Näin kadotin lapseni

Kuten moni teistä Facebookista lukikin, koettiin ystäväni kanssa viime viikolla joka äidin kauhu. Jos joltain on mennyt ohi, niin tässä on vielä Facebookissa jakamani teksti:

”Yritetään nyt tätä kautta kiittää, kun tästä tavoitan niin paljon ihmisiä. Haluttaisiin ystäväni Hennin kanssa kiittää kaikkia teitä tänään Turussa meidän kahta punapaitaista tyttöä etsineitä ihmisiä. Tytöt ehtivät leikkipaikalta noin 1,5 kilometrin päähän, eikä olisi löydetty heitä ilman poliisin apua, jos ei niin moni ihminen olisi auttanut! Tuhannesti kiitoksia kaikille autoilijoille, jotka lähditte katselemaan lähiseutua ja kävelijöille jotka kiersivät talon ympäristöä, sekä erityisesti sille ystävälliselle miehelle, joka pysäytti tytöt ja kääntyi takaisin etsimään minua. Oltiin niin hätääntyneitä, ettei osattu kunnolla kiittää, kiitoskiitoskiitos!”

Otsikko kaikessa yksinkertaisuudessaan kertookin, mitä halusin nyt kirjoittaa; ajattelin kerrata tuon koko tapahtuman ja kertoa, miten ne tytöt oikein onnistuivat karkaamaan. Monella on varmasti heti karvat pystyssä, mutta koittakaa muistaa, että lapset on yllättävän ehtiväisiä ja vahinkoja sattuu, onneksi nyt oli onni matkassa, eikä sattunut mitään. On kuitenkin todella pelottavaa ajatella, mitä olisi voinut sattua ja siksi halusinkin kertoa kaiken, jotta näette kuin helpolla ne lapset voivat oikeasti vain kadota.

Oltiin siis ystäväni Hennin kanssa ulkoilemassa meidän kotipihalla. Leikittiin kaikki hiekkalaatikolla ja kerättiin kukkia, leikkipaikalla oli myös kolmas äiti lapsensa kanssa. Nompulle tuli kova väsymys ja mun oli pakko lähteä sisälle nukuttamaan häntä. Kuikuilin siinä nukahtamista odotellessa parvekkeelta lapsia ja Henniä. Meidän parveke on siis ensimmäisessä kerroksessa ja suoraan leikkipaikan yläpuolella, siitä näkee kaiken. Henni juotti, leikitti ja rauhoitteli juuri kaksivuotiasta känkkäränkkäistä Konstaa, samalla kun Ava ja eskari-ikäinen Jessi keräsivät ”sieniä” pihalla. Leikitään usein meidän pihalla lasten kanssa ja tytöt keräävät aina ämpäriin käpyjä tommosen puskan takana kun siinä on puiden juuressa paljon käpyjä. Nomppu alkoi vihdoin nukahtaa ja menin hakemaan Nabby itkuhälytintä.

Palatessani taas parvekkeelle olin huikkaamassa Hennille, että tulen ihan pian, kun huomasin, ettei Henni ja lapset enää ollut pihassa. Hetken päästä Henni tuli viereisen talon takaa tähän pihalle ja sanoi, että tyttöjen äänet alkoivat yhtäkkiä vaimeta, eivätkä tytöt vastanneet huutoihin. Oletettiin, että tytöt olivat jossain siinä toisen talon takana, mutta kun heitä ei löytynyt, oltiin varmoja, että he lähtivät metsänreunaan ja luultavasti eksyivät siitä sitten pidemmälle. Ei ajateltu edes mitään muuta vaihtoehtoa, koska pihan rakenteen mukaan se oli ainut järkevä vaihtoehto. Nomppu heräsi taas ja jäin hyssyttelemään häntä samalla kun Henni etsi Konstan kanssa metsänreunasta. Naapuritalosta alkoi eräs ihana vanhus myös etsiä tyttöjä, mutta heitä ei näkynyt eikä enää kuulunut mitään ääniä. Nomppu nukahti vihdoin ja lähdin myös etsimään. En päässyt lähtemään pihasta kauemmas, koska hälyttimen kantavuus loppui, joten jäin siihen kyselemään ohikulkijoilta, onko tyttöjä näkynyt.

Yksi töistä palaava mies, jolta kysyin tytöistä, tuli hetken päästä takaisin ulos ja sanoi, että muisti jälkeenpäin hämärästi nähneensä kaksi tyttöä kävelemässä kotikatuamme poispäin. Tämän yhden kerran kun kuvaa oltaisiin tarvittu, mulla ei tietenkään ollut kameraa mukana, eikä yhtään kuvaa tyttöjen vaatetuksesta. Mies kuitenkin muisteli tyttöjen olleen punapaitaisia ja olin varma, että meidän tytöt siellä menivät. Henni jäi pihaan Konstan kanssa kuunteleen Nomppua ja lähdin juoksemaan tietä pitkin niin kovaa kuin jaloista lähti. Pysäytin kaikki ohikulkevat ihmiset ja autot ja kyselin tytöistä. Juostessa alkoi iskeä paniikki, sillä etsittiin tyttöjä aika kauan metsästä. Jos he olivatkin lähteneet tiellepäin, he saattoivat ehtiä vaikka kuinka kauas! Juoksin melkein kilometrin verran tyttöjä huudellen ja joka pihasta kysellen. En tiennyt mihin suuntaan mennä t-risteyksestä ja olin juuri päättänyt soittaa poliiseille kun yhtäkkiä auto kiihdytti todella lujaa kohdalleni ja tunnistin sen aiemmin pysäyttämäkseni autoksi. Kuski oli lähtenyt katsomaan tienvieriä pysäytettyäni hänet ja noin 600 metrin päässä hän oli nähnyt kaksi pientä tyttöä, pysäyttänyt heidät ja käski lähteä kävelemää minua kohti.

En edes muista kiitinkö häntä kunnolla, mutta lähtin taas juoksemaan niin kovaa kuin pääsin ja vihdoin näin tytöt! Kävelemässä kaikessa rauhassa käsi kädessä ämpärit täynnä käpyjä. He tulivat ensin kohti minua naureskellen, mutta kun tytöt huomasivat hätäni, ilmeet menivät aika vakaviksi. Soitin paniikissa pihalla odottelevalle Hennille, että tytöt löytyivät ja sitten alkoi saarna. Ava ymmärsi, että nyt tuli tehtyä tyhmästi ja sulkeutui kiukuttelemaan kuten yleensä. Jessi sen sijaan kun on vähän isompi niin aloitti aikamoisen kiukuttelun, koska luonnollisesti pelästyi itsekin kun ei ollut tajunnut, kuinka kauas sitä tuli lähdettyä. Tytöt pyysivät anteeksi ja saivat rangaistukseksi herkuttomat viikonloput ja lupasivat pysyä vastedes sovitulla etäisyydellä. Jessi on jo niin iso, että ymmärsi, mutta Avan kohdalla en usko, että tästä oli hirveästi apua. Nyt kuitenkin tiedetään, että Ava on kykeneväinen lähtemään ja jatkossa täytyy varoa sitä. Ei osattu yhtään odottaa tällaista, koska tytöt leikkivät vain samoja leikkejä, joita ovat aina nätisti leikkineet. Onneksi ei käynyt nyt mitään pahaa ja selvittiin säikähdyksellä, mutta aika hemmetin suuri säikähdys se oli!

Onko lukijoista kukaan joutunut kokemaan vastaavaa? Oppiko lapsi siitä vai onko sitä käynyt uudestaan? En oikein tiedä, että oppiiko tämän ikäinen vielä, vai täytyykö jatkossa vain ottaa se linja, ettei Ava saa edes isomman lapsen kanssa lähteä muutamaa metriä kauemmas leikkimään…

Kommentit

37 kommenttia
Avatar

Omia en oo onneksi hukannut (ainakaan vielä), mutta siskolla on kadonnut jokainen lapsista (neljä lasta) ainakin kerran. Jokaisen kohdalla tilanne on onneksi päättynyt hyvin, mutta täytyy sanoa, etten usko että heistä kukaan on tilanteesta oppinut. Sattuuhan näitä. Jatkossa vaan vielä tarkempana 🙂

Avatar

En tiedä, lapseni ehkä kerran alle kouluikäisenä karkasi parin kaverinsa kanssa pihalta. Ykskaks hän tuli itkuisena sisälle eikä suostunut kertomaan mikä oli hätänä. Vähän myöhemmin kahta naapurinlasta alettiin etsiä pihalta, heidät löydettiin lopulta noin kilometrin päästä. Jäin siihen käsitykseen, että oma lapseni oli ollut mukana, mutta kääntynyt muutaman sadan metrin jälkeen takaisin kotiin?

Pidin lapselle moraalisaarnan ja varoittelin, että X ja Y eivät varmaankaan huomenna saa tulla ulos, sinä ainakaan et saisi mennä jos tuollaista tekisit. Hukkaan meni, molemmat pyörivät seuraavana päivänä ulkona kuin ei mitään…

Avatar

Olis äideillekin pitänyt antaa rangaistukseksi herkuttomat viikonloput, mutta ehkä paras opetus oli tämä eikä toista kertaa jätetä lapsia liian vähälle vahtimiselle. Onneksi tytöt löytyivät kunnossa, pahemminkin olisi voinut käydä! 🙂

Avatar

miksi et nukuttanut toista lasta rattaisiin?

Avatar

Meillä hävisi 5-vuotias viime talvena naapureitten pihasta noin puolen kilometrin päähän. Oli aivan pimeetä joten pelkäsin ihan suunnattomasti, mitä kaikkea on voinu sattua.. Onneks tyttö löyty ja on kyllä oppinut meidän muitten säikähdyksestä! Enää en usko että lähtee ilman lupaa minnekkään!

Avatar

Hui kun tuli ihan paniikki kun mietein oman 2-vuotiaan kohdalle! Luojan kiitos tytön löytyi nopeasti, eikä mitään ehtinyt sattumaan!

Avatar

Itsellä ei lapsia ole, mutta voin kertoa tilanteen kun olen itse kadonnut ja aiheuttanut kauhua…

Olin ala-asteella, 7v ja päätettiin parin kaverin kanssa jäädä (ilman lupaa tai ilmoittelua) koulun pihaan sen jo loppumisen jälkeen. Asuttiin koulun lähellä, joten porukat huolestuivat kun ei heti kuulunut kotio… En tiedä kauanko oltiin oltu ”hukassa” mutta jossain vaiheessa päätettiin lähteä kotiin. No, kuulostaa jo lupaavalta, eikö?

Siellä olikin mun vanhemmat lähteneet mua etsimään, olivat vastassa, autotien toisella puolen. Näin isin, ja totta kai lähdin iloisena kirmaamaan autotielle, katsomatta… Läheltä piti, ettei yksi auto ajanut päälle (vauhtia viiskymppiä) ja ne tööttäykset soi edelleen korvissa, vaikka tapahtumasta on 11 vuotta… Äidin kauhistuneen ilmeen ja saarnan muistan myös…

Avatar

En osaa kuvitella miten kauhuissasi olit.

Kun olin itse pieni menin kaupassa vaaterekkien alle piiloon, äitini etsi minua monesti ja onneksi löysi minut. Tuotakin kanattaa varoa 🙂

Avatar

Voi kauhistus. Toivottavasti meidän typy ei ole omaksunut minun seikkailijaluonnetta, itse kun karkasin lapsena tämän tästä kotoa ”naapurin tädille” ja tämä oli kyllä kilometrin, jos ei toisenkin takana…

Avatar

Hui kamala! 😮 voin kuvitella mikä paniikki teillä oli! Onneksi kaikki päättyi hyvin! 🙂

Avatar

Me oltiin viikko-kaks sitte ulkona porukalla (minä, mies, meidän 3 lasta ja minun äiti) haravoimassa ja muita pihahommia tekemässä. Vauva sitte heräs eikä pihalla nukahtanu enää uudestaan, niin lähin käymään muutaman minuutin pitusella lenkillä (asutaan aika korvessa ja täälä on pelkkiä omakotitaloja) ja esikoistyttö (syksyllä 4v) pyöräili vieressä. Tyttö sitte päättiki että hän ei haluakaan mukaan ja käänty takas kotiin päin, siis ihan pari metriä oltiin vasta kuljettu. Jatkoin lenkin loppuun ja tulin kotiin, kysyin minun äidiltä että missäs se tyttö on, nii eipä ollukaan tullu kotiin, ku jossain vaiheessa oli kääntyny ja lähteny sitten kuitenki minun perään – eikä ollu sanonu kellekään mitään. No minähän lähin sitte vauvan kans kiertämään sen saman lenkin ja minun äiti sitte meni toisesta suunnasta. Siinä jossain lenkin puolessa välissä törmättiin äitin kans ja huomattiin että sielähän se tyttö kauempana on, sillalla! Oli ajanu koko ajan minun perässä, mutta sen verran kaukana etten ollu kuullu/nähny, eikä tyttö ollu huomannu että olin kääntyny risteyksestä, vaan oli jatkanu suoraan pyörätielle ja oli matkalla entiselle koululle ”minua ja vauvaa hakemaan”. Ollaan monesti käyty siellä kävelyllä ja luuli että olin taas menny sinne. Nyt onneksi oli joku vanhempi pariskunta sattunu pyöräilemään meijän tyttöä vastaan ja olivat arvelleet että ei taida luvan kanssa olla liikkeellä. Olivat jääneet juttelemaan tytölle ja koittaneet saaha sitä kääntymään takas kotiin päin. Kävi hyvä tuuri että ne oli sattunu siihen ja että tyttö ei hypänny pois pyörän selästä ja menny jokea tutkimaan.. Mutta kyllähän se säikäytti, vaikka ei kovin kauas ees kerenny! Isille kotona sitten selitettiin että ”isi minä kävin seikkailulla!” 😀 noh, toivottavasti likka oppi jotain, eikä enää lähe yksin mihinkään!

Avatar

Joo, lasten kanssa saa aina olla silmät selässäkin. Ava on aika pieni vielä, joten ei välttämättä muista, eikä ymmärrä että pihasta ei saa poistua ilman lupaa. Jatkossa vaan jankutusta ja kyselyä siitä, että missä saa olla ja missä ei. Ja pikkuhiljaa (ehkä) oppi menee kaaliin.

Avatar

Meillä toistaiseksi vältetty ”katoamiset,” mutta komppaan tätä; jo aika pienen lapsen kanssa voi ottaa tavaksi ulos mennessä sopia, missä tänään ulkoillaan. 🙂 Me asutaan maalla lähin naapuri 200m päässä, mutta ajoittain vuolaasti virtaava puro pihatien toisella puolen vain 100m päässä ulko-ovesta. Ehkä juuri puron vuoksi ollaanki alettu aina ulos mennessä sopimaan, mitä kullakin ulkoilukerralla tehdään, missä ollaan ja minne ei mennä. Suunnitelmien muuttuessa kerrotaan ne ääneen myös lapsille (ovat iältään 1, 5v, 3v ja 6v).

Avatar

Hui kamala, ihan itku tuli kun voin vaan kuvitella teidän hädän, kun itsellä on avan ikäinen tyttö myös. Onneksi he löytyivät kunnossa eikä mitään sattunut <3

Avatar

Luin ihan tunteet pinnassa – onneksi tässä kävi hyvin!

Avatar

Hurja tilanne! Oot varmaan ollu todella paniikissa! Varhaiskasvattajana voisin sen verran sanoa, että Koska Ava on vielä noin pieni, olisi ollut hyvä antaa jokin rangaistus, jonka hän saa heti. Noin pieni kun ei muista/osaa yhdistää viikonloppua enää tähän rangaistukseen.

En todellakaan halua sanoa tätä pahalla, vaan auttaa tekemään ehkä seuraavalla kerralla eri tavalla.

Onneksi tytöt kuitenkin löytyi ja vahingoittumattomina!

Avatar

Onneksi lapset löytyivät ehjinä, mutta ehkä vähän kohtuutonta antaa rangaistuksia lapsille aikuisten virheestä.

Avatar

Jaa eli lapset eivät tehneet mitään väärää? Tottakai lapsille pitää jotenkin opettaa ettei tolla tavalla saa karata! Herranjestas ihan oikeesti.

Toivottavasti eivät karkaa enää ja uskon että säikähtivät sen verran ettei toista kertaa tapahdu. En osaa kuvitellakaan miten paniikissa ootte olleet! Onneks ei pahemmin käyny.

Avatar

Kaikenmoista lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, maaseudulla on omat vaarat ja pelot kuin kaupungissa, siellä en kyllä uskaltas jättää yhtään ”yksin”, herää pikkuinen kysyys mikset napannut Nomppuu kainaloon samantein kun kaveris huus et lapset kadonneet ja lähtenyt etimään? Meillä menee iso tie paikkamme vieressä, jos lapset katois ei olisi sekunttiakaan aikaa jäädä sisälle enää nukuttamaan tms vaan pitäs naukata vauveliini kainaloon ja JUOSTA. 😉

Avatar

Lapsenmieli on todella jännä. Ei lapset tahallaan ”karkaa” vaan yleensä siinä on aina joku ”syy”.

Itse olen 3-vuotiaana ”karannut” potkukelkkani kanssa, vaikka hyvin tiesin, että kotitieltä ei saa lähteä minnekkään. Mutta kun kysyttiin ”missä sä oot ollut” – ystäviä etsimässä

Ei lapset siis tahallaan karkaa, mutta eivät ymmärrä mitä seuraumuksia sillä on. Ja vanhempien huoli on käsittämätön. Siinä menee itse niin paniikkiin, ettei tiedä miten toimia.

Onneksi kaikki kääntyi teillä hyvin!

Avatar

Huhhuh, kyyneleet silmissä luin tekstiä! Muistan itsekin ”karanneeni” joskus ehkä neljän vanhana isomman pojan kanssa kioskille noin kilometrin päähän kotoa. Muistan vieläkin hyvin sen hädän mikä äidillä oli, kun löysi meidät! Ihan puistattaa, että mitä sitä olis oikeesti voinut käydä, mutta eihän neljän vanha sellaista ymmärrä…

Avatar

Hui! Itsekkin olen kadonnut kolmivuotiaana. Muistan siitä jotain, vaikka jotkut mielikuvat ovatkin varmasti vanhempien ja sisarusten kertomia valemuistoja.

En tiedä miksi ihmeessä, mutta olin lähtenyt naapuristossa asuvan seitsemänvuotiaan pojan matkassa kävelemään keskellä talvea. Tietä myöten käveltiin ja parin kilometrin päästä haarautui sellainen metsäpolku, josta olisi päässyt menemään. En jaksanut enää kävellä enkä varsinkaan olisi jaksanut tarpoa lumessa, joten tuo seitsenvuotias lähti yksin polkua pitkin ja minä jäin tien varteen. Olin kävellyt ilmeisesti vähän eteenpäin vielä tien vartta yksinäni. Minut löydettiin vilkkaan tien vierestä pienestä mytystä nukkumasta muutama kilometri kotoa!!. Etsintäpartiot oli olleet suuret ja nesteelle minut vietiin lämmittelemään aluksi ennen kuin autolla haettiin kotiin. Voin kuvitella sen helpotuksen määrän! 🙂 Itsellä ei hätää koska unten mailla olin, mutta oishan siinä pitemmän päälle paleltunutkin vaikka asianmukaiset haalarit oli päällä.. Kaikenlaista! En todellakaan ajattele asiasta niin, että mun perään ei olis tarpeeksi katsottu. Sattuuhan noita, ja minäkin kilttinä tyttönä varmaan ollut semmonen tapaus, ettei kuvittele lähtevän sen kauemmas.

Avatar

Huh, loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin! 🙂

Mulla ei lapsia vielä ole, mutta itse oon kyllä aiheuttanut omille vanhemmilleni päänvaivaa taaperoiässä ja vähän vanhempanakin. Se tais olla kesä -96, kun oltiin mummun maatilalla viettämässä lomaa. Äiti oli lähtenyt mummun ja muiden sukulaisten kanssa kauppaan ja iskä sitten oli mun kanssa kahdestaan pihalla – mä istuin hiekkalaatikolla ja iskä huols vieressä meidän autoa. Olin vasta oppinut kävelemään: parikin minuuttia auton alla riitti ja kun iskä nousi pois auton alta, olin mä kuulemma kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Isolla maatilalla tietysti tulee hätä, vaikkei sillä suunnalla autoja tai muita ihmisiä niin ole, mutta ensimmäisenä pelättiin että olisin tippunut kaivoon. Jonkun ajan paniikkietsintöjen jälkeen, kun äiti seurueineen oli jo palannut kaupasta, meitsin katoamistempaus sai humoristisen käänteen siinä mielessä, että mut löydettiin tyytyväisenä lallattelemasta kanalan takaa. Istua kökötin tyytyväisenä kanankakkakasassa ja lappasin sontaa suuhuni 😀

Toisella kertaa oltiin iskän kanssa kahdestaan kotona, taisin olla 2-3 -vuotias ja aamulla olin herännyt ensimmäisenä. Iskin olkihatun päähän, nappasin mummon tuoman punaisen nahkakäsilaukun ja vaipoissani painuin ovesta rappukäytävään retkelle. Tälläkin kertaa mua etsittiin ympäri pihapiiriä ja lopulta mut löydettiin meidän rapun ylimmästä kerroksesta rallattelemasta. Olin kuulemma vaan iskälle todennut, että ”Mä oon rekkellä!!”.

Lapset tosiaan on vikkelämpiä kuin luulis, kauhulla odottelenkin millaisia seikkailijaluonteita itse tähän maailmaan joskus onnistun luomaan 😀

Avatar

Kamala tilanne ja säikäyttää varmasti ihan hirveästi! Valitettavasti lapset ovat ehtiväisiä eikä kaikkea aina aikuisena voi huomata, kun ennen ekaa kertaa ei edes voi kuvitella mitä voisi tapahtua. Ja muutenkin, hetkessä ne voivat mennä hukkaan keneltä vain. Onneksi kaikki päättyi hyvin.

Mulla kans särähti korvaan tuo lasten rangaistus. Eiköhän pikemminkin olisi ollut paikallaan keskustelu kotona rauhassa asiasta entä rangaistus. Lapset varmasti itsekin säikähtivät eivätkä ilkeyttään moista tehneet. Lapsi ei vaan muista tuollaista kauan, hetki vie mukanaan. Siksi on tärkeää se loputon toistaminen ja myös empatia lasta kohtaan sitten kun oma säikähdys on laantunut. Ei tuollaista voi laittaa noin pienten lasten syyksi, ei edes sen vanhemman lapsen. Syy on vain vanhempien, vaikkakin inhimillistä ja voisi käydä kenelle vain. Mutta siksi en ymmärrä yhtään miksi lapsia noin rangaistaan? On varmasti halu varmistaa, ettei noin enää käy ja olla hyvä kasvattaja, mutta musta kumpikaan noista asioista ei täyty tällaisella rangaistuksella.

Avatar

Multa hävisi tyttö kerran kaupassa… Se oli aivan kamalaa! Kaikki äidit varmaan tietävät sen kamalan sydämen hyppäyksen kun huomaa että lapsi on hävinnyt. Yleensä lapseni on seissyt aivan vieressäni, ilman että huomaan. Sinä kertana olin jo menossa infoon kertomaan kadonneesta lapsestani, kun löysin hänet leluosastolta 😀 Huhuhh sun tarina oli niin kamala!! Musta tuntuu että monesti sitä luulee että oma lapsi ei ikinä karkaisi, mutta eihän lapset tajua niin paljon vielä, vanhemmilta (mukaanlukien minä) se unohtuu aina välillä.

Avatar

Onneksi löytyivät eikä käynyt pahemmin. Itse olisin kyllä napannut sen nuoremman samantien mukaan ja lähtenyt etsimään, ihmeen rauhallisesti otit.. Tai jättänyt niine hyvineen nukkumaan ja juossut etsimään. Pinnasängyssä lienee aika turvallista, vaikka heräisikin.

Avatar

Hui, onneksi oli onni matkassa. 🙂 meillä pikkusisko katosi kotona. Asutaan maalla n. 20km kylälle. Mentiin käymään lähimetsässä ja tietona oli että mennyt äidin kanssa saunaan. Mentiin sitten metsässä käymään minä, sisko ja veli sekä isä. Tultiin takaisin niin äiti kyseli missä sisko. Huudeltiin ja etsittiin ja mummo ja ukki etsi myös.

Äiti lopulta löysi tienvarresta ja oli pimeä ollut. Itse olin mennyt siitä mutta en ollut nähnyt siskoa. Siellä se oli seisonut kokoajan ja oli ollut tulossa meidän perään.

Avatar

miksi et vain ottanut avaa siks aikaa sisälle mukaan? Tai vaihtoehtoisesti nukuttanut nomppua rattaisiin? tai ottanut nomppua sängystä ylös ku ystäväsi soitti ja kerto tilanteen?

Onni onnettomuudessa…

Avatar

Itse pienenä en muistaakseni ole karannut mutta mummolassa aina kyläillessä sanottiin että en saa mennä mummolan rannassa olevalle laiturille ikinä yksin. Houkutus pienellä tytöllä mennä katsomaan pikkukaloja ja sammakita oli suuri ja humps, olin vedessä enkä osannut uida. Muista räpiköineeni ja hetkenkuluttua vihaisen isän nostavan laiturille. Nyt tapana itsellä vahtia pienimpiä sisaruksia koko ajan kun olaan rannassa. Lapset on vikkeliä, minkäs teet kun käännät katseen šekunniksi…. Onneksi teillä tytöt löyty!!

Avatar

Osaa ne kanssa ihmisetkin olla ajattelemattomia joskus. Mun 1v tyttö pääsi karkuun uimahallin pukkarista, kun joku sisääntuleva täti oli avannut oven ja päästänyt tytön itsekseen ulos ”voi hellanlettas sinä oot käytävään menossa” vaan kuulin kun tyttö vilahti. Ja minun piti juosta alkkareissani tytön perään! :S

sit tässä äskettäin toinen lapsi katosi ruokakaupassa sen että vain selkäni käänsin. Siinä sit hädissäni lasta etsin ja löytyihän se pian itkuisena. Kaupasta tullessa yks tuttava sit kysy oliko poika kadoksissa, kun oli nähnyt sen itsekseen hevi-osastolla. No herrajestas ei sitten tullut sille ihmiselle mieleen ottaa se lapsi ja soittaa mulle!?!? No EI, vaan oli jättänyt harhailemaan! 🙁

Avatar

Mami, samaan olen kans törmännyt. Mun 2,5 vuotias karkasi kuukausi sitten kotoa. Kun lähdin häntä etsimään, niin ohikulkijat viattomasti sanoivat, että tuonne suuntaan se tyttö meni(tunnistavat minut lapsen äidiksi, kun ollaan länsimaalaisia aasian maassa). Siis miksi ihmeessä ne ei ottaneet mun lasta kiinni, vaikka näkivät lapsen menevän vilkkaasti liikennöidyllä tiellä päin punaisia!!! Onneksi sain lapsen kiinni ajoissa ennen kuin olisi jäänyt auton alle!

Itse nappasin pari vuotta sitten 3-vuotiaan lapsen kiinni, joka kulki kadulla sukkasiltaan. Soitin saman tien poliisille, kun vanhempia ei kuulunut pariin minuuttiin. Samaa vastuuntuntoa soisin kaikilla olevan!

Ihanaa, että Ava löytyi!!

Avatar

Tästä on jo aikaa, poikani ovat nyt 17. ja 19-vuotiaita ja hengissä 🙂 Mun piti soittaa yksi kaunis päivä yksi tärkeä puhelu ja ainoa paikka silloisessa kodissamme oli parveke jossa pystyin puhumaan suht. hyvin (että kuulenkin jotain) ja samalla näkemään ikkunasta sisälle mitä sisäpuolella mahtaa tapahtua. Pojat leikkivät kiltisti ja jossakin kohti katseeni herpaantui ehkä sekunniksi, ja sillä aikaa jompikumpi pojista keksi laittaa parvekkeen oven kiinni. Naks. Se hetki, kun tajusin, että olen itse parvekkeella lukkojen takana ja pienet pojat sisällä keskenään syöpyi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Onni onnettomuudessa minulla oli sentään se puhelin ja soitin nopeasti siskolleni joka asui siinä suht lähellä. Hänen miehensä tuli juoksujalkaa meille. Sillä aikaa pojat olivat onnistuneet lähtemään ulos. Onneksi siskonmies tavoitti heidät ja katselin vain neljännen kerroksen parvekkeelta kuinka nämä kannettiin toinen toisessa kainalossa ja toinen toisessa kainalossa siskon luo. Eikun soittamaan mies töistä kotiin päästämään minut parvekkeelta ja hakemaan lapsia. Silloin ei naurattanut.

Avatar

en älyä miksi ihmiset täällä nyt jauhaa tota mikset ottanut nomppua mukaan jne? jokainen ihminen tekee virheitä ja vaikka miten tarkasti lapseas vahtisit, aina voi sattua mitä tahansa. Turhaa ihmiset jossittelee, koska se on mennyttä eikä jälkikäteen asiaan voi tehdä enää mitään. Onneksi Ava kumminkin löytyi:)

Avatar

No huh näitä kommentoijia, helppo se on sanoa että oisit tehnyt niin ja oisit tehnyt näin. Ei kai Emilia siinä vaiheessa vielä tiennyt että tytöt ovat kauas päässeet kun selvisi että tytöt eivät ole pihassa, niin että olisi pitänyt ottaa vauva kainaloon ja juosta?!

Tilanne on varmasti ollut kaamea, eikä tuollaisessa tilanteessa sitä osaa ajatella järkevästi. Nyt kukkahattutädeiltä hatut naulaan vaikkapa kesän kunniaksi!

Onneksi tytöt löytyi, voin vain kuvitella miten kaamea tilanne on ollut äideille.

Avatar

Minäkin olen onnistunut kadottamaan lapseni KAKSI kertaa, vaikka vahdinkin silmä kovana. Ensimmäisellä kerralla olimme kaupassa(mies, mä ja lapsi alle 3v), kun yhtäkkiä kassalla seisoessamme ruuhkassa lapsi ei ollutkaan siinä vieressä. Hävisi siis oikeasti kahdessa sekunnissa. Kaupasta etsittiin(prisma) ja infoon ilmoitettiin, ei vaan lasta löytynyt. Paniikki alkoi iskeä. Noin 15min päästä infosta kuulutettiin meitä vanhempia paikalle. Lapsi oli löytynyt noin 200m päästä kaupasta(alueella vilkas liikenne, bussi- ja juna-asema,puroja ym), oli lähtenyt kotiin päin. Joku nainen oli tajunnut pysäyttää itkevän lapsen, mutta lapsi ei suostunut lähteä naisen mukaan joten toinen ohikulkija tuli ilmoittamaan vartijoille lapsesta. Ei todellakaan rangaistu lasta, vaan kovasti asiasta käytiin keskustelua.

Toinen tapaus sattui saman lapsen kanssa, tällöin lapsi oli 5v. Paikkakin lähes sama. Lapsi suuttui minulle ja lähti juoksemaan, mä yritin vaunujen kanssa päästä nopeasti perään, mutta lapsi ehti hävitä nurkan taakse ja sitten en enää löytänytkään häntä. Löytyi noin 10min päästä tuurilla kuin apuun hälytetty isä sattui ajamaan pyörällä prisman leluosaston ohi, siellähän lapsi oli. Silloin oltiin kyllä vihaisia ja joku rangaistuskin varmaan tuli.

Avatar

Ajoi polkupyörällä prisman leluosaston ohi???

Avatar

Ihan turha syyllistää Emiliaa siitä, että hän meni sisälle nukuttamaan vauvaa. Tuttuun ja turvalliseen kotipihaan jäi tuttu ja luotettava aikuinen kahden 2 (3?)-vuotiaan ja yhden 6-vuotiaan kanssa, mikä on minusta ihan ok miehitys. Etenkin kun on oletettavaa, että toinen aikuinen on poissa tilanteesta vain lyhyehkön aikaa.

Siinä kohtaa molemmilla aikuisilla on ilmeisesti ollut luja luotto tyttöihin, kun toinen aikuisista lähti etsimään heitä lähimetsiköstä. Ja siinä kohden ehkä olisi pitänyt toisenkin lähteä etsimään, mutta tässä kohtaa kannattaa viisastella vasta, kun on itse täsmälleen samassa tilanteessa. Ihminen tekee ratkaisut arvioidensa pohjalta, ja selvästi Emilia luotti ettei 6-vuotias lähde kauas vaan toimii sääntöjen mukaan. Ja ettei oma tytär lähtisi mihinkään.

Voi, kun sitä aina tekisikin vain oikeita arviointeja! Onneksi kaikki päättyi hyvin ja tsemppiä! Jatkossa varmaan näköetäisyys on syytä säilyttää joka hetki toistaiseksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä