Kuka, mitä, häh?

Tuntuu vähän hassulta alkaa kirjoittaa esittelyä itsestään kun on blogannut 2 vuotta ja 8 kuukautta, mutta toisaalta se on varmasti myös piristävää ja hauskaa, ja saattaa teille vanhoille tutuillekin tulla uusia asioita esiin!

Joten hei, olen Emilia. Olen 22 -vuotias äiti. Harrastan jalkapalloa ja tykkään treenata salilla, inhoan juoksemista, mutta yritän harjoitella sitäkin. Tämän hetken lempivärejäni ovat kaikki ihanat koralliset ja pastellisävyt, tummat värit masentavat ja tuovat mieleen pimeän syksyn. Tykkään lihaperunasoselaatikosta, porkkanasta ja kaikesta makeasta, inhoan maksaa ja liian suolaista ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain esikoiseni 19 -vuotiaana, Ava syntyi e-pillereiden pettämisen seurauksena 12.10.2011. Avan synnytystarinan löydät täältä ja tuntemuksia ehkäisyn pettämisestä löytyy täältä. Ava oli aina maailman helpoin vauva ja tulinen temperamentti tuli esiin vasta uhmaiän myötä. Avan pikkuveli syntyi puolestaan 28.08.2013 ja raskaus sai alkunsa hormonikuurin avustuksella. Noah-Michelin synnytystarina löytyy täältä. Noah-Michel tunnetaan blogissa nimellä Nomppu. Nompun vauvavuosi on ollut todella raskas pitkittyneen koliikin takia, josta löytyy postaus täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten lisäksi meidän perheeseen kuuluu 25 -vuotias Topias, jonka kanssa ollaan seurusteltu reilut 4,5 vuotta. Asutaan Turussa omassa kerrostaloasunnossa ja yritetään pitää silmät auki siihen asti, että lapset menee nukkumaan. Yritetään pikkuhiljaa toipua tästä koliikkivuodesta ja otetaan surutta myös sitä omaa aikaa. Onnelliset vanhemmat kasvattaa onnellisia lapsia, on meidän filosofia! Vaikka mä olen toivoton romantikko ja rakastan kaikkia romanttisia elkeitä, mitä isompi sitä parempi, niin ollaan vähän erilainen pariskunta. Ei harrasteta julkisia hellyydenosoituksia ja naureskellaan hölmölle ololle sillon harvoin kun kokeillaan kävellä käsikädessä. Puhutaan molemmat typerällä Turun murteella, eikä huomata sitä. Topias on maailman paras isä ja poikaystävä ja tietää sen. Siksi onkin mun tehtävä palauttaa se maantasalle sillointällöin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on käynnissä ikuinen treeniproggis kun Nompun syntymän jälkeen aloitin laihdutuksen ja omaksuin terveellisemmät elintavat. En ole kuitenkaan mikään fitness-nipo, rakastan herkkuja ja herkuttelen hyvällä omatunnolla vähintään kerran viikossa. Olen onnistunut projektissani upeasti ja nyt muokkailen lihaksia ja keskityn parantamaan erityisesti keskivartalonhallintaa. Haaveni on unelmien bikinipeppu ja tällä kyykkymäärällä on aika lähelle jo päästykin! Laihdutuksestani voit lukea täältä.

Uusi kansio2 (2)

Nautin huonosta huumorista, suutun ja lepyn nopeasti, harrastan superkärjistäviä mielipidepostauksia, haaveilen häistä, pidän karkkikätköä kotona ja rakastan valokuvausta. Tällainen tyyppi täällä blogin takana häärii! MUTSIS ON. ei ole monen muun blogin tavoin arjen pakopaikka tai positiivisten ajatusten satama. Täältä löydät arkea sellaisena kuin se oikeasti on, sillä blogini idea on aina ollut antaa todellista vertaistukea ja siihen kuuluu rehellisesti vaikeuksista kertominen. Kirjoitan aina siitä, mistä milloinkin tekee mieli, enkä pohdi sitä, mitä muut teksteistäni ajattelevat, vaikka välillä ehkä pitäisi! Ilmaisen joskus itseäni huonosti, mutta onneksi oon silti ihan kiva 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Toivottavasti olette viihtyneet ja viihdytte jatkossakin blogini parissa!

Kommentit

33 kommenttia
Avatar

Vau! Saat kyllä olla ylpeä itsestäsi kun uskallat jakaa vahvatkin mielipiteet meidän nähtäviksi! arvostan ja kovasti! Olet mahtava, ihana nähdä kuinka paljon uskot itseesi ja ennen kaikkea perheeseesi !

Avatar

Hei!
Olisitko kiinnostunut jakamaan täällä blogissa ja fb:ssä tätä kansalaisaloitetta?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/765

Kansalaisaloitteen tarkoituksena olisi ottaa uudelleen käsittelyyn päivystysasetuksen voimaantulo, jolloin pienet synnytysyksiköt vois edelleen ottaa vastaan synnyttäjiä. 🙂

Nimiä kerätään 10.10.2014 asti ja jokainen 18-vuotias voi aloitteen allekirjoittaa. Kiitos kovasti, jos kerkeät viestin lukea! 🙂

Avatar

Ja tämä asetus olisi tulossa voimaan jo ensi kesänä, vaikka aloitteessa puhutaan vuodesta 2017.

Fb:ssä on myös perustettu ryhmä asian puolesta.
https://www.facebook.com/synnytykset?fref=ts

Emilia Huttunen

Tosi hyvän asian puolesta puhut, tottakai, mutta mulle tulee näitä pyyntöjä aivan älyttömän paljon ja pelkään, ettei lukijat oikein innostu, jos alan koko ajan jakamaan niitä ja tasapuolisuuden nimissä en tahtoisi sitten taas sanoa osalle ei ja osalle joo 🙁 jos sattuisi tulemaan joku aiheeseen sopiva postaus tms mihin tämä sopii niin linkitän toki!

Avatar

Ihanaa päästä lukemaaan sun blogia täällä 🙂 oon lukenut sun blogia ahkerasti ja on ollut kiva seuraa sua myös erinlaisissa äideissä itse olen 19 vuotias esikoista odottava yuleva äippä lahesta , sun raskauksista oon saannut paljon hyvää tietoo yms 🙂

Emilia Huttunen

Ihanaa kuulla! :)) Paljon onnea esikoisen odotukseen! 🙂

Avatar

Oon laittanu sulle kans sähköpostiin ja naamakirjaan asiasta viestiä, pahoittelut pommituksesta. 😀

Emilia Huttunen

Hah ei mitään! 😀

Avatar

Ihana postaus, jotenkin niin lämminhenkinen! 🙂 Todellakin jatkan blogin seuraamista myös täällä. 🙂

Emilia Huttunen

Voi kiitos! Ja kiva kuulla! 🙂

Avatar

Millä nimellä Ava kutsuu Noah-Micheliä? Entä miten te kutsutte lapsia esim kotona? Onko lempinimiä? 🙂

Emilia Huttunen

Ava kutsuu Nomppua yleensä pikkuveljeksi ja joskus Nompuksi, me sanotaan Ava ja Nomppu 🙂

Avatar

Ihana uudistus, täää on niin raikas ja puhdas! Ei mitään ylimääräistä ja tosi helppo kommentoida! Oot ihan mahtava! ♥

Emilia Huttunen

Ihanaa kuulla, mäkin tykkään!! 🙂

Avatar

Hetken aikaa mietin mikä tää sun uuden blogikotisi osoite olikaan… Mutta löysin! 🙂

Emilia Huttunen

Jee kiva että löysit! 🙂

Avatar

Tää oli kiva postaus! 🙂 ja sika kiva tää uus blogikoti ja alusta, pisteet siitä miten hyvin toimii mobiililaitteella. Ihana oot Emilia!

Emilia Huttunen

Oon niin ilonen, että nyt toimii kaikilla paremmin! 🙂 Kiitos!

Avatar

Hieno homma, että pääsit tähän portaaliin! Olet ollut blogin alkuajoista lähtien yksi mun suosikkibloggaajista, luen aina innolla sun uudet postaukset kun sellaisia ilmestyy 🙂 Olet ihana!
Ja pakko vielä sanoa, että mulla ja Nompulla on sama synttäripäivä, en ollukaan aikaisemmin pistänyt asiaa merkille 😀

Emilia Huttunen

Voi kiitos, ihanasti sanottu! 🙂 Ja hah, onpa sulla hyvä synttäripäivä! 😉

Avatar

oliko sulla tänään seeprakuvioinen paita päällä?=)) mietin vaan että näinkö sut!

Emilia Huttunen

Ei kyllä tainnut olla 😀 mutta jossain kohtaa muistaakseni mulla oli leopardikuvioinen maksimekko 🙂

Avatar

Ihana toi esittelykuva sinusta! Hyvin tulee esiin blogin sisältö ja millainen olet 🙂

Onnea uusille tuulille tänne, bloggaaminen on kyllä ihan sinun juttusi! Aurinkoista kesän jatkoa teidän perheellenne 🙂

Ps. Pitkittynyt koliikki voi joskus ollakin allergiaa..

Terkuin, annimari
http://sisuvoima.blogspot.fi

Emilia Huttunen

Voi kiitos! 🙂

Avatar

tosi pirtee tää uus blogikoti! tykkään 🙂 ja ihana esittelypostaus, susta saa niin ystävällisen ja hauskan nuoren naisen kuvan! 🙂

Emilia Huttunen

Voi kiitos, ihanaa kuulla 🙂

Avatar

Oon lukenu blogias jo jonkun aikaa, mutta tän esittelyn jälkeen voisin alottaa uudestaan seuraamaan 🙂 😀

Emilia Huttunen

Haha, kiva kuulla! 😀

Avatar

Ihanan selkeä tämä sun uusi blogikoti, me like! 🙂 Mukana menossa myös täällä ps. ihana tämä sun esittely, kyllä mä ainakin arvostan, kun sun postaukset ei ole pelkkää kiiltokuva meininkiä vaan ihan sitä oikeeta elämää ^_^

Emilia Huttunen

Ihanaa kuulla! Mäkin tykkään hirveästi tästä selkeydestä 🙂 Ja kiitos, juuri siihen mä pyrin!

Avatar

Heippa! Vastaatko usein sähköposteihin?

Emilia Huttunen

Nyt mulla on ihan hirveä kasa sähköposteja kasassa odottamassa vastausta kesälomailun jäljiltä, mutta vastailen niihin tässä sitä mukaa kun vaan kerkeän 🙂 Jos omaan viestiin ei saa vastausta niin kannattaa huhuilla perään, ettei se ole hukkunut sinne ja jos vieläkään ei kuulu niin kannattaa laittaa mieluummin viestiä fb:ssä, ne tulee ainakin aina perille kun sähköpostissa viestit katoaa usein roskapostin joukkoon 🙁

Avatar

Olet niin ihanan aito ja kaunis! Teillä on kyllä Topiaksen kanssa ylisuloiset lapset! <3 Paras blogi, minkä tiedän.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä