuitenkin uskonto alkoi kiinnostaa enemmän, kun sen opiskelu alkoi olla enemmänkin vieraisiin kulttuureihin tutustumista, eikä enää sitä kuka oli Johannes kastaja blaablaa -settiä. Lukiossa kiinnostus kasvoi, suurilta osin uskomattoman uskonnonopettajamme ansiosta. Uskonnosta tuli yksi lempiaineistani, mutta sitä se nimenomaan oli; kouluaine. Uskonnolla ei ollut minulle mitään muuta merkitystä. En ikinä uskonut mihinkään jumalaan tai korkeampaan voimaan. Koko ajatus oli minusta absurdi, mutta samalla mielenkiintoinen. Mikä saa ihmiset uskomaan johonkin, jota he eivät voi nähdä tai todistaa olevan olemassa? Mikä saa ihmiset tekemään jopa todella radikaaleja tekoja jonkun puolesta, jota ei välttämättä ole edes olemassa?

Meidän suvusta ei löydy varmaan yhtäkään ihmistä, joka uskoisi jumalaan. Kuulumme lähes kaikki kirkkoon, mutta vain muodon vuoksi. Rippikoulu on meidän suvussa hauska tapa viettää kesää ja saada lahjoja. Pienestä asti minulle on opetettu, ettei jumalaa ole olemassa. Tai no pienenä meillä nyt ei aiheesta puhuttu, mutta ei meille myöskään yritetty sepittää taruja enkeleistä sun muusta. Kun ukki ja mummi kuolivat, meille sanottiin, että he ovat tähdellä ja katselevat meitä. Vähän isompina saimme sitten suoraan kuulla, että jumalaa ei ole olemassa. Kaikki ollaan oltu siitä samaa mieltä ja ihmetelty ja jopa naurettu joitakin uskonnollisia juttuja. Joku voisi sanoa, että heidän perheessään saa jokainen uskoa mihin haluaa, mutta meidän perheessä saisin vain pilkkaa ja ihmettelyä selväjärkisyydestäni, jos yhtäkkiä ilmoittaisin uskovani jumalaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ikinä kummemmin pohtinut koko asiaa, se oli vain oletus, että minä olen oikeassa, mutta ovat väärässä, mutta antaa kaikkien uskoa mihin haluaa. 18 -vuotiaana päätin erota kirkosta. Osansa siihen oli sen hetkisellä homoseksuaalisuuskohulla. Pohdin paljon uskonasioita ja etenkin buddhalaisuutta. Buddhalaisuus oli ainut uskonto, joka oli mielestäni oikeasti realistinen. Mitä enemmän tutkin buddhalaisuutta, sitä enemmän se alkoi tuntua omalta ja huomasin samaistuvani kaikkeen. Uskon buddhalaisuuden olevan täydellinen uskonto, elämäntapa, miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua. Jos kaikki olisivat buddhalaisia, maailma olisi paljon parempi paikka. Tuolloin syntyi päätös ”kääntyä” buddhalaisuuteen. En kuulunut temppeliin, enemmänkin vain päätin noudattaa buddhalaisuuden uskoja, joten kuulostaa hassulta puhua kääntymisestä.

Avan synnyttyä uskonnosta tuli yhtäkkiä osa arkea. Kokeilin pari kertaa rukoilemista ja tunsin oloni typeräksi. Harhailin vaunulenkeillä kirkon lähistölle ja mietin sisään menemistä. Kyselin ystävältä ja tutulta papilta uskonasioista. Oloni oli todella ristiriitainen, sillä ajatus siitä, että jotain voisi olla olemassa, oli vastoin kaikkia uskomuksiani. Minä uskon karmaan ja evoluutioon, en jumalaan. Kuitenkin Avan syntymä herätti minut ajattelemaan asiaa ihan uudella tavalla. Jos Avalle ikinä tapahtuisi jotain, lakkaako hän vain olemasta? En voinut hyväksyä sitä, että jokin niin kaunis ja puhdas voi vain kadota. Minun oli pakko saada uskoa, että on olemassa jotai muuta. Jotain parempaa kuin tämä maailma. Taivas, joku ylempi voima, joka huolehtii meistä. Sielu, joka elää aina, vaikka ruumis kuolee. Ensimmäistä kertaa uskonto alkoi tuntua järkevältä. Nimenomaan kristinusko. Ymmärsin vihdoin, miksi ihmiset uskovat jumalaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhtäkkiä oma elämä alkoi tuntua kärsimykseltä. Halusin uskoa jumalaan, halusin niin kovasti pystyä uskomaan. Yritin ja yritin, mutta en vain pystynyt. Tuntui epäreilulta, että joudun elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa. Miten ihanaa ja kaunista olisikaan elää uskoen, että joku pitää sinusta huolta ja kaikki koettelemukset tapahtuvat syystä. Tietää, että jos jotain sattuu, pääset parempaan paikkaan ja korkeampi voima huolehtii heistä, jotka jätät jälkeesi. Tätä minä tahdon lapsilleni. Tätä minä tahdon itselleni. Tuntuu, että omalla kohdallani on jo liian myöhäistä, mutta haluan että Ava ja Nomppu pystyvät uskomaan. Haluan, että he voivat elää vähän huolettomammin ja tukeutua johonkin parempaan. Jos jumala on olemassa ja minä en pääse taivaaseen, en voi kuitenkaan ottaa sitä riskiä, että Ava ja Nomppu eivät pääse.

En tiedä vieläkään uskonko jumalaan. Pohdin asiaa usein, mutta en ole päässyt mihinkään päätökseen. En tiedä voinko edes päästä? Olen liian rationaalinen ihminen, enkä osaa lukea tunteitani, en tiedä uskonko vai en. Tiedän vain sen, että tahdon kovasti uskoa, mutta järki sanoo, että se on tyhmää. En tiedä mikä sen määrittelee, olenko sitten jumalan silmissä hyvä vai huono ihminen? Usko? Teot? Ajatukset? Kaikki on niin epäselvää, enkä pysty uskomaan johonkin, joka ei voi suoraan kertoa minulle, mitä minun pitää tehdä. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat laskea suojamuurinsa ja uskoa jumalaan. Olen heille myös todella kateellinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten teksti kertoo, uskonto on minulla todella hankala aihe. Tuntuu jotenkin tekopyhältä kasvattaa lapset uskomaan jumalaan, kun en itse usko. Toisaalta se, että haluan kertoa lapsille jumalasta, tuntuisi puhuvan sen puolesta, että ehkä minä oikeasti uskon, mutta en pysty myöntämään sitä itselleni. Usko ei ole minulle pelkkää toivoa paremmasta, vaan myös suurta pelkoa. Pelkään uskon puutetta ja pelkään uskoa. Pelkään helvettiä, pelkään olevani paha ihminen. En tahtoisi uskoa noin suureen pahaan, mutta kun sen pahan kanssa tulee niin paljon puhdasta hyvyyttä. Tuntuu myös vaikealta uskoa, että jos on olemassa jumala, miten hän voi sallia kaikki kamalat asiat, mitä maailmassa tapahtuu. Olen maininnut Topiakselle ja perheelleni siitä, että haluan lasteni uskovan jumalaan, mutta mainitsemiseen se on jäänyt. Kuten kerroin, meidän lähipiirissä uskoon tuleminen yhdistetään aivopesuun. Älkää ymmärtäkö väärin, ei kukaan läheiseni paheksu uskovia tai arvostele heitä heidän uskonsa perusteella, mutta meidän suvussa kai ajatellaan uskon tulevan vain kasvatuksesta, ja jos minä alkaisin uskoa jumalaan, minun ajateltaisiin joutuneen aivopestyksi. Topias ja perheeni eivät voi käsittää sitä, että tahtoisin ”valehdella” lapsilleni. Ja onhan heillä oikeus mielipiteisiinsä, mutta minua harmittaa suuresti, etteivät he pysty ymmärtämään, miksi minusta tuntuu tältä. Olin ennen aivan samanlainen, joten ymmärrän heidän reaktionsa, mutta toivon, että he pystyisivät avartamaan ajatusmaailmaansa ja ymmärtämään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä mihin ajatukseni kehittyvät uskon suhteen ja mitä ajattelen vaikkapa vuoden päästä, mutta vain aika näyttää. Uskotteko te jumalaan? Onko jollain ollut samanlaisia ajatuksia?

Kommentit

171 kommenttia
Avatar

”Vaikka Jumala on hyvä, hän on kuitenkin antanut ihmisille vapaan tahdon. Ihmiset valitsevat toimia väärin, ja siitä seuraa kärsimystä. Jumala ei siitä nauti, mutta ilman vapaata tahtoa ihmiset olisivat kuin koneita.” Olen itsekkin pohtinut tuota samaa pahuuden ongelmaa, ja suunnilleen tuollaisen vastauksen sain joltakin. Itse olen uskovasta perheestä, ja olen nähnyt, miten ihmeitä oikeasti tapahtuu ja Jumala vastaa rukouksiin. Uskokaa tai älkää. Esim. Siskoni parantui rukouskokouksessa. ”Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” Noissa sanoissa on suuri lupaus: kun etsii, löytää. Ei Jumalaan uskominen ole ”tietoista todellisuuden pakoilua”, päinvastoin. Ja jos epäilet, niin mitä hävittävää sinulla on? Kokeile rukoilla, Jumala vastaa.

Avatar

Mahtava postaus! Ihailen sua niin paljon, koulukiusaamisen ja syömishäiriön ja vaikeiden aikojen jälkeen oot pystyny nousemaan itsevarmaksi äidiksi ja tähtibloggaajaksi! Oot ihana. <3

Avatar

Uskon Jumalaan. Olen tietysti saanut sellaisen kasvatuksenkin, uskoa on saanut, vaikkei asiasta ole kotona juuri puhuttukaan. Lapsieni kanssa haluan jakaa uskoni ja myös puhua heidän kanssaan siitä. En päivittäin, meillä ei lueta edes iltarukousta, mutta kristinuskon perus jutut haluan heidän kotoa toki oppivan.

Kotiäitivuosina seurakunta oli suureksi avuksi jaksamisessani. Oma seurakunta ja kotikirkko tulivat tutuiksi myös lapsille, sille seurakunnalla oli heille paljon tarjottavaa. Sitä tukea, mitä en neuvolasta saanut edes pyytämällä, sai lastenohjaajilta perhekerhossa.

Voi puhua lapsillesi jumalasta. Voit sanoa, ettet tiedä, ettei kukaan tiedä, mutta uskot niin. Tai jos usko sanana tuntuu vieraalta, voit sanoa, että sinusta tuntuu siltä, että… Puhuthan lapsillesi joulupukistakin. Ja hammaskeijusta. Eikä se valehtelemista ole kovinkaan monen aikuisen mielestä, vaikka onkin. Puhu lapsille siitä, mihin uskot, vaikkei se suoraan todistaisi mitään yhtä ja ainoaa vakaumusta. Mitäs väliä sen sitten on, minkä kirkkokunnan oppeja edustaa, jos puhuu oikeasta ja väärästä, omatunnosta ja toisten kunnioittamisesta, kuoleman jälkeisestä elämästä. Aika globaaleja ajatuksia.

Avatar

Vertasit jumalaa hammaskeijuun ja joulupukkiin. Niiden kanssa samaan kastiin se kuuluukin.

Avatar

Kyllä uskon Jumalaan, ehdottomasti. Kotikasvatus oli ankaraakin uskonnollisuutta, siksi uskon itse vapaasti. Uskovaisissakin on ”susia lammasten vaatteissa”, se on tullut raadollisesti koettua. Ihminen on vain ihminen, jolla on taipumus pahaan. Uskominen Jumalaan tuo tiettyä nöyryyttä elämää kohtaan, ja uskon siihen, että meistä pidetään huolta.

Avatar

Olen ollut muslimi toistakymmentä vuotta. Islamissa kaikki asiat loksahtavat paikoilleen ja se on äärimmäisen looginen joka ikisessä asiassa.

Aivopestyjä ovat ne, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon.

Tosi hienoa, että Jumala mietityttää sinua!

Avatar

”Aivopestyjä ovat ne, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon.”

–> kuinka niin? ne jotka kieltävät jumalan ovat niitä jotka ajattelevat järjellä eivät tunteilla. Jumala on vain satuolento kirjasta ja tarinoista jotka ovat olleet tässä maailmassa vasta vähän aikaa. Kreikant mytologiakin on vanhempaa eikä kukaan enää usko minotaurukseen ja kumppaneihin, ja jos uskoo niin uskokoot se on heidän oma asiansa. Onne sinulle jumalaan uskomisesta, hienoa, että saat tukea jostakin ja elämässäsi on jotain mikä antaa turvaa. Älä kuitenkaan hauku/ vähättele niitä joille tuki ja turva tulee oikeasti ja konkreettisesti lähellä olevista asioista.

Avatar

”Jumala on vain satuolento kirjasta ja tarinoista — —

Älä kuitenkaan hauku/ vähättele niitä joille tuki ja turva tulee oikeasti ja konkreettisesti lähellä olevista asioista.”

Huomaatko, arvoisa nimimerkki Ateisti, ristiriitaa tässä omassa kommentissasi? Vähättelet toisen uskoa ja kiellät haukkumasta ja vähättelemästä omaasi? Voisitko/osaisitko esittämäsi kaltaisen kommentin vastapainoksi esittää jonkin kunnollisen argumentin? 😀

Minä en usko jumalaan mutta kykenen hyvin ymmärtämään ihmisiä, jotka johonkin korkeampaan uskovat. Johonkin uskominen on ihmiselle tietynlainen tarve, joka tuo turvaa, rauhaa ja varmuutta. Minulle se jokin on tiede, jollekin toiselle Jumala – ja minä ymmärrän ja hyväksyn sen, jopa kunnioitan sitä.

Emilia: rohkea postaus!

Avatar

”Minä en usko jumalaan mutta kykenen hyvin ymmärtämään ihmisiä, jotka johonkin korkeampaan uskovat. Johonkin uskominen on ihmiselle tietynlainen tarve, joka tuo turvaa, rauhaa ja varmuutta.”

– Mua jotenkin ärsyttää, jos joku sanoo näin. Siis kiva, että ymmärretään, mutta ei se usko tule siitä, että siihen on _tarve_ tai hakee jotain turvaa. Kuten Emilia tässä postauksessa kertoo, hänellä nimenomaan on TARVE ja HALU uskoa, mutta ei vielä siihen kunnolla pysty. Usko Jumalaan on jotain paljon korkeampaa, eikä tule tarpeesta tai halusta. Usko tulee sydämestä. Jumalaan uskotaan yhtä totena kuin aurinko on taivaalla. Koska esimerkiksi mä uskon Jumalaan, en voi Häntä kieltää vaikka haluaisin, koska tunnen sydämessä uskoni. Sama, jos tuntisin oloni kuumaksi ja yrittäisi selittää, että enpäs tunne. Ei sitä tunnetta pysty estämään. Lisäksi pelkään, mitä kävisi, jos kieltäisin Jumalan, sehän on suuri synti. Usko ei ole niin yksinkertaista:)

Avatar

Järjellä voi myös ajatella uskooko evoluutioon vai Raamatun luomiskertomukseen. Kyllä aika moni evoluutioteoriaa tutkinut myöntää, että luominen on vaan todistettavasti uskottavampi, kuin evoluutioteoria, johon puuttuvia palasia ei ole löydetty. Tyhjäsä ei synny elollista! Moni Jumalaan uskova ajattelee myös järjellä, ei pelkällä tunteella. Tai sanotaanko että uskovat ihmiset osaavat ajatella myös järjellä, mutta myös tunne on tärkeä osa uskoa. Mielestäni täytyykin itse ajatella järjellä ja pohtia asioita eri näkökulmista. Ja ennenkaikkea ottaa selvää asioista eikä uskoa kaikkea mitä kuulee ja miten sanotaan.

Avatar

Vaikka uskon jumalaan, en usko luomiskertomukseen vaan evoluutioon. Minusta raamattua ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti.

Avatar

Pakko sanoa tähän, että luomiskertomus ja evoluutioteoria ovat ns sama asia, mutta eri asia. Jumalalle yksi päivä ei ollut meidän ymmärtämä vuorokausi 24 h vaan se saattoi merkitä tuhansia vuosia. Luomiskertomuksen mukaan alussa oli valo ja pimeys ja evoluutioteorian mukaan aluksi oli alkuräjähdys. Eikö nämä viittaa täysin samaan asiaan? Näkökulma on vain eri. Ja uskomisesta vielä, että nimensä mukaan se on uskon asia, ei järjen asia.

Avatar

Kyllä uskon Jumalaan. Mielestäni usko alkaa siitä mihin ymmärrys päättyy. Eihän se muuten olisi uskomista, vain tietämistä/ymmärtämistä. Itse en kaipaa sen kummempia todisteita Jumalasta. Uskon, nimenomaan uskon.

Mielestäni jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta ihan mihin haluaa. En vain voi käsittää, että samalla kun ihmiset kertovat olevansa sinut oman uskontonsa tai ateismin kanssa heitä häiritsee suunnattomasti oma uskoni. Heitä tuntuu häiritsevän se, että uskon minun uskontoni olevan se ainut ja oikea. Jos he eivät usko minun uskoni olevan se ainut ja oikea, ei minun mielipiteellä pitäisi olla heille mitään painoarvoa. Liekö heidän oma epävarmuus asiasta joka saa heidät suorastaan hyökkäämään syyttelyiden kera kimppuuni.

Avatar

Itse olen ihan uskovainen.. En katso tvtä enkä kuuntele musiikkia. Haluan, että minulla ja tulevilla lapsillani on paikka jonne kuoleman jälkeen pääsemme. Tapaamme sitten keran taivaassa.

Jokainen uskoo mihin tahtoo, tai uskooko mihinkään. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi päättää mihin sinä uskot, se on vain sinun päätöksesi.

Oli ihana lukea sinun ajatuksia uskonnosta, kiitos<3

Avatar

Onko jumala kieltänyt musiikin kuuntelun ja tvn katselun? Ihmetyttää vaan. Mitenkä sallit itsellesi sitten netin käytön? Kahta kauheempaa sontaa tää on ku hyvänen aika musiikin kuuntelu:DD Kaikki sanoo aina että ei siinä ole mitään pahaa jos uskoo. Nojoo. Jokanen uskoo mihin uskoo, munmielestä se kyllä oikeasti kertoo jotain vajavaisesta aivotoiminnasta jos tosissaan uskoo jumalan olemassaoloon:D Vähän sama kun yrittäisi uskotella että joojoo, oon mä ihan täyspäinen aikunen, mutta uskon kyllä joulupukkiin! Suurin syy miksi en vaan pysty uskomaan on se, että jos kerta jumala on niin hyvä, niin miksi sitten maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa? Sodat, murhat, raiskaukset, pedofiilit, insestit yms.? Jumalako nyt tahtoi että viaton pieni lapsi raiskataan ja murhataan? Sekö oli jumalan tahto? Just wondering.

Mutta ihan mahtava postaus Emilia! Mä oon saanu aika vapaan kasvatuksen uskonnon suhteen, siitä ei oikeestaan oo puhuttu eikä oo sanottu ettei sais uskoa. Neljästä lapsesta kukaan ei kuulu kirkkoon, eikä ketään oo kastettu vauvoina. Isosisko hankki kasteen 15veenä ku halus itävaltaan riparille:D

Avatar

Valtaosa (ellei kaikki) maailman sodista johtuu uskonnosta.

Se on mielestäni riittävä syy kasvattaa tulevia sukupolvia ”uskonnottomiksi”.

Avatar

Kylläpäs olet suvaitsevainen! Eli kaikki jotka eivät usko samalla tavalla kuin sinä kärsivät vajavaisesta aivotoiminnasta. Sinäkin vain uskot että jumalaa ei ole, sillä eihän sinulla sitä tietoa ole.

Avatar

Todella mielenkiintoinen ja rohkea postaus, Kiitos! Itse uskon Jumalaan ja pystyn samaistumaan kaikkiin ajatuksiisi jotka toit tekstissä esille. Pidä kiinni siitä mihin uskot ja mitä arvostat, usko siihen mikä tuo sinulle elämän iloa, onnea ja turvaa.

Avatar

Olipa mielenkiintoinen postaus. Tykkään, että välillä on syvällistäkin pohdintaa, eikä aina vaan siitä pinnalta 🙂 ja vieläpä (minulle) tärkeästä aiheesta.

Itse uskon Jumalaan. Olen aina uskonut ja Luoja suokoon tulen aina uskomaan. Ajattelen, että usko tulee sydämestä. Minun kohdalla ei kyse todellakaan ole kasvatuksesta. Vanhempani eivät kasvattaneet minua mitenkään kristillisesti. Isäni ei edes usko ja äiti on vähän niin kuin ”nojoo” niin kuin kait aika moni. Silti itse olen itse aina uskonut.

En kuitenkaan elänyt mitenkään kristillisest vaikka rukoilin ja luin Raamatunkin. Myöhemmin kohtasin Islamin ja siihen jäin. Koin monet kristinuskossa askarruttaneet kysymykset saavan vastauksen islamissa. Koin sen oikeaksi. Edelleen uskon samaan Jumalaan, mutta uskonto vain vaihtui.

Sinulle suosittelen avaamaan sydämen ja pyytämään Jumalalta uskoa ja kaikkea mitä ikinä tarvitsetkaan. Ja kerro lapsillesi Jumalasta ja anna heille mahdollisuus uskoa. Tsemppiä ka voimia näiden ajatusten kanssa :)!

Avatar

Kommentoin aika harvoin, mutta musta tuntuu, että kamppailet hyvin samankaltaisten ajatusten kanssa, kuin hekin, jotka tunnustavat olevansa uskossa. Minä mukaanlukien. Mutta ei uskoa voi järjellä ymmärtää. Koska se on uskoa. Ainut, mitä olen järjellä kyennyt sen suhteen ajattelemaan, että jos Jumala on olemassa ja uskon, niin on iso riemu sitten taivaassa. Jos ei, ja siihen uskoin, niin enpä menettänyt mitään. Jos taas en usko, ja Jumala on, niin isompi harmi!

”En tiedä mikä sen määrittelee, olenko sitten jumalan silmissä hyvä vai huono ihminen? Usko? Teot? Ajatukset? Kaikki on niin epäselvää, enkä pysty uskomaan johonkin, joka ei voi suoraan kertoa minulle, mitä minun pitää tehdä.”

Sehän se juuri ilosanoma onkin, että yksin armosta me päästään taivaaseen! Ansioton rakkaus meidän osaksemme. Ei tarvitse suorittaa. Riittää, että uskoo sen, mitä siellä ristillä on tapahtunut. Eli Jeesus on ne synnit meidän puolesta sovittanut, ei meillä muuten mitään mahiksia olis 🙂 Ei meistä kukaan pysty elämään synnittä, me ollaan ihmisiä. Lasten on vaan helpompi uskoa kaikki tuo, näin aikuisena sitä alkaa kyseenalaistamaan, että voisi päästä taivaaseen ilman mitään suorittamista tai muuta.

En nyt tiedä oliko tästä kommentista mitään apua, tai herättikö mitään uusia ajatuksia, mutta tulipa kuitenkin kirjotettua. 🙂

Avatar

Uskon Jumalaan! Isoisäni poismenon jälkeen ei ollut epäilystäkään etteikö Jumalaa olisi 🙂

Avatar

Kylläpä kirjoitat hienosti. Ihan kateellinen 🙂

Mulle on tullut vuosien aikana enemmän uskoa, tapahtumien kautta, lukemisien kautta tms. Mutta tärkein asia on ollut että haluan uskoa. Kävin 8 luokalla helluntaiseurakunnan kirkossa (ne on mahtavia! siellä on tosi magee tunnelma) ja aina jokaisen kerran jälkeen tunsin että tunnen jotain enenmmän ja enemmän. Myöhemmin kun kerroin asiasta papille, pappi sanoi mulle, että tärkeintä on että on halua uskoa.

Avatar

Tärkeintä taitaa olla halu uskoa. 🙂

Avatar

Ai, se lähetti tuon ensimmäisen kommentin xD

Avatar

Kannattaa lukea Keskusteluja jumalan kanssa niminen kirja. Se on tosi mielenkiintonen, siinä tavallaan saa vähän laajemman käsityksen jumaluudesta, ei niinkään yhdestä jumalasta vaan koko maailman jumaluudesta.hmm vaikea selittää mutta ihan oikeesti!! Tartu siihen kirjaan

Avatar

Nuorin teistä siskoksista on tietääkseni mukana seurakunnan toiminnassa ja jutuissa. Juuri valmistui isoseksi ja kesällä menossa lapseni rippileirille. Olen myös usein nähnyt siskoasi jumalanpalveluksissa ja muussa seurakunnan tapahtumissa. Siskosi on myös tehnyt hienoa työtä vapaaehtoisesti. Suosittelen kokeilemaan seurakunnan perheleirejä kesällä, eivät ole mitään uskon tuputusta, vaan oikeasti mukavia. jos ei Turusta löydy mieluisaa leiriä niin kokeile vaikka liedon seurakunnan perheleiriä! Mukavaa kevättä!

Avatar

Olen vasta viidentoista, mutta uskon Jumalaan. En edes pystyisi ajatella muita vaihtoehtoja ja olen elämääni täysin tyytyväinen. Olen saanut hyvin kristillisen kasvatuksen ja kaikki parhaat kaverit, perhe, isovanhemmat ja läheiset ovat uskovaisia. Tärkeimpinä asioina koen anteeksiantamisen ja tietysti pyytämisen ja sen että kaikissa etenkin maallisissa asioissa voi luottaa siihen että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu ja Luoja hyväksi katsonut. Kaikilla huonoilla ja surullisillakin asioilla on joku tarkoitus vaikka emme sitä aina ymmärrä. Ja vaikeinakin aikoina on helpompaa kun on joku voimanlähde mistä tai keneltä saa voimia jaksamaan. Minusta ihmisillä täytyy olla jokin johon uskoa ja turvautua kuten myös sanoit, ja lapsen on myös niin helppo ja turvallista ajatella että on joku joka huolehtii kokoajan, ja meille on lapsena puhuttu ja puhutaan vieläkin jokaisen omasta suojelusenkelistä joka suojelee ja minusta siihen on ihana uskoa:) en tiedä miksi kirjoitin mutta halusin vain kertoa omia ajatuksiani tähän asiaan liittyen! Pohdi asioita rauhassa ja voimia sinulle ja perheellenne♥

Avatar

Hei! Olen lukenut blogiasi melko kauan, mutta en ole aiemmin tullut kommentoineeksi, vaikka pidän kirjoituksistasi todella paljon. Olen suurin piirtein saman ikäinen kuin sinä ja olen ujskonut Jumalaan lähes koko elämäni. Sanon ”lähes”, koska teini-ikäisenä kyseenalaistin Jumalan ja uskon vahvasti. Olen aina ollut hyvin rationaalinen ihminen ja minun täytyy aina ymmärtää järjellä kaikki asiat. Opiskelenkin yliopistossa ja ajattelen, että evoluutio on hyvin todennäköinen teoria enkä usko sen olevan ristiriidassa kristinuskon Jumalan olemassaolon kanssa.

Minulla oli siis aika, jolloin Jumalaan uskominen tuntui hyvin vaikealta ja pahaltakin. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten osannut uskoa tarpeeksi ja pelkäsin joutuvani sen vuoksi helvettiin, jos Jumala oikeasti olisikin olemassa. Ajattelin, etten osaa olla tarpeeksi hyvä ihminen, jotta kelpaisin Jumalalle. Monta vuotta kärsin näiden ajatusten kanssa ja kamppailin epävarmuudessani. Sitten satuin keskustelemaan näistä asioista paljon minua viisaamman ikäiseni pojan kanssa. Hän selitti minulle kristinuskon rautalangasta vääntäen ja tajusin ymmärtäneeni sen aivan väärin. Kristinuskon ainutlaatuinen piirre on se, että meidän teoillamme ja sillä olenko ”hyvä ihminen” ei ole pelastumisen kannalta merkitystä. Kristinusko ei toimi niin, että hyvät ihmiset menevät taivaaseen ja pahat helvettiin, vaan niin että ihmiset, jotka uskovat ja laittavat toivonsa Jeesukseen pelastuvat.

Okei, tajusin siis, että minun ei tarvitse pinnistellä ollakseni tarpeeksi hyvä päästäkseni taivaaseen – vain usko riittää, mutta en osannut uskoa. En pystynyt (enkä usein vieläkään pysty) uskomaan, että Jumala on olemassa yhtä todellisena kuin tuoli jolla istun. Mutta tämäkin selitettiin minulle auki: ei olekaan kyse minun uskostani. Kristinuskon mukaan riittää, että haluan uskoa ja pyydän uskoa Jumalalta ja Jeesusta elämääni. Todellisen uskon saan lahjana Jumalalta, koska ihmisen on itsessään mahdoton uskoa Jumalaan. Eli voin luottaa siihen, että kun ojentaudun Jumalaa kohti, niin Hän ojentautuu minua vastaan ja antaa minulle voimaa uskoa. Se ei silti tarkoita, etten päivittäin epäilisi Jumalan olemassaoloa, mutta saan siihen rauhan ja sellaisen turvallisuuden, että Jumala kyllä pitää minusta kiinni. Minun ei tarvitse itsestäni jatkuvasti pinnistää uskoa vaan se riittää, että haluan uskoa Jeesukseen ja hän on sovittanut kuolemallaan syntini ja siksi saan ikuisen elämän rakastavan Jumalan luona.

Tämä usko taas saa minussa aikaan halun toimia hyvin ihmisiä kohtaan ja koittaa rakastaa heitä, koska minua on ensin rakastettu niin paljon ja olen saanut niin paljon anteeksi. Eli uskoon tuleminen tapahjtuu ensin ja sitä seuraa ne hyvät teot.

En tiedä, osasinko selittää tätä tarpeeksi selkeästi ilman jonkinlaista uskisjargonia. 😀 Siinä oli kuitenkin joitain perusjuttuja. Vastaan oikein mielelläni kaikkiin kristinuskoa käsitteleviin kysymyksiin sen mukaan kun osaan.

Avatar

Ai niin, unohdin sanoa vielä, että kannattaa ehdottomasti yrittää rukoilla ja pyytää Jumalalta apua uskomiseen. Suosittelisin, että luet Raamattua esimerkiksi Johanneksen evankeliumia ja tutustut Raamattuun, Jeesukseen ja kristinuskoon. Kannattaa koittaa etsiä joku seurakunta, jossa viihdyt ja sieltä kivoja ihmisiä, jotka uskoo kans. Nimittäin sen perusteella, mitä kirjoitit ajattelisin sun jo varmaan olevan uskossa! 🙂 Mä olen helluntailainen ja käyn kans helluntaiseurakunnan nuortenilloissa ja sunnuntaijumalanpalveluksissa ja viihdyn siellä tosi hyvin. Mut eri ihmisille sopii erilaiset seurakunnat ja kannattaa etsiä joku sun mielestä kiva seurakunta! Tässä on muuten tosi hyvä blogiteksti tästä aiheesta. Toivottavasti ehdit jossain välissä lukea. 🙂 http://harhaoppia.blogspot.fi/2013/04/uskon-jeesukseen-koska-en-pysty.html

Avatar

Hei, upea teksti. Olen itsekkin miettinyt samoja asioita usein. Tuollaiset syntymät ja kuolemat koskettaa ihan erikoisella tavalla. Laittaa miettimään asioita.

Mutta nyt siihen alkuperäiseen aiheeseen; mistä on tuo ihanainen paita 🙂 ?

Hyvää kevättä ja kesän odotusta teille!

Avatar

Ite ainaki oon uskossa ja täytyy sanoa, että elämäni hienoin asia! On mieletöntä saada kokea Jumalalta sellasta rakkautta ja anteeksantoa ja nähdä kuinka Jumala muuttaa asioita. Vaikka joku pystyis todistmaan, ettei Jumalaa oo, haluaisin silti uskoa, että on!

Mulle uskominen oli aikalailla päätös. Halusin kovasti uskoa, mutta osa jutuista tuntu ihan mahottoman vaikeilta.. Rukoiluki tuntu uskomattoman typerältä.. Sitte ku päätti uskoa ni asiat muuttu helpommiks ja nykyään saa huomata Jumalan tekoja ja rukousvastauksia niin paljon ympärillä! Myös asiat joihin oli vaikee uskoa, on muuttunu helpommiks.

Ja Jumala kyllä vastaa ja kertoo mitä pitäis tehä. Jumalan äänen tunnistaminen vaatii ehkä vähän totuttelua ja joskus Jumala on myös ihan hiljaa.

Anyways.. Suosittelen kovasti, että meet kirkkoon (sunnuntai messu ei oo ehkä kaikille paras paikka alottaa)ja juttelet jonkun kanssa sielä 🙂

Avatar

Pystyn samaistumaan ajatuksiisi. On lohdullista, että on aina joku johon turvautua, ja vaikka se olisi huuhaata, se toisi silti helpotusta. Sen takia haluan myös kasvattaa lapseni luottamaan Jumalaan silloin, kun on vaikeaa ja kiittämään Jumalaa silloin, kun menee hyvin. Mitä haittaa siitä olisi? Vaikka lopulta paljastuisi, ettei koko Jumalaa ole olemassa, olisi se silti auttanut jaksamaan elämässä 🙂 Pakko sanoa, että häiritsee, kun et kirjoita Jumalaa isolla (kun puhut kristinuskon Jumalasta), sillä niin se on oikeaoppisesti kirjoitettu 😀

Avatar

Hirmu mielenkiintoinen postaus! Tykkäsin tosi paljon. ♥

Avatar

Kyllä uskon Jumalaan, uskon Jeesukseen. Kotoa se ei ole tullut vaan nuoruusiässä itse tehty ratkaisu. Maailman paras ja elämäni perusta.

Ei ole liian myöhäistä, ei todellakaan! Meillä on tämä elämä aikaa päättää kääntyäkö Jumalan puoleen vai pois hänestä. Mutta mitä kauemmas ja pidempään kulkee pois Hänestä joka on maailman Valo, sitä enemmän tottuu pimeään ja alkaa pitää sitä ihan hyvänä…

Lue uutta testamenntia, alkaen vaikka matteuksen evankeluimista. Tutustu Jeesukseen. Hän on se ydin, ”punainen lanka” kristinuskossa. Tutustu häneen ja tee sitten ratkaisusi. Uskon, että saat varmuuden Hänen olemassaolostaan.

Ilman Jumalaa, ilman Jeeusta olisin hukassa kaikin tavoin. Se miten saan Jumalalta apua ihan jo lasten kasvatukseen ja ihmissuhteisiin on tärkeää, puhumattakaan ikuisista asioista.

Pohdiskelusi on Jumalan herättämää, käytä se hyödyksi.

Jos haluat niin voin laittaa sähköpostia ja kirjoitella enemmän/vastailla kysymyksiisi. Se ei ole hankalaa minulle. Usko ja siitä puhuminen on minulle yhtä luontevaa kuin vaikka lapsista ja heidän jutuistaan puhuminen.

Avatar

Uskallat.

Avatar

Moi! Mä en oo koskaan kuulunut kirkkoon , eli siis myöskään mua ei oo koskaan kastettu. 5 luokalle asti kävin uskonnon tuntien sijasta ET tunneilla eli elämänkatsomus tunneilla. Niillä tunneille keskityttiin juuri eri kulttuureihin ja käytiin vähän kaikkia uskontoja läpi eli ei painotettu mihinkään. 6 luokalla ajattelin että haluan uskonnon tunneille mukaan koska en halunnut mennä yläasteelle ilman että tiedän uskonnosta yhtään mitään. Uskonnon tunnit tuntu ihan tyhmiltä ja enkä ymmärtänyt sanaakaan. Luulen että jos olisin pienestä pitäen käynyt uskonnon tunneilla niin saattaisin jopa uskoa jumalaan. Mutta nyt en usko, mutta samalla tavalla kun sieki niin haluisin uskoa. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin pieni kuolemanpelko ja pelko että mihin sitten joutuu , siksi haluisin myös uskoa 🙁

Avatar

Sitten joutuu tuhkattavaksi tai mullan alle, ja elämä loppuu. Ei ole enää olemassa. Mitä pelottavaa siinä on?

Avatar

Hei, halusin kommentoida tähän koska oma kokemukseni uskonnon opetuksesta koulussa oli ehkä hieman päin vastainen… itse olen saanut hyvin Kristillisen lapsuus kasvatuksen ja koulu iässä perheeni alkoi uudelleen etsimään itseään, minä säilytin Kristin uskoni mutta en kyllä koulun uskonnon tuntien vuoksi. Ne eivät olleet tuputusta mutta ei niistä kyllä mitään mieleenkään jäänyt. Joillekkin tietty koulun uskonnon opetus voi olla hyvä paikka tutustua uskontoon, mutta koen että siitä ei loppujen lopuksi ole paljoakaan hyötyä kun opettajat eivät nykyään itsekkään usko(ei ainakaan tarvitse tai saa näyttää uskoaan). Mutta kannattaa hakeutua seurakunnan toimintaan ni saa vastauksia itseä askarruttaviin kysymyksiin. Ei siällä aina tuputeta ja saa sieltä poiskin lähteä;) Uskon myös että itse tutkiskelemalla voi löytää Jumalan ja turvan uskoon, aina se ei tarvitse seurakuntaa:)

Avatar

Hei Emilia. En ole ikinä ennen kommentoinut blogiisi mutta nyt ajattelin tulla kertomaan oman mielipiteen. Itse olen aina uskonut Jumalaa. Minulle on aina pienestä pitäen opetettu että meitä ohjaa tuolta yläkerrasta korkein voima ja tarkoittanut kaiken mitö täällä tapahtuukin. Mutta monesti olen miettinyt asioita vasten uskomuksiani. Välillä tuntuu että miten se kaikki olisi mahdollista mutta sitten kun se sattuu omalle kohdalle että tapahtuu jokin ihme niin kyllä minulle ainakin tulee heti mieleen että tämä ei olisi mahdollista ilman korkeimpaa voimaa eikä se ole edes ihmis järjellä selitettävissä. Tulipas sekava. Mutta siinä mun ajatuksia:)

Avatar

Todella hyvä teksti. Taitavasti kirjoitettu. Ainoa mikä häiritsi oli nuo poseerauskuvat välissä. Eivät jotenkaan yhtään sopineet aiheeseen.. Ehkä olisi ollut parempi kun Avasta ja Nompusta puhuit niin heidän kuva tms. Omat asuposeerauskuvat eivät sopineet tähän. Muuten ei mitään huonoa sanottavaa, teksti oli oikeasti FIKSUA, selkeästi kirjoitettua. Hatunnosto siitä!

Avatar

Musta taas on kiva ku on sitä ominta itseään tuonu tälläsen postaukseen mikä aiheena voi olla ittellee vähän epämukavaki. :)!

Avatar

Ihana paita ja rohkeaa tekstiä! Kyllä sä uskot, hyvä sä 🙂 Mistä tää sun asu on?

Avatar

Mun koko suku on lestadiolaisia ja niin mutkin on kasvatettu. Kuitenki teini-iässä aloin miettimään enemmän ja olikin aika siinä kapinoimisen ja kaiken muun uhman alla että naureskelin vaan koko jutulle. Olen saman ikäinen sun kanssa ja mulla on samat ajatukset tuosta että haluan kovasti uskoa jumalaan mutta se kuitenkin pidättelee mua että en osaa uskoa asiaan jota en näe tai ei voi nyt ja tässä todistaa oikeaksi. Haluan kuitenkin ehdottomasti että oma lapseni tietää mistä minä tulen mutta hänen päätöksiin/mielipiteisiin asiaan liittyen en halua mitenkään puuttua. Vaikeimpina hetkinä kuitenkin huomaan laittavani kädet ristiin ja purkavani ajatuksia ja pyytäväni apua.

Avatar

Ihanaa, että rohkaistuit kirjoittamaan aiheesta! 🙂 pystyn samaistumaan tekstiisi. Mua ei oo kasvatettu uskoon ja se on tullut mun elämään vasta täysi-ikäisyyden jälkeen. Kamppailin tosi pitkään asian kanssa ja se oli aluksi sellaista ees-taas veivausta – uskonko vai enkö sittenkään? Mistä edes tietää, että uskoo? Joskus kuulin sellaisen ”sanonnan, että usko on kuin rekka, johon kaikki halukkaat pääsevät kyytiin. Se rekka kulkee erilaisissa maastoissa, välillä on kivikkoista ja välillä helpompaa, välillä on myös bensa lopussa. Rekka kuljettaa perille,

mutta sen kyydistä voi hypätä koska vain pois, jos haluaakin kulkea eri reittiä. Tsemppiä pohdintoihin! 🙂

Avatar

Itse uskon Jumalaan ja kristinusko on aina ollut osana perheeni elämää. Minullakin on ollut kausia, jolloin usko on ollut ”koetuksella” eikä uskominen ole ollut niin helppoa. Rankkojen kokemusten ja uskonvahvistumisien myötä uskominen on tullut helpommaksi mutta tosiaan vaiheita on ollut monia. Pyrin uskomaan siihen että kaikella on tarkoituksensa.

Tosi hieno kirjoitus!! Tsemppiä!

Avatar

Hei Emilia! Voin kertoa heti, että minä uskon Jumalaan. Tiedätkö ketään vanhoillislestadiolaista? 🙂 Minä olen yksi sellainen. Me uskomme Jumalaan ja kuoleman jälkeen pääsemme taivaaseen. Jumala huolehtii meistä ja kaikki mitä tapahtuu, Jumala on tarkottanut sen tapahtuvan niin. Puhumme lapsillemme enkeleistä, jotka suojaavat meitä kaikelta pahalta. Jokaisella meillä ihmisellä on oma suojelusenkeli. Vaikka ei olisikaan vanhoillislestadiolainen. Me emme kiroile, emme käytä meikkiä tms, emme käytä korvakoruja tms lävistyksiä, ei tatuointeja, ei juoda, ei kuunnella maailmallista musiikkia. Monenlaisia asioita on, joita emme tee, koska se on syntiä. Ja evankeliumilla siunaamme toisiltamme synnit anteeksi. Me käymme seuroissa rauhanyhdistyksellä, jossa laulamme siioninlauluja ja virsiä ja kuuntelemme Jumalan sanaa. Rukoilemme yhdessä. Muiden uskovaisten kanssa on turvallista olla ja viihdymme hyvin muiden uskovaisten kanssa. En jaksa alkaa kauheasti kertomaan nyt tästä uskonnosta, mutta netistä löytyy varmasti paljon asiaa. Suosittelen että käyt lukemassa. Joka kesä on suviseurat, aina eri paikassa. Tänä vuonna ne ovat Pyhäjoella. Tulkaa käymään siellä..? 🙂 Siellä käy todella paljon väkeä aina. Siellä on iso seurateltta, jossa kuunnellaan myöskin Jumalan sanaa. Ne kestää muutaman päivän ja siellä ollaan asuntovaunujen/ -autojen tai telttojen kanssa yötä. Tulkaapa oikeasti teidän perheen kanssa käymään tänävuonna? Vaikka onkin aika kaukana teistä. Tulee sinne sieltä päin paljon muitakin. Ihanaa kevättä teille ja toivottavasti nähdään joskus! 🙂 Aurinkoisin terveisin, Lotta!

Avatar

Uskon! Ennen uskoontuloa pohdiskelin juuri samoja asioita! Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla uskoon:) mun elämässä asiat ovat järjestyneet niin loistavasti kun vaan luottaa jumalaan! Olet ihana Emilia<3

Avatar

Mahtava postaus! Aivan älyttömän ihana lukea aiheesta, joka koskettaa ja on niin elämän tärkeä asia. Vastaan kysymykseen, että uskon Jumalaan ja on se kieltämättä välillä haastavaa. Usko ja uskonto on eri asia, näin ainakin itse ajattelen. Kirkkoon kuulun, mutta miljoona asiaa epäilyttää ja pohdin aivan samoja juttuja, kuin sinäkin. Se on kuitenkin totta, että rukouksiin vastataan ennemmin tai myöhemmin ja epäusko saa monesti ihmisen väistymään pois uskosta. Uskon ylläpitäminen on myös työlästä, koska liian usein epäusko tulee arjessakin vastaan. Se täytyy vain päättää, että nyt uskon ja alkaa lukea Raamattua, rukoilla ja tutustua muihin uskoviin. Järki sanoo välillä toista, mutta kyllä Raamattu kertoo paljon asioita, jotka on järkeenkäyviä ja lohduttavia. Usko tuo elämään iloa ja elämän tarkoituksen 🙂 Ihanaa jatkoa sinulle ja perheellesi! Myös suvullesi tämä voi olla uusi alku 😉 Jumala toimii ja on olemassa!!!

Avatar

En pysty ottaa kantaa jumalajuttuihin, mut halusin vaan kertoo et näytät sairaaaaaaaan hyvältä! mikä look. huh!! =)

Avatar

Off topic mut sulla on tosi kauniit jalat !

Avatar

Tää oli niiiin hyvä postaus! Tai mä oon toki periaatteessa ihan erilainen, koska mut on pienestä asti kasvatettu uskomaan ja nykyään työskentelenkin välillä seurakunnassa lasten kanssa. Mutta uskon, että monella on samanlaisia ajatuksia kanssasi! Nyky-yhteiskunnassa ja varsinkaan meidän nuorten keskuudessa uskonnosta ei puhuta, sitä pikemminkin hävetään. On kuitenkin hyvä, että kaikki saavat uskoa tai olla uskomatta. Tiedän, että on varmasti hankalaa olla miettimättä ja murehtimatta asiaa, mutta mielestäni ei varmaankaan ole edes pakko ’päättää’ tai tietää, uskooko vaiko eikö. Voit uskoa ja rukoilla silloin kun itse haluat, ja käy lasten kanssa vaikka jossain seurakunnan kerhossa, jos puhuminen on vaivalloisen tuntuista!:)

Avatar

En oikein tiedä uskonko. Luulen että se on enemmän toivoa. Toivon että on joku joka katsoo perään ja toivon että kaikki kuolleet läheiseni ovat enkeleitä ja seuraavat meitä täällä tallaajia. Aion opettaa meidän lapsille, että kun ihminen kuolee hänestä tulee enkeli joka katsoo meitä. Se on musta ajatuksena kaunis ja lapsen helppo ymmärtää. Usko on mun mielestä ylipäätään hyvä asia ja en pidä sitä aivopesuna, jokainen saa uskoa tai olla uskomatta. 🙂 Enemmän mua ehkä ärsyttää ihmiset jotka eivät usko mihinkään ja aika rumin sanoin arvostelevat heitä jotka uskoo. En ole itse uskovainen mutta en täysin ateistikaan. Veikkaan että ollaan sun kanssa aika samoilla linjoilla. 🙂 Kirkkoon kuulun enkä aio erota vaikka mun mielestä homotkin ansaitsisivat yhtälailla vihkimisensä siellä, mutta mä esimerkiks halusin ehdottomasti että lapset kastetaan, ehkä juuri sen toivon takia. 🙂

Avatar

Minä itse uskon ainakin jollain tasolla. Silloin teininä en olisi halunnut rippikouluun, mutta minun vanhemmat pakotti menemään. Eipä siitä loppupeleissä mitään haittaakaan ollut. Nykyään olenkin sitten seurakunnalla töissä lastenohjaajana (eli kuulun kirkkoon), joten uskonto on lähellä lähestulkoon päivittäin. Olen myös oman tyttären ilmoittanut ensi syksyksi seurakunnan päiväkerhoon. Mieheni ei nykyään kuulu kirkkoon, eikä hänellä ole oikein minkäänlaista mielipidettä uskomisesta tms. Sukulaisilleen mies ei ole sanonut eronneensa kirkosta, koska sieltä saattaisi tulla tiukkaa kommenttia asiasta.

Itse olen tämän työn kautta lähentynyt uskontoa ja haluaisin avioliitollemme siunauksen. Menimme siis neljä vuotta sitten naimisiin siviilissä, mutta voi olla, että lähitulevaisuudessa pidämme juhlat avioliiton siunauksen merkeissä. Usko tuo jonkinlaista turvaa ja kirkossa käydessä tulee rauhallinen ja hyvä olo.

Avatar

Hyvä kirjoitus! Olet rohkea. Itse olen uskovasta suvusta (tai ainakin osa on hyvinkin hartaita), mutta meillä sitä ei ole sen kummemmin kasvatuksessa korostettu. Iltarukoukset vaan. Mutta oma asenteeni uskoon, on täysin sama kuin sinulla! Haluaisin kovasti uskoa ja toivon, että voisin kokea uskon ja saada siitä turvaa ja lohtua. Mutta kun ei. En vaan tiedä mitä ajatella. Kiva huomata, että sulla oli samanlaisia ajatuksia!

Avatar

Wou mahtava ja rohkea kirjoitus! Itse uskon. Jollakin tavalla ainakin. En vain tee siitä sen kummemin numeroa. Jos joku asiasta kysyy, niin voin vastata totuudenmukaisesti. Rukoilen välillä, koska se helpottaa. En tiedä uskonko suoraan kristinuskon Jumalaan, mutta johonkin voimaan kumminkin. Ja uskon,et loppujen lopuksi kaikki uskonnot ovat yhtä suurta uskoa. Enkä myöskään arvostele kenenkään uskomuksia, jos joku haluaa uskoa, että kuoleman jälkeen hän lakkaa olemasta niin sitten näin varmaankin on.Ehkä sinullekin vielä selviää mihin uskot, jos uskot.:)

ps. Olen lukenut blogiasi jo hyvän aikaa, mutta en ole kommentoinut mitään. Jatka samaan malliin! 🙂

Avatar

Tosi hieno aihe ja jostain syystä monille häpeällinen aihe,vaikkei sitä todellakaan tarvitse hävetä! Itse olin ennen ns.ateisti eli uskoin ettei mitään jumalaa ole,inhosin uskonnontunteja ja pidin jumalaan uskovia ihmisiä outoina. Asiat kuitenkin muuttuvat ja teinikäsitykseni junalasta muuttui,kun tapasin ihmisen joka oli uskossa ja aloin sitä kautta tutustua jumalaan. Vaikeat asiat elämässä saivat minut kääntymään jumalan puoleen ja rukoilemaan apua. Olen onnellinen,että uskon jumalaan. Ja olen myös onnellinen siitä,että äitinikin uskoi,sillä hän kuoli 4vuotta sitten ja on lohdullisempaa ajatella,että hän on nyt jumalan kanssa,hänen on hyvä olla.

Avatar

Minä en halua opettaa lapselleni evankelis-luterilaisen kirkon arvoja, naisvastaisuutta, homofobisuutta jne. Opeta mieluummin lapset ajattelemaan omilla aivoilla, kyllä he sitten isompana osaavat itse päättää kuuluvatko kirkkoon ja uskovatko vai eivät.

Avatar

Siis opetan mieluummin.

Avatar

Uskon Jumalaan! Jumala on kuin tuuli. Sitä ei voi nähdä mutta sen voi tuntea. Se on ihanaa ja turvallista kun voi laskea itsensä jonkun varaan. Se on ihmeellistä kuinka joku, jossaim huolehtii mimusta ja perheestäni. Saan Jumalasta paljon voimaa. Tulin uskoon muutama vuosi sitten, kuinka paljon elämäni on parantunutkaan! 🙂

Avatar

Kuvailit juuri täydellisesti miltä minusta tuntuu! Olet taitava kirjoittaja. Itse olen tullut siihen päätökseen, että ihminen tarvitsee jotain mihin uskoa. Se rauhoittaa. Haluan opettaa lapseni rukoilemaan. Se edustaa minulle enemmänkin toiveiden lausumista ääneen ja rakkaitten ihmisten ajattelemista. ”Siunaa äitiä ja isää, sisaruksia, mummua ja pappaa” se antaa lapsellekin rauhaa ja turvaa. Itselle ainakin antoi. Teininä en uskonut jumalaan laisinkaan, mutta rippikoulussa sain siitä rauhoittumisen ja turvan. En tiedä nykyäänkään uskonko jumalaan, mutta uskon johonkin hyvään. Vaikka sitten niihin enkeleihin jotka suojelee. Minusta ei tarvitsekaan tietää tarkkaan mihin uskoo. En lue raamattua ja kannatan homoavioliittoja, mutta minulla on oma uskoni ja haluan antaa lapsillekin jotain johon uskoa ja turvautua. Tulipa sekava kommentti, mutta kun tämä koko asia on niin sekava 😀 löydä oma tapa tuoda uskontoa lapsien elämään. Valitse sieltä ne kohdat jotka sinusta tuntuvat hyvälle.

Avatar

Mulla on ihan samankaltaisia ajatuksia kun sulla liittyen uskontoon tai uskomiseen. Nicen kanssa aina väännetään kun Nicen on mahdoton uskoa johonkin mitä ei näe, mutta mulla on kuitenki päässä sellainen tietty usko että kaikki ei lopu kuolemaan, vähän niinku veljeni leijonamielessä, mä haluan uskoa että mä tapaan vielä rakkaimpani sitkun meidän tiet eroaa, mä yritän syrjäyttää kaikki ajatukset helvetistä tai ikuisesta kadotuksesta tai siitä että ihminen lakkaa olemasta, koska muuten mä vaan pelkäisin jokaikinen päivä kuolemaa. Meidän perheessä on myös niin että jokainen uskoo mihin haluaa ja ristiriitaa mulle tässä uskon asiassa tuo se kun mum äiti sanoo jos on puhe jumalasta että ”en usko jumalaan, koska se ei auttanut silloim kun sitä apua eniten olisin tarvinut” viitaten tällä oman lapsensa, pienen 3kk vauvan, mun veljen kuolemaan. Usko on niin vaikea asia, mutta uskon ainakin siihen että täällä on jokin mahtavampi voima antamassa jonkinlaista suuntaa 🙂

Avatar

Itse uskon Jumalaan, mieheni ei. Oma perheeni on varmaan aika tyypillisiä suomalaisia; kuulutaan kirkkoon, uskotaan Jumalaan, mutta se ei arjessa näy mitenkään. Kirkossa käydään Jouluisin. Lapsena minä ja siskoni kävimme kyllä pyhäkoulussa (muistan että siellä oli kivaa; askarreltiin ja leikittiin) ja aina iltaisin äiti luki meidän kanssa iltarukouksen.

Aina joskus puhun miehelleni uskostani ja Jumalasta. En tuputa hänelle uskoani, vaikka toivoisinkin kovasti myös hänen uskovan Jumalaan. Aina välissä pysähdyn asiaa ajattelemaan ja minuun iskee suru ja pelko siitä että, emmekö saa olla kuolmena jälkeen enää yhdessä. Eikö rakas ja ihana mieheni pääse taivaaseen kanssani?

En usko uskoni näkyvän mitenkään erityisesti ulkopuolisen silmiin. Ennen vauvoja kävin barissa aivan kuten muutkin ystäväni, mutta aina olen pitänyt järjen mukana myös siinä touhussa (niin överiksi ei tarvitse/saa vetää, että satuttaa jotakuta omilla tekemisillään tai sanoillaan). Pyrin kuitenkin elämään Jumalan ohjeistuksien mukaan, mutta pyrin myös ajattelemaan näitä ohjeistuksia juurikin nykypäivään sopivina, enkä lue raamatun ohjeita kuin reseptiä. Nämä ohjeet on kuitnekin luotu hyvin hyvin kauan sitten ihmisen toimesta, ei raamattu taivaasta pudonnut.

Ompas tätä muuten hankalaa selittää ja pukea sanoiksi 😀

Anyway, haluan että myös lapseni uskovat Jumalaan ja voivat löytää hänestä lohtua, tuikea ja iloa. Aion lukea lasteni kanssa iltarukouksen ja kertoa pyhinä heille tarinoita Jeesuksesta, mitä silloin tapahtui. Nämähän on lapsille tarkoitetuissa kirjoissa ja lasten raamatussa kerrottu kaikenlisäksi tosi hauskasti ja mielenkiintoisesti.Jos lapseni aikuisena haluavat päättä että eivät usko Jumalaan, en voi asialle mitään ja hyväksyn sen. Haluan kuitenkin antaa heille sen mahdollisuuden tutustua Jumalaan, hauskalla ja rennolla tavalla.

Avatar

Ja se piti vielä sanoa että musta on emppu niin ihanaa että otat esille asioita joihin melkein jokaisella on jonkilainen mielipide, mutta harva uskaltaa niistä puhua, mutta sun alotuksesta ihmisten on helpompi kertoa omia kokemuksia ja ajatuksiaan ♥

Avatar

Ihailen sua kun näin rohkeesti voit kertoo asiasta. Olin ite vielä jonki aikaa sitten aivan samassa tilanteessa! Mun mummo on uskovainen ja hän on opettanut meidän perheen lapsille, että aina kannatta koittaa rukoilla. Sit ku tulin ite tohon pisteeseen, että en tiennyt uskonko vai enkö usko ja plaaah, niin koeilin rukoilemista salaa ja jossain vaiheessa huomasin uskovani. En kuitenkaan ikinä uskalla kertoa kavereilleni tai muutenkaan julkisesti olevani uskossa. Maybe someday.

Emilia oot upee nainen!!<3

Avatar

Hyvää pohdintaa, meille suomalaisille niin ”arasta” aiheesta. Itse uskon jumalaan ja olen aina uskonut, pienestä pitäen. Mut on kyllä kasvatettu niin, että vanhemmat ovat vieneet meitä pieninä pyhäkouluun ja meille on luettu lasten raamattua yms. Että en ole itse koskaan kyseenalaistanut jumalan olemassa oloa ja sitä etteikö raamatun tapahtumat olisi totta. Luulen, että on todella vaikeaa muuttaa omaa maailmankuvaa, mutta kyllä se mahdollista on. Itse muistan lapsuudesta että mulla oli koulussa n. 2 viikon ajan kiusaamista sillä tavalla, että mun luokan tytöt yhtäkkiä vaan jätti mut ulkopuolelle porukan. Yks iltapäivä sitten kävelin kotiin ja rukoilin koko matkan, että tilanne muuttuisi. Seuraavana päivänä kaikki tytöt pyysivät minulta anteeksi ja halusivat taas olla mun kavereita. Tää oli ensimmäinen kerta kun sain varmistuksen siitä, että on olemassa jumala, ja että jumala myös vastaa meidän rukouksiimme. Sähän voit pyytää jumalaa antamaan jonkin merkin itsestään, jos hän on olemassa. Monella ihmisellä on käsitys et uskovat on jotain hihhuleita, mut ihan tavallisia ihmisiä me ollaan, iloineen ja suruineen. Yhtä lailla meitä kiinnostaa muoti yms asiat ja samalla tavalla me käydään töissä ja tavataan ystäviä jne. Ainoa erotus on siinä, et me saadaan uskoa, et pääsemme kerran taivaaseen. Ja jumala haluaa, että me saadaan elää onnellista elämää jo täällä pallon päällä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa uskomaan. Joh 3:16 jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Tsemppiä totuuden etsintään 🙂

Avatar

Ihanan avoin teksti <3 uskonto on arka aihe puhua ja muille sen myöntäminen tuntuu tyhmälle just kaikkien aivopesu ja ääripää juttujen takia.

Avatar

Kiitos tästä rohkeasta tekstistä! Itse olen kirkon työntekijä ja mut on pienestä pitäen kasvatettu uskoon. Suurin oivallus itselleni oli se, että Jumala ei hylkää vaikka välillä epäilee ja kyseenalaistaa. Kannattaa käydä kirkossa ja haastaa pappeja ja muita työntekijöitä kysymyksillä ja ihmetyksillä, koska sitä varten me siellä ollaan. Kirkon työntekijät myös voivat antaa vinkkejä lasten kristilliseen kasvatukseen, mikäli kummit eivät sitä ole paljoa antaneet. (Silläkin uhalla että kuulostan susta naurettavalta yberhihhulilta niin) Rukoilen sun puolesta, jotta säkin voisit löytää turvapaikan Jumalasta :>

Avatar

Uskon, omalla tavallani. Minä en käy kirkoissa (paitsi häät,hautajaiset tottakai), juon alkoholia, harrastan esiaviollista seksiä yms teen muuta mitä ei välttämättä katsoa jossain hyvällä. Mutta kyllä uskon Jumalaan, siihen että joku hyvä on tuolla ylhäällä.

Avatar

Sä kirjoitat niin upeasti, että wow! Tää teksti jotenkin kosketti mua suuresti, koska voin samaistua sun tilanteeseen tosi paljon. Haluisin vaan rutistaa sua nyt niin kovaa ja sanoo, että kyllä se siitä. Oon ite uskossa, mutta perheeni on täynnä ateisteja. Johan oli shokki vanhemmille, kun ilmoitin olevani uskossa. Sain kuulla monet haukkumiset kotona perheeltä ja ystäviltä. Mutta silti en oo ikinä lopettanut uskomasta. Saan Jumalalta niin paljon lohtua ja voimaa huonoina hetkinä, ja saan kiittää häntä myös niinä elämän ihanina hetkinä. Vaikka uskossa oleminen on huippua, niin tunnistan itsessäni monia epäileviä ajatuksia, mitä myös sä mietit. Oon kuitenkin saanut erilaisten kokemusten, kirjoituksien, Raamatun ja muiden ihmisten kautta sellasta varmuutta tästä asiasta, että en usko pystyisinkö ikinä lopettamaan uskomasta. Lopuks mä haluun sanoo sulle vielä, että Jumala ei laita meitä ihmisiä paremmuusjärjestykseen tekojemme, ajatustemme tai uskomme perusteella – me ollaan hälle kaikki yhtä arvokkaita just tämmösinä vajavaisina kun ollaan. Ps. Laitoin kotisivu kohtaan sähköpostini, kysy ihan mitä vaan mieltä arkarruttavaa aiheesta, jos haluat! Kaikkea hyvää teiän perheelle ja ihanaa kevättä!! <3

Avatar

Mä uskon ja olen aina uskonut Jumalaan.

Ja noista pahoista asioista.. miksi Jumala sallii ne. Mä pohdin sitä aikoinaan ja törmäsin yhteen mielettömään nuorisopastoriin, joka sai mut ajattelemaan uudelta kantilta. Ihminen on luotu omalla tahdolla eli ei meitä kukaan ohjaile vaan meidän teot ja valinnat vaikuttaa kaikkeen. Jumalalla on omat intressinsä meidän elämistä ja Hän on ne ennalta nähnyt mut plan b on olemassa myös, riippuu siitä mitä valitsemme. Monimutkainen asia, mitä ei voi ihmisjärjellä käsittää 😀

Paratiisista oot varmasti kuullut uskonnon tunneilla ja siitä hyvän- ja pahantiedon puusta. Ihmisellä oli jo silloin valta päättää omastaan – tyypit mässäs hedelmää vastoin Jumalan tahtoa ja lensi ulos. Jumalan toive olis ollut se, et ihminen olis ollut paratiisissa ja lähellä Häntä mutta oma valinta meni pilaamaan sen. Mä en osaa paremmin selittää tätä, mut yritinpä kuitenkin 🙂

Mulle on helppoo uskoa, kun mut on kasvatettu niin. Ymmärrän silti monia sun pelkoja helvetistä yms! En jaksa paasata mitään mut sanon vaan, että niin kauan kuin henki sussa pihisee ei ole liian myöhäistä uskoa toisin.

Uskonsa takia on moni kristitty tapettu ja jätetty ja vangittu ja mitä kaikkea. Silti nää tyypit on seissy asiansa takana. Hulluutena uskoa on aina pidetty ja tullaan pitämäänkin.. tavallaan, kuolla nyt jonkin vuoksi mitä et ees näe tai koske. Sydämessä sen tuntee kun antaa mahdollisuuden ja siitä nämä ihmiset on voimansa ammentaneet. Usko on luja luottamus.

Oke, nyt loppu 😀 I really hope you’ll find your peace.

Avatar

Minä halusin uskoa Jumalaan pienenä ja hieman vanhempanakin, aivan kuten sinäkin. En vain tuntunut saavan iltarukouksilleni vastinetta tai niitä suuria, vavisuttavia uskoontulemiskokemuksia, kuten muut. Olisin oikeasti halunnut olla uskovainen ja käydä kuuntelemassa nuortenilloissa Jumalan sanaa, mutta tajusin olevani liian rationaalinen ja tieteisihminen pystyäkseni siihen.

Nyt nuo ajatukset tuntuvat hieman kaukaisilta, sillä olen päässyt jo kauan sitten sinuiksi uskonnottomuuteni kanssa: en enää osaa kuvitellakaan, että kävisin kamppailua noista asioista. Minulle on selvää, että kaikki, minkä meille tiede voi todistaa, on se, mihin minä uskon ja luotan elämässäni. Ihmisen ymmärrys ei voi, eikä sen pidä riittää selittämään ainakaan vielä kaikkia ympäröiviämme prosesseja, mutta tulevaisuudessa se lienee mahdollista tieteen kehittyessä jatkuvasti. Evoluutioteoria on siitä hyvä, ettei se kumoonnu yhden liikkuvan elementin, kuten Jumalan tullessa kuvaan, mutta kreationismi sen sijaan on riippuvainen juurikin tästä yhdestä liikkuvasta osasta ja on tyhjä ilman sitä.

On omalla tavallaan myös helpottavaa tietää tunteidensa tausta ja ne kemialliset prosessit, jotka pyörittävät ihmisruumista. Ilman tiedettä olisin tyhjä, kaltaiselleni jopa äärirationaaliselle ihmiselle Jumalaan, jota emme voi nähdä ja koskettaa, uskominen on järjenvastaista. Ymmärrän ja ihailen silti niitä, jotka elämänsä uskonsa varaan rakentavat – kuinka luja ihmisen luottamus voi olla asiaan, jota emme voi täysin todistaa! Kunnioitan kaikkien uskontokuntien ja uskonnottomien ajatuksia yhtä lailla, sillä ei ole minulta pois, vaikka joku uskoisi lentävään spagettihirviöön.

Omille lapsilleni tuskin opetan uskonnollisuutta. Annan heidän toki osallistua koulun uskonnonopetukseen ja kevät- ja joulukirkkoihin, sekä heidän kysyessään kerron kristinuskosta ja siitä, että se on yksi tapa selittää kaikki, mitä meillä on. Korostan, että he ovat vapaita valitsemaan oman suuntauksensa pelkäämättä äidin mielipidettä tai suhtautumista. Uskonnonvapaus nimittäin toimii myös muuten kuin oikeutena uskonnottomuuteen.

Avatar

Mä en ole koskaan osannut uskoa Jumalaan. Olen yrittänyt, mutta se tuntui tosi tekopyhältä, koska en oikeasti uskonut. Muutenkin monet kirkon aatteet on mun mielestä niin paljon ristiriidassa raamattuun. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan, miksei kirkko sitten anna homojenkin avioitua kirkossa? Uskon kuitenkin jonkinlaiseen kuoleman jälkeiseen hyvään elämään, karmaan ja siihen, että kaikella on tarkoitus.

Avatar

yksinkertainen vastaus homoavioliitoille on se, että Jumala kieltää homoavioliitot! Siinä on tarpeeksi hyvä syy olla vihkimättä homoja!

Avatar

mä käyn tänä kesänä itse riparin.kaikki,tai ainakin yli puolet,mun kavereista kävi talviriparin.ja jokainen vakuuttaa nyt uskovansa jumalaan.ja vaan yksi niistä uskoi siihen ennen riparia.itse uskon johonkin suurempaan voimaan,joka välttämättä ei ole jumala.sen takia riparille meno pelottaa,entä jos alan itse uskoa jumalaan?oon aina,ihan aina vihannut niitä tarinoita jeesuksesta.tykkään paljon enemmän tutustua maailmanuskontoihin.

musta tuntuu hassulta että kaikilla mun kavereilla on nyt ristit kaulassa,ja kaikki uskoo raamatun joka sanan olevan totta.se on mun mielestä vähän ehkä pelottavaa jos uskoo johonkin noin kirjaimellisesti.osasta kavereistani on tullut ihmisiä jotka uskoo kristinuskon olevan ainoa oikea uskonto.mun mielestä taas jokaisella on oikeus uskoa mihin itse haluaa,niin mulle on kotonakin opetettu.

mutta siis en,tai luulen etten,usko jumalaan.mutta en mä sulje pois sitä vaihtoehtoa että jossain vaiheessa uskoisin. 🙂

Avatar

Uskon itse Jumalaan. Vanhempani uskovat, minulla oli aika jolloin ajatteline tten usko, ihan vaan että uskoni ei johdu vanhemmistani. Sittemmin sain huomata että kuitenkin rauha löytyy Jumalasta ja rukoilemalla Häntä saan rauhan. Minulla on tarve rukoilla ja kertoa asiani, samalla käyn mielessäni asioita läpi. Tuntuu että sillä tavalla saan näkökulmaa myös omaan elämääni, useimmiten tulen kiittolliseksi kaikesta ihanasta mitä minulla on! Kirkossa ja sen opissa on paljon ristiriitoja niitä enempää erittelemättä mutta minä uskon raamattuun. Ihanaa kevättä teille

Avatar

Kannattaa myös pohtia sitä minkälainen se oma jumalakuva on. Itse en voisi uskoa kristinuskon jumalaan, mutta kun ajattelen jumalan rakkautena on uskominen paljon helpompaa. Kannattaa siis kyseenalaistaa sitä kuvaa millainen jumalan kuuluu olla ja ajatella se niinkuin sinusta parhaalta tuntuu.

Avatar

Aika jännä, että sanoit noin, koska Raamatussa sanotaan ihan sanasta sanaan (Joh. 4:8), että ”Jumala on rakkaus” 🙂

Avatar

uskon Jumalaan 🙂 oon uskovaisesta perheestä niin se vaikuttaa asiaan varmasti, mut vaikka Jumalaa ei olisi, tuntuu lohdulliselta ajatella että joku on nä kaikki vuodet kuullu mun jokaiset huolet ja kiitokset (rukoukset). Oman riparin jälkeen mun usko vasta vahvistukin kun kuuli muitten mielipiteitä asiasta, isoset oli uskossa jne 🙂 Jumala on mulle tosi tärkee juttu<3 En ehkä usko kaikkiin raamatun asioihin, mut uskon vahvasti Jumalaan ja siihen että se tuntee mutkin paremmin kuin mö itteni ja rakastaa kaikkia 🙂 musta on hienoo ettet heti tyrmää ajatusta Jumalan olemassa olosta!:) t. 15v

Avatar

ja vielä lisäys mun vastaukseen, että ei kaikki kristinuskossa olevat ajattele homouden olevan väärin:) mun mielestä homoilla pitäis olla samat avioliitto-oikeudet, muttei kirkossa. hups poikkesi vähän aiheesta XD

Avatar

Hyvä kirjoitus, ihanan aitoja ajatuksia. 🙂 Itse en usko Jumalaan millään lailla, eivätkä uskon asiat liikuta mihinkään suuntaan. Ehkä joskus lapsena kokeilin rukoilla, yritin uskoa, mutta se tuntui ihan oudolta, joten jäi kertaluontoiseksi kokeiluksi.

Kävin riparin, kuulun kirkkoon, mutta en usko Jumalaan. Uskonnolla ja raamatulla perusteltavat, esimerkiksi homoliittovastaiset mielipiteet saattavat aiheuttaa mussa suurta ihmetystä ja ärsytystä, mutta muuten en välitä vaikka muut uskoisivat Jumalaan, jokaisella on vapautensa eikä mulla ole mitään sitä vastaan, kunhan eivät tuputa uskontoaan minulle tai sotke uskontoa lakiin ja politiikkaan. Mulle on ihan okei, että jokainen elää vain yhden elämän eikä kuoleman jälkeen ole mitään. Niin mun järki sanoo, eikä sydämellä ole mitään sitä vastaan.

Mulla ei kuitenkaan ole lapsia, joten en ihan pysty samaistumaan ajatuksiisi. Mutta toisaalta, mun vanhemmatkaan eivät usko Jumalaan eivätkä koskaan uskon asioita meille opettaneet, enkä mä koskaan sellaisia ole tarvinnut ja olen hyvin onnellinen näin. Kirjoitin tästä aiheesta itsekin viime kesänä, sen voi kurkata täältä, jos haluaa. 🙂

Avatar

Hienoa, että kerrot näistä ajatuksistasi! Moni muukin pohtii samoja juttuja. Se, että etsit vastauksia ja tahdot uskoa, on jo uskoa itsessäänkin. Se kuuluu ihan terveeseen uskoon, että ihmettelee ja kyselee, usko ei ole vakaa tila, vaan se elää. Ole armollinen itsellesi siinä, ettet vaadi itseltäsi jotain tiettyä tunnetta. Uskosi vahvistuu kyllä ajan kanssa vielä, kun olet jo nyt niin pitkällä. Tässäkin ketjussa on monenlaisia suhtautumisia uskoon, sinun omasi on yhtä oikea ja riittävä, sinun ei tarvitse muuttua kelvataksesi Jumalalle, se on armoa, ansaitsematonta rakkautta meidän osaksemme. Kun kerrot läheisillesi näitä ajatuksia, voisin kuvitella, että he ajan kanssa alkavat paremmin ymmärtää sinua. Pohdit asiaa niin viisaasti. Minä uskon, että Jumala on kutsunut sinua lähelleen, vahvistanut uskoasi, koska Hän tahtoo pitää huolta sinusta, lapsista ja kaikista sinulle tärkeistä ihmisistä <3

Avatar

Todella rohkea ja mielenkiintoinen postaus. Ite oon vähän samoilla linjoilla sun kanssa. Haluaisin uskoa ja tavallaan ehkä uskon, mutta silti kiellän asioita. Mäkin haluaisin sen vastauksen, uskonko oikeaati vai en? 🙂

Avatar

Kirjoitat todella hyvin. Minulla on usein hyvin samankaltaisia ajatuksia. Haluaisin uskoa jumalaan ja ikuiseen elämään, mutta kun uskontoja on niin paljon niin mistä voin tietää mikä niistä on se oikea? Usko toisi niin paljon turvaa elämään. Olen lestadiolaisperheessä kasvanut, mutta jättänyt uskonnon vuosia sitten. Tämä vaikuttaa elämääni edelleen paljon. En kokenut uskontoa omakseni sen tiukkojen ”sääntöjen” ja rajoitusten takia, mutta siinä on myös hyviä asioita joita toisinaan kaipaan. toivotaan että ajatuksemme selkiintyvät ajan kanssa. 🙂

Avatar

Kun kuolet sinua ei ole enää olemassa, sinä kuolet. Erittäin yksinkertaista, vai mitä? Joillekkin ei vain tunnu olevan. Turhamainen uskottelu itselleen, että pääsen kyllä vielä joskus jonnekkin parempaan paikkaan on naurettavaa. Tietty jos se aiheuttaa turvan tunnettan ja jonkin asteen mielihyvää se on eriasia. Syötä vain lapsillesi pajunköyttä ja uskottele heille jotain jonka olemassa oloa ei voida todistaa. Ja kyllä se on hieman ristiriitaista uskotella lapsille jotain mihin ei itsekkään usko, mutta jokainen tavallaan…

Avatar

Sinullako on Se tieto, että kuoleman jälkeistä elämää ei ole? Sinäkin vain uskot, että mitään korkeampaa voimaa ei ole, et tiedä, vai oletko joskus kuollut? Samalla tavalla joku taas uskoo kuoleman jälkeiseen elämään. Minusta ei pitäisi niin halveksuen suhtautua muiden uskoon.

Avatar

Mää en usko jumalaan. Mua ei oo kotona sellaseen kasvatettu, vaikka varmaan koko mun sukuni kuuluukin kirkkoon. Ei olla koskaan kuitenkaan käyty missään joulukirkoissa tai muissa seurakuntatapahtumissa – riparien juttuja lukuunottamatta.

Mää oon ite käyny ala-asteelta saakka uskonnontunneilla ja myöskin teini-iässä riparin. Oon myös ollu isosena ja muutenkin aikanani aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa, joten sikäli on ehkä vähän hassua – olla uskomatta, mutta silti hengata uskovien kanssa. Mulla on kuitenkin sellanen tarina siinä takana, että oon koko ala- ja yläasteen ollut koulukiusattu. Sillon kun sain kutsun riparille niin ajattelin automaattisesti, että se tulee oleen ihan kamalaa, koska mua kuitenkin taas kiusataan siellä. Etenkin vielä kun kolme mun isointa kiusaaja pääty samalle leirille. En sillon ajatellu siitä uskonnosta mitään, kunhan vaan kelasin, että kaikki muutkin mun ikäset siellä käy ja oon kuullu niistä leireistä hyvää niin annan mahdollisuuden.

No, siinähän kävi sitten niin, että jokainen mun riparilla ollut, oli se sit toinen leiriläinen, isonen tai muu seurakunnan työntekijä oli ihan mahtavia. Ensimmäistä kertaa mun koko elämässä mut hyväksyttiin sellasena kun oon. Mun mielipiteestä oltiin oikeesti kiinnostuneita. Mun kanssa haluttiin puhua ja tehdä asioita. Heille mää olin ihminen. Ja se oli ihan mieletön tunne. Melkein yheksän vuoden koulukiusaamisen, kaverittomuuden ja yksinolemisen jälkeen musta välitettiin ja mua alettiin kutsua joka paikkaan. JENGI IHAN OIKEESTI SOITTELI _MULLE_ JA HALUS TIETÄÄ MITÄ _MULLE_ KUULUU!

Tottakai tollanen saa sulle hyvän olon. Niistä ihmisistä tuli mulle tosi tärkeitä ja tosiaan riparin jälkeen en mitään muuta tehnykkään kun hengasin uskovien kavereideni kanssa. Nautin elämästä ekaa kertaa pitkään pitkään aikaan. Kävin seurakunnan nuortenilloissa, raamattupiireissä ja erilaisissa illanistujaisissa. Rukoilinkin. Mut se uskonto ei koskaan tuntunu mulle omalta jutulta. Siis tein kaikkee mitä muutkin, mut esim. rukoillessa ei mulle tullu koskaan sellasta fiilistä, että siinä olis jotain järkee. Että mulle oikeesti tulee tapahtuun jotain hyvää ja pääsen taivaaseen ja sitä kaikkee muutakin. Tein niitä kaikkia juttuja vaan siks ku kaikki muutki mun ympärillä teki. Isosena jopa opetin niitä raamatun oppeja toisille, joka joka kerta oli jotenkin ihmeellistä. Tai kun en koskaan ajatellu, että teen nyt jumalan työtä levittämällä ilosanomaa eteenpäin. Vaan enemmänkin sillain jos vaikka opettaisin jollekin matikkaa. Tiäksää, niinku vaan kerroin eteenpäin niitä asioita, mutta en mitenkään sillain voimalla yrittäny saada kaikkia muita uskoon, koska en itekään uskonu niihin asioihin.

Nykyään noista ajoista on jo… No varmaan siis tulee kohta viis vuotta täyteen siitä kun oon siellä viimeks hengannu. Jotenkin pienen ajan jälkeen aloin miettiä, että minkä takia mää täällä hengaan. Siis tietysti ne ihmiset oli se suurin syy, mutta kun kaikki mun ympärillä sit vaan usko niin vahvasti ja ite en niin jotenkin siitä kasvo yli. Enkä siis sano sitä, ettenkö vois olla uskovien ihmisten kaveri ja hyväksyä sitä mitä ne tekee, vaan lähinnä siihen tuli se, etten enää kokenu niitä asioita ollenkaan ominani. Alotin lukion ja löysin uusia kavereita, erilaisia harrastuksia. 17- vai 18-vuotiaana erosin vihdoin kirkosta tajutessani sen, etten halua tukee sellasta instituutiota, jonka kanssa en jaa samoja arvoja. Ne homokohut ja muut oli sit viimenen naula siihen arkkuun.

Nykyään oon ilonen siitä, että mulla oli tollanen ajanjakso elämässäni. En pelkästään niiden kavereiden takia, vaan senkin takia, että mää ihan oikeesti tiedän siitä uskonnosta. Osaan perustella kantojani ja tiedän mitä siellä raamatussa lukee. Pystyn puolustaan niitä omia arvojani ja vastata (hyökkääville) ihmisille minkä takia en usko. Musta tuntuu usein siltä, että tiedän kristinuskosta todella paljon enemmän kun suurin osa niistä ihmisistä, jotka tuomitsee ja haukkuu mut alimpaan helvettiin sen takia, että oon ateisti. Musta on ihan okei uskoo ihan mihin tahansa haluaa tai ei halua niin kauan kun muut ihmiset ei joudu kärsimään sen vuoksi. Oli se sit jeesus, Ahti tai vaikka joku metsänhenki – mulle on ihan sama. Siihen mää kuitenkin vedän rajan, että jotkut perustelee jotain massamurhia tai muita sellasia uskonnolla, et tein näin, koska mun pyhässä kirjassa käskettiin.

Mut joo, nykyään siis oon ihan ateisti. En oo lukenu moneen vuoteen raamattua, mutta voisin lukee edelleen, satukirjana. Uskon evoluutioteoriaan ja tieteeseen, enkä ymmärrä millä tavalla jollekin kristinuskon luomisteoria ja evoluutio ei oo ristiriidassa keskenään, kun joku tuolla ylhäällä siitä mainitsi. Mielelläni siis kuulisin tästä näkökulmasta lisää 🙂

Avatar

Minä täällä tuolta ylhäältä hei! 😀 Siis en vaan näe siinä mitään ristiriitaa. Ajattelen sen jotenkin niin, että Jumala sai aikaan alkuräjähdyksen ja ohjasi evoluutiota. Noin yksinkertaistettuna. 🙂 Aattelen kans, et tiede on tosi hyvä juttu ja oon todella kiinnostunut erityisesti biologiasta. Luen paljon tieteellisiä artikkeleja. Ja silti uskon Jumalaan, kuten tosi moni muukin mun akateemisesti koulutetuista kavereista. Tiede tutkii Jumalan tekemää maailmaa, mutta Jumalaan tiede ei yllä. Jumalaan kantaa ottaminen onkin ihan kielletty tieteen pelisäännöissä, koska jos me selitettäis kaikki selittämätön Jumalalla, me ei koskaan opittaisi esimerkiksi niiden takana olevia luonnonvoimien prosesseja. Toivottavasti tää selvensi edes vähän. Kysy, jos jokin jäi epäselväksi! 🙂

Avatar

Kiitos asiallisesta vastauksesta, arvostan sun kaltasia ihmisiä, jotka oikeesti perustelee näkemyksiään ja osaa keskustella näinkin arasta aiheesta ilman sellasta kunnon paskamyrskyä! Näihin valitettavasti törmää liian usein niin on kivaa vaihtelua kerrankin tällänen 🙂

Mun mielestäni toi taas on ristiriidassa. Koska raamatussa sanotaan, että jumala LOI kaiken, joka on. Eikä että jumala kehitti. Hitto kun mulla on aivot nyt ihan jumissa, enkä ehkä osaa selittää mitä mää tarkotan, mutta mun mielestäni – ja tää on mun henkilökohtanen mielipiteeni – on mahdotonta samaan aikaan uskoa sekä jumalaan, että tieteeseen, koska se ei vaan käy mun järkeeni 😀 Ne kaks asiaa kumoo toisensa. Evoluutio meni eteenpäin sattuman varassa, ei jumalan luomistyön. Mää kuulun ite siihen ryhmään, jonka mielestä tälläseen ”jumalalliseen evoluutioon” uskominen antaa uskojalleen niin sanotusti molempien maailmojen parhaat puolet; sää voit tuudittautua siihen, että joku korkeempi voima kantaa sua ja sit kuitenkin jaat suurimman osan kanssa samansuuntasen tieteellisen näkemyksen. Ja se ei vaan mun mielestäni oo toimiva näkemys 😀 Enkä sano tätä mitenkään pahalla tai halua loukata mitenkään vaan selventää mun omaa näkemystäni asiaan. Mun mielestäni sitä raamatussa sanottua asiaa ei vaan voi tulkita mitenkään päin niin, että se oli jollakin tapaa jumalan työtä miten maailma synty. Mut kuten sanottu, tää on vaan mun oma mielipide, ehkäpä sää voit vielä avata sun omaa näkemystä, koska musta on tosi mielenkiintosta kuulla muiden uskomuksista ja syistä niiden takana 🙂

Avatar

Raamatussa jopa sanotaan, että Jumala sanoi, että TUOTTAKOON MAA eläviä olentoja. Tää tukee mun mielestä evoluution kaltaisia tapahtumia ja tekee niistä ihan raamatullisia. Raamatun luomiskertomus on kuitenkin vain yksinkertaistettu ja lyhyt kertomus, jolla halutaan kertoa jotain, mutta ei kaikkea.

En näe mitään syytä (tai oikeastaan omalla kohdallani edes mahdollisuutta) sille, että pitäisi jostain syystä valita vain usko tai tiede. Eiväthän ne ole sentään mitään vastakohtia tai toisensa pois sulkevia asioita. 🙂 Onhan paljon Jumalaan uskovia tiedemiehiä ja -naisiakin! Ei Jumalaan uskominen mun mielestä tarkoita sitä, että pitäisi olla joku tieteen kieltävä ja yksinkertainen ihminen, joka ei saa ajatella omilla aivoillaan. Omassa seurakunnassanikin kannustetaan nimenomaan terveen järjen käyttöön ja kyseenalaistamiseen. En ehkä ihan ymmärtänyt, minkä ongelman tässä näet. Kyllä lähes kaikki mun tuntemat Jumalaan ja Jeesukseen uskovat ihmiset on ihan täysin avoimia tieteelle ja ehkä noin puolet ovat sanoneet pitävänsä evoluutiota todennäköisenä vaihtoehtona nykyaikana elävien eliöiden synnylle. Loput eivät ota kantaa ja hyvin pieni osa ajattelee evoluutio olevan ns. saatanasta, mut voin kyllä sanoa, ettei tuon (kaikki tiede on saatanasta) tyyppiset ihmiset ole niitä penaalin terävimpiä, ja heitähän löytyy sekä uskovista että ei-uskovista ihmisistä. 🙂

Avatar

Ps. Toki vanhemmasta sukupolvesta löytyy enemmän tiedettä vastustavia ihmisiä. Omat tuttuni ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi 22 – 30-vuotiaita, joten tällä otoksella viittaan nyt lähinnä sen ikäisiin ihmisiin. Lisäksi pyörin paljon yliopistoporukassa, joten sekin saattaa värittää noita osuuksiani. Toivoisin joka tapauksessa, että muutkin voisivat vapautua ajattelemaan uskoa ja tiedettä samaan päähän mahtuvina asioina. 🙂

Avatar

Voi, ihana Emilia! Täällä ilmoittautuu myös yksi uskovainen. Jumala (ja Jeesus!) on itselleni elämäni tärkein asia, josta kaikki lähtee ja jonka ympärille kaikki rakentuu. Minusta pidetään huolta. Olen arvokas ja minua rakastetaan juuri tälläisenä kuin olen. Eikä minun ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään ansaitakseni Jumalan rakkauden ja täydellisen huolenpidon. Samoin on jokaisen kohdalla, joka vain haluaa uskoa. Pelkästään HALU uskoa riittää. Jos haluat lukea enemmän ajatuksiani uskosta, niin tästä pääsee lukemaan: http://828room.blogspot.fi/2014/03/why-do-i-believe-in-god.html. Tulin tosi iloiseksi tästä tekstistäsi! Kaikkea hyvää sinulle, Emilia!

Avatar

Minä uskon karmaan, maailman kaikkeuteen, rakkauteen ja siihen että jumala/jumaluus on meissä kaikissa.

En usko että vain uskomalla tietyllä tavalla tai tiettyyn asiaan/Jeesukseen, pääsisi taivaaseen. Eehei. Ei asia niin ole.

Niin moni kirkonmies on pääsyt kristin uskoon käsisksi jo ihan raamatun teko vaiheissa, että oleellisia asioita on jäänyt pois. Esim karma.

Uskonnoissa on niin kapeakatseista. Ei aallita sitä eikä tätä.

Ja unohdetaan se tärkein (mitä itseasiassa kristityt kyllä puhuvat, mutta eivät tunnu tekevän)” rakastakaa toisianne” ja se rakkauden kolmoiskäsky.

Mä uskon että uskontoja ei sinänsä ole. On vain eeilaisia käsityksiä maailman kaikkeudesta, jonka ympärille on luotu eri käsitteet.

Mä uskon että meissä kaikissa on se valo, se ns.pyhyys ja rakkaus mistä puhumme ulkopuolisena Jumalana. Muut uskonnot on vain niin ulkoistaneet koko Jumalan.

Kaikissa on rakkaus, pontentaalia hyvyyteen ja ns.”jumaluuteen”.

Eli suurin oma käskyni on: mun oman sydämen kuuntelu, mikä minusta tuntuu hyvältä. Mihin minä haluan uskoa.? (Jos esim. Vain uskomalla Jeesukseeb pääsee taivaaseen. Tää ei mee mun kaaliin, eikä sydämeen. Ei se niin mene!)

Toinen on: tee muille niinkuin itsellesi haluat tehtävän.

Kolmas on: se karma. Karma joka seuraa meitä läpi ELÄMIEN nimen omaa monen elämän läpi. Ei vain tämän yhden. (Huom. Ei se intialainen tapa uskoa, että köyhä on tehnyt pahaa entisessä elämässä, den takia anstaisee olla köyhä ym.)

Mä kannustan sua kuuntelemaan just niinkuin oma sydämesi sanoo. Voithan opettaa lapsillesi että joyain meitö suurempaa on olemassa, jos pelottaa ym. Se on turvanasi.

Vaikka nyr sitte enkelit, olkoon kejut, maahiset, tontut ym:D mutta sellaista mitö ei välttämättä omin silmin näe. Mutta se on silti turvanamme.

Se on kyllä hankala lähteä opettamaan mitää mihin ei itse usko, kandee vähän punnita mikä ainusta tuntuu hyvältä:)! ♥

Avatar

Ihana postaus!

Uskon Jumalaan. Meidät on pienestä pitäen kasvatettu lukemalla iltarukous, kerrottu Jumalasta ja enkeleistä. Minulle on ollut pienestä asti selvää että on Jumala joka kulkee aina kanssani. Rippileirillä ollessani tunsin vahvan kosketuksen Jumalaan ja se hetki oli ikimuistoinen. Uskoni syventyi. Pian äitinikin tuli elävään uskoon ja on ihanaa yhdessä ylistää Jumalaa ja hänen suuria tekojaan. Kuulostaa ehkä ei uskovaisen korvaan ihan idiootilta.

En voi ikinä ajatella lakata uskomasta Jumalaan. Käyn kirkossa muutamia kertoja vuodessa ja se paikka on minulle kuin koti.

Se turvallisuuden tunne, kun tietää että joku kulkee aina kanssasi, suojelee sinua kaikelta pahalta.

”Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. ” ♡

Avatar

Rohkea postaus. Joillekin uskonto on todella arka aihe.

Itse olen lapsesta asti oppinut rukoilemaan ja uskonut jumalaan(vaihtelevasti teininä). Mummoni oli ainoa joka opetti rukouksia, virsiä ja puhui uskonnosta minulle ja sisarilleni. Perheessäni äidin suku on kristittyjä ja isän puoli on ateisteja ja kirkkoon kuulumattomia. Perheessäni on ollu ”uskonvapaus”, mutta jos sanoisin ääneen että kyllä uskon jumalaan niin siitä tulisi pilkkaa ja olisin heidän mielestä tyhmä.

Olin 12 vuotta, kun äitini sairastui syöpään. Äitin usko syveni ja hänestä tuli seurakunnan luottamushenkilö, hän puhui kirkossa omista kokemuksistaan, syövän uusiessa ja pahentuessa pappi kävi vaimonsa kanssa rukoilemassa meillä ja pitämässä äidin kanssa hartaushetkiä. Itse olin tuolloin 15 kesäinen ja osa minusta halusi uskoa Jumalaan, ja osa minusta piti sitä typeränä koska järki sanoi että olisin tyhmä jos uskoisin. Mietin myös mitä muut sanoisivat ja ajattelisivat minusta, jos kertoisin uskovani Jumalaan?

Onnekseni uskova puoli minusta voitti. En usko oikeastaan minkään virallisen uskonnon mukaan. Uskon juuri siihen, mihin itse uskon. Uskon Jumalaan, uskon taivaaseen, uskon sieluun ja iankaikkiseen elämään.

Kolme vuotta sitten, ollessani 17, äitini kuoli. Sen jälkeen ei minun mielestä ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa. Minä en voi uskoa siihen, että äiti kuoli, ja that’s it, häntä ei ole enää mitenkään olemassa.

Minun äiti on taivaassa ja siellä minä hänet taas kohtaan.

Nyt olen ainoa Jumalaan uskova perheessäni. Mummo ja täti ovat ainoat lähisukulaiset jotka uskovat. Kotona olen ”piilouskovainen”, poikaystävä on ateisti. En puhu kenenkään kanssa uskosta, en koe sitä tarpeelliseksi, mutta vähän myönteisemmällä asenteella toivoisin läheisteni suhtautuvatn uskontoon ja uskoviin ihmisiin. 🙂

Toivottavasti löydät hyvältä tuntuvan tavan kasvattaa lapsiasi uskonnon suhteen! 🙂 Voit jakaa vinkkejä, sillä jos saan lapsia poikaystävän kanssa niin tahdon kasvattaa heidät uskoon, poikaystävä ei ole samaa mieltä… 😀

Avatar

Ihan sairaan loistavaa tekstiä, oot mahtava nainen! Itse olen eronnut kirkosta 15-vuotiaana ja käynyt protu-leirin, koska se tuntui itselle luontevammalta enkä tänäkään päivänä ainakaan sano että uskoisin mihinkään, ikää tosiaan on vasta 19-vuotta että eihän sitä tiedä mihin tämä elämä heittää. En ole koskaan pahemmin edes miettinyt mihin sitten uskon, ehkä karmaan ja että kyllä joku hyvä paikka sitten saadaan kun elämä meistä jättää. Uskon asiat on mulle monimutkaisia ja ehkä ärsyttäviäkin ja mua turhauttaa jos joku sanoo että no sähän et voi tulla kummiksi ymsyms, mutta itse olen tyytyväinen näin. Jokainen uskoo mihin uskoo enkä ainakaan itse ketään tuomitse. 🙂

Avatar

Muistan joskus pienenä pelänneeni hirveästi helvettiin joutumista. Mun kaveri oli hellari, ja se pelotteli mua iltamyöhällä helvetillä ja pelkäsin tosi pitkään. Sitten joskus murrosiän kynnyksellä oivalsin yhden asian: jos taivas on olemassa, sinne pääsee ne jotka uskoo. Jos helvetti on olemassa, sinne pääsee ne jotka ei usko. Jos pelkää helvettiä, uskoo siihen. Eli toisin sanoen helvettiin ei joudu kukaan kuka sitä pelkää? Simple. Toi on mun elämäni fiksuimpia oivalluksia oikeesti, varsinkin kun olin 13! En siis ole itsekään mielestäni uskovainen, lähinnä tapakristitty ja helvettiin en ainakaan uskoo enää.

Mutta samaa mieltä sun kanssa tosta, että lapset haluaisin kasvattaa edes joten kuten kristinuskoon, siihen on hyvä turvata vaikeina aikoina! Ja varsinkin jos mulle vanhempana vaikka sattuisi jotain, niin olisi ihana että mun lapset uskoisi vielä tapaavansa mut! Ja että mulla olisi hyvä olla taivaassa. Mutta täälläkin vastassa perhe ja poikaystävä jotka on eri mieltä! 😉 Mies ei edes kuulu kirkkoon, mutta mulla on kova aivopesu meneillään, koska itsehän haluan kirkkohäät, vaikka sitten niin että mies tekopyhästi liittyy kirkkoon vaan sen takia. Haluan.

Avatar

Sulla on selvästi etsikkoaika. Jumala kutsuu sua aivan selvästi. Ite oon ollu uskossa aina, kasvanu uskovaisessa perheessä. Parhaiten saat varmuutta asiaan kun meet vaan jonneki seurakuntaan. Ite oon käyny helluntaiseurakunnissa ehkä eniten mutta myös esim vapaakirkossa, tampereella nokia missiolla, helsingissä suhessa. Ja tosiaan mulla on syömishäiriö, pitkäaikainen masennus ja ollu päihdeongelma yms.. Ainoo asia mikä on saanu mut jatkamaan elämää on usko elävään jumalaan, siihen että jeesus kuoli ristillä meiän kaikkien syntien tähden ja vielä jonain päivänä pääsen taivaaseen. Siunausta teiän koko perheelle!!

Avatar

Kaunis kirjoitus, ja paljon herättänyt jo keskustelua. Itse uskon Jumalaan. Olen uskovasta kodista, mutta monen vuoden ajan minulla oli epäilyjä kaikkeen uskoon liittyvää kohtaan. Nyt aivan lähiaikoina olen saanut taas rauhan, ja koen että voin taas vapaasti uskoa. Minun uskoani auttoi Se että aloin lukemaan raamattua. Helposti sitä ajattelee, että turha sitä on lukea, kun ei siitä kuitenkaan mitään ymmärrä. Mutta esimerkiksi uudesta testamentista Pietarin kirjeet ovat helppolukuisia. Itselle selkiytyi moni asia sieltä, ja nykyään usko on itselle kaunis ja tärkeä asia jota haluan vaalia.

Itse kuulun tiettyyn ns.uskonlahkoon, mutta en siltin ajattele että vain me olisimme taivaaseen pääsijöitä, vaikkakin uskon että täältä tulee oikeanlaista opetusta. Ihmisen ei voi jakaa tuomioita, vaan Se on jumalan tehtävä.

Avatar

Joku viisas joskus mulle sanoi, että pelkästään jo se riittää, että tahtoo uskoa. Siihen luottaen mennään.

Avatar

Meillä kasvatus jumalan suhteen on ollu enemmänkin ettei Jumalaa ole piste ja että meillä ei jeesustella.

Ja jumalan sijaan opetettu että on olemassa karmaa ja ettei mihinkään voi luottaa, perhe on ainut tukipilari ja ’jeesustelijat’ ovat vaan liian heikkoja pärjäämään ilman mitään mihin uskoa.

Itse myös haluan sitten lapsille opettaa että saa uskoa ja on olemassa asioita mihin uskoa, ei välttämättä kristinusko mutta jotain.

Että heillä olisi se joku jolle rukoilla kun on vaikeaa tai joku johon tukeutua, kunhan he tietävät sellaisen olevan ja ovat onnellisia.

Itse en moiseen varmaan koskaan pysty uskomaan juuri kasvatuksen takia mutta hyvin tässä ollaan ilman uskontoakin päristelty. 😀

Avatar

Ihan mahtavaa että uskalsit kirjottaa tästä aiheesta! Oot upee<3 Ite oon vl (=vanhoillisledtadiolainen) eli uskon Jumalaan, käyn kirkossa, rukoilen joka ilta lasten kanssa, käyn seuroissa perheeni kanssa ja vietämme normaalia (uskovaisen) perhe-elämää. Oot tosi rohkea nainen ja ihana äiti♥

Avatar

Ihanan avoin teksti! Tuli mieleen tuosta pohdinnasta kun sanoit, että ”ihmettelet” miksi Jumala hyväksyy maailman pahat asiat. Minulle on opetettu ja näin uskon, että ne ovat koettelemuksia. Jokaiselle asialle joka voi tuntua vaikealtakin on Jumalan tarkoitus.

Avatar

Oma mielipiteeni aiheesta on, että uskontoa ei pitäisi opettaa koulussa eikä mihinkään uskontoon tulisi liittää ihmistä joka ei täysin ymmärrä mistä asiassa on kyse.

En tule uskonnollisesta perheestä mutta minulta ei silti ikinä kysytty koulussa, haluanko opiskella uskontoa vai ET:tä. Minulle ei edes kerrottu, mitä ET on, lapsena ymmärsin sen olevan jotain outoa negatiivissävytteistä.

Kävin rippileirin ja ns. tulin uskoon. Rukoilinkin usein. Lukiossa aloin opiskella elämänkatsomustietoa josta kiinnostuin hurjasti. Koin siellä opetettavat asiat tärkeiksi ja olin pettynyt että jouduin koko peruskoulun istumaan uskonnontunneilla ja menin riparille ”koska kaikki muutkin menivät” ja jouduin aivopestyksi herkkäuskoisena teininä.

Tunnen paljon uskovaisia ihmisiä jotka kertovat ”puhuneensa” Jumalan kanssa tai ”nähneensä” Jumalan valon. Psykologiaa opiskelleena tiedän ihmismielen toimivan siten, että jos tarpeeksi uskoo johonkin se toteutuu tai joko uskoo sen toteutuvan. Sama juttu lumelääkkeiden tai esim. paranormaalien ilmiöiden kanssa: jos uskoo kummitteluun ja lukee/katsoo leffoja paljon aiheesta alkaa itsekin nähdä merkkejä kummituksista joka puolella.

Itse yritän olla hyvä ihminen ilman uskontoa. En siirrä vastuuta teoistani jollekin ulkopuoliselle, ajattelen asioista positiivisesti ja surujen kohdatessa saan saman lohdun lemmikistäni tai läheisistäni kuin ennen sain uskonnosta.

Avatar

Mä kyllä uskon Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen Messiaana. Olen tosin kristinuskoon kasvanut (ihan ev. lut. srk). Vanhempani eivät ole seurakunta-aktiiveja, mutta ”vesseliraamattua” tuli pienenä luettua ja mut laitettiin srk:n päiväkerhoon. Mun paikassa ei kyllä mitään aivopesua ollut – ei ainakaan siltä tuntunut. Tavallista kivaa arkea. Askarreltiin silkkipaperista, leikittiin prinsessoja, välillä meille kerrottiin Raamatusta tyyliin ”Joona valaan vatsassa” ja ”Laupias samarialainen”. Ei luettu Ilmestyskirjaa. 😀 Nykyisin vain jouluna ja pääsiäisen aikoina tulee käytyä kirkossa. Olenko huono, kun en muuten ole aktiivinen seurakunnassa?

Raamattua olen viime vuosina koettanut lukea miltei päivittäin, tyyliin luvun per päivä. Tosin etenkin siksi, että koetan 1. kertaa saada VT:n luetuksi – huom. oon jo 23 v. :D. Jesajan kirjassa ollaan… 🙂 Joskus tylsää hommaa, kaikkea ei ymmärrä ja huolettaa, ettei välillä mtn tunnu jäävän mieleen…. Mut löytyy silti paljon ajattomia totuuksiakin, arkisia aiheita ja kysymyksiä… Raamatun pääsanomaa, evankeliumia, pidän totena. Miksen voisi uskoa, että Jumalan poika olisi noussut kuolleista? Sehän on ainutkertainen tapaus 🙂 Jumalalle kaikki on mahdollista eikä Jumalalla ole ollut muita kuin yksi poika. Kukaan ihminen ei voi sitä TODISTAA vääräksi, vaikka heitä kuinka naurattais. (Ja ei, joulupukkivertaus ei mun mielestä päde. Siinä ei ole kyse vuosisatojen jatkumosta, kuten VT->UT.) Raamattua pidän silti kyllä ihan ihmisen tietyssä kontekstissa kirjoittamana siitä, mitä ovat kuulleet ja nähneet. (Jumala on kai antanut ihmisille ajattelemisen aiheet…) Oma mielipiteeni on, ettei esim. Paavalin sana ole laki eikä maailmaa ei luotu 144 tunnissa. (Jälkimmäiseen viitaten: ihan jännä, että muinaiskulttuureissakin tiedettiin suunnilleen, missä järjestyksessä luonto, elämä kehittyi, ennen ihmistä. Alkuräjähdyksestä alkaen. Oon välillä miettiny, olivatko ”Adam ja Eva” ensimmäisten tiedostavien ihmisten/ ”ihmisapinoiden” edustajia tai jotain – ne, jotka alkoivat ymmärtää moraalin päälle? Mietityttää, mikä on vertauskuvallista ja mikä ei… ).

Vaikka kokonaisuus välillä mietityttää – mikä esim. Raamatussa on ihmisestä ja mikä Jumalasta – mä en ole mielestäni epäillyt Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa. Näin, vaikka toki olen lukenut paljon kriittisiä tekstejä ja tutkimuksia – etenkin kun luen yliopistossa historiaa. Siten tuntuu, että olen uskossa. Useimmiten ajattelen että uskoni kyllä riittää kuoleman jälkeiseen elämään. Mä kelpaan kyllä tällaisena kun oon, kunhan parhaani teen. Niinhän Jeesus on luvannut. Siihen on vaan pakko koettaa luottaa. Tosin uskoni ei ole vielä ollut koetuksella. Oon elänyt pumpulissa. Pahuuden uskon nousevan ihmisestä. Jumala antaa ihmiselle vapaan tahdon. Saa valita, tekeekö hyvää vai pahaa. Se on IHMINEN, joka tappaa uskon takia (mun käsittääkseni Jumala osaa pitää itse itsestään huolta…), tappaa muuten vaan, hakkaa, rikkoo, raiskaa, valehtelee, pettää… Joskus maailma ja siten pahuus varmasti loppuu. Mutta siihen asti… Jos Jumala puuttuisi jatkuvasti pahuuteen, hän poistaisi myös vapaan tahdon. Luonnonkatastrofit – joku pelastuu, toinen ei. Jumala on varmaan päättänyt, että joku tarvitsee vielä mahdollisuuden, toisen aika taas on tullut. Se antanee tilaa ihmeille… En tiedä. ”Jokainen kuolee joskus.”

Sori, tuli pitkä teksti. Ehkä vähän liikaa ja vähän ehkä aiheesta pois. Mutta sitä on tullu mietittyä paljonkin omassa päässä näitä juttuja, nyt tuli vuodatettua oikein kunnolla. 🙂 Oon siis vähän eri taustasta kuin sä, mutta samanlaista epävarmuutta koen myös. Etenkin liittyen siihen, kelpaanko jos en koe olevani mitenkään ”uudestisyntynyt kristitty”, tuotanko jotakin ”satoa”, onko uskoni ”elävää”? Oonko tarpeeks ”julkikristitty”? En ole KAI koskaan kieltänyt uskoani, mutta teini-iässä taisin vältellä aihetta, jos se tuli puheeksi… Ateisti kaverini kyllä tietää, mikä mä oon 😀 Mutta tuli täs kirjottaessa vain mieleen, että Raamatussakin Jeesus auttoi sellaista miestä, joka sano ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani”. (kohta Markus 9:24, Google auttoi selamaan oikean kohdan :D) Se vähän lohduttaa mua. Siinä tulee nää molemmat puolet esiin. Jumala taitaa olla lähellä, kun haluaa uskoa.

Huh, nyt mä lopetan. Hyvää illan jatkoa sulle. Oot munkin mielestä rohkee keskustelunavaaja ja mietiskelijä! 🙂

Avatar

Mahtava postaus, ihailen tollasta ”rohkeeta” kirjotusta. Itelläni on myös sinänsä ollu vähän ristiriitaset tunteet Jumalasta ja uskosta liittyen.. Pienenä meillä ei myöskään mistään Jumalasta puhuttu, eikä muutenkaan mun suku oo millään tapaa uskonnollinen.. Mutta kun olin ala-asteen ehkä neljännellä/viidennellä luokalla, niin äiti rupes juomaan ja sillon ne myös eros mun isän kanssa. Jäätiin pikkusisaruksen kanssa asumaan kuitenkin äitin luo, joka oli aivan väärä päätös.. Sillon vaan tuntu että onhan äiti kuitenkin äiti, kyllä se huolehtii meistä ja varmasti lopettaa juomisen. Noh, vietettiin pikkusisaruksen kanssa aluks viikonloppuja kahestaan, ja lopuks äitin juominen meni siihen, ettei se ollut arkenakaan kotona, vaikka mun pikkusisarus oli vasta ekalla luokalla.. Sillon koitin olla tosi reipas ja hyvä isosisko, vaikka heti veljen nukahdettua rupesin itkemään, ja itkin aina niin kauan kunnes nukahdin. Äiti ei ikinä vastannu puhelimeen soittoihin eikä viesteihin, eikä sitä saanu mitenkään kiinni.. Silloin ajattelin että mun on rukoiltava, koska tunsin että me ei pärjätä kaksin. Rukoilin itku silmässä joka ilta ja toivoin että asiat kääntyy hyväks. Vuosia kulu ja sama vaan jatku.. Silloin ajattelin, että ei tästä rukoilusta oo mitään apua, jos Jumala ois olemassa, niin ei se antais asioiden näin mennä. Nykytilanne on kuitenkin se, että veli asuu onnellisesti tyttöystävänsä kanssa, kuin myös minäkin asun oman pienen perheeni kanssa, ja ollaan molemmat onnellisia ihmisiä. Äiti edelleen juo, enkä oo sen kanssa niinkään ollu enää yhteydessäkään.. Tänä päivänä mä kuitenkin jaksan uskoa, että kyllä Jumala on olemassa! Vaikka niin kauan ”kärsittiinkin” ilman helpotusta, niin jälkeen päin uskon, että kyllä meistä on Jumala pitäny huolta ja kuullu kaikki ne mun rukoukset ja auttanu meitä molempia pääsemään elämässä onnellisesti eteen päin. Uskon myös, että kun me täältä joskus kuollaan, niin päästään taivaaseen, jossa meillä on hyvä olla kuoleman jälkeen! 🙂

Huh, tulipas kirjotettua. Ihanaa kevättä teidän perheelle! <3

Avatar

Mie en usko jumalaan, enkä taivaaseen. Ymmärrän kyllä ihmisiä jotka uskoo, koska onhan se lohdullista luottaa siihen, että mitä ikinä tapahtuukin niin lopulta pääset taivaaseen ja siellä on kaikki hyvin. Vanhoillislestadiolaisethan kasvatetaan juurikin niin, että maanpäällinen elämä voi olla kärsimystä ja naisten elämä synnytyksineen helvettiä, koska maanpäällinen elämä on vain minimaalinen osa siitä iänkaikkisesta elämästä minkä saat kuoleman jälkeen. Minusta moniin uskontoihin kuuluu paljon sairaita asioita ja ne pitäisi saada loppumaan, mutta lain rajoissa kaikki saa uskoa ihan mihin itse haluaa.

Itse en usko kuin ”järkeviin” asioihin, kuten karman lakiin ja universumiin 😀 Kun isäni kuoli vuosi sitten ja sisäistin sen asian, että häntä ei ole enää olemassa missään, romahdin totaalisesti enkä voinut sulattaa sellaista tuskaa. Sillon tein tietoisen päätöksen uskoa siihen, että hän on vielä jossain tässä ihan lähellä ja kuulee minut kun ajattelen häntä. Kerran säikähdin pahasti, kun eräissä juhlissa tuli ”isin biisi” ja mulla alkoi itkettää ja oli pakko mennä hetkeksi pihalle rauhoittumaan yksin ja näin silloin kirkkaimman ja pisimmän tähdenlennon ikinä. Se lohdutti ihan hirveästi, mutta uskon että sekin on joku universumin oma juttu, eikä sillä ole mitään tekemistä jumalan kanssa 🙂

Avatar

Olipas todella hyvää settiä! Mielestäni se, että etsit Jumalaa on todella hieno asia. Ja Jumala etsii sinua. Tiedän että saatan kuullostaa friikiltä hihhulilta, jota kyllä olenkin ihan avoimesti, mutta oikeasti mun omassa elämässä tällä hetkellä paras asia on Jumala ! Oon monesti ollu tosi masentunu ja harkinnu itsemurhaakin, ja ainoa syy miks oon tässä on Jumala. Mä rakastan elää mun elämää jossa Jumala on mukana. Ei, mun elämä ei aina ole ollu helppoo, mutta aina niistä masentavimmistakin hetkistä on Jumala nostanu. ” Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Heprealaisille 11:1)

Avatar

Huh huh miten hyvä kirjoitus Emilia! Ehdottomasti yksi parhaistasi 🙂 Toit aiheeseen ihan uusia näkökulmia ja sait mut ajattelemaan uudella tavalla. Itse uskon Jumalaan, olen aina uskonut jossain määrin. Meillä kotona ei ole uskontoa tuputettu, mutta se on kuitenkin ollut arjessa läsnä jollain tavalla. Olen myös pienestä asti rukoillut. Etenkin enkeleihin uskominen on aina tuntunut luonnolliselta. Voit edetä pienin askelin vaikka laulamalla lapsillesi uskonnollisia lauluja tai koittamalla puhua Jumalalle tai enkeleille. Tee niin kuin itsestäsi tuntuu hyvältä. Suosittelen lukemaan Lorna Byrnen kirjoja, hän on irlantilainen kirjailija joka on vauvasta asti nähnyt enkeleitä. Ne kirjat vaikuttivat elämääni todella. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! <3

Avatar

Ainakin omasta näkökulmasta lasta ei voi periaatteessa kasvattaa uskoon, itse olin pienenä mm. päiväkodin sijaan ma-to ”kirkonkerhossa” muutamia tunteja yms. mutten usko Jumalaan. Kuulun kirkkoon ja varmaan tuun kuulumaankin, jos joskus hankin lapsen/lapsia niin tuskin haluan että heitä kastetaan.

Kun mummoni ja serkkuni kuolivat samana vuonna niin viimeistään silloin rupesin uskomaan siihen, että on olemassa ”parempi paikka” jossain. 🙂

Avatar

En usko jumalaan, mutta olen näitä asioita paljon miettinyt. Minusta on mielenkiintoista että taivasta pidetään tavoittelemisen arvoisena paikkana. Toki jos sitä vertaa helvettiin niin mielumminhan jokainen olisi paratiisissa kuin kärsisi ikuisesti, mutta että siellä paratiisissakin pitäisi (tai saisi) olla ikuisesti… Ajatuksena tämä on minusta todella ahdistava, siis se ettei koskaan saisi vain lakata olemasta eikä olisi enää mitään. Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta joka herättää varmasti paljon mielipiteitä.

Avatar

Täällä sitten yksi joka ei usko. Vanhempani eivät koskaan olee olleet uskonnollisia ihmisiä, isä jossain määrin enemmän oman perhetaustansa vuoksi mutta lukeudun äitini kanssa samaan joukkoon, meille raamattu on enemmänkin humpuukkia. Muut saavat uskoa mihin haluavat jos uskovat, minä en ole tuputtamassa kehenkään ateistisia ajatuksia, joten toivon että saisin itse elää ilman että minulle saarnataan kuinka ainoa tapa on elää uskoen Jumalaan ja Jeesuksen (kärjistetyt ääripäät). Kuuluun kirkoon, en ole saanut ”aikaiseksi” erota ja osin myös johtuen siitä että haluan kirkkohäät niin en ole viitsinyt. Ripari tuli käytyä koska muutkin tekivät niin, kummilapsi löytyy ja joskus tullut käytyä kuuntelemassa joululauluja kirkossa vapaaehtoisesti koulun ulkopuolella. Voisin sanoa että oma kristillisyyteni ja kirkkoon kuuluminen on perinne jota jollain tavalla haluan vaalia. Omalla kohdalla karmaan ”uskominen” toimii paremmin ja on paljon loogisempaa. Uskonnot kiinnostavat minua historiallisessa ja yhteiskuntavaikutuksellisessa mielessä mutta uskominen johonkin muuhun korkeampaan selittämättömään ei omalla kohdalla luonnistu. Mistäs sitä tietää mistä itsensä löytää vielä joskus, mutta ennen sitä tarvitsen faktat pöytään ja kunnon tieteellisen todistuksen asiasta 😀 Minä en ole tuomitsemassa ja kritisoimassa muita ja heidän uskomuksia, itselle vaan sopii paremmin usko omaan itseeni ja tekemisiini. Loppukevennyksenä onneksi on joulut ja pääsiäiset yms, pieni ekstraloma silloin tällöin kelpaa ja tupla/tripla palkka 🙂

Avatar

Mielenkiintoista pohdintaa sinulla. Näin rumasti sanoen, onhan sekin ”aivopesua”, jos joku koko ajan toitottaa, että ei ole olemassa Jumalaa eikä anna tilaa omille ajatuksille. Jos haluat uskoa/olla uskomatta johonkin, niin sen pitää tulla sinusta itsestäsi, ei kukaan ulkopuolelta voi määrätä (tai voi, mutta se on jo sitä aivopesua), mihin sinä uskot ja mihin et. Minäkään en kuulu kirkkoon, mutta juuri tästä syystä, että en usko kirkollisen instituution olevan taho määräämään minua uskonasioissani, vaikka ymmärrän kyllä sen, miksi monet myös kuuluu siihen – jokainen oman uskonsa mukaan! 🙂

Avatar

Loistava kirjoitus! Itse kuulun kirkkoon ja olen ollut paljon seurakunnan toiminnassa mukana muutama vuosi takaperin, mutten kyllä silti oikeastaan usko koko asiaan. Pidän vain itse siitä ajatuksesta, että ihminen pääsee johonkin parempaan paikkaan kuoleman jälkeen ja ajatus tuo itselleni mielenrauhaa.. ja mielestäni kaikilla on oikeus uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta, näin on ihan kotonakin pienenä jo opetettu mikä on mielestäni ollut hyvä juttu. 🙂

Avatar

Pakko kommentoida tähän aiheeseen, en nyt jaksa lukea kaikkia kommentteja joten voi olla että toistan jonkun toisen ajatuksia tässä mutta sanonpahan kumminkin, että hyvä sinä! Rohkeutta vaan ajatella uskoa, ja opettaa lapsillesikin uskon mahdollisuudesta, kaikilla ei ole koulussa mahtavaa uskonnonopettajaa joka saisi ajattelemaan asioita! Itse olen perheestä missä uskonto ja kirkko eivät ole osa arkea, mutta elämää on. Minusta se on ollut mahtavaa, tietää kasvavansa osaksi yhteisöä johon on aina tervetullut, kun itse sitä haluaa. Minulle uskonto ja uskominen siihen että yllättävillä ja ikävilläkin asioilla on tarkoitus elämässäni, antaa voimaa arkeen. Kaikki elämäni käänteet johtavat minua aina johonkin, kaikki on minulle annettu lahjana ja kun on aika elämästä luopua saan tilalle jotain muuta, myös ensimmäinen yllättäen elämääni tullut maailman rakkain lapseni on osa minua varten tehtyä suunnitelmaa! Ihana turvallisuuden ja rakkauden tunne. Luottamus siihen että elämä vie eteenpäin.

Mieheni sen sijaan on ateistin lapsi, eikä häntä ole edes kastettu, minusta se on sääli. Hänelle ei edes ole annettu mahdollisuutta uskoa, tai toki on, mutta on se tehty hyvin vaikeaksi, ei ikinä tutustumista kirkkoon, sen palveluihin tai uskonnontunteihin. Me kastoimme lapsemme ja hän saa isompana päättää mitä roolia elämässään uskonto esittää. Mutta ainakin hänelle tehdään kristinusko tutuksi, jotta on sitten helpompi ajatella asioita itse!

Kerro ihmeessä lapsillesi uskosta, niiden ajatuksien avulla mitä itselläsi on, vain niin he saavat tietää asioista!Ei ole väärää tai oikeaa tapaa uskoa, eikä väärää tai oikeaa ajatusta uskosta, kuuntele vain sydäntäsi ja mitä se sinulle uskosta kertoo, se on aina sinulle se oikein tapa.

Miten voisin olla uskomatta suurempaan voimaan ja minua varten olevaan suunnitelmaan kun kaikkien elämäni käänteiden kautta täysin sattumalta tapasin mieheni ja täysin yllättäen, toivetta esittämättä saimme pienen ihanan pojan <3

Kiitos vielä ihanasta blogista muutenkin, oot kyllä upea nainen ja äiti! Aurinkoista kevättä ja kesää teidän perheelle!

Avatar

Minun edesmennyt isäni vastasi kysymykseeni Jumalan olemassaolosta viisaasti: ” En minä sen varaan mitään laske, mutta muuten uskon”

Ekan sydämenpysähdyksen jälkeen hän oli kertonut hoitajille nähneensä valon, joten ainakin hän pääsi parempaan paikkaan. Ja ehkä tästä johtuen itse uskon samalla tavoin kuin isänikin. En tee päätöksiä pyytämällä Jumalalta merkkiä, mutta uskon että on sielu ja taivas tai paikka jonne pääsee myöhemmin. Ja kyllä joskus ristin käteni ja kerron ikävästäni isälleni tai muille edesmenneille läheisilleni…

Avatar

en usko, mutta annan ”maailman alkamis -ajatukseni” alkuräjähdykselle. paljon loogisempaa kuin uskoa johonkin mitä ei ole, rukoilla jotain soopaa tyhjälle ja todeta vaan ettei mitään rukouksen aiheita toteutunutkaan. jos jonkun rukoukseen ollaan vastattu (halleluuja!), niin kyse on jos vähän tarkemmin ajattelee asiaa niin aivan normaaleista, ihan realistisista tekijöistä. räjähdys syntyy kun kuumuutta on tarpeeksi paljon ja maan eliöt ja ihmiskunta on kehittynyt vuosien saatossa, niinkun me kehitytään edelleenkin. ei tätä kaikkea alottanut vaan joku ihminen mikä sekin pöllähti jostain tyhjästä, päättämällä vaan, olette ihan päästä sekaisin kun mietitte että se voisi olla edes mahdollista 😀 kyllä tämä elämä vaan menee niin että kerran täällä ollaan ja eletään täysillä, ja kun aika päättää jättää niin meidät arkutetaan tai uurnataan ja mädännymme maan alle, ja mahdolliset jälkikasvut jäävät jatkamaan sukua. ei meitä sitten enää vain ole. eläkää ja nauttikaa kun voitte 😀

Avatar

Hyvää ja rohkeaa pohdintaa!

Mielestäni uskomisen ei tarvitse kohdistua mihinkään tiettyyn yhteen jumalaan. Juurikin lukioaikoina maailmanuskontoja käsitellessä pohdin samantyylisiä aiheita kuin sinäkin. Buddhalaisuudessa kolahti monia asia paikoilleen ja se tuntui ”järkevältä”, jos mitään uskontoa nyt järjellä voi ajatella tai järkeväksi kutsua. Kuitenkin kristinuskon opit ovat juurtuneet osaksi minua, enkä koe niiden hylkäämistä ja uskonnon vaihtamista oikeaksi vaihtoehdoksi itselleni. ..monen mutkan kautta olenkin päätynyt omaan tulkintaani jumalasta: Uskon, että on olemassa korkeampia voimia, jotka suojaavat ja auttavat meitä tarvittaessa. Ohjaavat ja neuvovat, jos osaamme kuunnella. En kuitenkaan puhu Jumalasta tai määritä tuota voimaa jumaluudeksi. Enkä usko, että nuo avut ja ohjeet tulisivat vain tiettyjen uskonnollisten sääntöjen mukaan eläville, vaan kaikille jotka niitä haluavat saada. Minun ”jumalani” on siis oikeastaan voima, kasvoton, energia. Tarvittaessa apuna, jos niin tahdon.

Avatar

MOikka! Mulla oli koko viime syksyn ajan aina iltasin hirveät mietteet siitä onko Jumalaa olemassa. Ensimmäisen kerran kun ajattelin asiaa tuolloin tuli sellainen pelko, niikun lapsena, että ois tehny mieli huutaa äitiä, itkeä ja kysyä siltä(asun siis omillani jo ja oon yli parikymppinen:DD). Mutta pikkuhiljaa (sitä todellakin kesti koko viime syksyn) aloin ajattelemaan että kyllä on olemassa. Oon aina jollain tavalla uskonut, en oo saanut mitää uskonnollista kasvatusta vaikka iltarukoiuski pienenä oli ja kun mun mummo kuoli 3 vuotta sitten, tiesin kyllä että hän pääsee taivaaseen. Ja oon saanut yhden merkinkin siitä kun pyysin. Mutta tiiän, että jotkut ei saa millään ja toisille niitä tulee pyytämättäkin, ne auttaa uskomaan. Kuulostaa hullulta 😀 Mä uskon myös että Jumalan on luonut evoluutioteorian kautta maailman, että Raamatussa puhutaan päivistä, mutta ei ne ihan päiviä oo ;). Ihmisen elämäkin on enkelin silmänräpäytyksen pituinen. Ja luulen, että kaikki uskonnot on periaatteessa samaa. Että on vaa yksi Jumala, jota tulkitaan eritavalla. Uskon että kuoleman jälkeen on taivas ja helvetti, ja ihmisten pahat teot(esim. tapot ja raiskaukset) johtuu ihmisistä itteistään. Jos Jumala sais päättää kaiken mitä me tehdään nii oishan silläkin tylsää jo katella :DD Toivottvasti en kuulosta hullulta, mutta olipa helpottava kirjottaa näistä asioista kun oon pitkään miettinyt itsekin.

Avatar

Kommentteja lukiessani minua hiukan huvitti se, että edelleen elää mielikuva aivopesevistä hihhuleista, vaikka todellista aivopesua tämän hetken yhteiskunnassa näyttää harjoittavan ateistit ja ei-uskovaiset käyttäen aseenaan mm. sitä, että ”vain heikot ihmiset tarvitsevat Jumalaa” ja ”jos on niin tyhmä, että uskoo, niin voi voi”. Kristittyjen/uskonnollisten ihmisten leimaaminen tyhmiksi ja heikoiksi näyttää toimivan, kun ihmisrt eivät enää uskalla puhua uskomisesta positiivissa sävyssä. Minusta tuntuu, että hyökkäävyys ja viha säteilee enemmän uskottomista kuin uskovista. Olisikohan kuitenkin parasta se, että ihmiset kohtaisivat toisensa avoimesti ja aidosti. Emilialle hämmästänyt hatunnosto moisesta rohkeudesta puhua ko. aiheesta!

Avatar

Kumma juttu, mutta minä en ole huomannut tuollaista suhtautumista. Onko se sittenkin vain omassa päässä? Nimittäin minusta tämän keskustelun kommentit ovat lähinnä oman uskon tai uskomattomuuden perustelua.

Avatar

Täällä yksi uskovainen äiti. Jeesus on elämäni tärkein asia ja mikä toivo meillä uskovilla onkaan tässä epätoivoisessa maailmassa. Koskaan, ei koskaan ole liian myöhäistä tulla Jumalan luokse.

Avatar

sanot jeesuksen olevan sinulle tärkein asia maailmassa, vaikka olet äiti? häpeä.

Avatar

Jumala on aina ykkönen, koska Jumala on antanut meille kaiken, mm. lapset. Ilman Jumalaa heitä ei olisi. Siksi Jumala on tärkein asia maailmassa uskoville. Koska Jumala on _Jumala_, ateistit eivät välttämättä voi tätä ymmärtää, mutta se ei tarkota ettei hän rakastaisi lapsiaan vaan että on kiitollinen Jumalalle kuka hänelle on heidät antanut.

Avatar

okei 😀 ei jumala kyllä lapsia tee vaan ne syntyy kun harrastaa seksiä

Avatar

Jumala päättää kenelle tulee lapsia ja milloin. Ei siinä ihmisen suunnitelmat mitään merkitse.

Avatar

Kyllä lapset on Jumalan luomia..me kaikki olemme. Olen kantanut viittä elämän alkua kohdussani ja kaksi saanut niistä elävänä syliini. Ihmisetkö tekevät lapsia? Kyllä syntymä ja kuolema on Jumalan käsissä..ei lapsia niin vaan synny kun harrastaa seksiä. Olen sen saanut kokea. Uskon että pikkuiseni pääsivät jo Jumalan luo ikuiseen elämään taivaan kotiin. Täytyyhän elämällämme olla jokin tarkoitus ja päämäärä.

Avatar

Mulle usko Jumalaan ei ole uskonto, vaan se on henkilökohtainen suhde Häneen. Uskon ei pitäisi olla niin että kun uskot Jumalaan, et saa tehdä sitä ja tätä. Olen törmännyt tähän kaikissa seurakunnissa, ja koska tämä ei ole Jumalan tarkoitus, en kuulu mihinkään kirkkoon / seurakuntaan. Nykyisin kaikki tavat ja säädökset kirkoissa ja seurakunnissa ovat ihmisten keksimiä.

Oma seurakuntani on Brasiliassa, netin välityksellä. En halua olla itse kuollut uskova, vaan Raamatun mukainen.

Tästä aiheesta voisin kertoa niin paljon, mutta en tässä…

Avatar

Emilia, sua todellakin rakastaa maailmankaikkeuden luoja, Jumala. Ja kyllä, me ihmiset todellakin olemme pahoja, sillä kukaan ei pysty olemaan Jumalan silmissä hyvä tai synnitön. Siksi Jumala lähetti Jeesuksen maan päälle, sillä syntien edestä piti uhrata täydellinen urhi. Jumala näkee sut puhtaana Jeesuksen kautta . Silloin sun ja mun synnit pyyhitään pois, koska Jeeusksen viaton veri vuodatettiin, jotta sä voisit saada takaisin yhteyden Jumalaan. Jumala on luonut sut Emilia, niinkuin myös ihanat lapsesi. Taivas on todellinen ja helvetti on todellinen. Rukoile Jumalaa, että jos Hän on olemassa niin näyttää sen sinulle, kysy Jumalalta ja tulet todella saamaan vastauksen. Olet ihana, rakastettu ja tärkeä Jumalalle!

Avatar

halusin vielä kommentoida tuota,kun sanoit että haluat lapsille opettaa,että jumala on olemassa,vaikket ole itsekään varma onko. olisin ikionnellinen,jos perheessäni olisi puhuttu jumalasta,kun olin pieni. on niin sydäntä lämmittävää,kun kummityttöni kysyy miksi pidän ristiä,miksi on palmusunnuntai ja kuka se jeesus oli? hän on oikeasti kiinnostunut näistä asioista jo ihan pienenä tyttönä ja kerron niistä hänelle mielelläni ja olen iloinen puolestasi jos aiot kertoa lapsillesi myös.

Avatar

Rohkea postaus!

Pohjatietona voisin kertoa, että äitini suku on hyvin uskovainen. Usko ei kuitenkaan ole kiihkonomaista. Telkkaria saa katsoa, mummonikin on ihan koukussa big brotheriin ja viidakon tähtösiin. Päihteitä paheksutaan ja varsinkin alkoholiin suhtaudutaan hyvin negatiivisesti. Kokeiluita on saanut tehdä, mutta päihteet eivät saa mennä uskon tielle. Kirkossa pitäisi käydä säännöllisesti. Isän suvussa taas on sekä uskovaisia, mutta myös kirkkoon kuulumattomia.

Olen kasvanut uskossa. Uskon taivaaseen ja enkeleihin. En usko kuitenkaan kaikkeen, mitä raamatussa on sanottu. Evoluutioteoria kuulostaa paljon järkevämmältä kuin maailman luominen seitsemässä päivässä. Käytän alkoholia, käyn kaiken maailman opiskelijariennoissa. Juon välillä hyvinkin humalahakuisesti. Varsinkin äitilleni on hyvin tärkeää, että pidän uskostani silti kiinni. Käyn vapaaehtoisesti kirkossa sen takia pääasiassa pääsiäisenä ja jouluna, suurina kirkkopyhinä. En julista missään, että uskon jumalaan. Kavereistani ei taida kukaan edes tietää siitä. Jos he kysyisivät, voisin kuitenkin kertoa asiasta. Minulle on ihan sama uskooko jumalaan vai ei. Kaikki ovat silti tasavertaisia. Uskon, että kaikki pääsevät silti taivaaseen ja että se on hyvä paikka. En usko mihinkään ikuiseen kadotukseen.

Pointtina oli tässä se, että minulle usko on tuonut aina tukea ja turvaa. Se on positiivinen asia. Minun on helpompi käsitellä kuolema ja surulliset asiat, kun tiedän että tulen joskus näkemään kaikki läheiset vielä uudestaan. Ja uskon, että asiat järjestyy aina parhain päin. Kaikkeen ei tarvitse uskoa eikä uskoa tarvitse mitenkään todistella. En halua tuputtaa uskoani, jos joskus saan lapsia. He saisivat itse päättää, uskovatko vai ei. Käyttäisin heitä silti kirkossa ehkä sen kaksi kertaa vuodessa, kertoisin taivaasta ja enkeleistä. Jos se tuntuu heistä pahalta tai väärältä, ymmärrän. Itse silti tulisin uskomaan, että näkisin heidät vielä uudestaan kuoleman jälkeen.

En tiedä onko tässä mitään järkeä tai apua sulle Emilia, mutta näin mie ajattelen 🙂

Avatar

Minä uskon, että evoluutioteoria ja jumalan maailmanluomisteoria kulkevat käsi kädessä. Pohdin asiaa todella pitkään, ja ajattelin uskovani evoluutioon. Sitten sain ajatuksen, että viikossa maailman luominen-teoria sulautuu evoluutioon, viikko vain on todellisuudessa paljon pidempi aika, sitä on käytetty vain vertauskuvana. Onhan maanpäällisessä elämässä ollut miljardeja vuosia sitten dinosauruksia, enää niitä ei ole koska jumala on luonut uusia eläimiä uutena ajanjaksona. 🙂

Avatar

Kannattaa tutustua Jumalan/kristinuskon älylliseen puolustamiseen esim reasonablefaith sivustolla. Suomeksi on käännetty sellainen kirja kuin Tapaus Kristus, jossa käydään läpi Uuden testamentin luotettavuutta ja historiallista tutkimusta Jeesuksesta, oliko hän hullu, hypnotisoija, väittikö hän olevansa pelastaja yms.. Rationaalinen mieheni sai moniin kysymyksiin sitä kautta vastauksia 🙂

Avatar

Suosittelen lukemaan kirjat: Neale Donald Walsch ”Keskusteluja Jumalan kanssa 1-3” (kolme kirjaa), Anita Moorjani ”Kuolema antoi minulle elämän”, Lisa Williams ”Sielun ikuinen elämä”. Antavat jotakuinkin vastaukset ihan kaikkeen. Suosittelen!!! Näiden jälkeen on vaikea olla uskomatta ikuiseen elämään.

Avatar

Uskon jumalaan osittain. Haluan uskoa varsinkin sillon kun suuri ikävä iskee kuolleita läheisiä kohtaan. Haluan opettaan pienelle tyttärelleni että jumala on olemassa ja myöhemmin saa itse päättää uskooko siihen vai ei. Uskon siihen että kaikille on olemassa kuoleman jälkeen joku paikka. Pahoille ihmisille paha ja hyville hyvä.

Avatar

Uskon Jumalaan, vaikka en olekaan Raamatun kanssa kaikesta samaa mieltä. Esim. En pidä siitä, että uskonto on ainoa syy, joka kieltää homoseksuaaleilta kirkkohäät, vaikka kaikkien pitäisi kristinuskon mukaan olla samanarvoisia.

Vaikka kiroilen paljon, enkä muutenkaan pidä kirkossa käymisestä, uskonto kuuluu silti jokapäiväiseen elämääni rukoilun muodossa. Se on ollut minulla tapana yli 10 vuoden ajan jokaisena iltana, ennen kuin menen nukkumaan. Rukoilen aina läheisteni puolesta, ja päätän rukoukseni sanoihin ”pidä meistä huolta, ja ole aina meidän kanssa”. En ole kertonut kenellekään tästä ”tavasta”, se on ikään kuin minun ja Jumalan välinen salaisuus 😉

Avatar

Minä en kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan. Mä ajattelen että kun ihminen kuolee, niin se vaan lakkaa olemasta. Ei synny uudelleen enkä usko että taivasta tai helvettiä on olemassa.Mutta siihen mä uskon, että jokaisella on oma enkeli, joka varjelee. Ja uskon että on olemassa maailmankaikkeuden korkeampi voima, mutta se ei ole Jumala. Se on vaan voima.

Avatar

Hiljaiseksi vetää tää kommenttien määrä. Huomaa että aihe kiinnostaa. Mitä enemmän antaa sitä enemmän saa ja tyytyväisyydellä panin merkille ettei juuri yhtään lokaa.

Avatar

Moikka ja erittäin hyvä postaus 🙂

Itse uskon jumalaan. Koko perheeni uskoo. Minut on kasvatettu siihen ja se on mielestäni rikkain asia mitä olen vanhemmiltani saanut. Itselläni on nyt 10kk poika ja haluan että hänkin saa saman kasvatuksen. Saan niin paljon voimaa jumalalta ja hän auttaa arjessa. Ilman jumalaa ei ole toivoa. Tuntuu kauhealta että ihmiset jotka eivät usko, heillä ei ole mitään toivoa. Kun kaikki muu ympäriltäsi katoaa,sinulla on aina Jeesus. Se on niin mahtava tunne. Ja se ettet nää,mutta ne ihmeteot joita Jumala arkipäivissä minua kohtaa, silloin tiedän ja uskoni varmistuu.

Poikani oli ensimmäistä kertaa kipeä 9kk, todella paha flunssa. Ei syönyt eikä juonut. Menimmme lääkäriin ja meidät passitettiin kotiin ja sanottiin että ”pakko juottakaa”. Emme tähän pystyneet. Tuli ilta ja lähdimme uudelleen päivystykseen, koska poikamme ei ollut syönyt eikä juonut. Istuimme odotus aulaan ja meitä ennen oli vaikka kuinka paljon ihmisiä. Hiljaa mielessäni rukoilin että Jumala ”herra, sinä olet luvannut että-pyydä-niin paljon saat, auta että pieni poikamme alkaa juomaan en kestä nähdä kun hän kärsii,auta jeesus”. Samassa, nostin tuttipullon tuhannen kerran hänen suulleen ja KAPPAS alkoikin juomaan. Ja joi heti 200ml maitoa, itkin helpotuksesta ja kiitin herraa.. Aamen! <3

Voi Emilia, toivon ja rukoilen että valitsen kristinuskon Jumalaan. Lupaan ettet tule pettymään.. Jeesus rakastaa sinua ja Aavaa ja Nomppua. Jeesus oikein odottaa että hän saa huolehtia susta ja sun lapsista <3 Lopeta murehtiminen ja anna ne murheet jeesukselle, hän haluaa ottaa sun murheen taakan kannettavakseen. Se jos mikä on helpottavaa <3

Avatar

Mahtava ja todella rohkea postaus! Olen itse uskossa ja voin kertoa, että Jumala on pelastanut minut monta kertaa. Ilman Jumalaa en olisi enää täällä. Jumala pelasti minut lukuisilta itsemurhayrityksiltä, elin haavoittuneena 18 vuotta elämästäni kunnes tulin uskoon, ja Jumala paransi minut. Nykyään olen parantunut kaikista haavoistani ja olen todellakin onnellinen. 🙂 On vaikeaa uskoa sellIaiseen mitä ei voi konkreettisesti nähdä, mutta jos avaa sydämmen Jumalalle niin sen tulee todellakin tuntemaan! Jumala tekee ihmeitä, pieniä ja isoja. Omalla kohdallani olen saanut ällistyä kerta toisensa jälkeen enkä edes voisi kieltää Jumalan olemassa oloa enää vaikken haluaisikaan uskoa, sillä niin ihmeellisiä asioita on elämässäni tapahtunut, että olisi sama asia kun kieltäisin että Sauli Niinistö on Suomen presidentti. 😀 Olen omilla silmilläni nähnyt kun ihmisiä on parantunut pitkäaikaisista sairauksista silmieni edessä, olen kuullut kuinka uskovat ystäväni ovat nähneet kuinka sokeat ovat saaneet näkönsä takaisin, ja mikä tärkeintä, olen nähnyt miljoona kertaa kuinka onnettomat ovat löytäneet Jumalan ja tulleet onnellisiksi. Uskovista ylläpidetään stereotypiaa että ollaan kamalia hihhuleita jotka yrittää käännyttää kaikkia, mutta normiuskovat ei todellakaan ole sellaisia, ollaan ihan normaaleja ihmisiä eikä kävellä kaduilla vaanimassa ihmisiä ja tuputeta raamattuja. 😀 Ateisteissa ja uskovissa on kummassakin niitä vähemmän kehuttavia yksilöitä ihan tasavertaisesti, ero on, että vain uskovat ollaan yhteisönä määritelty niiden vähemmän kehuttavien yksilöiden mukaan, mikä on surullista.

Jos epäröi, ja vähän pelkää, niinkun sanoit, kannattaa haastaa Jumala. Sano Jumalalle, että jos olet olemassa, niin näytä se! Tietenkin jos teet näin, niin kannattaa pitää silmät ja korvat auki ettei merkit mene ohi. Jumala on mulle isä ja paras kaveri, niin hassulta kun kuulostaakin, ja Jumala rakastaa juuri sinua, juuri sellaisena kun olet, that’s just my daddy. 🙂 kannattaa ettiä netistä, esim. youtubesta hakusanalla ”christian testimony”, sieltä voi tulla vaikka mitä todistuksia ja tarinoita miten Jumala on muuttanut ihmisten elämää. 🙂 Good luck! 🙂

Ida

Avatar

No moikka, ja ekaks on pakko sanoa et onpa hyvää ja vilkasta keskustelua! Olin ihan varma et nyt lentää sonta, olipa kiva olla väärässä.

Sitten aiheeseen: en usko jumalaan enkä kuulu kirkkoon, mutta ymmärrän miksi joku uskoo ja välillä jopa kadehdin heitä joilla on ns. Korkeamnat voimat puolellaan. Ehkä se on just tää kuoleman jäljeinen meno, miksi haluiaisin uskoa johonkin. Ajatus siitä, että on yksi rajallinen elämä kuulostaa niin rajatulta. Enkä mieti tätä pelkästään omalta kannalta vaan eriyisesti niiden kannalta, jotka on kuollu nuorena tai kärsinyt koko elämänsä, heille soisin mielelläni sen jonkun taivaspaikan.

Kaikki tuo sanottuna, on pakko kuitenkin todeta, etten tuskin tule kirkkoon takaisin liittymään eikä mahdollisia tulevia lapsiani kasteta. Miksi ei? Koska uskoa ei voi pakottaa.. koen kuitenkin olevani yhtä hyvillä pelimerkeillä elämässä, kuin uskovaisetkin. Noudatan parhaani mukaan mm. Kultaista käskyä ja toivon ennen kaikkea rauhaa, ymmärrystä ja rakkautta eri maailmankatsomusten välille.

Wihiii!!

Avatar

Kiitos pohtivasta tekstistä! Olen itse vajaan vuoden paininut aivan samojen kysymysten äärellä. Erosin kirkosta, kun olin 15, olen buddhalaisuutta ja bahailaisuuttaiin pohtinut, mutta kristinusko vaikuttaa hyvin varteenotettavalta vaihtoehdolta tällä hetkellä. Meidän perheessämme tosin uskoontulemisella ei loppujen lopuksi olisi suurta merkitystä, vanhemmat ehkä ihmettelisivät suunnaanmuutostani.

En kuitenkaan jotenkin saa todistettua itselleni, että Jumala olisi olemassa. En kuitenkaan esimerkiksi ajattele, että uskonto ja teide olisivat ristiriidassa, mutta olen elänyt uskonnottomana jo jonkin aikaa, ja uskominen on kuin hyppy tuntemattomaan. Toisaalta rukoileminen/pohdiskelu tuo hyvää oloa, joten ehkä se on edes pieni merkki. Eihän usko välttämättä tule kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Uskonnottomuus eivätkä uskominen kumpikaan ole helppoja vaihtoehtoja, vaan vaativat paljon pohdiskelua.

Avatar

Mielenkiintoinen näkökulma. Ihmettelen vain sitä, että miksi olisi tehtävä töitä uskomisen eteen, jos kertakaikkiaan ei vaan usko? Mistähän se halu uskoa tulee, ettei vain siitä, että uskontoa kuitenkin tarjotaan pelastukseksi? Ihmisen elämä on minusta niin ainutkertainen, ettei sitä pitäisi elää vain odottamalla jotain ”parempaa” sitten kuoleman jälkeen, josta asiasta ei ole sitten niin minkäälaista todistetta :-).

Avatar

Kommenttikenttäsi tulvii mutta jätämpä myös oman puumerkkini tänne.

Luin kommenteista ehkä 1/3, mutta en jaksanut kaikkea lukea, kun alkaa väittely. 😀

Itse olen saanut kristillisen kasvatuksen. Kun pienenä isovanhempani kuoli, oli äärimmäisen lohdullinen ajatus, että näen heidät myöhemmin, ja varsinkin se, että he saivat rauhan ja pääsivät parempaan paikkaan. Tuo sama ajatus lohduttaa minua vieläkin!

Olen elämässäni itse kokenut paljon, ja eräs seurakunnan työntekijä sanoi minulle kerran, että kukaan ei saa kannettavaksi enempää kuin jaksaa. Se tuntui voimaannuttavalta ajatukselta silloin.

En tosiaan ole kiihkouskovainen. Ystävistäni muutama on ateisti, ja sitten on kaltaisiani kristinuskovaisia. Jokaisella meistä on oikeus uskoa siihen, mihin uskoo. Tuntuu pahalta ajatus, että jonkun usko olisi parempi kuin toisen. Asia on minulle kuitenkin hyvin henk. kohtainen. On veikeää, että kavereiden kanssa on paljon helpompi puhua seksistä tai vaikka naisten vaivoista, mutta usko on jotenkin niin yksityinen… Itsekään en ole koskaan uskoani halunnut sen enempää tuoda julki, etten vain leimaantuisi hihhuliksi. Valehdellut en ole koskaan sen takia! Tästä aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka romaanin, mutta yritin tuoda pääpointit esille.

Opeta ihmeessä lapsillesikin, mikä taivas on. He voivat itse miettiä, mihin uskovat, kun siihen ikään tulevat. Eli sinä ikäänkuin tarjoat oman näkemyksesi, ja he joko ovat samaa mieltä tai eivät.

PS. PAKKO huomauttaa kun joku tuolla päti, että uskovaisuus on järjenköyhyyttä.Itse valmistun pian yhteiskuntatieteiden maisteriksi, ja kouluarvosanani ovat aina olleet kiitettäviä. Minun järjenjuoksussa ei siis ainakaan ole vikaa… 🙂

Avatar

Heippa!Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiisi:) Olen itse 27v.nainen,mukavan miekkosen vaimo ja kahden pikkupojan äiti ja kristitty uskova.Luulen ymmärtäväni jonkin verran sun vaikeutta uskoa,vaikka ehkä haluaisikin – Jumalaa kun ei voi nähdä,ja kristityilläkin on niin monia eri näkemyksiä uskonasioista. Itselleni on ollut lähes aina helppo uskoa Jumalaan,suvussani kun on paljon uskovia ja olen tottunut siihen että niitä rukousvastauksia todella tapahtuu. Näin esimerkiksi. Itselleni suurin kokemuksellinen todistus Jumalan olemassaolosta on ollut se kun oon saanut TUNTEA täysin selvästi miten Jumsla on pyhässä Hengessään tullut lähelle kun oon esim miehen kaa rukoillut ihan jotain arjen asioita enkä oo ees kuvitellut tuntevani mitään. No-miltä se sitte tuntuu? Siltä että ympärilleni tulee ylhäältä päin kuin pehmeä verho,hieman ympärilleni. Ympärillä olevat äänet vaimenevat ja jonkintasoista rauhaa koen. Mieheni on muutamasti kokenut saman täsmälleen samalla hetkellä,hän kokee sen vaan eri lailla,kuulemma rakkauden kokemuksena. Ja ei-emme ole hihhuli-tyyppejä jotka kokevat mitä vaan haluavat kokea. Ollaan molemmat aika järkiperäisiä ja itse kun 16-vuotiaana tulin uskoon ja olisin halunut kokea yhtä sun toista,en kokenutkaan mitään. Vasta viime vuosina kun oon kokenut et mun usko on niin pieni ja oon todella epäilevällä asenteella rukoillut jotain,ni Jumala onki yllättänyt ja täysin selkeästi oon tuntenut että hän on tullut lähelle. Ja-kristunuskon ydinsanoma on mielestäni evankeliumi eli se juttu et kun kenestäkään ihmisestä ei oo täyttään Jumalan lakia niin Jeesuksen ylle laitettiin koko ihmiskunnan menneet JA tulevat synnit. Tähän Jeesuksen (=yksi Jumalan kolmesta persoonasta,voisi sanoa että Jumala ihmisenä) pelastustekoon uskomalla ja turvaamalla on Jumalan silmis pelastunut! Nimittäin armo=juurikin ansioton rakkaus meidän osaksemne!:)) kiitos muuten hienosta blogista!<3 tsemppiä oman uskon etsintään!:)

Avatar

Itse erosin kirkosta samantien 18 vuotta täytettyäni, enkä ole katunut sitä lainkaan. Perheemme ei ole erityisen uskonnollinen, mutta äidilleni kirkkoon kuuluminen on tärkeää. Odotan itse esikoista ja minulle on hurjan tärkeää, että lasta ei kasteta mihinkään kirkkoon.

Koitan kovasti olla syrjimättä ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan, enkä pidä mitenkään haitallisena sitä, että jotkut saavat uskosta lohtua sitä tarvitessaan. En kuitenkaan koe jumalaan tai mihin tahansa pyhään kirjaan uskomista kovin järkevänä toimintana. Vaikka ymmärrän sen, että omien lapsien kuolema tuntuu ajatuksena kammottavalta, onkin sekin hieman epäreilua opettaa lapsi uskomaan asioihin, joihin ei itsekään usko. Ei kukaan halua ajatella omille lapsilleen tapahtuvan mitään, eikä siinä olekaan mitään järkeä tai oikeutusta. Uskominen ei kuitenkaan pidä lapsiasi yhtään sen enempää turvassa miltään pahalta (heh, ehkä päinvastoin) ja itse ainakin opetan mielummin lapseni ajattelemaan asioista itse ja päättämään sitten itse täysi-ikäisenä haluaako uskoa johonkin. Olen siis tässä asiassa enemmän perheesi kannalla, ja ymmärsin koko postauksen olevan enemmän pelkoa lasten tulevaisuudesta ja turvallisuudesta kuin varsinaisesta uskosta. Sitäpaitsi kyllä itse ainakin löydän lohdullisuutta myös ihan evoluutiosta itsestään, ainakin enemmän kuin esim. kärsimyksen kokemisesta uskon vahvuuden testaamiseksi.

Avatar

Kommentteja lukemalla saa sellaisen käsityksen, että suurin osa niistä, jotka uskovat jumalaan, ovat jo valmiiksi saaneet kristillisen kasvatuksen. Ihan luonnollista, lapset omaksuvat helposti asioita, joita heille pienestä pitäen opetetaan. Kristinuskoa ei ole voinut välttää myöskään sellainen, joka on kasvanut ei-uskovassa kodissa, koska meillä on valtion uskonto, ja sitä tarjotaan lapsesta saakka koulussa uskonnonopetuksen muodossa jne. Mutta jos emme olisi koskaan kuulleet uskonnosta, tuskin pohdiskelisimme tällaisia asioita. Pienet lapset uskovat sen, mitä aikuinen sanoo, se on heille totuus. Vasta aikuisena alkaa kyseenalaistamaan asioita. Minun on itseni vaikea uskoa, että Lähi-Idästä alkunsa saanut uskonto, joka monessa kohdin perustuu paljon vanhempiin, ei-kristinuskoisiin perimäkertomuksiin, olisi koko maailman totuus. Jos näin olisi, jumala olisi tehnyt itsensä tiettäväksi kaikissa maailmankolkissa. Miettikää vain, kuinka paljon ja kuinka kauan on ollut erilaisia kulttuureita ja uskomuksia ennen kristinuskoa. Itse uskon, että jos jumala olisi olemassa, hän kyllä ilmaisisi itsensä ilman mystisiä, tulkinnanvaraisia kommervenkkejä, ja vaatimusta sokeaan uskomiseen. Mutta uskonto on ollut aina tehokas tapa kontrolloida ihmisiä olemaan tottelevaisia ja helpommin hallittavia. Kun on tietyt säännöt, pelko rangaistuksesta helvetissä ja palkinto taivaassa, niin ihmiset saadaan kuriin ilman mitään todella konkreettista. Nerokasta, sanoisin.

En myöskään kertoisi lapsilleni asiasta, johon en itse usko. Se ei ole oikein reilua. Mutta jokainen tekee omalla tavallaan, ja jos usko helpottaa jotenkin elämää, sehän on hienoa. Itselläni on tapahtunut vaikeita asioita elämässä, ja ihan itse olen niistä joutunut selviämään.

Avatar

Kristinuskon Jumala on ilmaissut itsensä juutalaisuudessa ennen kristinuskon syntyä Jeesuksen kuolleista herättämisen seurauksena. Että eipä se kauhean uusi juttu ole.

Avatar

Hyvä ja mielipiteitä saava kirjoitus! Kerrankin tuli blogissa eteen sellainen teksti jonka jaksoin jopa lukea. Aluksi kyllä olin aika tuohtunut, kun luin tota sun kirjoitusta.

Itse uskon Jumalaan ja olen paljon seurakunnan toiminnassa mukana. Se mikä sai minut tuohtumaan kirjoituksessasi oli se, että miksi ihmeessä teidän suvussa käydään rippikoulussa tai edes muodonvuoksi ollaan kirkossa, jos ei uskota Jumalaan tai ei edes voi uskaltaa usko rippikoulun jälkeen? Mielestäni se on todella tekopyhää ja en oikeasti pysty käsittämään, että lahjojen perässä ollaan kirkossa. Kuitenkin on aivan mahtavaa, että haluat antaa lapsillesi mahdollisuuden uskoa, koska tekstistäsi ainakin saa sen kuvan, ettei sinulle ole annettu. Ja kun, mietit tuossa tekstissä uskoasi, niin voi olla, että jos kasvatuksesi olisi ollut vapaampi Jumalaan nähden, nii voisit uskoakin ihan helposti.

Avatar

lisään vielä kirjalistaan: Eben Alexander ”Totuus taivaasta”. Moorijanin ja tämän kirja kertoo kuolemanrajakokoemuksesta. Alexander vajosi koomaan aivokalvontulehduksen seurauksena ja koki mitä meille tapahtuu kun kuolemme, Moorjani kuoli syöpään mutta palasi henkiin ja sai myös kokea totuuden kuolemasta. Nämä on hulluja juttuja koska näistä on kaikki lääkäridokumentitolemassa eli nämä on TOSIkertomuksia. Suosittelen. ”Keskusteluja Jumalan kanssa” krijatrilogiaa suosittelen myös. Se kertoo itse asiassa kaiken mitä haluamme tietää Jumalasta, elämästä, kuolemasta, elämän tarkoituksesta jne.

Itseäni nämä kirjat ovat auttaneet valtavasti ja olen saanut vastauksen mm. siihen miksi maailmassa on pahuutta ja miksi me olemme täällä. Ja kun kirjat on lukenut kaikki tuntuu niin selkeältä ja oikealta. Kirjat ei ole mistään tietystä uskonnosta, koska iso osa uskontoja on ihmisen keksimää jotta se voisi hallita heikompiaan. Esimerkiksi ”syntejä” ei ole, ”helvettiä” ei ole ja kaikki pääsevät taivaaseen. Hitlerkin pääsi. Mietin juuri samoja kysymyksiä kuin sinä ja ah, nyt on olo niin seesteinen ja selvä. Ei enää kamppailua näiden asioiden kanssa 🙂

Suosittelen Emilia tosi lämpimästi, nyt vaan kirjastosta lainaamaan! Suosittelen erityisesti Walschin ”Keskusteluja Jumalan kanssa” – trilogiaa ja Anita Moorijanin kirjaa ”Kuolema antoi elämän” jos pitää jotkut vaan valita.

Avatar

…ja sorry noi kirjoitusvirheet, kiireessä kirjoitin 🙂 ja piti vielä se sanomani, että tiede ei itse asiassa ole yhtään ristiriidassa näiden kanssa. Eli Topiaskin voisi tykätä kirjoista!! Itse asiassa tiede ja ”usko” kulkee koko ajan yhdessä eivätkä sulje pois toisiaan. Tiede ei ole koskaan todistanut mitään mikä olisi vastoin uskoa,sillä maailmassa ja maailmankaikkeudessa on paljon sellaista mitä ihmisen fyysinen ruumis ei pysty kokemaan eikä tieteen keinot selvittämään.

Avatar

Jumala rakastaa sinua ja lapsiasi jokaista luomaansa ihmistä siksi hän kutsuu meitä luokseen. Jumala on kaiken luonut rakkaudessaan. Jumala haluaa intohimoisesti saada sinut lähelleen; rakastaa sinua ja pitää sinusta huolta. Suhde Jumalaan ei ole sääntöja ja käskyjä. Suhde Jumalaan on olemista ja elämistä Jumalan lähellä. Hänen tahdon tekemistä rakkaudesta häntä kohtaan. Jumala odottaa, että tulet hänen luokseen juuri sellaisena kuin olet. Jumalan unelma on antaa anteeksi ja johdattaa sinut hänen tahdon mukaiseen elämään. Jumala rakastaa sinua ja sen takia hän kutsuu sinua syvempään tuntemiseen. Jos tahdot tulla Jeesuksen omaksi rukoile, että Jeesus tulee sydämeesi asumaan. Jumalan Pyhä Henki on se, joka vaikuttaa niin, että voit uskoa. Jeesus sanoo: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20) Jumala siunatkoon sinua!

Avatar

En sano muuta kuin, että kuuntele Spotifystä KAEMO- Tää sana

Niin ja toki kaikki muutki laulut <3

Avatar

En usko jumalaan. En ole koskaan uskonutkaan, perheeni ei ole uskonnollinen. En kuulu kirkkoon. En pysty ymmärtämään jumalaan uskovia. Tavallaan uskonnot ovat hyvä asia jos niistä saa lohtua, toivoa ja turvaa. Tavallaan itsekin toivoisin kykyneväni uskomaan, niin ei maailma tuntuisi ajoittain niin pahalta paikalta ja kuolema ei tuntuisi niin lopulliselta. Mutta en kykene. Uskonnot ovat ihmisen luomia, ihmisellä on tarve uskoa, etsiä selityksiä kysymyksiinsä, ja toisaalta myös hallita muita. Mutta nykyaikana moniin kysymyksiin löytyy jo tutkittua faktatietoa ja ateismi yleistyy koko ajan. Mun mies taas on uskonnollinen, eikä mulla ole mitään sitä vastaan. Arvot meillä on samat kuitenkin. Lapselle en aio puhua jumalasta tai uskonnoista yhtään mitään, korkeintaan jos hän itse joskus kysyy. Mies saa halutessaan puhua hänelle uskon asioista. En tiedä onko lapselle ristiriitaista tällainen, itse ajattelen, että lapselle on hyvä opettaa uskon olevan henkilökohtainen asia – isä uskoo, äiti ei. Jotkut uskovat, jotkut eivät. Hän saa itse päättää omasta vakaumuksestaan.

Avatar

Eikö suuren pahuuden näkeminen ja kokeminen saa juuri ajattelemaan että on olemassa paha ja hyvä? Uskon että maailmassa on pahaa koska ihmisellä on vapaa tahto valita ja me niin usein valitaan paha. Mutta maailmassa on myös ääretöntä hyvyyttä, suurta rakkautta ja kauneutta. On ihmisiä jotka jättää kaikki mukavuudet länsimaissa ja uhraa henkensä jotta voi palvella huonompiosaisia.

Jos ”kaikki pääsee taivaaseen” niin onko Jumala oikeudenmukainen? Jos Jumala on rakkaus, miksi hän ei vihaisi syntiä joka tuhoaa ihmistä? Jos pahuudella ei ole seuraamuksia, niin Jumala ei ole rakkaus eikä oikeudenmukainen eikä paljon muutakaan. Kristinusko opettaa että Jumala on oikeudenmukainen ja että jos Jumala ei vaikuttaisi tässä maailmassa, helvetti olisi täällä, olisi vain kuolemaa, pahuutta ja rikkinäisyyttä.. Synti (eli itsekkyyden, pahuuden yms. valitseminen) erottaa meidät kokonaan hyvästä ja pyhästä Jumalasta, mutta Jumala ei haluu mitään muuta enemmän kun olla meidän kanssa ja kutsua meidät läheiseen rakastavaan suhteeseen hänen kanssa ja tässä Jeesus astuu kuvioon 🙂 Muissa uskonnoissa ihminen antaa uhreja jumalille pahoista teoistaan, mutta kristinuskon Jumala antaa itse suurimman uhrin ihmisten puolesta jotta synti ei erottaisi meitä Hänestä. Heikkoudessa Jumala on vahva ja siellä missä synti on tullut suureksi armo on tullut ylenpalttiseksi <3 Pyydä uskoa ja pyydä että Jumala näyttää kuinka paljon hän rakastaa sua ja tahtoo olla yhteydessä sinuun!

p.s youtubessa on sellanen kanava kuin veritasforum jossa ateistit ja kristityt käyvät älyllistä keskustelua näistä asioista!

Avatar

Tämä on upein postauksesi! Mahtavaa pohdintaa! Neuvoisin sinua: Rukoile, etsi, kolkuttele ovia. Tarvitset seurakuntaa, muita uskovia. Aluksi yksikin ihminen riittää, jonka tiedät uskovan. Voit jutella ja ihmetellä, vaihdella mielipiteitä, saada tukea ja vastauksia. 🙂 Riittää, että haluat uskoa. Sano Jeesukselle: Tule meidän/minun elämään.

Iloa ja valoa päiviisi! 🙂

Avatar

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” Joh 3:16

Uskon Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Uskon Raamatun olevan totta, se on Jumalan Sanaa, jonka kautta Hän puhuu meille. Olen saanut paljon suuria ja pieniä rukousvastauksia elämäni aikana, ja minulla on elävä suhde Jeesukseen. Rukoilen päivittäin, aina kun jotain tulee mieleen. Enemmänkin voisi rukoilla. Parasta on että tiedän ettei Hän jätä minua pulaan. Jeesus on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Elämä olisi toivotonta ja yhdentekevää jos ei olisi Jumalaa.

Jumalan olemassaolosta todistavat muun muassa kaunis, upea luonto, kaiken tarkoituksenmukaisuus (esim. luonnonlait), omatunto, uuden elämän ihme, vastasyntynyttä kun katsoo on todella vaikea ajatella sen olevan muuta kuin Jumalan luomistyön helmi…

Tärkeä pointti pelastumis- ja taivaaseenpääsemiskysymykseen on, että hyvät teothan eivät ihmistä pelasta. Ainoastaan usko Jeesukseen omana Vapahtajana ja syntien sovittajana. Uskovan ihmisen hyvät teot syntyvät kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, mutta itsessään ne eivät ketään pelasta.

Haasta Jumala: pyydä Häntä auttamaan sinua näissä pohdinnoissasi. Hän selvästi kutsuu sinua ja haluaa että otat Hänet vastaan. Voit lukea Raamattua ja koittaa rukoilla. Yhteys muihin uskoviin on myös hyvä asia.

Uskoontulon myötä elämä muuttuu positiivisesti: elävä usko antaa ilon, levon ja rauhan sisimpään. Se on ihmeellistä eikä sitä oikein voi järjellä selittää. Mutta ei tarvitsekaan….

Siunausta ja johdatusta!

Avatar

Kirjotan tänne vielä toisen kommentin verran. Viime kommentti tuli kirjoitettua sen verran väsyneenä että pari asiaa jäi uupumaan:P

Olen siis 27-vuotias nainen ja kasvanut ympäristössä jossa on sekä uskovia että ”ei-uskovia”, nimenomaan kristillisesti uskovia.

Mainitsin jo tuossa edellisessä kommentissani että olen tottunut näkemään ja kuulemaan rukousvastauksia. Ajattelin hieman täsmentää mitä ne esim. ovat; eräs tuntemani pari vuotta itseäni vanhempi mies parantui pitkäaikaisesta paniikkihäiriöstä kun hänen puolestaan rukoiltiin. Eräs tuntemani ikäiseni nainen parani rukouksen kautta pitkäaikaisista ja voimakkaista ahdistus/paniikkitiloista. Toinen pari vuotta vanhempi nainen, entinen naapuri ja kaverini parani rukouksen kautta pitkäaikaisesta ja vaikeasta ruoka-aineallergiasta joka johti näkyviin iho-ongelmiin, tulos on todella ollut silminnähtävä ja pysyvä! Itse olen aiemmin mainitsemani Jumalan läsnäolon kokemisen lisäksi (tätä tapahtunut erittäin selkeästi 3-4 kertaa) kokenut liudan ns.arkisia rukousvastauksia. Muutama esimerkki mainitakseni, olen löytänyt rahan ollessa tiukilla juuri etsimiäni juttuja kuten hoitolaukun vauvalle, haalarin ym. kirppikseltä, juuri sellaisena kuin olen toivonut ja juuri silloin kun se on ollut pakollista. Kamppaillessani synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa huokaiin mielessäni että Jumala lähetä joku mukava ihminen meille kylään seuraavana päivänä, ja samana päivänä eräs vanhempi naisihminen tuli kysymään että mitä kuuluu ja että voisiko hän tulla joskus kylään. Mainitsipa vielä että hän tietää kuinka usein nuoret äidit voivat masentua vauvan synnyttämisen jälkeen! Tähän naiseen muodostuikin jollain tapaa mukava tuttavuus, myös hänelle sain jakaa vaikeita asioitani.

Oma alueensa ovat ns. armolahjat, en tiedä oletko kuullut niistä? Mutta oman kokemukseni mukaan tiedän että ne toimivat. Silloin tällöin olen pyytänyt hengellisissä tilaisuuksissa rukoilua puolestani, ja vaikka kyseessä on ollut asioita ketä en ole kertonut kenellekään niin rukoilija on saattanut sanoa ne ääneen (hiljaa toki) ja samalla ikäänkuin kertoa että ne jäjestyvät kyllä ym.

Itse asiassa asioita mitkä kokemuksellisesti todistavat mulle Jumalan olemassaolon puolesta, on paljon.

Tiedän kuitenkin että nämä asiat on saatvana itse kokea todeksi.

Rohkaisen vilpittömästi ja tosi lämpimästi ”haastamaan” Jumalan, eli rukoilemalla omin sanoin että Jumala voisi todistaa olemassaolonsa täysin selvästi sulle:)! Raamatussa sanotaan myös jossain kohdin että ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä”.

Itselläni tärkeitä myös samat asiat kuin sulle olisi, eli että tietää ettei elämä kaikissa vaikuksissaankin, olisi vain omissa käsissä, ja että kuoleman jälkeen voisi päästä ns.taivaaseen rakkaiden kanssa. <3 <3 sitä varten pitkälti tässä uskovana elän!

Avatar

Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen.

Avatar

Tota… Raamatussa kyllä sanotaan että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen …Ihminen on alussa Jumalan kuva, jolla on mahdollisuus elää sen mukaista elämää.

Ja aiheeseen, kyllä uskon Jumalaan,enkä sitä kiellä, häpeile tai pelkää. Elämäntapani on ehkä joidenkin mielestä paheellinen (kuten esiaviollinen seksi, satunnainen alkoholin käyttö), mutta en ole kenellään uskostani tilivelvollinen. Ainoastaan Jumalalle. En tiedä millaista olisi saada ns. ateistinen kasvatus, mutta oman kokemukseni mukaan kristinusko on tuonut elämääni vain positiivisia asioita. Olen kolme vuotiaan 22-vuotias äiti.

Avatar

En tiedä, mutta olen vain niin yli kateellinen sinulle.. Omaat hyvän tyylin, olet niin kaunis ja hyvä vartaloinen näin kliseisesti ja hyvin teinimäisesti sanottuna mutta todellakin tarkoitan sanomaani! Löysin blogisi vasta tänään katsottuani näin myöhässä erilaiset äidit jaksosi. Tekstejä selaillessa menikin koko päivä. Olivat ne vain niin koukuttavia ja löysin valitettavasti kuin myös positiivisessa mielessä meistä paljonkin samoja piirteitä, kuin siskoksia oltaisiin ongelmine kaikkineen. Ehkä osittain siksikin jäin kerrankin lukemaan oikein ajatuksella blogia. Kerrankin tunnen halua ruveta seuraamaan sivustoasi. Se kun on outoa minun kaltaisilleni joka ei omista instaa tai muuten vain käytä paljon aikaa tietokoneen ääressä. Sen tahdon vain sanoa, että ihailen sinua suuresti ja että olen tavattoman kateellinen sinulle ja sun elämälle. Perhe on kyllä hienointa mitä on ja jonkun ongelman selättäminen! Vaikka siihen olisikin vielä matkaa

Avatar

Hei Emilia,

Tässä suora lainaus Kansan Raamattuseuran sivuilta:

”Mitä usko on?

Jumala loi sinut. Hän puhalsi sinuun oman henkensä, teki sinusta elävän olennon. Sinä voit aistia jotakin Jumalasta. Hän kaipaa sinua. Sinäkin voit kaivata häntä.

Vain synti estää yhteyden. Onneksi Jumala mursi esteen. Jumalan ainoa Poika, Jeesus, kuoli sinun syntiesi tähden. Sinun syntisi on sovitettu. Sinä kelpaat Jumalalle.

Pyhä Henki herättää sinut etsimään tietä Jumalan yhteyteen. Pyhä Henki saa aikaan sinun uskosi. Usko on luottamista siihen, että Jeesus on sovittanut syntisi ja sinä kelpaat Jumalalle. Sinä pääset Taivaaseen!”

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi 🙂

Avatar

Usko tuo sielulle rauhan! Niin maan päällä, kuin taivaissa. Uskossa on kyse sanan mukaisesti uskosta. Halusta uskoa siihen, että Jumalan poika Jeesus on kuollut ristillä meidän syntien tähden ja näin ollen lunastanut meille iankaikkisen elämän.

Lapsille on ihana kertoa uskon asioista, koska heillä on lapsenusko. Uskalla uskoa ja anna lapsillesikin se mahdollisuus.

Avatar

Olen käynyt silloin tällöin blogiasi vilkuilemassa, mutten ole koskaan ennen kommentoinut.

Itse ajattelen niin, että ihmisen ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. Ei tarvi olla järkiperäisiä selityksiä esim. Jumalalle, koska ihmisymmärrys on rajallinen. Uskon myös, että Jumala ei aiheuta maailmassa vellovia kärsimyksiä, vaan ne ovat lähtöisin meistä ihmisistä. Jumala voi kuitenkin antaa kärsimyksille jonkinlaisen tarkoituksen ja kääntää ne hyväksi. Ajattelen, että ihan jokainen meistä pääsee taivaaseen, jos vain niin toivoo, ja että Jumala rakastaa meitä juuri tällaisena kuin olemme. Se onkin ehkä itselle ollut lohdullisinta, ettei tarvitse suorittaa yhtään mitään, se rakkaus on olemassa kaikesta huolimatta.

Muistan kun itsekin nuorempana pohdin ja etsin kovasti, yritin olla hyvä ihminen ja väkisellä suorittaa uskontoa. Ajan myötä kuitenkin ymmärsin, että saan uskoa ihan omalla tavallani, ja että olen tällaisenaan arvokas. Älä ole liian ankara itsellesi, olet kaiken rakkauden arvoinen sellaisena kuin olet! 🙂

Avatar

Hei, hieno postaus! olen itsekkin miettinyt paljon aihetta, ja jotenkin on tuntunut typerältä lähinnä se, että vain uskoon tulleet ihmiset jotka ovat antaneet elämänsä Jumalalle voivat päästä taivaaseen. Jokainen ihminen tekee joskus syntiä, ja on vaikea sanoa millainen ihminen on ns. ansainnut paikan taivaassa ja kuka joutuu helvettiin. Ei-uskovainen voi olla vaikka kuinka hyvä ihminen, joka on tehnyt paljon muiden ihmisten hyväksi, mutta ei pääse taivaaseen koska ei ikinä tullut uskoon. ja sitten taas joku sarjamurhaaja pääsee taivaaseen, koska pyytää syntinsä anteeksi ja antaa elämänsä Jumalalle. Minusta on jotenkin todella ristiriitaista juuri nämä asiat, kun täällä on paljon hyväsydämisiä ihmisiä, jotka eivät vain ole uskossa. En myöskään usko, että koko maailma on kuullut kristinuskosta, eiköhän tuolla ole paikkoja joissa ei edes tiedetä tällaisesta, ja hekö eivät pääse taivaaseen vain sen takia etteivät ole kuulleet siitä..

Jos itse tulisin uskoon ja eläisin elämäni tiettyjen oppien mukaan, niin en tiedä, ehkä se tuntuisi joltakin suorittamiselta. En pidä sitä vääränä, että joku haluaa elää elämänsä niin, jokainen tehköön niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos itse haluan uskoa johonkin, niin karmaan ja jälleensyntymään.

Avatar

Kirjoitat todella hyvin siitä, mitä varmasti moni kokee. Jumalasta on tullut nykyään monille ihmisille vieras. Sanoit tekstissä, että koet vaikeaksi uskoa sellaiseen, joka ei voi itse suoraan kertoa mitä haluaa sinulta.Ymmärrän todella hyvin tuon sinun ajatuksesi, mutta itse ajattelen, että Jumala kyllä puhuu meille ja haluaa meidän tietävän tahtonsa. Jumala puhuu meille Raamatun välityksellä. Raamatussa Jumala myös antaa vastauksen kysymykseen siitä, miksi täällä maanpäällä on niin paljon pahaa. Raamattu kertoo, että tällä hetkellä tämän maailman hallitsija ei ole Jumala vaan Saatana Panettelija. Jumala kuitenkin lupaa, että hän tulee kukistamaan Saatanan pian, minkä jälkeen kärsimystä, sotia, nälänhätää tai surua ei enää ole.

Itse uskon Jumalaan, kuten tästä tekstistäkin voi ehkä päätellä 🙂 En kuitenkaan tuntenut Raamattua tai Jumalaa vielä pari vuotta sitten, mutta olen voinut oppia tuntemaan. Ja yksi parhaista asioista onkin ollut, että olen voinut oppia, ettei meidän tivaallinen isämme ole näiden kärsimysten tai ikävien asioiden taustalla. Olen voinut oppia tuntemaan rakastavan, empaattisen Jumalan. Toinen itselleni tärkeä opetus kokskee kuolemaa ja tuota helvetti-asiaa, jonka sinäkin mainitsit. Raamatusta on luettavissa todella ihana tulevaisuudentoivo. Se ei kerro helvetistä, jossa epäuskoiset joutuisivat kärsimään, vaan maanpäällisestä paratiisista jossa sävyisät saavat elää ikuisesti.

Minä olen saanut valtavasti iloa, lohtua ja rauhaa siitä, että olen hankkinut tietoa Jumalasta ja pyrkinyt tutustumaan tähän todelliseen ja suurenmoiseen persoonaan. Kannustaisin todella sinuakin ottamaan asioista selvää. Vielä ei ole liian myöhäistä, vaikka niin koetkin 🙂 Jumala on rukousten kuulija ja hän varmasti vastaa, jos vilpittömästi rukoilet häntä. Kaksi ja puoli vuotta sitten minä ruokoilin Jumalalta, että voisin oppia uskomaan häneen, että voisin todella tulla läheiseksi hänen kanssaan.Vastauksena ovikello soi ja ovella oli kaksi naista, jotka tarjosivat ilmaista Raamattu-kurssia. Vielä tänäänkin tuo kurssi jatkuu ja noista naisita on tullut rakkaimpia ystäviäni.

Avatar

Hienoo kuulla että mietit uskoasi ja mä uskon että Jumala kutsuu sua uskomaan. Oot kasvanu ateistiperheessä mut elämän suurin ihme, lapsi, on saanut sut miettimään Jumalaa.

Uskon ja tiiän että Jumala on olemassa. Luonto on niin ihmeellinen ja yksityiskohtainen että vaan joku yhtä suuri ku Jumala on voinu tehä sen kaiken. Tai lapsi, joka syntyy niin täydellisenä pienenä ihmeenä, saa mut aina yhtä hämmästyneeks!

Jumala antaa myös mielettömän rauhan ja turvan elämään. En vois kuvitellakaan eläväni ilman uskoa Jumalaan, ilman mitään päämäärää ja tarkoitusta. Raamattu lupaa taivaan, paratiisin niille jotka uskoo Jeesuksen ylösnousemukseen. Mikäpä ois sen lohdullisempaa kuin usko siihen, että jonain päivänä kaikki kipu ja kärsimys on poissa!:)

Edellisissäkin kommenteissa on mainittu tapoja millä Jumala ilmoittaa itseänsä. Luonto ja Raamattu on kaks konkreettisinta asiaa. Ja tuosta maailman pahuudesta, se on osittain itellenikin kysymysmerkki mutta Jumala sanoo Raamatussa, että Hän loi ihmiselle vapaan tahdon. Ihminen on paha.

Usko tuo elämään niin tärkeän tarkotuksen, että toivon ja rukoilen, että annatte Jeesuksen tulla teiän ihanan perheen elämään!! Usko myös yhdistää ihmisiä ihan eri tavalla kuin niitä jotka ei usko, eli usko ja uskonnolliset tapahtumat ym. tuo uusia tärkeitä kontakteja. 🙂

Jos uskonasiat kiinnostaa niin suosittelen ehdottomasti etsimään toimintaa esim. seurakunnan kautta ja tutustumaan Raamattuun!

Avatar

Moi Emilia! Onpa hienoa kuulla että olet miettinyt asioita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä miettiä näitä asioita. Elämäntilanteet muuttuu ja ihminen kypsyy kun ikää tulee lisää, ja silloin voikin alkaa miettiä ihan uudenlaisia asioita.

Oma vinkkini on että kannattaa rukoilla vilpittömästi Jumalaa ja pyytää että hän auttaisi sinua oppimaan totuuden hänestä ja Raamatusta. On olemassa paljon asioita jotka on täysin ristiriidassa Raamatun kanssa mutta niitä opetetaan totena. Kun oppii ymmärtämään mitä Raamattu todella opettaa, voi huomata sen tosiaan olevan kirja rakastavalta Jumalalta – isältä joka haluaa meidän menestyvän elämässämme ja elävän onnellisena. Tsemppiä Emilia sinulle etsinnässä, muista että Jumala kuulee aina vilpittömät rukouksemme! <3

Kivaa kevättä!

Avatar

A kirjoitti tuolla aikaisemmin juuri kuten itsekin asian koen 🙂 Eli sinällään me kaikki ihmiset olemme ihan yhtä vajavaisia ja kaikki tekevät syntiä. Sillä ei ole mitään merkitystä taivaaseen pääsyn kanssa, katsommeko TV:tä, värjäämmekö hiuksia tai kuuntelemmeko musiikkia. Se riittää, että on tehnyt henkilökohtaisen uskonratkaisun sydämessään. Millään muulla ei ole ratkaisevaa merkitystä. Ns. Muodollisuudet uskontojen sisällä on sitten eri asia. On mielestäni todella sääli, että esim. vanhoillislestadiolaisten mielestä korvakorut ovat syntiä. Estääkö se muka taivaaseen pääsyn? Entä jos vaikka kiroilee, estääkö sekin pääsyn taivaaseen? Jokainen meistä tekee syntiä ihan tiedostamattaankin, mutta eihän se voi estää pelastumista, koska edelleen armo on se, jonka ansiosta me pelastumme. Teoillamme ei siis sisänsä ole väliä, mutta toisaalta synti vie meitä kauemmaksi jumalasta. Jos sanon silloin tällöin vittu tai helvetti, ei se ole mielestäni iso asia, eikä loitonna minua jumalasta, mutta jos vaikka murhaisin toisen ihmisen tai pettäisin miestäni toisen kanssa, loitontavat ne minua jumalasta jo ihan sen vuoksi, että pidän niitä itse aika pahoina asioina. Mutta tietenkin jumala antaa anteeksi nämäkin asiat, jos niin pyytää, ja on valmis yrittämään muutosta paremmaksi ihmiseksi. Jumala ei nimittäin menneitä kaivele 🙂 Kuulun helluntaiseurakuntaan, mutta ihan yhtä hyvin voisin kuulua vaikka vapaakirkkoon, baptistikirkkoon tai jopa luterilaiseen kirkkoon. Kaikilla on kuitenkin sama jumala ja samat pääperiaatteet. Henkilökohtainen ratkaisu on se tärkein, ei se, käymmekin kirkossa joka sunnuntai 🙂

Avatar

Piti kirjoittaa ”käymmekö” eikä käymmekin… IPadin autocorrect, argh 😀

Avatar

Luimpa tämän postauksrn selaillessani vanhoja postauksia. Rohkea postaus, ihanan avoin! Kommentteja en jaksanut lukea, mutta sanon vaan että etsivä kyllä löytää. Sulla on selkeesti halu löytää Jumala sun elämään,ja Jumala kyllä näkee, että sä etsit Häntä ja sä tuut kyllä vielä löytämään hänet. Itse uskon kristinuskon Jumalaan, ja siihen, että ihminen pelastuu yksin uskosta, ei teoilla. Mun usko on välillä heikompaa, välillä vanhempaa, on epäilyksen hetkiä ja niitä hetkiä, kun oon varma, et jumala on olemassa. Lue Raamattua, mee rohkeesti seurakuntaan, rukoilen, et löydät etsimäsi 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä