Rakasta ihoasi

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt eletään jo kesäkuuta ja vaikka ulos katsoessa ei vielä ihan hurjia helteitä olekaan näkyvissä, on aurinkorasva ainakin meidän perheessä jo rutiinia. Lapsille aloin laittaa aurinkorasvaa toukokuun alussa, mutta itselle en ole vielä kertaakaan laittanut. Nyt on ollut vielä sellaiset säät, että lasten vartalo pysyy vaatteiden alla suojassa, mutta kasvoihin ja korviin on tärkeää muistaa laittaa aurinkorasvaa, koska kevään aurinko on yllättävän petollinen. Olenkin käyttänyt lapsille tuollaista superkätevää Acon aurinkorasvapuikkoa. Se kulkee niin näppärästi aina laukussa, eikä minun tarvitse sotkea käsiäni. Kunhan vaan avaan korkin ja sutaisen lasten naamat valmiiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on lapsille lisäksi sitten vartalolle myöskin viisikymppistä Acon lasten aurinkorasvaa, jota ei vielä olla ehditty kokeilemaan. Mulle ja Topiakselle onkin sitten vähän monipuolisempi valikoima 😀 Meidän odotettuun Kreikan matkaan on enää 5 päivää ja aurinkorasvaostokset on ainakin nyt hoidettu. Meillä on Acon kolmekymppistä rasvaa erikseen vartalolle ja kasvoille, sekä erilaisia öljyjä. Nivean kolmekymppinen öljy ja Hawaiian Tropicin SPF 15 ja 10 öljyt. Noi on niiiiiiiiiiiiin lemppareita, ihan huippuja. Mulla onkin suunnitelmissa laittaa aina pohjalla tuota Acon rasvaa ja sitten lisäillä öljyä päälle. Lisäksi ostin vielä tuollaisen Baby Lips suojakerroimmellisen huulirasvan ja mulla on viime kesästä jäljellä Hawaiian Tropicin after sunia. Aion tosin ehkä ostaa vielä varmuuden vuoksi mukaan viisikymppisen rasvan, koska ei sitä ikinä tiedä, kuinka kova auringonpaiste siellä Kosilla tulee olemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka rakastankin täydellistä rusketusta niin ensimmäisenä huolehdin aina suojakertoimesta. En pala ikinä helpolla, mutta käytän silti aina kunnon aurinkosuojaa. Ja aion ehdottomasti iskostuttaa tämän tavan myös lapsiin. Topias on todella, siis TODELLA laiska käyttämään aurinkorasvaa ja käyttää sitä ainoastaan silloin kun pakotan. Kreikan reissussa aion kyllä ahkeraan muistuttaa myös Topiasta aurinkorasvan lisäämisestä päivän mittaan. En aio joutua siihen tilanteeseen, että joudun katumaan nuoruuden hölmöyksiä maatessani kolmekymppisenä TYKSin syöpäosastolla. 18 -vuotiaaksi asti tosin olin todella tyhmä, enkä käyttänyt aurinkorasvaa, koska en lapsena ikinä palanut, joten toivottavasti se ei ole vielä ehtinyt kostautua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Millaisia suojakertoimia teillä on Suomen kesässä ja ulkomailla? 

Acon tuotteet ja Nivean öljy on saatu jostain pressikasseista!

Kommentit

13 kommenttia
Avatar

Arvostan että pidät huolta aurinkosuojasta! Niin useat nuoret pitävät rusketusta tärkeämpänä kuin sitä UV:lta suojautumista. Itsekkään en halua joutua melanooman uhriksi ja siksi rasvaan aina auringossa.. ihanaa reissua teille!!! 🙂

Avatar

Itse asun Tanskassa täällä aurinko on todella petollinen. Tuulen takia paistetta ei huomaa. Suojakerroin 30 riittää kuitenkin hyvin. Matkaillessa Aasiassa viime kesänä käytin 50:ä, enkä ruskettunut ollenkaan. Ihoni on kuitenkin herkähkö, vaikka pigmenttiäkin löytyy enkä pala helposti.

Avatar

50 🙂

Avatar

Juurikin tänään pohdin aurinkorasvojen hankintaa!
Kiitos ideoista nyt ainakin listalle tuli tuo puikko joka on tytölle todella kätevä 🙂

Avatar

Heippa!
Hawaian tropic on mun kaikkien aikojen suosikki mut en oo sitä täältä Turun seudulta enää pariin vuoteen löytänyt. Jos saa udella niin mistä ostit omasi? 🙂

Emilia Huttunen

Ostin toisen Länsikeskuksen Citymarketista ja toisen Skanssin Kicksistä! 🙂

Avatar

Mä olin viime elokuussa Rodoksella ja siellä käytin alusta alkaen suojakerroin 50, koska mä palan todella todella nopeasti punapigmenttisyyden takia. Valitettavasti sekään ei ihan riittänyt, joten käytin myös lasten aurinkorasvaa suojakertoimella 50 😀 se sitten auttoi enkä palanut enempää 🙂 Suomessa menee kanssa pahimmilla helteillä toi 50, suurimmaksi osaksi kuitenkin 30 🙂

Avatar

Mulla oli Turkissa lomaillessa 50 suojakertoimisia rasvoja useampaakin erilaista, mutta taisi tulla liian harvoin sitä lisäiltyä, sillä paloin silti 🙁

Avatar

Eilen Kosilta palanneena voin vaan sanoa, että siellä on superlämmintä ja ihanaa! 30suojakerroin riitti meillä ainakin, kunhan muisti lisäillä tasasin väliajoin:)

Avatar

A-murulle 30-50 ja oma rasvaus jää aina valitettavasti vähemmälle vaikka samallahan sitä rasvaisi itsensäkin. Höh!

Avatar

Moi! Oon jostain lukenut että eri aurinkorasvoja ei saisi miksailla keskenään. Eli sun suunnitelmat aluksi rasvaa+ päälle suihke ei ehkä tuota haluttua lopputulosta, vaan voi johtaa pahimmillaan jopa tehon heikkenemiseen+ palamiseen. Oisko tästä joskus ollut Karkkipäivä- blogissa?

Avatar

Mä oon kauheen tarkka aurinkorasvan käytöstä, vaikka en helpolla palakaan. Mun poikaystävä taas on maaaaailman huonoin rasvaaja 😀 sen mielestä on ihan ok käyttää jotain spf 8 koska illan punahan on aamun bruna jne….. Oon vuosikaudet yrittäny iskostaa sen paksuun kalloon ettei suojakerroin estä ruskettumista vaan palamista, ja ihan yhtä hyvin ruskettuu vaikka käyttäiskin sitä viiskymppistä 😀 tästä oon tapellu myös moooooonien kavereiden kanssa 😀 luulis että riittäisin esimerkiks, rasvaan itteäni ihan jatkuvasti ja aina oon ruskettunut nopeesti 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä