Koukussa

Nyt tulee aikamoinen annostus oikein kornia ja sopivaa valitusta; joulukiireet. Aika hiljaista on ollut kun joulukiireiden kanssa samaan aikaan Avalle iski yhtäkkiä 40 asteen kuume ja nyt Nomppu sairastui perässä. Jotain hyvääkin aina kaikessa pahassa, nimittäin ainakin tämä tauti iski ennen joulua, eikä jouduta välttämättä viettämään joulua enää kipeänä. Lapset ovat muutenkin aika pirteitä ja Ava vaikuttaa tervehtyvän hyvää vauhtia. Tällä hetkellä Ava nukkuu ja Nomppu on juuri menossa nukkumaan ja pääsen jatkamaan lahjojen paketointia. Me ei olla ennen ikinä stressattu joulusta, mutta tämä on ensimmäinen vuosi kun Ava oikeasti ymmärtää ja odottaa joulua, joten haluan sen vain olevan täydellinen.

En ole aiemmin tajunnutkaan, kuinka paljon rahaa lahjoihin, koristeisiin ja ruokiin saa uppoamaan, sekä kuinka paljon aikaa joulusiivous, ostokset, koristelu ja paketointi oikein vie. Mutta toivottavasti se on kaikki sen arvoista sitten jouluaattona kun näkee lasten onnelliset ilmeet!

Palaillaan huomenna paremmin kun Topias tulee töistä ja pääsen puolestani tekemään pitkästä aikaa töitä, toivottavasti teillä oli hauska viikonloppu! 🙂

Ps. Olen taas niin koukussa Greyn Anatomiaan, aloin syksyllä katsoa sitä pikkuhiljaa alusta ja nyt kun lapset on ollut kipeänä, se pyörii taustalla koko ajan. Menen nyt vitoskaudessa ja en malttaisi edes poistua kotoa 😀 Yritän kuitenkin rajoittaa katselun vain päikkäriaikaan ja iltoihin 😉

Kommentit

4 kommenttia
Avatar

Paranemisia teille!! 🙂 ps. Greyn Anatomia on paras!

Avatar

Pikaista paranemista naperoille ja hyvää joulua koko perheelle! 🙂

Avatar

Paranemisia sinnepäin ja toivottavasti saatte vietettyä joulun terveinä! 🙂

Avatar

Katsoin vasta äsken sen sun erilaiset äidit-jakson ja itkuhan siinä tuli! Ps. On ihan hyväksyttävää valmistautua synnytykseen käsi-ja jalkahoidoilla!:D

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä