Samsung Galaxy S5

Mulla on ollut nyt muutaman kuukauden käytössä Samsungilta testiin saamani Samsung Galaxy S5 ja nyt on sen verran hyvin kertynyt kokemusta, että pääsen kirjoittelemaan siitä teille. Teistä on moni kysellyt tästä puhelimesta kun sitä on mm. Instagramissa paljon näkynyt, joten tein tätä postausta nyt ihan vain teidän kysymystenne pohjalta! Postauksessa on myös näytillä tällä puhelimella ottamiani kuvia vähän eri valaistuksissa, joista kirjoitan kuvien yhteyteen erikseen, jotta näette vähän, miten se kamera sitten toimii tosielämässä 🙂20141105_130148

Sisävalaistuksessa etukameralla otettu kuva20141107_102213 Ulkona pienessä aamuhämärässä

Tämä s5:n kamera oli mulle se suurin wow -tekijä uutta puhelinta käyttöön ottaessa. Ero on oikeasti aivan uskomaton verrattuna mun edellisiin luureihin. Sen lisäksi, että tästä löytyy vaikka mitä ominaisuuksia kuvanlaadun parantamiseen, jo automaatillakin saa todella laadukkaita kuvia. S5:n jälkeen blogissani onkin alkanut ensimmäisiä kertoja näkyä puhelimen kuvilla varustettuja postauksia. En todellakaan osaa vielä edes täysin käyttää tätä, tai siis lähinnä hyödyntää täysin kaikkia ominaisuuksia, mutta koen kuvaamisen helpottuneen todella paljon. Lasten perässä kamera pysyy paremmin kuin odotin, jopa vähän huonommassakin valossa.

20141128_103710 Ulkona pienessä aamuhämärässä20141128_103836
Ensimmäinen (vähän epäonnistunut…) testaus taustan automaattisella sumentamisella20141203_103956
Ulkona päivänvalossa

Sain tämän puhelimen itseasiassa testiin voidakseni testata Samsung Gear Fit -ranneketta ja puhelimen Health -ominaisuuksia, mutta kirjoitan rannekkeesta esittelyä treeniblogin puolelle. Nämä S5:n health -ominaisuudet ovat kuitenkin ihan huippuja jo ilman rannekettakin! Puhelimessa on sykemittari, joka oikeasti toimii ja hyvin, olen testannut sitä mittaamalla samalla sykettä toisella mittarilla. Ja tämä askelmittari on ihan huippu. Puhelin kun kulkee aina taskussa niin askeleet tulevat automaattisesti mitattua ja niitä seuraamalla pysyy hyvin perillä omasta liikkumisesta. Siskollani on tämä sama puhelin ja hänkin on kertonut seuraavansa todella paljon askeliaan ja pidentää aina koiralenkkejä sen mukaan, että saisi aina sen 10 000 askelta täyteen. Huomaan tästä käveleväni aivan liian vähän ja yritän koko ajan parantaa. Tähän on myös todella helppo pitää ruokapäiväkirjaa ja merkata painoa ylös ja mitäs kaikkea. Tykkääntykkääntykkään!

20141202_142911
Vähän esimerkkiä lähikuvien tarkkuudesta, tämä on otettu liikkuvassa ja tärisevässä autossa.20141204_143725
Päivänvalossa20141208_223649
Taas automaattinen taustan sumentaminen testissä ja hyvin sujuu! Tämä on otettu illalla himmeässä valaistuksessa.

Kameran lisäksi seuraava wow -tekijä oli akku. Nimittäin akku kestää ja hyvin. Lataan puhelinta vain öisin, vaikka olen tunnetusti koko ajan puhelin kourassa. Entinen puhelimeni sammui 40 minuutissa ja oli pakko ottaa aina laturi mukaan joka puolelle, mutta nyt laturini pysyy tiukasti paikallaan sängyn vierellä. Multa on kerran akku loppunut ja sekin oli vain, koska en ollut ladannut yöllä ja käytin kaksi päivää puhelinta. Ja siis minähän käytän koko ajan nettiä ja mulla on aina miljoona sovellusta samaa aikaa päällä. Jos en käyttäisi näin paljon virtaa, akku kestäisi vielä paljon kauemmin. Kerran lähdin ystävän luo niin, että akkua oli 100%, kävin instassa ja fb:ssä, soitin jonkun puhelun ja sitten puhelin jäi moneksi tunniksi laukun pohjalle. Kotiin lähtiessäni kun katsoin puhelinta, akkua oli 97%. Tässä on myös ihan huippu akun supersäästö, jonka voi kytkeä päälle, kun akku on lopussa, jolloin se voi kestää vielä tunteja.

20141210_115053
Etukamera junan melko surkeassa valaistuksessa. Hyvästi finnit! 😀20150118_123919
Autossa auringonvalossa.

En ole todellakaan mikään tekniikkavelho ja tiedän, että termini ovat luultavasti aivan hölmön kuuloisia jollekin, joka näistä asioista ymmärtää, mutta tuskin toisaalta teistäkään moni on mikään tekniikkatietäjä, joten ehkä me selvitään! 😀 Mua jännitti Samsungiin vaihtaessa uuteen käyttöjärjestelmään vaihtaminen, mutta yllätyksekseni opinkin hallitsemaan sen todella nopeasti ja nyt en osaisi vaihtaa enää pois. Tämä on aivan älyttömän käytännöllinen ja fiksu, olen oppinut jo myös rakastamaan tätä automaattista/ennakoivaa/mitälie tekstinsyöttöä. Rakastan jopa tämän puhelimen kokoa, sillä multa on nyt jäänyt pädin käyttö kokonaan pois, koska tämä on niin iso, että tästä näkee hyvin katsoa leffoja ja hoitaa kaikki mahdolliset asiat. Koko puhelimesta en ole näiden kuukausien aikana löytänyt kuin yhden miinuksen, jonka huomasin heti tämän käyttöön ottaessani. Oma kädenkokoni ei riitä puhelimen käyttöön yhdellä kädellä! Pystyn kyllä jotain tekemään yhdellä kädellä, mutta en mitenkään ylety näytön toiseen reunaan, joten yleensä tarvitsen aina sen toisen käden avuksi. Suuren koon miinus. Ei ole kuitenkaan tullut koon suhteen muuten mitään ongelmia, hyvin mahtuu kaikkiin taskuihin ja vanha puhelin tuntuu nyt aivan naurettavan pieneltä, ihmettelin juuri toissapäivänä, miten olen ikinä nähnyt siitä ruudusta mitään. IMG_20141124_111031
Pilvisellä säällä ulkonaIMG_20141204_145508
Sisällä kevyessä päivänvalossaIMG_20141205_234936Yöjunan pimeässä valaistuksessa etukameralla

Summasummarum suosittelen kyllä tätä puhelinta niiiiiiiiiiiin täysin sydämin. Jos jätin jotain kertomatta, mikä teitä erityisesti kiinnostaa niin kysykää vaan! Tämä puhelin on niin täynnä kaikkea ihanaa pientä kivaa, että olisi aivan mahdotonta kertoa kaikkea, joten valitsin vain sitten tähän teidän kysymät jutut. Onko jollain muulla tämä sama puhelin? Mitä olette tykänneet?

Puhelin on saatu Samsungilta blogin kautta, mutta postaus on ihan omaa tyytyväisyyttäni ilman mitään velvotteita.

Kommentit

20 kommenttia
Emilia Huttunen

Kiitti vinkistä! 🙂

Avatar

Mulla on kans samainen puhelin ollut nyt vajaa 6kk käytössä ja olen supertyytyväinen! On paras puhelin mitä mulla on koskaan ollut! Koko on tarpeeksi suuri juuri esim sarjojen katsomiseen, mutta ei liian suuri etteikö puhelin mahtuisi taskuun ym. Mutta…. yksi ERITTÄIN suuri miinus tulee etukamerasta, sillä keinotekoisessa valossa (esim.kotona) otettu kuva on erittäin epätarkka ja ”rakeinen”! Luonnonvalossa etukametrakin on erittäin hyvä! Toinen miinus on se, kun selaa nettiä, niin esim. S3:sessa sai uuden välilehden avattua taustaikkunaan, eli se aukesi sinne taustalle eikä ”siirränyt” sinua nykyiseltä välilehdeltä pois, tässä puhelimessa ei tätä ominaisuutta (mielestäni) ole ja se on suuri miinus, koska totuin ja tykästyin siihen S3:sessa! Mutta anyway suosittelen puhelinta kyllä kaikille!

Avatar

Mikä selain sulla on käytössä? Mulla ainakin chromella avaa uudet välilehdet taustalle, joihin sitten näppärästi pystyy siirtymään vetämällä yläpalkista vasemmalle. Ja sama puhelin on siis käytössä (:

Avatar

Käytän tätä puhelimen ”omaa” internettiä! S3 :ssa kun sai siinäkin avattua taustaikkunaan mut täytyypi vaihtaa tohon chromeen! Kiitti vinkistä!

Emilia Huttunen

Joo mullakin käytössä chrome ja siinä kyllä onnistuu! 🙂

Avatar

ompa hyvä kamera!! ehkä s5 on mun seuraava puhelin kun tää s4 päättää hajoo 😀

Emilia Huttunen

Suosittelen! 😉

Avatar

Hei ihan vinkkinä, tän puhelimen voi laittaa ns. yhden käden -tilaan (?), jolloin näyttö pienenee ja sopii tosiaan yhdellä kädellä näprättäväksi! Sen saa siis vetämällä nopeesti sormen oikeasta reunasta keskelle ja takaisin oikeaan reunaan 😀 oon vähän huono selittämään, mutta varmaan myös löytyy parempaa infoa netistä, jos et ymmärtäny 🙂

Emilia Huttunen

KIITOS! 😀

Avatar

Mullakin on ollut s5 jo pidemmän aikaa, mutta en oo vieläkään hokannut mistä ton taustan sumentamisen saa päälle?! 😀

Emilia Huttunen

Se on sieltä kameran asetuksista se valikoiva tarkennus! 😀

Avatar

Mulla on ollu sama puhelin reilut 7 kk ja voin sanoo, että se akku huononee… :/ takuu on akussa se puol vuotta ja sen jälkeen saakin aina ladata.
Mutta muuten oon tykänny todella paljon 🙂

Emilia Huttunen

Voi vitsi, pitää kyllä yrittää nyt vaalia tätä akkua. Onneksi näihin saa ostettua sit uuden!

Avatar

Kuinka iso ava on jo, kun käytätte cybexin istuinta ilman palkkia?

Emilia Huttunen

3 -vuotias ja 105 senttinen 🙂 Käytetään vähän vaihdellen palkilla ja ilman, harkittiin jopa korokkeeseen siirtymistä kun Ava on niin pitkä, mutta pysytään kuitenkin tässä niin kauan kun Ava siihen jotenkin mahtuu

Avatar

Mulla on itellä S5 mini juurikin koska halusin puhelimen jota voi käyttää yhellä kädellä 🙂 On näissä vissiin jotain pieniä ominaisuuseroja, mutta samat toiminnot kyllä löytyy kuten esimerkiks toi askelmittari ja sykkeen mittaus:) Oon kyllä tykänny tästä puhelimesta tooosi paljon!

Emilia Huttunen

Kiva kuulla! 🙂

Avatar

Akku tässä on kyllä mahtava, ja muutenkin puhelin on moitteeton. Rakastan. Kamera on kyllä se ominaisuus mitä tässä vihaan, mielestäni todella huono. Kuvista tulee helposti sellaisia, miten sen suomentaisi… No englannittain mushy. Ei rakeisia, vaan sellaisia kökkömäisiä. Luonnonvalossa tietysti tulee oikein hyviä kuvia, mutta niin tuli S3:llakin. Mä olen kyllä aika pettynyt tuohon kameraan. Onneks se ei ollut suurin syy miksi tuon puhelimen hommasin, niin ei haittaa 🙂

Emilia Huttunen

Rakastan myös! Mä oon kyllä tykännyt kamerasta 😀

Avatar

Heippa! Vinkkinä voin kertoa, että jos haluat akun säilyvän hyvänä pitkään et lataisi sitä yöllä. Kun akkua jatkuvasti ylilataa, virta alkaa purkautua itsestään nopeammin. Vanhan kännykkäsi kanssa saattoi siis käydä juuri niin 🙂 kannattaa ladata vain senverran että akku on täynnä ja ottaa sitten irti että saat nauttia hyvästä puhelimesta vielä pitkään! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä